Torstai 30.1.2020 - -Esko Erkkilä-
Tampereen omakotitalomme eräälle nurkalle jätimme rakentamisvuonna 1988 pienehkön koivun ja kolmenkymmenen vuoden aikana se kasvoi isoksi – harmillista oli se, että se likasi omakotitalomme tiilikaton siihen kuntoon, että tiilikatto oli uusittava.
Viime vuoden lopulla soitin kaupungille ja pyysin lupaa kaataa tuo koivu ja sen lisäksi eräs mänty, jonka aikoinaan istutimme tontillemme.
Kaupungilta vastattiin, että koivun voi kaataa, mutta isojen mäntyjen osalta kaupungilta on saatava lupa – onneksi kaupungilla tulkittiin, että mäntymme ei ole ”iso”!
Kaataminen onnistui männyn osalta, mutta koivu piti karsia pystyyn ja pätkiä metrin pituisiksi pölleiksi pystyssä, sillä niin lähellä se oli taloamme – on luonnollista, että molemmat hommat piti antaa ammattimiehen tehtäväksi.
Nyt homma alkaa olla hoidossa, sillä sain tässä päivänä muutamana viimeisetkin pöllit siihen asentoon, että ”halkomista vaille”!
Muutama kuva ”loppuhoidosta”!
Puidenkaatoammattilainen jätti luvallani melkoisen kannon ja nyt oli minun vuoroni "juurimalla" lyhentää kanto.
Mukava määrä isoja pöllejä odottamassa fiskarsilaisen käsittelyä.
Stihl laulaa!
On ilo halkoa oksattomia koivupöllejä!
Eipä sitä parempia polttopuita voi olla, mutta kuivumisen tietysti kaipaavat! Kaatajamme ennusti, että koivusta ja männystä tulee kolme mottia klapuja ja siltä se alkaa näyttämään!
Kälviällä kutsutaan näitä ruhmoiksi ja nyt jätin kolme pölliä ruhmoiksi - kelpaa näiden päällä halkoa!
******************
On välillä mukava tehdä sellaisia töitä, joissa heti näkee työnsä tulokset!
-Esko Erkkilä-
|