Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Oikeusministeriö päätti eilen siirtää kuntavaalien suorittamista 13. kesäkuuta!

Sunnuntai 7.3.2021 - -Esko Erkkilä-

Eilisen iso uutinen oli, kun Oikeusministeriö päätti siirtää kuntavaaleja vajaalla kahdella kuukaudella eli 13. päivä kesäkuuta. Lopullisen päätöksen asiassa tekee eduskunta.

 

 

Kuntavaaleihin osallistumisensa antaneen ehdokkaan osalta muutoksia ei tapahdu ja ei myöskään ehdokkaita asettaneen kunnallisjärjestön osalta, sillä ehdokaslistat on uudessakin tilanteessa jätettävä kunnan keskusvaalilautakunnalle ensi tiistaina eli 9.3.2021 klo 16.00 mennessä.

 

Nyt laadittuja ehdokaslistoja voidaan täydentää 4.5.2021 saakka eli puolueet jatkavat kuntavaaliehdokkaiden etsimistä ja nimeämistä.

 

****************

 

Olen antanut suostumukseni kuntavaaliehdokkuudesta ja olisin suonut, että kuntavaalit olisi järjestetty alkuperäisen aikataulun mukaisesti eli 18.4.2021.

 

Huhtikuussa järjestettävät kuntavaalit olisivat suoneet ehdokkaille ”vapaan” kevätkauden, mutta nyt joudumme olemaan vaalitouhuissa kiinni kesäkuun puoleenväliin saakka.

 

Näillä kuitenkin mennään eli terveys edellä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntavaalit, kuntavaalit 13.6.2021, kuntavaalien siirtäminen,

Yli puolet Eläkeliiton jäsenistä haluaa, että kuntavaalit järjestetään ajallaan!

Keskiviikko 3.3.2021 - -Esko Erkkilä-

Eläkeliitto on 130 000 jäsenellään Suomen ylivoimaisesti suurin eläkeläisjärjestö.

 

Toimin vuosina 2013 – 2018 Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana ja tuo kuuden vuoden pituinen jakso onkin pisin, jonka Eläkeliiton säännöt sallivat saman henkilön toimivan järjestön samassa vastuutehtävässä yhdessä jaksossa.

 

 

IMG_1460.JPG

 

MTV Uutiset ja Eläkeliitto järjestivät yhteistyössä jäsenkyselyn jossa tiedusteltiin mm., että miten eläkeliittolaiset suhtautuvat kuntavaalien siirtämiseen.

 

 

*****************

 

 

Kyselyssä 51 % järjestön jäsenistä halusi, että kuntavaalit järjestetään ajallaan – kuntavaalien siirron kannalla oli 31 % vastaajista.

 

 

Olin eräs kyselyn saaneista ja vastasin, että…

 

 

IMG_1450.JPG

 

…kuntavaaleja ei pidä siirtää.

 

 

Kyselyssä kysyttiin myös, että miten vastaaja aikoo osallistua äänestykseen ja vastasin äänestäväni ennakkoon.

 

 

Lisäksi vastaajilta tiedusteltiin, että millaisen arvostelunumeron vastaaja antaa hallitukselle koronakriisin hoitamisesta. Kaikkien vastaajien keskiarvo oli 7,5 – annoin hallitukselle arvosanan 9,0 eli selvästi keskiarvoa paremman arvosanan!

 

 

Kuntavaaleja odotellessa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yli puolet Eläkeliiton jäsenistä haluaa että kuntavaalit järjestetään ajallaan!, Eläkeliitto, Eläkeliiton Tampereen yhdistys, MTVUutiset, kuntavaalit, kuntavaalien siirtäminen, kuntavaalit ajallaan,