Mietteitä Itsenäisyyspäivän iltana

Keskiviikko 7.12.2016 - -Esko Erkkilä-

Kirjoitan näitä muutamia rivejä Itsenäisyyspäivän iltana 6.12.2016 ja odottelen Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton alkamista – tule katselemaan sen televisiosta.

 

 

Sain hetki sitten tekstiviestinä Itsenäisyyspäivätervehdyksen Pirkanmaan senaattori Mikko Alatalolta.  Täytyypä seurata tarkasti, että miten Keskustan Pirkanmaan kansanedustajat saavat televisiosta katseluaikaa – Mikko ja Seija Alatalo, Arto ja Eija Pirttilahti sekä Pertti ja Seija Hakanen.

 

 

Eniten tänään kuitenkin muistelen isääni Oiva Erkkilää, joka syntyi vuonna 1915 ja oli ”täydet vuodet” Isänmaan palveluksessa rintamilla 1939 – 1944.

 

 

Isäni oli etulinjan miehenä Talvisodassa ja Jatkosodassa – niiden jälkeen hän oli vielä mukana kenraali Hersalon joukoissa ajamassa saksalaisia pois Lapista.

 

 

Isäni haavoittui kahdesti ja hänen mukanaan meni hautaan Puna-armeijan ampumien ammusten sirpaleita niskassa ja toisessa ranteessa. Penskana kokeilimme isän niskaa sekä rannetta ja tunsimme, että miten sirpaleet nuljahtelivat ihon alla.

 

 

Lukemattomat olivat ne kerrat, kun isä ja meille saapuneet hänen rintamakaverinsa muistelivat tupakansavun täyttämässä pirtissä taistelutapahtumia.

 

 

Vasta vuosia myöhemmin tajusin, että taistelutapahtuminen kertaaminen oli sitä henkistä hoitoa, jota nykyisin ohjatusti annetaan henkilöille, jotka ovat joutuneet läheltä seuraamaan traagisia tapahtumia.

 

 

Isäni toimi sodissa pikakivääriampuna eli Emma oli hänen aseensa – isän apumiehenä oli viljakkalalainen Simo Niittunen ja monta kertaa he yhdessä muistelivat sota-ajan tapahtumia.

 

 

Pyrin kerran vuodessa käymään Venäjällä eri taistelupaikoilla ja se on eräänlaista kunnianmaksua Isälle ja muille sotaveteraaneille.

 

 

Sotiemme veteraanien muisteleminen ei ole sodan ihannointia ja sen vuoksi ihmettelenkin eräiden fb-kavereideni horinoita, joissa he vähättelevät sotiemme veteraanien ansioita – horinat olivat tavallisia ja yleisiä joskus 1970-luvulla, mutta nykypäivänä ne tuntuvat vähintäänkin kummallisilta.

 

 

Vaikka sotiemme veteraanien rivit harvenevatkin viimeisen iltahuudon heille koittaessa, me emme saa unohtaa niitä, jotka hengellään tai ainakin suurilla ponnistuksilla ja elämänsä parhaimmat vuodet uhraten ovat taanneet meille Itsenäisen Suomen!

 

 

Otan esille vielä ne raukat, jotka toitottavat, että Suomen liittyminen Euroopan Unioniin vei Suomelta itsenäisyyden.

 

 

Äänestin 16.10.1994 sen puolesta, että Suomi liittyisi Euroopan Unioniin ja tähän päivään mennessä minulla ei ole hetkeäkään ollut tunnetta, että olisin äänestänyt väärin!

 

 

Eläköön Suomi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-