"Itku pitkästä ilosta, pieru kauan nauramisesta"Perjantai 29.8.2014 - -Esko Erkkilä- Tuo vanha sananlasku tuli mieleen, kun olen seurannut sitä hulvatonta menoa – hulvatonta menoa hinnoittelun osalta – jota päivittäistavarakaupat ovat viime päivinä harrastaneet ns. Putin-tuotteiden myynnissä kuluttajille.
Ihmettelyni kohteena on myös Valio, sillä se on tehnyt ilmiselvän virheen sen hinnoittelun osalta, millä hinnalla se myy Putin-tuotteitaan SOK:lle ja Keskolle.
Vaikka en ole koskaan avannutkaan Lidl-myymälän ovea Suomessa, niin paheksun, että Valio ei myy Putin-tuotteita sille.
****************
Muuten se, että en ole avannut Lidl-myymälän ovea perustuu sille ylimielisyydelle suomalaista elintarviketeollisuutta kohtaan, jolla Lidl rynnisti Suomen markkinoille. Tiedän, että Lidl´n toimintapolitiikka suomalaisia tuotteita kohtaan on muuttunut, mutta minun suhtautumiseni Lidl´iin ei ole muuttunut! Voin sanoa Lidl´lle, että sitä niität mitä kylvit Suomeen tullessasi!
**************
Putin-tuotteiden polkumyyntihinta tulee nopeasti kostautumaan alkutuottajille ja elintarviketeollisuudelle, kun elintarvikkeiden todellinen hintataso hämärretään.
Ovatko Valion Venäjälle valmistamat tuotteet niin kovassa pilaantumisvaarassa, että niitä pitää dumpata kotimaan markkinoille?
Eivätkö päivittäistavaraketjut osaa tehdä bisnestä, jos Valio on niin pöhkö, että se myy niille lähes ilmaiseksi tuotteitaan?
**************
On varmaa, että Valion Putin-tuotteiden alennusmyynti ei jää Suomessa ainoaksi, sillä varmasti tanskalaiset, ranskalaiset, puolalaiset sekä monien muiden maiden elintarvikeyritykset ja elintarvikemarkkinoijat pinnistelevät samojen ongelmien parissa kuin Valio – mistä löytää markkinoita tuotteille, jotka on ennen viety Venäjälle!
On vain ajan kysymys, että milloin päivittäistavarakaupan valtiaamme – SOK ja Kesko – ilmoittavat poskettoman halvoista tuontielintarvikkeiden hinnoista.
Miten silloin suu pannaan suomalaisessa elintarviketeollisuudessa ja alkutuotannossa?Mitä tilanne merkitsee Suomen vihannesmarkkinoilla, mitä se merkitsee Suomen kotieläintuotemarkkinoilla? Aika näyttää, mutta ennuste ei ole hyvä!
*************
Olen huolissani Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n jäsenten puolesta, sillä Putin-tuotteiden polkumyyntihinnat tulevat merkitsemään liiton jäsenille kovia aikoja.
Putin-tuotteiden rynnistäminen Suomeen ja päivittäistavaraketjujemme vastuuton hinnoittelupolitiikka tulevat aiheuttamaan suuria ongelmia suomalaiselle maataloudelle, vihannesviljelylle ja erityisesti suomalaiselle kotieläintaloudelle.
En halua maalata pirua seinälle, mutta sanokaa minun varoittaneen!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Putin-tuotteet, Oltermanni, suolaton Valio-voi, Koskenlaskija, Valio, Valion hinnoittelu Putin-tuotteille, Suomen päivittäistavarakauppa, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry, SEL, |
Viihdyttävää koskenlaskua keskellä TamperettaLauantai 21.9.2013 - -Esko Erkkilä- Sain monien muiden ohella seurata koskenlaskua Tammerkoskessa torstaina syyskuun 19. päivänä 2013, kun Tapani Hiltula ja Jori Mikkonen laskivat tukilla Takon kartonkitehtaalta Ratinansuvantoon.
Koskenlaskunäytös alkoi tasan klo 9.00, mutta valmistelevia toimia tehtiin kosken rannalla jo varhain. Koskenlaskutukit olivat kaadettu Hervannasta Tampereen kaupungin metsästä. Tukit olivat pystyynkuivaneista kuusista.
Oli helppo arvata, että Valio oli Koskenlaskija-juustollaan eräs tapahtuman sponsoreista.
Tapahtuman nimi oli ”Metsänvihreä Jalanjälki” ja sen järjestivät Meto-Metsäalan Asiantuntijat ry sekä Metsänhoitajaliitto.
Koskenlaskunäytöksen jälkeen tapahtuma jatkui Keskustorilla ja siitä osuudesta ehkä joskus myöhemmin.
Takon kartonkitehtaan alapuolella Tammerkoskessa on niin voimakas akanvirta, että tukit pysyivät paikoillaan, kun koskenlaskijoita odotettiin paikalle.
Koskenlaskunäytöksen ja koko päivän tapahtumien juontajana toimi Jyri Makkonen ja hyvin toimikin.
Koskenlaskunäytöksen päätähdet olivat Tapani Hiltula (vasemmalla) ja Jori Mikkonen. Tässä he ovat - ja vielä kuivina!
Venemiehenä toimi Leo Kinnunen.
Venemies souti koskenlaskijat tukkien äärelle.
Ensimmäisenä laskuyritykseen lähti Tapani Hiltula…
…mutta voimakkaan akanvirran vuoksi hänen ensimmäinen yrityksensä päättyi kylmään kylpyyn.
Hiltulan kokemuksista viisastuneena koskenlaskun nuorten Suomen mestari Jori Mikkonen osasi ottaa erilaisen lähtölinjan…
…ja hän pääsikin hyvään vauhtiin.
Koskenlaskumatka oli 200 metriä ja sen puolivälissä oli silta, jonka alittaminen merkitsi ainakin jalkojen kastelemista. Tässä Mikkonen valmistautuu sillan alitukseen.
Ratinansuvannossa pystyi asiat ottamaan jo rauhallisemmin ja siellä esimerkiksi sestominen eli tukin pyörittäminen onnistui ammattimieheltä hienosti.
Etunojapunnerrukset onnistuivat hyvin,…
…mutta niiden jälkeen Jori Mikkonenkin päätyi veteen!
Tapani Hiltulakin tiesi toisella yrityksellään, että mitä kautta Tammerkoski nujerretaan…
…ja nyt koskenlasku sujuikin mutkattomasti.
Sillan alittamisen jälkeen Hiltula näytti, että miten koskenlaskija tekee vaa´an tukilla!
Näytöksen lopuksi Hiltula ja Mikkonen laskivat samalla tukilla Tammerkosken alas.
Sillan alittamisessa Hiltula oli makuullaan tukin päällä ja Mikkonen puolestaan istuallaan.
Mikkoselta taas tutut punnerrukset…
…ja uutuutena yhden jalan kyykkyasento,…
…mutta se meni kuitenkin sen verran epätasapainoiseksi, että molemmat koskenlaskijat löysivät itsensä Ratinansuvannon syyskuisen viileästä syleilystä!
Veteen pulahtamiset kuuluvat kuitenkin koskenlaskijan arkeen…
…ja he eivät siitä hätkähdä!
Satapäinen yleisö oli tyytyväinen näkemäänsä ja palkitsi koskenlaskijat kättentaputuksin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tammerkoski, koskenlaskua Tammerkoskessa, Tapani Hiltula, Jori Mikkonen, Leo Kinnunen, Jyri Makkonen, Koskenlaskija, Valion Koskenlaskija, Metsänvihreä Jalanjälki, Meto-Metsäalan Asiantuntijat ry, Metsänhoitajaliitto, akanvirta, Ratinansuvanto, |