Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kylmä alkukesä on viivästyttänyt alppiruusujen kukintaa

Lauantai 27.6.2015 - -Esko Erkkilä-


Alppiruusujen kukinta alkaa Tampereen maisemissa tavallisesti kesäkuun 4. – 10. päivän tienoilla.

 

 

Viileä alkukesä on nyt merkinnyt kukinnan alkamisen viivästymistä parilla viikolla.

 

 

 

 

Istutimme mökillemme männikköön hieman toistakymmentä alppiruusua viitisentoista vuotta sitten.

 

 

Panostimme istutukseen, sillä yritimme tehdä sen ”kaikkien taiteen sääntöjen mukaan”.

 

 

Alppiruusuille varattu alue on periaatteessa kuivaa männikköä, mutta kun mökkitonttimme on lähteinen, niin jokaisesta istutuskuopasta johtaa salaoja avo-ojaan.

 

 

Istutuskuopat olivat tilavia ja laitoimme sinne pohja-ainekseksi kaikenlaista kariketta, käpyjä ja muuta materiaalia, joka teki istutuskuopan maa-aineksen kuohkeaksi. Pidin mielessäni vanhan viisauden, että alppiruusun juuristoon pitää päästä paljain käsin kaivautumaan ainakin ranteiden syvyydelle saakka.

 

 

 

Olen aina tuntenut pienoista kateutta niitä alppiruusun kasvattajia kohtaan, jotka kasvattavat alppiruusuja Turun seudulla tai yleensäkin etelä-Suomessa – he pystyvät hyödyntämään sen suuren lajikevalikoiman, joita puutarhamyymälät tarjoavat.

 

 

Meidän korkeudella lajikevalintaan piti silloin ja pitää yhä kiinnittää suurta huomiota.

 

 

Olin muutama päivä sitten tyytyväinen, kun kuulin jonkun alppiruusun kasvattajan sanovan, että P.M.A. Tigerstedt, Haaga, Helsingin Yliopisto sekä Mikkeli ovat edelleenkin lajikkeita, jotka menestyvät hieman pohjoisempanakin.

 

 

Meillä on kasvamassa juuri noita lajikkeita!

 

 

 

 

P.M.A. Tigerstedt

 

 

 

 

 

 

Haaga

 

 

 

 

 

 

Helsingin Yliopisto

 

 

 

 

 

 

Mikkeli

Ainakin meillä Mikkeli on kasvanut selvästi kookkaimmaksi, sillä sen korkeus on jo nyt yli kaksi metriä.

 

 

Muistakaa, että alppiruusu kuuluu männikköön, sillä matalajuurisena kasvina alppiruusu soveltuu hyvin syväjuurisen männyn rinnalle.

 

 

Alppiruusua ei milloinkaan pidä istuttaa kuusen alle, sillä molemmat ovat matalajuurisia kasveja ja siten ne eivät sovellu yhteen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Avainsanat: alppiruusu, rodo, alppiruusun kasvupaikka, alppiruusun kasvatus, P.M.A. Tigerstedt, Haaga, Helsingin Yliopisto, Mikkeli,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini