Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

"Ei järki mitään maksaisi, jos sitä kaikilla olisi"

Perjantai 1.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain olla mukana Ylöjärven kaupungin järjestämässä keskustelutilaisuudessa Viljakkalan kirjastossa keskiviikkona 30.10.2013. Tilaisuudessa käsiteltiin Viljakkalan terveyspalvelujen alasajoa.

 

 

 

viljakkala1

 

Otsikossa esiintyvän viisauden kertoi puheenvuorossaan yli 80 henkilön suuruisen läsnäolijajoukon kuullen naapurini Seppo Hyypöläinen.

 

 

 

Tilaisuudessa selvisi virallisesti, että Ylöjärven kaupungin virkamiesjohto suunnittelee Viljakkalan terveysaseman muuttamista lähipalvelupisteeksi.

 

Muutos merkitsisi käytännössä Viljakkalan terveyspalvelujen alasajoa.

 

 

***********

 

 

Ylöjärven kaupungin toiminta asukastilaisuuden järjestämisessä oli kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien irvikuva, sillä kaupungin johtoryhmä teki päätöksen tilaisuuden järjestämisestä maanantaina 28.10.203 ja ilmoitus keskustelutilaisuudesta ilmestyi kaupungin nettisivuille tiistaina 29.10.2013.


Päätös tilaisuudesta tehtiin siis kaksi päivää ennen tilaisuutta ja siitä kerrottiin kuntalaisille edellispäivänä!


Ylöjärven asukkailla pitää olla käytössään internet, sillä tiedote keskustelutilaisuudesta julkaistiin ainoastaan kaupungin nettisivuilla!

 

Nettisivuilla ollut tiedote kuului näin:

 

 

Keskustelutilaisuus Viljakkalan terveyspalveluiden tulevaisuudesta 30.10. klo 17

29.10.2013

Ylöjärven kaupunki järjestää keskustelutilaisuuden Viljakkalan terveyspalveluista keskiviikkona 30.10.2013 kello 17 Viljakkalan kirjastossa (Aittatie 2).

 

Keskustelutilaisuudessa alustaa ja kysymyksiin vastaa Ylöjärven kaupungin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti.

 

Keskustelutilaisuus liittyy kaupungin ensi vuoden talousarvion valmisteluun ja sen yhteydessä esille nousseisiin mahdollisiin toimipistemuutoksiin terveyspalveluissa.

 

Vaikean taloustilanteen takia talousarviota valmisteltaessa on mietitty säästökohteita sekä rakenteellisia muutoksia kaupungin palveluissa.

 

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys valmistuu kaupunginhallituksen kokoukseen 4.11. Kaupunginhallitus käsittelee talousarviota vielä 18.11., jolloin se tekee ehdotuksensa kaupunginvaltuustolle. Valtuusto päättää vuoden 2014 talousarviosta kokouksessaan 12.12.2013.

 

Keskustelutilaisuus päättyy noin kello 18, jolloin alkaa Viljakkala-neuvoston normaali kokous.

 

Keskustelutilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. Tervetuloa!

 

 

***********

 

Kuntalaisia aliarvioivasta kutsumisesta huolimatta Viljakkalan kirjaston sokkeloisiin tiloihin ahtautui yli 80 asukasta kuulemaan ensimmäistä kertaa kaupungin suunnitelmista.

 

 

viljakkala2

 

 

Ylöjärven kaupungin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti paukutteli tilaisuuden aluksi laatimansa lukuja ja taas lukuja sisältäneen puheenvuoron, jossa hän yleisön mielestä huonolla menestyksellä yritti puolustella niitä toimenpiteitä, joita Ylöjärvellä tällä kerralla on suunniteltu viljakkalalaisten elämän vaikeuttamiseksi.

 

 

Viljakkalalaiset, ylöjärviläiset ja ikaalislaiset käyttivät monia kummastelevia puheenvuoroja, joissa Ylöjärven virkahenkilöiden suunnitelmat lytättiin perusteellisesti.

 

 

viljakkala3

 

 

Ylöjärven vanhusneuvoston varapuheenjohtaja Urho Riihikoski käytti useitakin ansiokkaita puheenvuoroja, joissa hän keskittyi siihen, että Ylöjärvellä ei ole laadittu luottamushenkilöiden hyväksymää strategiaa palveluiden kehittämiseksi.

 

Riihikoski kiinnitti erityistä huomiota siihen vanhusneuvoston kuulemisen laiminlyöntiin, johon Ylöjärven kaupungin virkahenkilöt ovat syyllistyneet, kun he nyt suunnittelevat Viljakkalan terveyspalvelujen alasajoa.

 

Terveys- ja sosiaalijohtaja Santala osoitti vajavaisen laintuntemuksensa, kun käytti vanhuspalvelulaista termiä ”vanhuslaki”.

 

Eduskunnan säätämä ja 1.7.2013 voimaantullut vanhuspalvelulaki toteaa yksiselitteisesti, että esim. Viljakkalan terveyspalvelujen alasajoa koskevan laatuiset suunnitelmat pitää jo valmisteluvaiheessa antaa vanhusneuvoston käsiteltäviksi. Näin Ylöjärvellä ei ole tehty ja se kummastuttaa, että Anne Santalahti pullikoi vielä tilaisuudessakin tätä säädöstä vastaan.

 

Nostan hattua Urho Riihikosken aloitteellisuudelle, sillä hän on rekisteröinyt www.vanhusneuvosto.fi –nettiosoitteen ja on koonnut sinne paljon tärkeää tietoa vanhuspalvelulaista. Suosittelen tutustumaan!

 

viljakkala4

 

 

Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen sekä synnyinkotini naapuri Mauri Heiska käytti tilaisuudessa ainakin kaksi hyvää puheenvuoroa. 

Heiska totesi, että kaupunginhallituksessa Keskusta ja Perussuomalaiset ovat Viljakkalan terveyspalvelujen säilyttämisen kannalla, mutta muiden puolueiden suhtautumisesta ei ole tietoa.

 

 

Esko Alasorvari näki asiat laajasti. Hän osasi yhdistää sen, että Viljakkalasta puuttuu kauppa ja kun nyt ajetaan alas myös terveyspalvelut, niin Viljakkalan ongelmat syvenevät. Kuka sellaiselle paikkakunnalle tulisi kauppiaaksi, jolta terveyspalvelutkin on viety pois!

 

Itä-ikaalislaisten murheena oli, että jos Viljakkalasta poistuu terveysasema ja tilalle tulee lähipalvelupiste, niin he eivät voi asioida Viljakkalassa terveyspalveluja saaden. Lähipalvelupiste kun ei voi tarjota terveyspalveluja ylikunnallisesti.

 

Käytin puheenvuoron, jossa kummeksuin terveys- ja sosiaalijohtajan asennetta kuntalaisten keskustelutilaisuudessa. Opastin, että häneltä kaivattaisiin vastaanottavaista ja kuntalaisia kuuntelevaa sekä arvostavaa asennetta – ei oman suunnitelmansa kiihkeää puolustamista.

 

Oikea asenne olisi ollut:

”Tervetuloa hyvät ehdotukset!”

 

Ehkä onnistuin puheenvuorossani, sillä se sai suosionosoitukset. En toki ollut ainoa puheenvuoron käyttäjä, joka sai suosionosoitukset, sillä kaikki kaupungin toimia arvostelleet ne ansaitsivat ja myös saivat.

 

 

 

Viljakkalassa järjestetty keskustelutilaisuus olisi ollut todellinen oppitunti niille, jotka puolustavat kuntaliitoksia – olisivat nähneet, että miten ennen niin elinvoimainen kunta ja kuntakeskus voidaan kuntaliitoksen tuloksena tuhota ja ajaa alas.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan terveyspalveluiden alasajo, Viljakkalan terveysasema, Seppo Hyypöläinen, Anne Santalahti, Urho Riihikoski, Mauri Heiska, www.vanhusneuvosto.fi, terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti, Viljakkalan kirjasto,