Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Asukasmielipide pystyi puolittamaan Tampereen kaupungin louhintasuunnitelmat, mutta se ei riitä!

Lauantai 15.11.2014 - -Esko Erkkilä-

Tuntuu, että Tampereen kaupunki on oikein erikoistunut aiheuttamaan asukkailleen erilaisten louhintatöiden seurauksena suuria tärinävaurioita omakotitaloihin ja yleensäkin asuntoihin.

 

Ensimmäinen suuri ongelma oli se, kun ruotsalainen huonekalujätti Ikea piti väen väkisin saada Tampereelle.

 

Pahaksi onnekseni omin käsin rakennettu omakotitalomme sijaitsee linnuntietä n. 300 metrin etäisyydellä Ikeasta.

 

Vaikka välissä on Tampere-Helsinki –moottoritie, niin talomme kärsi Ikean rakennustöiden aikana vaurioita.

 

Kohdaltani vauriot olivat pieniä ja se merkitsikin, että Tampereen kaupunki korvasi vauriot.

 

Alueellamme puolentusinaa taloa käsi n. 30.000 euron vahingot ja niitähän Tampereen kaupunki ei korvannutkaan.

 

 

 

”Ikea-helvetti” on takana, mutta nyt Tampereen kaupunki suunnittelee Ikeasta etelään olevan kallioisen alueen louhimista tasaiseksi ja näin syntyvien tonttien myymistä yrityksille.

 

Omakotiyhdistyksemme vastustaa kaupungin suunnitelmia.

 

Alueesta on laadittu kaavaluonnos ja siihen annettavien muistutusten jättämisaika päättyi torstaina 13.11.2014.

 

Jätin asiasta muistutuksen, joka kuului näin:

 

 

*****************

 

 

LAHDESJÄRVEN ETELÄOSAN TYÖPAIKKA-ALUEEN KAAVALUONNOS, kaava nro 8534

 

On keskeistä, että Tampereen kaupunki huolehtii alueen tasaamisesta ja siten myös louhintojen suorittamisesta. Tontteja voidaan myydä/vuokrata yrityksille vasta sen jälkeen, kun alueen louhinnat on kaupungin toimesta suoritettu.

 

Tampereen kaupungin rooli louhintatöiden suorittajana on välttämätöntä, jotta vastuutaho mahdollisille louhintavaurioille tulee selkeästi määritellyksi.

 

Louhintatöiden urakkasopimuksiin pitää liittää sallitut heilahdusnopeudet, jotta louhintavauriot pystytään minimoimaan.

 

Taannoin Palokallion Omakotiyhdistyksen ja Tampereen kaupungin solmimaan ns. Ikea-sopimukseen sisältyneet heilahdusnopeusarvot osoittautuivat liian korkeiksi, sillä Ikean louhinnoissa Palokallion omakotialueella taloihin tuli runsaasti tärinävaurioita.

 

Heilahdusnopeuksien todentamiseksi on Palokallion alueen omakotitalojen kivijalkoihin asennettava riittävä määrä heilahdusnopeusmittareita. Heilahdusnopeusmittareiden lukemat pitää olla Palokallion alueen asukkaiden valitseman edushenkilön saatavilla reaaliaikaisesti.

 

Mahdolliset heilahdusnopeuksien ylitykset pitää urakkasopimuksissa sanktioida rahallisesti sekä siten, että sallitun heilahdusnopeuden yksittäinenkin ylittäminen pysäyttää kaikki toiminnot työmaalla esim. viideksi arkipäiväksi.

 

Nyt suunnitellun alueen louhintamäärät on asukasvaikuttamisen ansiosta saatu puolitettua alkuperäisistä suunnitelmista. Louhintamäärät ovat kuitenkin edelleen valtavat, sillä kyse on Ikea-louhintoihn verrattuna kolminkertaisista louhinnoista!

 

Louhintatyön tarkkuuteen on panostettava poikkeuksellisen vakavasti, sillä alueen aiemmat louhinnat ovat mitä ilmeisimmin heikentäneet talojen rakenteita.

 

Jokaisessa Palokallion alueella sijaitsevassa omakotitalossa on ennen louhintojen aloittamista tehtävä huonekohtainen tarkastus nykyisten vaurioiden toteamiseksi. Jokaisen huoneen neljä seinää, lattia ja katto on tutkittava.  Omakotitalon ulkopuolinen tarkastus pitää myös suorittaa ja siinä todetaan ne mahdolliset vauriot, jotka talossa ovat ennen louhintatöiden suorittamista. Tarkastuksen tulokset on luonnollisesti dokumentoitava – omakotitalon omistaja osallistuu tarkastukseen ja allekirjoituksellaan hyväksyy tarkastuksen.

 

On oltava luonnollista, että Tampereen kaupunki korvaa omakotitaloille mahdollisesti aiheutuneet vauriot – vauriot todetaan molempien osapuolten hyväksymän rakennusalan ammattilaisen toimesta.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

 

**********************

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ikea-helvetti, Ikea-vauriot, Ikea-räjäytykset, Ikea-ongelmat, Lahdesjärven työpaikka-alue, Lahdesjärvi, Lahdesjärven eteläosan työpaikka-alueen kaavaluonnos, Tampereen kaava nro 8534, Palokallio, Palokallion Omakotiyhdistys,

Asukasmielipiteeni Lahdesjärven osayleiskaavan "saatesanoiksi"

Perjantai 12.8.2011 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki on taas tanssimassa liike-elämän pillin mukaan ja kaavoittamassa Lahdesjärven maastoon uutta aluetta.

 

Nyt kaavoitushanke koskee aluetta Ikeasta Helsingin suuntaan moottoritien itäpuolella.

 

Alueella joudutaan suorittamaan kallion räjäytystöitä jopa seitsemän metrin syvyyteen saakka.  Räjäytyksistä on lähialueen omakotitaloille tulossa samanlainen katastrofi kuin olivat ns. Ikea-räjäytykset.

 

Olen tyytyväinen, että Etelä-Alvari ja Palokallion Omakotiyhdistys ry vastustavat pontevasti hanketta.

 

Jätin hanketta vastustavan mielipiteeni Tampereen kaupungin kirjaamoon 11.8.2011 eli kommentointiajan viime tunneilla.

 

Asukasmielipiteeni kuului näin:

__________________

 

Diaarinumero TRE:2905/10.02.01/2011

Yleissuunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelma

23.6.2011

LAHDESJÄRVEN ETELÄOSAN TYÖPAIKKA-ALUEEN YLEISSUUNNITELMA”

 

Muistutan tässä asukasmielipiteessäni, että po. alueella ei saa aloittaa mitään maanrakennustoimenpiteitä ennen kuin (ja jos) nyt hankkeilla oleva suunnitelma yksilöityy lainvoimaiseksi asemakaavaksi.

Maanrakennustoimenpiteistä ns. Ikean tontilla on karvaita kokemuksia meillä lähialueiden asukkailla.

Ikean tapauksessa omakotitalot vaurioituivat räjäytystöiden seurauksena ja Tampereen kaupunki on näihin päiviin saakka laiminlyönyt korvausten maksamisen vaikka niiden täysimääräisestä korvaamisesta sovittiin sopimuksessa, jonka Tampereen kaupunki ja Palokallion Omakotiyhdistys ry solmivat. Kaupunkilaisissa herättää suurta epäluottamusta, että pormestarin ja kaupungin lakimiehen allekirjoittamaan sopimukseen ei voi luottaa!

Muistutan jo tässä vaiheessa, että aikanaan mahdollisesti toteutettavat räjäytystoimenpiteet on suoritettava samoilla periaatteilla kuin ne pyrittiin toimittamaan Ikean alueella. Luotan sen virkamiehen suulliseen lupaukseen, joka näin lupasikin tapahtuvan.

Nyt suunniteltavaa aluetta ei saa kallionräjäytyksin tasoittaa tasaiseksi, vaan suunnittelualue on jätettävä kumpuilevaksi. Näin menetellen Tampereen kaupunki säästyy räjäytysvahinkojen korvaamiselta ja alueen runsas arseeniesiintymä saa jäädä rauhaan.

Suunnitelma-alue kuuluu samaan arseeniesiintymäalueeseen, jonka perusteella Pirkkalaan ei voitu rakentaa jäteveden keskuspuhdistamoa.

Suunnitelma-alueen arseenitutkimuksia ei ole suoritettu ja kattavien arseenitutkimusten tekeminen onkin eräs ehto, jotta Lahdesjärven kaavahanke voi edetä.

Muistutan jo nyt, että kaikissa Palokallion alueen omakotitaloissa on ennen ensimmäistäkään kallionräjäytystä tehtävä kattava ja todistusvoimainen kartoitus talojen kunnosta. Tarkastuksessa pitää laatia jokaisen huoneen kaikista seinistä, lattioista ja katosta omistajan hyväksymä ja hänen kanssaan allekirjoitettava tarkastuspöytäkirja kaksin kappalein – yksi talon omistajalle ja toinen Tampereen kaupungille. Huonekohtaisten piirrosten lisäksi on käytettävä videointi. Videokuvat on säilytettävä siten, että ne ovat mahdollisten riitatapausten varalta käytettävissä.

Keskityn tässä asukasmielipiteessäni Lahdesjärven alueella mahdollisesti suoritettavien kallioräjäytysten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisyyn ja vahinkojen sattuessa niiden korvauskysymyksiin.

Muistutan, että kaikkien räjäytysvahinkojen vastuutaho on Tampereen kaupunki. Se ei voi siirtää vastuutaan esim. rakennusfirmojen tai vielä vähemmän räjäytystöiden suorittajien vastuulle. 

On hyvä, että asukkaille varataan mahdollisuus lausua ennalta mielipiteitään suurista hankkeista. Menettely on tässä prosessissa ontunut ja siitä on esimerkkinä  Etelä-Alvarin taannoin järjestämä yleisötilaisuus, jonne ei yksikään Tampereen kaupungin virkahenkilö saapunut. Elokuun 10. päivä pidetty korvaava tapahtuma ei poista sitä ylimielisyyttä, jota virkahenkilöt poissaolollaan osoittivat.

Paheksun, että tämän suunnittelutyön valmistelussa on asukkaat sivuutettu maininnalla – toki luettelon ensimmäiseksi asetettuna - , mutta kaikenmaailman kauppakamareiden ja muiden liike-elämän taustavaikuttajien lausunnoille sekä mielihaluille  on valmisteluaineistossa annettu suuri painoarvo. Tämä menettely vahvistaa kuvaa, että Tampereen kaupunki väheksyy asukasmielipiteitä ja pomppii liike-elämän tahdissa.

Nyt kommentoitavan hankkeen valmistelutyö on monilta osiltaan kelvotonta. Aineistossa mainitaan mm., että alueella tai sen lähialueilla ei raportoitu tärinästä aiheutuneita ongelmia. Toivon, että suunnittelijat paneutuvat siihen aineistoon, jota Tampereen kaupungille on kertynyt ns. Ikea-räjäytysten tiimoilta. Uskon, että aineistoa on saatavilla myös Palokallion Omakotiyhdistys ry:n arkistoista sekä Palokallion alueen omakotitaloista!

Toivon, että Lahdesjärven kaavasuunnitelmasta jätetään runsaasti palautetta. Erityisesti toivon palautetta asukasnäkökulmasta ja sitä, että asukasmielipiteelle annettaisiin painoarvoa jatkosuunnittelussa.

Lopuksi esitän kysymyksen, että onko Lahdesjärven nyt suunnitteilla oleva kaavoitus lainkaan tarpeellinen? Vastaan itse ja totean, että se ei ole tarpeellinen ja esitän, että hankkeesta luovutaan.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lahdesjärven kaava, Lahdesjärven eteläosan työpaikka-alueen yleissuunnitelma, Ikea, Ikea-räjäytykset, Ikea-katastrofi, Tampereen kaupungin ja Palokallion Omakotiyhdistys ry:n sopimus,

Tampereen kaavoituksesta vastaavat virkahenkilöt suorastaan haluavat kaavavalituksia?

Tiistai 9.8.2011 - -Esko Erkkilä-

Olen näillä palstoilla monesti antanut tunnustusta Tampereen kaupungin Alvari-toiminnalle.

 

Niin teen myös nyt, mutta annan suuren epäluottamuslauseen Tampereen kaupungin kaavoitustoimintaa hoitaville pikkuvirkahenkilöille. Epäluottamuslauseeni syynä on pikkuvirkahenkilöiden ”harrastuksen puute” virkatehtäviensä suorittamisessa.

 

Tampereella on meneillään osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lahdesjärven eteläalueen osalta.

 

Mahdolliset mielipiteet tulee toimittaa Tampereen kaupungin kirjaamoon 11.08.2011 mennessä.

 

Etelä-Alvarin järjesti asian tiimoilta teematilaisuuden keskiviikkona 3.8.2011 Tampereen kaupungin Virastotalolla, mutta kenellekään kaavoitusasioita hoitavalle virkahenkilölle ei sopinut tulla selittämään suunnitelmaa! Parisenkymmentä asiasta kiinnostunutta kaupunkilaista odotti virkahenkilöitä turhaan!

 

Kesäloma-aika ei käy selitykseksi, sillä töiden pitää hoitua myös kesäaikana! Myöskään se ei käy selitykseksi, että tilaisuutemme alkoi vasta klo 17.30!

 

Tuntuu, että Tampereen kaupungin kaavoitusasioita hoitavat pikkuvirkahenkilöt ja heidän esimiehensä suorastaan kaipaavat kaavavalituksia, kun eivät suostu valmisteluvaiheessa taustoittamaan hankkeita.

 

Vähintään on kyse siitä, että kesäloma-aikana vastuuhenkilöiden lomansijaisuuksista sopiminen on laiminlyöty. Kuka vastaa kaavoitustoiminnasta?

 

Yleissuunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (Diaarinumero TRE:2905/10.02.01/2011) työn tilaaja/kaavoitusviranomainen on:

 

Tampereen kaupunki

Kaupunkiympäristön kehittäminen

Maankäytön suunnittelu

Asemakaava-arkkitehti

Sakari Leinonen

puh. 040 701 5792

Arkkitehti Anna Hyyppä

puh. 040 800 7905

 

Toivon ”Kaupunkiympäristön kehittäminen” –yksikön vastausta!

 

-Esko Erkkilä-

 

PS. Etelä-alvarilaiset saivat maanantaina 8.8.2011 tiedon, että Sakari Leinonen ja Anna Hyyppä ovat mukana Etelä-Alvarin uudessa tilaisuudessa 10.8.2011. Virkahenkilöiden "myöhäherännäisyys" ei muuta miksikään varsinaisessa blogitekstissäni toteamaani!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lahdesjärven kaava, Lahdesjärven eteläosan työpaikka-alue, Kaupunkiympäristön kehittäminen, Kari Kankaala, Sakari Leinonen, Alvari, Etelä-Alvari,