Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kukapa olisi vuonna 1981 uskonut, että sanomalehtien lukeminen alkaa olla kadonnutta kansanperinnettä kolmenkymmenenviiden vuoden kuluttua!

Tiistai 6.10.2015

Tampereella seisoo Hämeenpuistossa vastapäätä Kirjastotalo Metson sisäänkäyntiä patsas jonka nimi ”Uutinen”.

uutinen1.jpg

 

 

Patsaan on teettänyt Aamulehti 100-vuotisjuhliensa kunniaksi ja se paljastettiin joulukuussa 1981.

 

 

Teos on kuvanveistäjä Heikki Varjan (1918 – 1986) veistämä.

 

uutinen2.jpg

 

Taiteilija Varja totesi aikoinaan, että lehdenlukutilanne oli ennen tärkeä toimenpide; isä luki lehteä ja muut kurkkivat takana.

 

 

Patsasta nyt tarkastellessa tulee etsimättä mieleen se kiivas tahti, jonka myllerryksessä lehtiala on ollut viime vuodet ja näyttää siltä, että myllerrys vaan kiihtyy.

 

 

Tunnen myllerryksen omakohtaisesti, kun huomaan oman käytökseni muuttuneen rajusti vajaan kahden vuoden aikana.

 

 

Meille toki tulee Aamulehti, mutta useinkin sen paperiversion lukeminen jää pääkirjoituksen lukemiseen ja ”Lukijalta” –palstan pikaiseen silmäilyyn.

 

 

Olen hankkinut käyttöoikeuden Aamulehden sähköiseen näköisversioon ja erityisesti mökkimaailmassa ollessani selaan sitä kautta Aamulehteä. On toki todettava, että näköislehdestäkin luen ainoastaan pääkirjoituksen sekä Lukijalta-palstalla olevat jutut.

 

 

Uskallan sanoa, että seuraan uutismaailmaa tiiviisti vaikka en juuri luekaan sanomalehteä ja sanomalehtien printtiversioita en lue oikeastaan lainkaan.

 

 

Ammennan tietoni netistä ja saan tiedot sitä kautta tuoreina. Kun seuraa netissä eri medioita, saa monipuolisen kuvan maailman menosta.

 

 

uutinen3.jpg

Patsaat tuovat monesti mieleemme entisajat – on hämmästyttävää, että vuonna 1981 paljastettu ”Uutinen” –patsas kertoo meille jo tänään menneestä ajasta!

Sen verran politiikkaa, että kuvassa oikealla näkyvällä aukiolla Keskusta järjestää aina Vappuna Tampereella Keskustan vappujuhlan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uutinen-patsas, Aamulehti, Tampereen Kirjapaino Oy, Aamulehti 100-vuotta, Kirjastotalo Metso, Heikki Varja. median murros,