Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kyläkirpparisuunnistuksen merkitys on paljon muutakin kuin tavaroiden ostaminen

Lauantai 26.7.2014 - -Esko Erkkilä-

Pikku-Pispalalaiset, Mannin asukasyhdistys ja Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ovat järjestäjinä eilen alkaneessa Viljakkalan kyläkirpparisuunnistuksessa.

 

Tapahtumassa talot järjestävät tonteilleen myytäviä tavaroita ja kansa käy vaihtelevin tuloksin ostamassa niitä.

 

Tapahtuma alkoi eilen ja se kestää useimpien myyjien osalta sunnuntaihin saakka.

 

Olen aina pyrkinyt osallistumaan asiakkaana Viljakkalan kyläkirpparisuunnistukselle ja niin tein myös eilen.

 

Totean tämän juttuni otsikossa, että kyläkirpparisuunnistus on paljon muutakin kuin tavaroiden ostamista.

 

Sitä se todella on!

 

Vanhojen tuttavuuksien vahvistaminen, uusien tuttavuuksien luominen, tuttujen paikkojen katseleminen ”uusin silmin”, ennenkäymättömissä paikoissa käyminen – tätä kaikkea kyläkirpparisuunnistus on!

 

 

 

**********

 

 

Muutama kuva maisemista, jotka ovat vuosien aikana tulleet tutuiksi ja joihin kyläkirpparisuunnistuksella sain hetkeksi pysähtyä:

 

 

 

 

kyla1

 

 

Näkymä naapurilta meille!

 

Tähän näkymään liittyy paljon edellisen sukupolven työtä – hieman myös omaa työtäni.

 

 

 

 

kyla2

 

 

Parvilahti ja Markansaari!

 

 

 

 

kyla3

 

 

Näkymä Viljakkalan Kirkkojärvelle ja kirkonkylään.

 

 

 

 

kyla4

 

 

Kototilan ”Alanen lato” rypsivainion keskellä. Olisi pitänyt osua paikalle viikkoa aikaisemmin, niin olisipa maisema ollut keltainen!

 

 

 

 

kyla5

 

 

Männistönmäestä kohti Koivuniemeä.

 

 

 

 

kyla6

 

 

Konkarinmäestä kohti Hanhijärveä.

 

 

 

 

**********

 

 

 

Niin, näkihän kirpparisuunnistuksella muutakin:

 

 

 

 

kyla7

 

 

Kaunisto, jota pikku-pispalalaiset kutsuvat nykyisin kylätalokseen.

 

 

 

 

kyla8

 

 

Kauniston seinäkello on pysähtynyt aikaan entiseen.

 

 

 

 

kyla9

 

 

Tässä talossa toimi ennen Viljakkalan hammaslääkäri.

 

Sitä aiemmin talossa toimi myös Viljakkalan kunnanlääkäri.

 

Olen opiskellut talon autotallissa kansalaiskoulun aikana metallitöitä!

 

Paljon muistoja liittyy tähän taloon Viljakkalan Kurjella!

 

 

 

 

kyla10

 

 

Viljakkalan Elonkaari, josta nyt Ylöjärven kaupunki pyrkii lopettamaan kaikki palvelutoiminnot!

 

 

 

 

kyla11

 

 

Sahtitynnyreitä eräällä kohteella.

 

Sahtitynnyrit laitettiin paisumaan jokeen tai lammikkoon hyvissä ajoin ennen sahdinteon aloittamista.

 

Valitettavasti sahdintekokulttuurikin on hiipumassa Viljakkalassa.

 

 

************

 

 

 

 

 

kyla12

 

Tein toki myös kauppaa kyläkirpparisuunnistuksella:

 

 

  • paperileikkuri, 3,00 €
  • kenttäpullo mallia ”int/40”, valmistaja Peltiteos Oy, 3,00 €
  • uistin, 3,00 €
  • 8-osainen lasten kahvikalusto, 2,00 €

 

 

Sen koin puutteeksi, että missään ei ollut myytävänä todellisia ”äijä-tuotteita” eli romuja joka äijälle.

 

Vihjeeksi ensi vuodelle!

 

 

Arvostan Pikku-Pispalalaisten, Mannin asukasyhdistyksen ja Viljakkalan Seurojentalonyhdistyksen puuhahenkilöitä aktiivisuudesta Viljakkalan kyläkirpparisuunnistuksen järjestämisessä.

 

Poiketkaahan kohteilla tänään ja osa on avoinna myös sunnuntaina!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan kyläkirppasrisuunnistus, Pikku-Pispala, Pikku_pispalalaiset, Mannin asukasyhdistys, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Kaunisto, Kauniston kylätalo, kenttäpullo int/40, Peltiteos Oy, Konkarinmäki, Hanhijärvi, Viljakkalan Hanhijärvi,