Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kiertokoulupohjalta kuntapäättäjäksi

Tiistai 15.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Taannoisen Isänpäivän merkeissä monet muistelivat isäänsä, mutta minä olen näissä muisteloissa nyt muutaman päivän jälkijunassa.

 

 

IMG_6433.JPG

 

Isäni syntyi vuonna 1915 ja kuoli vain 67-vuoden ikäisenä vuonna 1982.

 

Muistelen tässä hänen kunnallismiehen uraansa:

 

Isäni oli kahdesti Viljakkalan kunnanvaltuuston jäsenenä ja muistelen, että molemmilla kerroilla hän sai 55 ääntä – ensimmäisellä kerralla hän oli tuolla äänimäärällä Viljakkalan äänikuningas ja toisella kerralla joku toinen ehdokas sai yhtä suuren äänisaaliin.

 

Hyvää kuntavaalien - siihen aikaan puhuttiin kai kunnallisvaaleista – pohjusti se, että isäni oli itseopiskellut veroilmoitusten täyttämisen ja kyläläiset luottivat hänen taitoonsa veroilmoitusten täyttämisessä.

 

Muistan, kun pirttimme penkeillä odotti kymmenkunta kyläläistä, jotta isäni olisi ehtinyt täyttämään heidän veroilmoituksensa. Pirtti oli sakeana tupakansavusta, sillä lähes kaikki läsnäolleet polttivat tupakkaa, kun odottivat vuoroansa.

 

Isäni nautti veroilmoitusten täyttäjänä luottamusta yli puoluerajojen, sillä jonossa oli maalaisliittolaisten lisäksi kokoomuslaisia, sosiaalidemokraatteja ja tulipunaisia kommunisteja.

 

Kahden valtuustokauden jälkeen isäni jatkoi muutaman vuoden roikotuslautakunnan jäsenenä – roikotuslautakunta on tavalliselta nimeltään tutkijalautakunta eli se kokoontui verotustietojen julkaisemisen jälkeen muutamana päivänä kunnantalolla ja verotukseensa tyytymättömät saivat sille esittää oikaisuvaatimuksensa. Roikotuslautakunnan puheenjohtajana oli verojohtaja ja sen jäseninä muutama luottamusta nauttiva maallikkojäsen.

 

Muistelen isäni kertomuksista, että hän oli aktiivinen roikotuslautakunnan jäsen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kiertokoulupohjalta kuntapäättäjäksi, Viljakkala, Viljakkalan kunnanvaltuusto, roikotuslautakunta, tutkijalautakunta, veroilmoitusten täyttäminen, luottamus yli puoluerajojen, Isänpäivä, Isänpäivämuistelukset,