Elintarvikeyrityksissä vierasryhmän pitää aina edetä puhtaalta puolelta ns. likaiselle puolelleTorstai 30.11.2017 - -Esko Erkkilä- Omaan neljänkymmenen vuoden kokemuksen elintarviketeollisuudesta ja olen niiden vuosien aikana luotsannut lukemattomia vierasryhmiä tehdasosastojen läpi.
Tärkeimpänä teknisenä seikkana vierasryhmien ohjaamisessa on se, että aina tehdaskierroksella pitää edetä puhtaalta puolelta likaiselle puolelle ja sen jälkeen ulos.
Otan esimerkiksi lihanjalostusteollisuuden:
Tuskin kenellekään tulee mieleen, että teurastamolla vierasryhmä aloittaisi tutustumisen yrityksen tuotantoon teurastamon sika- tai nautakarsinoista!
Saman periaatteen pitää olla voimassa myös esimerkiksi viljanjalostusteollisuudessa!
Italian Gragnanossa Maccaroneria di Gragnanon pastatehtaalle emme edenneet näin.
Aloitimme pakkaustarvikevarastosta ja sitä pidinkin pahana virheenä, sillä suomalaisissa elintarvikeyrityksissä vieraskäynnit aloitetaan aina puhtaalta puolelta ja edetään ns. likaiselle puolelle eli edetään prosessia seuraten ”vastavirtaan”! Pakkaustarvikkeet saapuvat elintarviketehtaalle autoilla ja autojen puhtaudesta ei koskaan ole varmuutta eli pakkaustarvikkeet ja erityisesti ne kuormalavat, joille ne on pakattu, saattavat olla kovinkin "paskaisissa" ympäristössä pyörineitä!
*****************
Maccaroneria di Gragnano sanoo tuotteidensa olevan ”artesaanipastoja” ja selvisi, että heidän mielestään artesaanipastan ja teollisen pastan ero on kuivumisajassa.
Valmistusprosessi ja pastanvalmistuslaiteet ovat käsittääkseni samanlaiset, mutta ns. artesaanipastan kuivumisaika on 50 tuntia, kun se "teollisella" pastalla on 20 tuntia!
Olen ehkä inhorealisti, kun ajattelen, että kyseessä on markkinoinnillinen väite!
*******************
Seuraavassa kuvasarja pastanvalmistuksesta Maccaroneria di Gragnanon pastatehtaalla:
Kuivauskaappeja.
Ja tehdaskierroksen jälkeen taas pakkaustarvikevaraston kautta….
…tehtaanmyymälään, josta…
…saattoi pastatehtaan tuotteiden lisäksi…
…ostaa myös tehtaan yhteistyökumppaneiden valmistamia tuotteita.
*********************
Aikoja sitten tehtaan pastatuotteet kuivattiin…
…kadulla, mutta nyt kuivaaminen…
…samalla kadulla olisi mahdotonta!
Kiitokset Maccaroneria di Gragnano-pastatehtaalle kattavan pastatiedon antamisesta retkikunnallemme – näin siitä huolimatta, että meidät ohjattiin pastatehtaalle pakkaustarvikevaraston kautta.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sorrento2017, Napoli, Gragnano, maailman pastapääkaupunki, Gragnano maailman pastapääkaupunki, vierasryhmän kulkusuunta, vierasryhmän kulkusuunta elintarvikeyrityksessä, |