Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

On aika huolehtia valkosipulimaan lehtikatteesta

Tiistai 26.5.2015 - -Esko Erkkilä-


Uskallan todeta, että olen kuluneiden viidentoista vuoden aikana hankkinut jonkinlaisen kokemuksen omaan käyttöön kasvatettujen valkosipuleiden viljelystä.

 

 

Uutta kuitenkin aina oppii ja viimekesän kokemuksen perusteella joudun toteamaan, että myös valkosipulilla ilmenee monokulttuuriviljelyn ongelmat.

 

 

Monokulttuuriviljely tarkoittaa, että samaa kasvia viljellään vuodesta toiseen samalla kasvupaikalla.

 

 

Opin viime kesän tuloksena, että myös valkosipuli vaatii hyvin menestyäkseen vuoroviljelyä.

 

 

Istutin viime syksynä valkosipuleita hieman yli sata rivimetriä ja kaikki aivan uuteen paikkaan.

 

 

Käytän siemenenä omaa siementä, mutta mukanani ulkomaan matkoilla olleet tietävät, että pyrin aina hankkimaan valkosipulikantaamme ulkomaista siementä.

 

 

Parhaimmat valkosipulinmyyjät ovat venäläiset mummot, jotka teiden varsilla tai venäläisillä toreilla myyvät itse kasvattamiaan valkosipuleita.  Mummojen valkosipuleista saa parasta terästystä omaan valkosipulikantaan!

 

 

Erehdyin kerran ostamaan Viipurin Kauppahallista letitettyjä kiinalaisia valkosipulipalmikoita. Ne olivat varmaan laadukkaita ruuanlaittoon, mutta täysin kelvottomia siemeniksi, sillä yksikään ei itänyt – ilmeisesti letitetyt valkosipulit on käsitelty idunestoaineilla, jotta ne eivät idä!

 

 

Valkosipulit istutetaan ihannetapauksessa kaksi viikkoa ennen talventuloa.  Koska kukaan ei pysty ennustamaan tarkkaa talventuloaikaa, pyrin istuttamaan valkosipulit lokakuun puolenvälin tienoilla, mutta ennen marraskuun alkamista.

 

 

Mutta piti kirjoittaa valkosipulimaan lehtikatteesta!

 

 

Valkosipulimaa kannattaa kattaa lehtikatteella toukokuun lopulla.

 

 

Toimiva systeemi on se, että syksyllä haravoidut tai lehtipuhaltimella nurmikoilta kerätyt lehdet varastoidaan talven yli valkosipulimaan vierellä.  Lehdet alkavat maatumaan talven aikana sopivasti, jotta ne ovat parhaimmillaan kateaineeksi keväällä.

 

 

Ennen kattamista valkosipulimaa kannattaa lannoittaa, sillä valkosipuli pitää kasvuvoimaisesta paikasta.

 

 

Lannoittamisen jälkeen ja ennen kattamista rivivälit pitää harata huolellisesti.

 

 

 

 

valkosipuli1

 

 

Meillä käytetään valkosipulimaalla rivivälinä 40 senttiä ja olen jätelaudasta rakentanut laatikon, joka sopii riviväliin.

 

 

Työskentelylankulla seisten laatikko täytetään lehdillä ja kateaineeksi käy tällä menetelmällä hieman ”krouvimpikin” aines, sillä laatikon avulla kaikki kateainekset saadaan sopivasti ja turvallisesti riviväleihin.

 

 

 

 

valkosipuli2

 

 

Käytöstä poistetut lasten pesupaljut sekä laskettelupulkat ovat tässäkin hommassa verrattomia työvälineitä.

 

 

 

 

valkosipuli3

 

 

Katettu valkosipulimaa tietää kesän mittaan työnsäästöä, sillä rikkakasvien kitkentää ei juurikaan tarvita. Myös rivivälien haraaminen on tarpeetonta, sillä maan rakenne säilyy katteen alla erinomaisena.

 

 

Nyt vaan elokuuta ja oman pellon valkosipuleita odottamaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: valkosipuli, valkosipulin viljelytekniikka, lehtikate, monokulttuuri, monokulttuuriviljely, vuoroviljely, viljelykierto, monokulttuuriviljelyn ongelmat,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini