Sama tilanne taas!Keskiviikko 30.8.2017 - -Esko Erkkilä- Toin 1960-luvun lopulla harjoittelupaikkani puutarhasta synnyinkotini pihaan kaksi tyrnintainta.
Odottelin parisenkymmentä vuotta, että milloin pensaisiin tulee ensimmäinen marja – eipä tullut.
Vihdoin ymmärsin, että tyrni on kaksikotinen eli sen hede- ja emikukat ovat eri pensaissa.
Koska en ollut varma, että ovatko tyrnini kolleja vaiko narttuja, niin ostin yhden taimen kumpaakin ”sukupuolta”.
Jänis söi molemmat taimet ensimmäisenä talvena tyngiksi, mutta kollipoika ehti ruiskauttaa kuitenkin elämäneliksiiriä tytöille niin paljon, että pitkä odotukseni palkittiin ja toiseen vanhoista pensaista tuli yksi marja!
Sen jälkeen olen tiennyt, että tyrnejä pitää olla kasvamassa hede- sekä emipensaita.
****************
Sorruin entiseen, kun viitisentoista vuotta sitten toin mökkitontiltamme anoppilaan kaksi tyrnintainta – luonnollisesti ne olivat tyttöjä.
Molemmat ”tytöt” ovat parhaassa marjantuottoiässä, mutta eihän marjoja tule, kun kumpikaan ”ei ole saanut poikaa”!
Harmitus on minulla suuri, kun eilen kävimme Rouvan kanssa taimiostoksilla ja emme muistaneet hankkia tyttötyrnien seuraksi kollipoikaa!
************************
Alla istutuskaavio tyrnityttöjen ja -poikien istutusjärjestelmäksi; taitaa olla ns. venäläinen systeemi.
X = tyttö ja O = poika eli yksi poika pystyy hoitelemaan kahdeksan tyttöä, kun taimietäisyys on n. nelisen metriä.
X X XX O XX X X
Muistakaa aina hankkia tyttötyrnien seuraksi kollipoikatyrnejä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tyrni, tyrnien istutuskaavio, tyrni on kaksikotinen kasvi, tyrnin hedepensaat, tyrnin emipensaat, |