Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

SAK:n ennen vuoden 2007 eduskuntavaaleja hyllyttämä TV-mainos on kohonnut YouTuben suursuosikiksi

Sunnuntai 6.2.2011 - -Esko Erkkilä-


Harva mainos saa niin suuren suosion, kuin on saanut SAK:n laatima, mutta ennen julkaisemista hyllyttämä mainospätkä, jota piti rummuttaa ainakin televisiossa ja elokuvateattereissa ennen vuoden 2007 eduskuntavaaleja.

Kyseessä on näyttelijä Oiva Lohtander´n hahmon ympärille luotu kuva rikkaasta porvarista, joka pilkkaa sitä, että eiväthän duunarit edes äänestä. Mainoksen lopussa juontaja sitten patistaa duunareita äänestämään.

Mainospätkä on ainakin kahtena eri taltiointina nähtävissä YouTube´ssa.

Mainokset voi omin silmin katsella www.youtube.com –osoitteesta vaikkapa ”SAK:n mainos” –haulla.

Mainoksia on nyt katsottu 133.000 kertaa, joten SAK voi olla hyvin tyytyväinen saamaansa suosioon! Mainoksen laatijoilla ja maksajilla on kuitenkin surkea olo, sillä mainoksella on ollut täysin vastakkainen vaikutus, kuin sen laatijat aikoinaan kaavailivat.

Ökyporvaria kuvaava SAK:n mainos, vaikka sitä ei kertaakaan missään virallisesti näytetty, oli eräs niitti SDP:n vaalitappiolle vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.

SDP:n roolista SAK:n piikkiin menneen TV-mainoksen todellisena tilaajana on saatavissa vähän tietoa. Mahalaskuun päättynyt yritys tukki vuorenvarmasti niiden suut, jotka SDP:n osuudesta jotain tietävät.

Menneistä on hyvä oppia. On hyvä oppia kilpailijoiden mokauksista ja onnistumisista, jos sellaisia löytää.

Suomen Keskustan vaaliteema huhtikuun eduskuntavaaleissa on ASIAA.

Siinä on huikea ero, kun sitä vertaa SDP:n …anteeksi SAK:n viime eduskuntavaalien alla virittelemään Lohtander-kampanjaan.

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: SAK:n vaalimainos, Oiva Lohtander, SDP:n vaalimainos, SDP:n alamäki, ASIAA, Keskustan vaaliteema ASIAA,


Kommentit

24.2.2011 9.26  cheap coach bags

This site really has a nice and complete information,good work!

20.5.2011 7.00  Coach Outlet

man proposes and god disposes


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini