Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pihakoivut eivät kuulu kaupunkiomakotitalon äärelle!

Torstai 30.1.2020 - -Esko Erkkilä-

Tampereen omakotitalomme eräälle nurkalle jätimme rakentamisvuonna 1988 pienehkön koivun ja kolmenkymmenen vuoden aikana se kasvoi isoksi – harmillista oli se, että se likasi omakotitalomme tiilikaton siihen kuntoon, että tiilikatto oli uusittava.

 

Viime vuoden lopulla soitin kaupungille ja pyysin lupaa kaataa tuo koivu ja sen lisäksi eräs mänty, jonka aikoinaan istutimme tontillemme.

 

Kaupungilta vastattiin, että koivun voi kaataa, mutta isojen mäntyjen osalta kaupungilta on saatava lupa – onneksi kaupungilla tulkittiin, että mäntymme ei ole ”iso”!

 

Kaataminen onnistui männyn osalta, mutta koivu piti karsia pystyyn ja pätkiä metrin pituisiksi pölleiksi pystyssä, sillä niin lähellä se oli taloamme – on luonnollista, että molemmat hommat piti antaa ammattimiehen tehtäväksi.

 

Nyt homma alkaa olla hoidossa, sillä sain tässä päivänä muutamana viimeisetkin pöllit siihen asentoon, että ”halkomista vaille”!

 

 

Muutama kuva ”loppuhoidosta”!

 

 

IMG_6831.JPG

 

Puidenkaatoammattilainen jätti luvallani melkoisen kannon ja nyt oli minun vuoroni "juurimalla" lyhentää kanto.

 

 

IMG_6835.JPG

 

Mukava määrä isoja pöllejä odottamassa fiskarsilaisen käsittelyä.

 

IMG_6813.JPG

 

Stihl laulaa!

 

 

IMG_6837.JPG

 

On ilo halkoa oksattomia koivupöllejä!

 

 

IMG_6838.JPG

 

Eipä sitä parempia polttopuita voi olla, mutta kuivumisen tietysti kaipaavat!

Kaatajamme ennusti, että koivusta ja männystä tulee kolme mottia klapuja ja siltä se alkaa näyttämään!

 

 

IMG_6832.JPG

 

Kälviällä kutsutaan näitä ruhmoiksi ja nyt jätin kolme pölliä ruhmoiksi - kelpaa näiden päällä halkoa!

 

******************

 

On välillä mukava tehdä sellaisia töitä, joissa heti näkee työnsä tulokset!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ongelmapuiden kaataminen, pihapuiden kaataminen, pihapuiden turvallinen kaataminen, pihapuiden kaataminen on ammattimiesten hommaa, kaupungilta lupa pihapuiden kaatamiseen, Stihl, Fiskars-halkomakirves, ruhmo, Kälviällä hakotukki on ruhmo,

Hävitimme ravinnevarkaat pihastamme

Torstai 19.12.2019 - -Esko Erkkilä-

Meillä oli eilen hieman suurempi ”orava” pihakoivussamme ja tuloksellisesti olikin, sillä nyt meillä ei enää ole pihakoivua!

 

Sama ”orava” kaatoi myös etupihallamme olleen männyn, joka sekin oli melkoinen ravinnevaras.

 

Seuraavassa aluksi kuvakertomus siitä, että miten koivun pystyynkarsiminen ja lopulta kaataminen tapahtui:

 

 

IMG_6238.JPG

 

Koivu sijaitsi runsaan kahden metrin etäisyydellä omakotitalomme nurkasta.

 

 

 

IMG_6335.JPG

 

 

Alkumatkan ”orava” kiiperi tikkailla, mutta sitten…

 

 

 

IMG_6337.JPG

 

…matka kohti latvaa jatkui oksantynkiä rappuina käyttäen.

 

 

 

IMG_6338.JPG

 

 

Olin alhaalla köysimiehenä ja tehtävänäni oli jarruttaa sekä ohjata oksia turvallisesti maanpinnalle.  Onnistuin, sillä pihavalot ja myös rakennus säilyivät ehjinä.

 

 

 

IMG_6339.JPG

 

 

Nyt latvakin on saatu turvallisesti maahan ja ”orava” aloitti rungon katkomisen lyhyinä pölleinä.

 

 

 

IMG_6342.JPG

 

 

Nyt pihakoivua ei enää ole, mutta todellinen puu- ja risuryteikkö, jossa riittää selvittelemistä!

 

 

Männynkaataminen olikin helpompi juttu, mutta hommaa siinäkin riitti:

 

 

 

IMG_6239.JPG

 

 

Tässä pihamäntymme kukoistuksessaan!

 

 

 

IMG_6329.JPG

 

 

”Oravalla” oli oksasahassaan kolme lisävartta ja niiden ansiosta alimmat oksat oli helppo poistaa.

 

 

 

IMG_6331.JPG

 

 

Vetoköysi tikkailla seisoen kiinni puuhun ja sitten…

 

 

 

IMG_6332.JPG

 

 

…kaatokolon tekemiseen.  Pyysin korkeaa kantoa, sillä teen tyvestä ruhmun eli klapitukin!

 

 

 

IMG_6333.JPG

 

 

Läpisahausta ei tehty vaan ”orava” veti männyn nurin pakettiautonsa avulla!

 

 

 

IMG_6334.JPG

 

 

Mänty on turvallisesti nurin!

 

 

 

IMG_6340.JPG

 

 

Tavoitetila on saavutettu, sillä etupihalla ei enää ole mäntyä!

 

 

Saatan jo huomenissa jatkaa uudella jutulla samasta aiheesta – pysy kanavalla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ongelmapuiden kaataminen, pihapuiden kaataminen, pihapuiden turvallinen kaataminen,