Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Se on syyskokousten aikaa!

Sunnuntai 11.11.2018 - -Esko Erkkilä-

Lokakuun loppu ja marraskuun alkupäivät ovat eri yhdistysten syyskokousaikaa ja tämäkään syksy ei tee tästä poikkeusta.

 

 

Omassa kalenterissani on tällä ja ensi viikolla neljän eri yhdistyksen syyskokoukset – eilen niistä oli ensimmäinen.

 

 

 

IMG_5988.JPG

 

 

Arvostin, että tämänpäiväisessä syyskokouksessa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen tuli saapuessaan kättelemään minua, vaikka istuinkin toisella penkkirivillä.

 

 

Sen jälkeen hulluttelimme kuvaajan edessä hieman – siis minäkin, joka yleensä olen kuin suolapatsas!

 

 

 

IMG_5999.JPG

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin eilisen syyskokouksen päätöksellä piirin puheenjohtajistoon tulivat puheenjohtaja Tuukka Liuhan lisäksi varapuheenjohtajiksi alkuaan köyliöläisen broiler-emotilan kasvatti ja nyt Vesilahdella asuva Aino-Riikka Simula  (vasemmalla) sekä virtolainen agrologi Heidi Tanhua, joka nykyisin toimii  Ruoveden kunnan kehityspäällikkönä.

 

 

Heidi on aikaisemmin toiminut mm. MTK-Pirkanmaan puheenjohtajana, joten hänellä on vankkaa kokemusta järjestöjohtajana.

 

 

Eilen oli hyvä alku ensi viikon syyskokousrumballe!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hannakaisa Heikkinen, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen, Aino-Riikka Simula, Heidi Tanhua, Pirkanmaan Keskustanaisten varapuheenjohtaja Heidi Tanhua,

Kauppa rohmuaa elintarvikkeiden hinnoista yhä suuremman osan!

Torstai 31.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Kirjoitan vasta nyt MTK-Pirkanmaan sääntömääräisen kevätkokouksen tiimoilta, joka järjestettiin Hämeenkyrössä Kylätoimintakeskus Heiskan Antinsalissa huhtikuun 17. päivänä.

 

Antero_Alenius

 

Tilaisuuteen toi Hämeenkyrön kunnan tervehdyksen Hämeenkyrön uusi kunnanjohtaja Antero Alenius.

 

 

Heidi_Tanhua

 

Kevätkokouksen avasi MTK-Pirkanmaan puheenjohtaja Heidi Tanhua ja hyvin avasikin, sillä Tanhua osasi hyvin kuvailla niitä synkähköjä tunnelmia, jotka vallitsevat alkutuottajien piirissä.



Visa_Merikoski


MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikosken juontamissa tilaisuuksissa osanottaja tuntee olonsa "turvalliseksi", sillä Visa osaa johtaa suurtakin tilaisuutta jouhevasti.

 


Pertti_Hakanen

 

Kokouksen merkittävimmän puheenvuoron käytti MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen.

Hakanen on raketin lailla kohonnut pirkanmaalaisvaikuttajien kärkikaartiin – harmi, että Sastamalassa asuvana Hakanen kuuluu MTK-organisaatiossa Satakunnan alueeseen. No, kaikissa muissa organisaatioissa me pirkanmaalaiset saamme omia Pertin ihan luvan kanssa pirkanmaalaiseksi!

Hakasen_aihe

 

Hakasen esityksen aihe oli: ”Maatalouspolitiikan ajankohtaiskatsaus”.

 


Hakasen_kappyra1

 

Hakasen esityksen keskeinen sanoma oli alkutuottajan aseman heikkeneminen suomalaisessa elintarvikeketjussa.

 Heikkeneminen näkyy käyristä, jotka kuvaavat maatalouden tuotantopanosten ja tuottajahintojen erkanemista 2000-luvulla.

 


Tiina_Tiina_ja_Mikko

 

Pertti Hakasen havainnollistama tilanne veti vakaviksi mm. MTK-Hämeenkyrön puheenjohtajan Tiina Jokelan (vasemmalla), MTK:n hämeenkyröläisen varapuheenjohtajan Tiina Linnainmaan (keskellä) sekä Mikko Kärjen (oikealla) Lempäälästä.

 


Hakasen_kappyra2

 

MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen Sastamalasta havainnollisti elintarvikkeiden maltillista hintakehitystä, kun hän vertasi elintarvikkeiden hintaindeksiä (keltainen käyrä) ansiotason kohoamiseen (sininen käyrä).

 

Todelliseen käytännön hintatilanteiden muuttumiseen Hakanen pääsi esityksessään, kun hän valotti eräiden elintarvikkeiden osalta ”hintakakun” jakaantumista eri osapuolten kesken vuosina 2000 ja 2010.

 

Hakasen_kananmunat

 

Kananmunien hinnasta tuottaja sai vuonna 2000 0,82 €/kg eli 36 %, kun vastaavat luvut vuonna 2010 olivat 0,88 €/kg ja 29,3 %!

Kananmunien osalta kauppa pystyi siis kymmenen vuoden aikana kohottamaan osuutensa kolmanneksesta (36,4%) lähes puoleen (49,2%)!

Kananmunien kuluttajahinta kohosi kymmenessä vuodessa ainoastaan 0,72 €/kg!

 


Hakasen_ruisleipa

 

Ruisreikäleivän kohdalla maataloustuottajan osuus sen kuluttajahinnasta on minimaalinen, sillä vuonna 2000 tuottaja sai ruisleivän kuluttajahinnasta 4,9 % ja kymmenen vuotta myöhemmin entistäkin vähemmän eli tasan 4 %!

Kauppa pystyi rokottamaan ruisleivän hinnasta vuonna 2010 jo lähes 9-kertaisen hinnan alkutuottajaan verrattuna!

Kaupan osuuden vertailu tuottajan siivuun verrattuna lienee yllätys kaikille!

 


Hakasen_kevytmaito

 

Hakanen selvitti, että viime vuonna kevytmaidon kuluttajahinnasta kaupan osuus oli lähes sama kuin maidontuottajan siivu.

Maito on kaupalle muutoinkin tuottoisa myyntiartikkeli, sillä sen osalta kiertonopeus on suuri, koska rahat kilahtavat kuluttajalta kaupan kassaan paljon aiemmin kuin meijerin lasku kaupalle erääntyy.

 


Hakasen_lihamakaronilaatikko

 

Kuudensadan gramman suuruisen lihamakaronilaatikon hinnasta tuottajan osuus oli viime vuonna 11,5 %, kun kauppa rohmusi kuluttajahinnasta peräti 41,3 %!

 

 

 

Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki on viime päivinä todennut, että kaupan tienesti elintarvikkeista on kolmen prosentin tietämillä.

 

Varsin vahvaa puppua, sillä tilastot kertovat tyystin toista.

 


Hakasen_tuottoprosentit

 

MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen valotti esityksenä lopuksi elintarvikeketjun eri toimijoiden kannattavaisuutta, kun hän esitti eri osapuolten saamat sijoitetun pääoman tuottoprosentit.

 

Maataloustuottajat jäävät keskimäärin miinukselle, mutta parhaat tilat pääsevät tasolle 3,5 – 5,6 %.

 

Tiedän, että elintarviketeollisuus on ahtaassa raossa taloudellisesti ja Hakasen tiedot vahvistivat asian, sillä suuret lihatalot pääsevät sijoitetun pääoman tuotossa tasolle 2 – 6 %.

 

Kauppa se on joka kannattaa, sillä mm. Keskon tulos sijoitetun pääoman tuotoksi on tasolla 16 %!

 

Kiitän Pertti Hakasta selkeästä esityksestä – näitä tietoja pitäisi pystyä levittämään laajalti myös kuluttajien tietoisuuteen, jotta elintarvikeketjun eri toimijoiden osuus olisi nykyistä paremmin kuluttajien tiedossa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTK-Pirkanmaa, Antero Alenius, Heidi Tanhua, Pertti Hakanen, MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen, Visa Merikoski,

Kokoomusehdokkaiden eriskummalliset mielipiteet MTK-Pirkanmaan vaalipaneelissa

Sunnuntai 17.4.2011 - -Esko Erkkilä-

MTK-Pirkanmaa järjesti perjantaina 15.4.2011 UKK-Instituutissa Tampereella kevätkokouksensa.

pict1135.jpg 

 

On hienoa, että MTK-Pirkanmaalla on naisvalta.

Piirin puheenjohtaja on Heidi Tanhua (oikealla) ja MTK:n valtuuskunnan ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimii emäntä Tiina Linnainmaa (vasemmalla) Hämeenkyröstä.

 

Kokouksen lopuksi MTK-Pirkanmaa järjesti vaalipaneelin, johon osallistuivat kaikki MTK-Pirkanmaan jäseninä olevat kansanedustajaehdokkaat.

MTK-Viljakkalan jäsenenä osallistuin kokoukseen ja luonnollisesti seurasin myös vaalipaneelin.

 

pict1155.jpg 

 

Vaalipaneelin juontajana toimi MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski ja hyvin toimikin!

 

Vaalipaneelin jäseninä oli kattava joukko pirkanmaalaisia kansanedustajaehdokkaita, sillä mukana olivat seuraavat ehdokkaat:

 

pict1151.jpg 

 

Arto Pirttilahti, Keskusta ja Marko Taipale, Kokoomus

 

pict1148.jpg

 

Pertti Hakanen, Keskusta ja Arto Satonen, Kokoomus

 

pict1149.jpg

 

Raili Naskali ja Ari Lamminmäki, molemmat Keskustasta

 

 

 

pict1143.jpg

 

Tarja-Ritta Koskinen sekä Matti Äijö, molemmat Keskustasta

 

pict1154.jpg

 

MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi linjasi MTK:n seuraavaan hallitusohjelmaan esittämät asiat.

 

Vaalipaneelissa herätti suurta kummastusta molempien kokoomusedustajien mielipiteet.

 

Arto Satonen heitti, että hänen mielestään uusia kansanedustajia ei pitäisi eduskuntaan valita lainkaan.

Todella eriskummallinen mielipide, vaikka heitossa Satonen pyrkikin tiettyyn huumoriin.  Satosen mielipide on kuitenkin vakava asia, johon ei pidä suhtautua leikkimielellä.

 

Ehkä vielä eriskummallisempi oli Kokoomuksen Marko Taipaleen mielipide, kun hän kotimaisten elintarvikkeiden menekinedistämiseksi ehdotti uusien viinakauppojen perustamista.

Luitte aivan oikein eli kokoomuslainen kansanedustajaehdokas haluaa lisää viinakauppoja, jotta kotimaisten elintarvikkeiden menekki saataisiin vauhtiin.

Konkarikansanedustaja Arto Satonen haroi hiuksiaan, kun hän kuunteli saman puolueen untuvikkokilpailijansa mielipidettä – vai lisää viinakauppoja!

Taipaleen ajatuksenjuoksu eteni jotenkin niin, että uusien viinakauppojen viereen sijoittuneet elintarvikeliikkeet myisivät nykyistä enemmän kotimaisia elintarvikkeita! Ainakaan minä en pysy mukana kokemattoman kokoomusehdokkaan ajatustenvirrassa!

 

MTK-Pirkanmaan järjestämä vaalikeskustelu oli mielenkiintoinen, sillä paneeliin osallistuneet keskustalaiset kansanedustajaehdokkaat eivät syyllistyneet samanlaisiin floppeihin, joita kokoomuslaiset kansanedustajaehdokkaat paneelissa esittivät.  Riittääpä kokoomuslaisilla vielä oppimista!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arto Pirttilahti, Ari Lamminmäki, Matti Äijö, Raili Naskali, Marko Taipale, Arto Satonen, Visa Merikoski, Antti Sahi. Pertti Hakanen, Tarja-Ritta Koskinen, Heidi Tanhua, Tiina Linnainmaa, MTK-Pirkanmaa,