Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Lipputanko kuuluu jokaisen omakotitalon pihamaalle!

Sunnuntai 9.12.2018 - -Esko Erkkilä-

Elämme Itsenäisyyspäivän aikoja ja nyt on ollut liputuspäiviä joka toinen päivä.

 

 

Joulukuun 4. päivänä...

...tänä vuonna siniristiliput liehuivat lipputangoissa sen kunniaksi, että silloin vietimme suomalaisen demokratian päivää, sillä tasan sata vuotta sitten suomalaiset pääsivät ensimmäisen kerran Vapaussodan jälkeen äänestämään kuntavaaleissa.

 

 

Joulukuun 6. päivä...

...meillä oli mielestäni joka vuonna vuoden tärkein ja arvokkain liputuspäivä, sillä silloin kohotimme lippusalkoihin Suomen lipun itsenäisyytemme kunniaksi.

 

Joulukuun 8. päivä...

...eli eilen meillä oli taas tilaisuus nostaa Suomen lippu salkoon, sillä silloin vietimme Jean Sibeliuksen eli suomalaisen musiikin päivää.

 

 

Kerrostaloyhtiöt ja myös useimmat rivitaloyhtiöt ovat hankkineet tontilleen lipputangon, mutta aivan liian monelta omakotitalolta se puuttuu.

 

 

Me olimme aikoinaan siinä onnellisessa asemassa, että Rouva voitti jossain tuleville omakotirakentajille suunnatussa arvonnassa lipputangon ja sitä me sitten kannoimme omakotitalomme rakennusvaiheessa eri puolille rakennustyömaatamme!

 

 

IMG_6467.JPG

 

 

Tässä omakotitalomme lipputanko kuvattuna 6.12.2018.

 

 

 

Parisenkymmentä vuotta sitten hankimme lipputangon myös mökillemme Viljakkalan Majajärvelle ja on selvää, että jokaisena liputuspäivänä siniristilippu liehuu joko omakotitalomme ja mökkimme lipputangossa!

 

 

Lipputangon hankkiminen on mahdollista kaikkien omakotitalojen tontille ja kannustankin kaikkia omakotitalon omistajia hankkimaan oman lipputankonsa, sillä siniristilipun liehuminen omassa lipputangossa on aina hieno kokemus!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lipputanko, Itsenäisyyspäivän liputus, Jaen Sibeliuksen päivä, suomalaisen musiikin päivä, Vapaussota, suomalaisen demokratian päivä,