Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Suuret ikäluokat ovat edelleen vahva voimatekijä Suomen taloudelle

Keskiviikko 17.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Suuriksi ikäluokiksi kutsutaan vuosiluokkia, jotka ovat syntyneet 1945 – 1950 välisenä aikana.

 

Kuulun suuriin ikäluokkiin ja olen ylpeä siitä.

 

Suurten ikäluokkien isät ja äidit taistelivat Suomen itsenäisyyden jatkumisen puolesta ja loivat sotiemme jälkeen perustan, jolle me pystyimme rakentamaan nyky-Suomen hyvinvoinnin.

 

”Märkäkorva”-sukupolvet eivät kaikilta osin osaa antaa meille sitä arvoa, jonka olemme ansainneet. Nuorissa on toki myös niitä, jotka arvostavat suurten ikäluokkien työtä.

 

Suuriin ikäluokkiin panostaminen vaati yhteiskunnalta satsauksia silloin, kun olimme lapsia ja nuoria. Oli rakennettava uusia kouluja ja erilaisten opintomahdollisuuksien takaamiseen tarvittiin panostamista.

 

Harvat suurten ikäluokkien edustajat olivat opiskeluaikoinaan ”iki-opiskelijoita”, sillä olimme oppineet vanhemmiltamme, että työn syrjään pitää päästä viivyttelemättä.

 

Suurten ikäluokkien edustajat saavuttavat tänä vuonna 68 – 63 vuoden iän – osa meistä on jo siirtynyt hyvin ansaituille eläkepäiville, mutta vielä jokunen meistä ahertaa edelleen.

 

Olemme rakentaneet Suomea nelisenkymmentä vuotta, mutta on muistettava, että olemme sen koko ajan olleet myös Kuluttajia oikein isolla K-kirjaimella ilmaistuna.

 

Kuluttaja-roolimme on oikeastaan vahvistumassa, kun eläkepäivät koittavat.

 

Eläkeläiset ovat suuri kuluttajaryhmä, jonka suuntaan mm. matkailualan ”kynnet syyhyävät”. Hyvä niin, sillä meillä on nyt hieman paremmin aikaa matkustella.

 

Huomasin omakohtaisesti eilen, että suuret ikäluokat ovat merkittävä asiakasryhmä rakennusaineteollisuudelle ja rakennustarvikekaupalle sekä remonttimiehille!

 

Meillä on meneillään keittiöremontti, jossa koko keittiö uusitaan kattoa lukuun ottamatta.

 

Remonttimiesten kanssa keskustellessa tuli ilmi, että heille tärkeä asiakasryhmä ovat omakoti- ja rivitalojen omistajat, jotka remontoivat 25 – 30 vuotta sitten rakentamiaan omakotitaloja tai silloin hankkimiaan rivitaloasuntoja. Remonttimiesten asiakkaat ovat usein suuriin ikäluokkiin kuuluvia.

 

Keskustelujen jälkeen huomasin, että monet ikätoverimme ovat parhaillaan samoissa puuhissa kuin me eli remontoimassa omakotitalojaan tai rivitaloasuntojaan. Myös kerrostalojen putkiremontit tapahtuvat usein sellaisissa kerrostaloissa, joiden osakkaat kuuluvat suuriin ikäluokkiin.

 

Haluan tällä pohdiskelulla kannustaa lukijoitani arvostamaan suurten ikäluokkien merkittävää roolia Suomen talouden pönkittämisessä myös sen jälkeen, kun olemme luovuttaneet paikkamme ”verokirjatyöskentelyssä” nuoremmillemme!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suuret ikäluokat, 1945 - 1950 syntyneet, Isänmaan rakentaminen, suurten ikäluokkien arvostaminen,