Omien juurien tunteminen ja tunnustaminen on tärkeää meille jokaiselle.

Kuntaliitosten yhteydessä on vaara, että todellinen koti- ja syntymäkunta sulautuu uuden suurkunnan syövereihin. Näin ei saa tapahtua, vaan me olemme ikuisesti kotoisin siitä kunnasta, jonne aikanaan synnyimme.

Neuvostoliiton ja nyt Venäjän miehittämällä alueella syntyneiden suomalaisten lukumäärä vähenee vauhdilla. Heidän osaltaan on sama vaara kuin kuntaliitosten myötä ilman oikeaa syntymäkuntaa jääneiden kansalaisten.

Puhun kokemuksesta, sillä olen syntynyt Viljakkalassa, joka sittemmin yhdistyi Ylöjärven kaupunkiin. En tule koskaan olemaan ylöjärveläinen, vaan tulen aina olemaan Viljakkalasta kotoisin.

Puhun kokemuksesta myös edesmenneen anoppini osalta. Hän oli kotoisin Salmin pitäjän Mantsinsaarelta. Oli kova paikka anopille, kun suomettumisen synkimpinä vuosina hänen syntymäpaikkansa oli virallisissa asiakirjoissa ”Ulkomaat”.

Onneksi suomettuminen eli aikansa ja Suomi sai taas seisoa omilla jaloillaan. Se merkitsi, että anoppini synnyinkunnaksi virallisissa asiakirjoissa palasi ”Salmi”.

Olen kuluneina vuosina saanut käydä valtaosassa miehitetyllä alueella sijaitsevissa suomalaiskunnissa. Kiitos suurelle naapurille, joka suhtautuu vierailuihin suopeasti.

Tunnen melkein häpeää, että Kaukola on jäänyt osaltani mustaksi pisteeksi, sillä en ole siellä käynyt.

Rajan taakse jäänyt Kaukolan pitäjä on viljakkalalaisille tärkeä pitäjä, sillä sen asukkaista merkittävä osa sijoitettiin sodan jälkeen Viljakkalaan. Käynti Kaukolassa kuuluu lähiaikojen suunnitelmiini, sillä tunnen sen olevani velkaa kaukolalaisille.

Kuntaliitoksissa hävinneiden kuntien vaakunat ovat Suomen kansallisaarre. Toivon, että mitkään typerät säännökset eivät tee mahdottomaksi kuntaliitoksissa hävinneiden kuntien vaakunoiden julkipitoa ja jopa markkinointia. Onneksi minulla on Viljakkalan vaakunaviiri, mutta mielelläni hankkisin sen myös lapsilleni ja lastenlapsilleni – toivon, että he ainakin vanhemmiten arvostaisivat Viljakkalan vaakunaa.

 

-Esko Erkkilä-