Osteoporoosi ei ole ainoastaan naisten sairausTiistai 7.5.2013 - -Esko Erkkilä- Suomessa on 800.000 henkilöä, jotka sairastavat osteoporoosia eli luukatoa.
On yleinen luulo, että osteoporoosi on ainoastaan naisten sairaus. Luulo ei tässäkään tapauksessa ole tiedon väärtti, sillä vuosittain todetuista 40.000 uudesta osteoporoositapauksesta neljäsosa eli 10.000 tapausta todetaan miehillä.
Nämä asiat tulivat esille eilen, kun Eläkeliitto ja Eläkeliiton Pirkanmaan piiri järjestivät aiheeseen liittyvän koulutustapahtuman Tampereella.
Sain osallistua tilaisuuteen Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen johtokunnan jäsenenä.
Koulutustapahtuman teemana oli;
Murtumatta mukana –Lujuutta liikkumalla
Koulutustilaisuuden tavoitteena oli tarjota osanottajille uusinta tietoa liikunnan ja ruokavalion merkityksestä luustoterveyteen sekä antaa vinkkejä turvalliseen kotona asumiseen.
Koulutustapahtuman kouluttajana toimi Tanja Harinen Eläkeliiton keskustoimistolta Helsingistä.
Tanja on liikunta-alan todellinen taitaja, sillä hän on voittanut nyrkkeilyssä naisten Suomen mestaruuden vuonna 2004 ”kymmenen kiloa nykypainoaan alemmassa sarjassa”. On ihmettelyn aihe, että kuinka vähän hän mestaruuden voittaessaan painoikaan!
**********
Osteoporoosin hälytysmerkkejä ovat:
*********
Vahvan luuston rakennuspalikat puolestaan ovat:
On muistettava, että luusto on elävää kudosta, joka uusiutuu läpi elämän!
***********
D-vitamiinín parhaat lähteet ravinnosta ovat seuraavat:
**********
Koulutuspäivän osanottajilla oli päivän lopuksi mahdollisuus osallistua pituuden ja puristusvoiman mittaukseen.
Paljastan omat testitulokseni, kun kerron, että olen menettänyt kolmen kyynärän (= 180 senttiä) pituudestani vain puoli senttiä eli pituuden osalta en ole vaarassa sairastua osteoporoosiin.
Tässä kuvassa Eläkeliiton Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Elina Paukkunen mittaa pituuttani! Sanoin Elinalle, että hänen mittaustuloksensa on virheellinen, sillä olenhan mennyt kasaan enemmän kuin puoli senttiä. On kai kuitenkin uskottava tulokseen!
Puristusvoimatulokseni oli vahvemman eli oikean käteni osalta 44,6 kiloa ja heikomman käteni eli vasemman käteni osalta peräti 51,5 kiloa. Ihmettelen, että puristusvoimani on heikommassa kädessä parempi kuin ns. paremmassa kädessä. Olen kuluneet vuosikymmenet työskennellyt pääasiassa tietokoneen näppäimistön parissa, joten olen tyytyväinen tuloksiini.
Eurooppalaisen normiston mukaan ikäisilläni miehillä oikean käden puristusvoima on keskimäärin 41 kiloa ja vasemman käden osalta vain 34 kiloa! Läpäisin siis puristusvoimatestin hyväksyttävästi ja sen perusteella en ole osteoporoosin vaaravyöhykkeellä.
Koulutuspäivän anti oli antoisa ja päivän päätteeksi tehdyt kokeet rohkaisevia.Kiitän Eläkeliittoa koulutuspäivän järjestämisestä ja toivon, että tämä juttuni antaa lukijoilleni lisää tietoa osteoporoosista ja sen ehkäisemisestä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: osteoporoosi, osteoporoosin ehkäiseminen, osteoporoosin ennusmerkit, osteoporoosin varhaistoteaminen, pituuden menettäminen osteoporoosissa, puristusvoima, puristusvoiman menettäminen osteoporoosissa, |