Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Vaalit maksavat yhteiskunnalle paljon, mutta ovat puolueille rahasampo

Keskiviikko 29.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Tässä jutussani en puutu vaalien poliittiseen puoleen, mutta käsittelen vaalien teknistä puolta.

 

 

Vaikka lähdinkin politiikan taustatoimijaksi vasta vuonna 2008 eli yli viiskymppisenä, olen saanut kokea varsin monipuolisesti vaalitoiminnan eri osa-alueet.

 

 

Ehdokasvinkkelistä minulla on kokemusta kolmista kuntavaaleista eli vuosilta 2008, 2012 ja 2017.

 

 

Kunnallisjärjestön vinkkelistä olen saanut toimia mukana kolmien kuntavaalien lisäksi muutamissa presidentinvaaleissa ja muutamissa eduskunta- sekä EU-vaaleissa.

 

 

Vaalien luottamushenkilönä sain olla muutaman vuoden Tampereen Keskusvaalilautakunnan jäsenenä sekä ainakin kaksissa vaaleissa kotiäänestyksen vaalivirkailijana ja useissa vaaleissa vaalilautakunnan jäsenenä.

 

 

Ennakkoäänestysten vaalivirkailijana en ole toiminut ja samoin en ole ollut vaalivirkailijana laitosäänestyksissä.

 

 

********************

 

 

En nyt jaksa kaivella tilastoja, mutta oletan, että ennakkoäänestys on vallannut äänestystapana kuluneen kymmenen vuoden aikana lisää suosiota.

 

 

Uskon, että ennakkoäänestys lisää suosiotaan myös jatkossa ja pidän sellaista kehitystä hyvin luontevana.

 

 

Ennakkoäänestyksen suosion kasvaminen ja varsinaisena äänestyspäivänä tapahtuneen äänestysinnon hiipuminen pitäisi alkaa näkymään myös niissä menettelytavoissa, joilla Suomessa äänestetään.

 

 

Vaalipäivän äänestykseen tapahtuva massiivinen panostaminen on yhteiskunnalle kallista, mutta puolueille merkittävä rahasampo.

 

 

Varsinaisena äänestyspäivänä äänestyspaikoilla norkoilevat vaalivirkailijat ovat puolueidensa sinne valitsemia henkilöitä, jotka ovat valtuuttaneet yhteiskunnan maksamaan luottamushenkilöpestistään saamasta palkkiosta osan ns. puolueverona taustapuolueelleen.

 

 

Puoluevero merkitsee n. 190 euron suuruisesta päiväpalkkiosta 20 – 25 euron suuruista jyvitystä puolueen kassaan.

 

 

Tampereella yhden äänestyspaikan vaalilautakunnassa on kymmenen jäsentä eli puolueet saavat yhdeltä äänestysalueelta luottamushenkilömaksuja suuruusluokkaa 2.000 euroa ja kun äänestysalueita on lähes 70, niin luottamushenkilömaksuja puolueille joudutaan maksamaan lähemmäs 150.000 euroa eli puolueet saivat Tampereella huhtikuun eduskuntavaaleista ja toukokuun EU-vaaleista yhteiskunnalta yhteensä suuruusluokaltaan 300.000 euron suuruisen virkistysruiskeen.

 

 

Laskekaapa, että paljonko puolueet saavat valtakunnan tasolla rahoitusta vaaleista!

 

 

Äänestysalueen vaalivirkailijan kannalta n. 190 euron suuruisesta palkkiosta menee alkuvaiheessa veroa 60 % ja kun summasta vielä vähennetään puoluevero, niin käteen jää 13 tunnin pituisesta työrupeamasta hieman päälle 50 euroa – toki lopullisessa verotuksessa vero-% laskee melkoisesti.

 

 

Mitäkö ehdottelen?

 

 

Ehdottelen vaalivirkailijoiden määrän alentamista vaalipäivän osalta muutamalla hengellä ja sitä, että vaalihuoneistot suljettaisiin jo vaikkapa klo 18.00.

 

 

Satsauksen puolelle puolestaan ehdottelen resurssien lisäämistä ennakkoäänestykseen, sillä ennakkoäänestyksen merkitys tulee koko ajan kasvamaan.

 

 

Ehdotukseni on yhteiskunnan kannalta nollasummapeliä, sillä panostukset vaalipäivältä ennakkoäänestykseen olisivat yhteisvaikutukseltaan samat kuin säästöt vaalipäivältä..

 

 

Puolueet menettäisivät ehdotuksessani, sillä ennakkoäänestyksessä vaalivirkailijat ovat enimmäkseen opiskelijoita ja he eivät kai maksa puolueveroja – korjatkaa, jos olen väärässä.

 

 

Ehdotukseni kaikuu varmaan kuuroille korville, sillä vaalit ovat puolueille niin suuri rahoitusmesenaatti, että muutoksia ei tulla näkemään!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalitoimitsijoiden maksama puoluevero, yhteiskunnan maksama puoluevero, ennakkoäänestys, kotiäänestys, laitosäänestys, äänestäminen vaalipäivänä, miten äänestyskäyttäytyminen on muuttunut, äänestyskäyttäytymisen muutos,