Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tupailta Kinnulan Osuuskaupan Saarenkylän myymälän alueella

Perjantai 11.12.2015 - -Esko Erkkilä-

Tänään muistelen erikoista tupailtaa, jossa sain olla esiintyjänä - taisi olla vuosi 1971 tai 1972.

 

 

Olin silloin Rehuraision myyntimiehenä Kokkolassa ja sain myyntimieskaverini kanssa kutsun saapua esiintymään Kinnulan Osuuskaupan järjestämään yleisötilaisuuteen osuuskaupan Saaren myymälän alueella.

 

 

Kinnulan Osuuskappa järjesti yleisötilaisuuden sen vuoksi, että se oli viimeisenä SOK Kokkolan alueen osuuskauppana lyönyt poikki suhteensa sittemmin konkurssiin ajautuneen Keskusosuusliike Hankkijan kanssa ja nyt Kinnulan Osuuskauppa etsi vahvaa yhteistyökumppania rehualan yrityksistä. Osuuskauppa oli päätynyt aloittamaan yhteistyön Rehuraisio Oy:n kanssa.

 

 

Tilaisuus pidettiin paikallisen kansakoulun voimistelusalissa ja paikalla oli toistasataa kyläläistä – yleisöä oli vauvasta vaariin!

 

 

Kinnulan Osuuskaupan Saaren myymälän myymälänhoitaja oli noutanut asiakkaitaan Ladallaan jo parin tunnin ajan ennen tilaisuuden alkamista kansakoululle ja tunnelma oli korkealla.  Tunnelmaa lisäsi kun tiedettiin, että tilaisuudessa olisi ”Raision herroja Kokkolasta saakka”!

 

 

Kinnula ei kuulunut myyntivastuualueeseeni, mutta kun olin ainoa Raision Kokkolan myyntimiehistä, jolla oli maataloudellinen koulutus, niin aiheenani oli pitää esitys mullien ruokinnasta.

 

 

Esitystäni oli tarkoitus elävöittää lyhytfilmillä, jossa kerrottiin mullien ruokinnasta.  Eräässä kohdin filmiä mullit juoksevat vinhaa vauhtia aitauksessa ja kun sen kohdan kelasi filmiprojektorissa väärinpäin, niin johan katsojat nauroivat!

 

 

Kinnulan Osuuskauppa tarjosi asiakkailleen maittavat kahvit nisupullan kanssa ja tarjolla oli suuressa kulhossa Marianne-karkkeja, joita asiakkaat kahmivat taskuihinsa suuret määrät.

 

 

Saarenkylällä pääelinkeino oli metsätyöt, mutta siitä huolimatta yleisö odotti ”Kokkolan herrojen” filmiesitystä ja esitystä mullien ruokinnasta.

 

 

Filmiesityksestä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä kansakoululla ei ollut sähköä, vaan valaistus hoidettiin kaasuvalolla!

 

 

Ilman sähkövaloa olleella kansakoululla pitämäni esitys mullien ruokinnasta ja esityksen "oheisraamit" ovat kuitenkin säilyneet mielessäni eräänä helmenä, jonka olen saanut aikojen saatossa kokea!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kinnulan Osuukauppa, Kinnulan Osuuskauppa Saaren myymälä, Keskusosuusliike Hankkija, Hankkija konkurssiin, Keskusosuusliike Hankkijan konkurssi, Rehuraisio,