Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella tehdään merkittäviä päätöksiä maatalouden ja ennen kaikkea kuluttajien kannalta

Lauantai 15.12.2018 - -Esko Erkkilä-

EU-puheenjohtajuus eli Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajuus on Euroopan unionin jäsenmaan velvollisuus.

 

 

Kukin EU-maa on vuorollaan kuuden kuukauden ajan (1. tammikuuta – 30. kesäkuuta tai 1. heinäkuuta – 31. joulukuuta) EU:n puheenjohtajamaana. Puheenjohtajavaltion ministeri johtaa puhetta ministerineuvoston kokouksissa ja valmistelee viranhaltijoidensa avulla kokousten työjärjestyksen.

 

Nyt puheenjohtajamaana on Itävalta ja sen puheenjohtajuusvuoro päättyy 31.12.2018.

 

 

Tammikuun 1. päivänä EU-puheenjohtajamaana aloittaa Romania ja ensi vuoden loppupuoliskon aikana eli 1.7. – 31.12.2019 Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana.

 

EU:n puheenjohtajamaana aloittaa 1.1.2020 Kroatia eli Suomi saa olla puheenjohtajamaana kahden melko kokemattoman EU-maan välissä.

Mainittakoon, että Saksa toimii EU:n puheenjohtajamaana Kroatian jälkeen eli 1.7. - 31.12.2020.

 

 

IMG_6689.JPG

 

 

Sain eilen olla tilaisuudessa, jossa kansanedustaja Pertti Hakanen valotti Suomen haasteita EU:n puheenjohtajamaana.

 

 

Suomesta lähtee Brysseliin asiantuntevia virkamiehiä heti ensi vuoden alussa tukemaan Romanian toimintaa EU:n puheenjohtajamaana.

 

 

Kansanedustaja Pertti Hakanen selvitti, että Suomen puheenjohtajavuoron jälkeenkin eli 1.1.2020 Brysseliin jää suomalaisia virkamiehiä, jotka avustavat Kroatiaa pärjäämään EU:n puheenjohtajamaana.

 

 

 

*******************

 

 

 

Suomen EU-puheenjohtajuuskausi tulee olemaan poikkeuksellisen tärkeä ajanjakso, sillä silloin päätetään EU:n tulevasta maatalouspolitiikasta ja kun maatalouspolitiikalla on keskeinen rooli EU-kansalaisten elintarviketoiminnoissa, on Suomella merkittävä asema tavallisen kansalaisen kannalta, sillä ruuan laatu- sekä hintakysymykset koskettavat kaikkia EU-kansalaisia.

 

 

Kansanedustaja Pertti Hakanen otti esille Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana myös sen, että silloin EU linjaa kenellä on valtuudet päättää laajemmaltikin maahan sekä metsään liittyvistä asioista. Keskeinen kysymys lienee mm. se, että voidaanko Suomessa jatkaa näin laajoilla jokamiehen oikeuksilla kuin nyt meillä on asianlaita!

 

 

Suomalaiset vastuuministerit ovat avainasemassa 1.7.2019 alkavalla EU-puheenjohtajuuskaudella, kun EU:ssa linjataan elintarvikkeiden laatuun sekä hintaan liittyviä kysymyksiä.

 

 

Huhtikuun 14. päivänä järjestettävät eduskuntavaalit ovat tärkeä ajankohta, sillä silloin vaaliuurnilla suomalaiset päättävät, että ketkä ovat vastuullisia ministereitä Suomen puheenjohtajakaudella vastaamassa mm. elintarvikkeiden laatuun sekä hintaan liittyvistä asioista Euroopan Unionissa.

 

 

Kartan tällä palstalla puoluepoliittisia kannanottoja, mutta se lienee kaikille selvää, että keskustalaiset ministerit, jos ketkä osaavat ja pystyvät pitämään suomalaisen alkutuottajan ja suomalaisen kuluttajan etua EU-neuvottelupöydissä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen EU-puheenjohtajuus vuonna 2019, Romania EU-puheenjohtajamaana 2019, Kroatia EU-puheenjohtajamaana 2020, Saksa EU-puheenjohtajamaana 2020, kansanedustaja Pertti Hakanen, Pertti Hakanen,

Terveisiä Sloveniasta ja Kroatiasta!

Tiistai 16.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain olla vaimoni ja hieman yli 30 muun henkilön kanssa mukana MTK-Pirkanmaan, MTK-Satakunnan ja MTK-Varsinais-Suomen järjestämällä perinteisellä maatalousmatkalla, joka tänä keväänä suuntautui Sloveniaan ja Kroatiaan.

 

Vietimme matkastamme pääosan Sloveniassa, sillä retkemme Kroatiaan kesti vain yhden päivän.

 

On todettava, että matkajärjestelyt eivät vastanneet sitä, mihin olemme näillä matkoilla tottuneet, mutta toki matkalla näki paljon uutta. Matkan tekniseksi toteuttajaksi oli valittu Trio Travels.

 

Lensimme sinivalkoisin siivin Ljubljanaan, mutta siirryimme heti laskeuduttuamme…

 

 

porto1

 

 

…Slovenian lyhyellä rannikolla Adrianmeren rannalla sijaitsevaan Portoroz´n rantalomakaupunkiin, joka olikin tukikohtamme koko matkan ajan.

Portoroz merkitsee suomennettuna Ruusujen satamaa.

Italian raja kulkee lähellä Portoroz´a ja sen vuoksi siellä lähes kaikki viralliset opasteet ovat slovenian lisäksi myös italiaksi.

 


 

porto2

 

Portoroz´ssa on yksi rantakatu, jonka varrelle kaikki toiminta on keskittynyt.

 

 


porto3

 

Kaupunkia ympäröi kauniit ja jyrkät rinteet, joilla sijaitsevat talot ovat huolehtineet hyvin ympäristöstään.



Matkamme aikana Portoroz´ssa oli melko viileää, mutta parina päivänä lämpö kohosi yli 15 asteen.


Lämpö herätti liikenteeseen myös sisiliskot. Tässä parikin kuvaa erään ruokapaikkamme ravintolan kivijalassa vilistäneistä veijareista:



porto6

 


 

porto7



***********

 

 

Slovenia itsenäistyi Jugoslaviasta 25.6.1991. Se liittyi Natoon 29.3.2004, Euroopan Unioniin 1.5.2004 ja euroon se liittyi 1.1.2007 – hengästyttävä vauhti!

 

Slovenia on kehittynyt maa – sen näkee mm. yleisestä siisteydestä ja kansalaisten palveluhalukkuudesta, joten se on paikkansa ansainnut eurooppalaisessa perheessä.

 

Taloudelliset ongelmat vaanivat kuitenkin nurkan takana, mutta niitä ei ainakaan tavallinen matkaaja havainnut.

 

Suuri yllätys ei olisi, vaikka Slovenia lähiaikoina liittyisi Kreikan ja Kyproksen tavoin muiden euromaiden tukeen taloudellisissa ongelmissaan.

 


porto4

 

Liikenneinfra on kunnossa – harmi slovakialaisten kannalta, että maa on useiden naapurimaiden silmissä läpikulkumaa.


Hyvin lähellä majapaikkakuntaamme sijaitsi Italian puolella Trieste ja sen satamaan oli Ljubljanan suunnasta jatkuva vilkas rekkaliikenne, joka ei ilmeisesti lainkaan hyödyttänyt moottoritiemaksuja lukuun ottamatta Sloveniaa.

 

**********

 


porto5

 

Ljubljanan lentokenttä sijaitsee kauniiden vuorien vierellä ja bussimatkustajat meidänkin bussissa tallensivat ahkerasti näitä näkymiä matkamme päätteeksi.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTK-Pirkanmaa, MTK-Satakunta, MTK-Varsinais-Suomi, Trio Travels, Slovenia, Portoroz, Lubljana, Trieste, sinivalkoiset siivet, Kroatia, EU, Euroopan Unioni, Nato, Euro,