Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Oliko ennen helpompaa - tuskin?

Keskiviikko 21.10.2015 - -Esko Erkkilä-

Olen seurannut fb-kavereideni ongelmia työpaikansaannissa.

 

 

Työpaikka on nykyään varmaan tiukemmassa kuin ennen, mutta ehkä syitä on niin sysissä kuin sepissäkin.

 

 

Surkea esimerkki työttömästä sairaanhoitajasta on SDP:n kunnanvaltuutettu Meri Venäläinen, josta on juttu Yle Pohjois-Karjalan sivuilla.

 

 

Juttu löytyy, kun googlaa ”työtön sairaanhoitaja Tohmajärvi”.

 

 

En voi pienimmässäkään määrin arvostaa henkilöä, joka irtisanoutuu 15 vuotta kestäneestä sairaanhoitajatyöstään ja alkaa ”opiskelemaan” teatteria ja etsii nyt töitä kulttuurialalta!

 

 

Kuinka monella ”työttömällä” on samantapainen tilanne eli on valittu sellainen työnhakupolku, jolla kerta kaikkiaan ei ole työllistymismahdollisuuksia?

 

 

Kulttuuri- ja media-ala ovat käsittääkseni juuri sellaisia, joille pyrkimällä pääsee helposti työttömäksi.

 

 

**************

 

 

Valmistuin agrologiksi vuonna 1970 ja silloinkin työllistyminen oli vaikeaa.

 

 

Olin onneksi suorittanut vuosiharjoitteluni Keskon omistamalla Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetilalla Hauholla ja soitinkin muutama kuukausi ennen valmistumista Keskolle Antti J. Jussilalle ja esitin, että tottahan Kesko työllistää sitten aikanaan harjoittelijansa.

 

 

Antti J. – jonka näin ”männäviikolla" KoneAgria 2015 –näyttelyssä – sanoi, että eiköhän asia järjesty.

 

 

Sain sitten työpaikan Kauhajoella K-Maatalouskeskuksessa ja palkkani, joka muuten oli 700 markkaa, maksoi puoliksi kyseinen kauppias ja puoliksi Kesko.

Opin tekemään kaikenlaisia kaupassa esiintulleita töitä.  Maatalouskaupan lisäksi kauppiaspariskunnalla oli samassa kiinteistössä päivittäistavarakauppa.

Roskien polttaminen, maidon noutaminen kesken päivän meijeriltä ja lukemattomat muut hanttihommat kuuluivat tehtäviini. Työ opetti tuntemaan maatalous- ja päivittäistavarakaupan rutiinit.

Oli hyvä, että kaikkiviisas nuori agrologi joutui kantamaan asiakkaan henkilöautoon yhden säkin Mullin-Herkkua, kun sitten aikanaan teki vastuualueensa myyntibudjettia, johon saattoi sisältyä vaikkapa 10.000 tonnin tai 15.000 tonnin vuosimyynti samaista tuotetta!

 

 

Laadin elämäni ainoan työpaikkahakemuksen Kauhajoella ja minut valittiin Rehuraision myyntimieheksi 1.12.1970 alkaen.

 

 

Aloituspalkkani oli 1.100 markkaa kuukaudessa.

 

 

Olin saman työnantajan palveluksessa tasan 40 vuotta lukemattomissa eri tehtävissä.

 

 

Olen monta kertaa sanonut, että työurani oli koko ajan alaspäin menemistä, sillä aloitin hommat Kokkolassa, josta sitten valuin Seinäjoelle, Hämeenlinnaan, Pöytyälle ja lopulta syrjä-Suomeen Raisioon. Asuin aina kotona ja koti oli työurani aikana Kokkolassa, Seinäjoella ja Tampereella – Kokkolassa se toki oli vain asunto, mutta Seinäjoella ja Tampereella koti.

 

 

 

*****************

 

 

 

Tahdon oman työhistoriani kautta kertoa nykynuorille, että kaikenlaista työtä pitää etsiä ja vastaanottaa.

 

 

Jos haluaa tehdä vain sellaista työtä, joka tuntuu mukavalta, niin hakemuksia saa lähetellä, mutta työhönkutsua on turha odottaa.

 

 

Olen työurani aikana saanut palkata lukemattomia henkilöitä erilaisiin työtehtäviin ja valinnassa eräs tärkeimmistä seikoista on se, että henkilön työhistoriassa ei ole suuria aukkoja.

 

 

Henkilön työtehtävät työhistorian aikana ovat toissijaisia, sillä oleellista on se, että työhistoriassa ei ole pitkiä aukkoja.

 

 

Kannustan työhakijoita olemaan aktiivisia ja muistamaan, että työhakuprosessi on vaativa myyntityö, jossa myytävänä on oma työpanos!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: työnhaku on myyntityötä, työnhakuprosessi, henkilön työhistoria, työttömyys, työnhaku,