Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pompeijissa vesihuolto pelasi!

Lauantai 28.10.2017 - -Esko Erkkilä-

Antiikin Rooman tekniikka tarkoittaa Rooman valtakunnassa aikakaudella alkaen noin vuonna 300 ennen ajanlaskun alkua ja päättyen vuoteen 476, jolloin Länsi-Rooman valloittivat germaanit.

 

 

Aikahaarukka merkitsee, että Pompeijissa oli ennen sen tuhoutumista antiikin Rooman tekniikkaa mm. vesihuollossa.

 

 

 

IMG_3516.JPG

 

 

Pompeijin pääkadun varrella on tänäänkin nähtävissä vesitorni, jonka kautta pompeijilaisiin taloihin saatiin painovesi.

 

Todennäköisesti tähän vesitorniin saatiin vesi läheisiltä vuorilta painovetenä putkia pitkin.

 

 

 

IMG_3546.JPG

 

 

 

IMG_3547.JPG

 

 

Pompeijin kaivauksissa on löydetty vesijohtoja, joilla vesitorneihin kerättyä vettä on jaettu Pompeijin taloihin.

 

 

Pompeijissa väestön ikä oli korkeintaan hieman alle 50 vuotta ja oletus on, että vesijohtoputkista liuennut lyijy olisi yksi syy alhaiseen keski-ikään.

Lyijyn kemiallinen merkki on Pb eli plumbum.

Rooman valtakunnassa lyijyä käytettiin vesijohtoputkien lisäksi jopa ruokailuväineissä ja sanotaan, että lyijyn käyttäminen oli syynä Rooman valtakunnan tuhoon.

 

 

Hyvin todennäköistä – tiedä häntä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: sorrento2017, Pompeiji, Pompeii, Antiikin Rooma, Pompeijin vesihuolto, vesijohtoputket lyijystä, lyijy, Pb, plumbum,