Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Ovatko eläkeläiset ja ilman tietokonetta olevat unohdettu yhdenvertaisuudessa?

Perjantai 23.2.2018 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin eilen seminaariin, jossa pohdittiin kansalaisten yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

 

 

 

IMG_7383.JPG

 

 

Seminaari toteutettiin työpajatyyppisenä ja sen järjestäjätahoina olivat Kuntaliitto, Oikeusministeriö sekä Tampereen kaupunki.

 

 

Kyseessä oli pienimuotoinen seminaari, sillä osanottajia oli alustajien lisäksi vain kymmenkunta.

 

 

Yhdenvertaisuus on tärkeä asia, mutta tämäkin tilaisuus osoitti, että yhdenvertaisuusasioita pohdiskelee omalla pienellä hiekkalaatikollaan vain kaupungin viranhaltijat, sillä olin mukana ainoana Vanhusneuvoston edustajana ja toisena ”tavallisena kansalaisena” mukana oli eräs Vammaisneuvoston jäsen.

 

 

 

IMG_7385.JPG

 

 

Yhdenvertaisuus käsitetään yleensä vain sukupuolisen suuntautumisen ja vammaisuuden näkökulmasta ja ainakin SETA pitää huolen, että sukupuolista suuntautumista pidetään voimallisesti esillä.

 

 

******************

 

 

Toki myös ikäkysymykset otetaan esille, kun teoriatasolla pohdiskellaan yhdenvertaisuutta, mutta tositilanteessa ikäihmisten asema jää tässäkin asiassa sivutekijäksi.

 

 

*****************

 

 

Yhdenvertaisuusongelmaksi ei pääse edes teoriatasolla niiden henkilöiden asema ja vaikutusmahdollisuudet, joilla ei ole käytössään tietokonetta.

 

 

Tampereella on 70.000 sellaista henkilöä, joilla ei ole tietokonetta.

 

 

Tätä taustaa vasten on vähintään eriskummallista, että Tampereen kaupunki nojaa päätösvalmistelussaan yhä enenevässä määrin sellaisiin asukaskyselyihin, joihin pitää vastata tietokoneella.

 

 

Muistan hyvin ja kerroin sen myös eilisessä seminaarissa, kun kolme Tampereen kaupungin palkollista esitteli Peltolammin koululla oppilaiden vanhemmille lähetetyn nettikyselyn tuloksia, mutta ”unohtivat” mainita, että kyselyyn vastasi 24 vanhempaa!

 

 

On naurettavaa, että virkahenkilöt esittelevät totena nettikyselyn tuloksia, kun kyselyyn on saatu monisataisen oppilasjoukon vanhemmilta 24 vastausta!

 

 

Kysyn juttuni otsikossa, että onko yhdenvertaisuudessa unohdettu ilman tietokonetta olevat tamperelaiset – toivon, että Sinä Arvoisa Lukijani vastaat kysymykseeni!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eläkeläiset ja yhdenvertaisuus, ilman tietokonetta, ilman tietokonetta olevat ja yhdenvertaisuus, Peltolammin koulu, Tampereen kaupungin nettikyselyt,

Me-talon avajaiset Peltolammilla tiistaina 10.10.2017

Sunnuntai 15.10.2017 - -Esko Erkkilä-

Me-talo on Me-säätiön mahdollistama kaikille avoin yhteistoiminnallinen, kynnyksetön kokoontumispaikka.

 

 

Me-taloja on muutamilla paikkakunnilla Suomessa ja Tampereella me-talon avoin toiminta käynnistyy Peltolammin koululla syyslomien jälkeen maanantaina 23.10.2017.

 

 

 

IMG_3297.JPG

 

 
Tampereen me-talon avajaisia vietettiin tiistaina 10.10.2017 Peltolammin koululla.

 

 

Peltolammin koulu on lähikoulumme ja piipahdin avajaisissa.

 

 

Tampereen me-talo tulee toimimaan Peltolammin koululla maanantaisin klo 9.00 – 15.00, tiistaisin klo 13.00 – 19.00 ja torstaisin klo 13.00 – 19.00 (aula, 2. kerros).

 

 

 

IMG_3293.JPG

 

 

Avajaisissa tarjottiin munkkeja,…

 

 

 

IMG_3295.JPG

 

 

…hodareita ja mehua.

 

 

 

IMG_3298.JPG

 

 

Hodariin oli mahdollista saada lihaisan lokakuun kunniaksi kunnon nakki tai sen tilalle soijanakki – soijanakeilla ei näyttänyt olevan kysyntää!

IMG_3294.JPG

Hodarijono oli pitkä, mutta eteni nopeasti!

 

********************

Avajaisissa oli arvokasta ohjelmaa, mutta jouduin kiirehtimään ennen puheosuutta seuraavaan tilaisuuteen, joten puheet jäivät minulta kuulematta.

 

 

 

IMG_3302.JPG

 

 

Ehdin kuitenkin saamaan samaan kuvaan apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäen (vasemmalla) ja kehittämispäällikkö Mia Lumion.

Mia´lla on vankkaa kokemusta uusien kaupunginosapalvelupisteiden kehittämisessä, sillä mm. Linnainmaalle rakennettu Koilliskeskus on syntynyt hänen johdollaan.

 

 

Toivon, että Peltolammikeskukselle löydetään nopeasti sen lopullinen paikka Lakalaivan alueelta, jotta sen suojiin voidaan kerätä Etelä-Tampereen keskeiset palvelutoiminnot Koilliskeskuksen ja Lielahtikeskuksen tapaan.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Me-talo, Tampereen Me-talo, Me-talo Tampere, Me-säätiö, Peltolammin koulu,

Käsittämätöntä - ruoka loppuu Peltolammin koulun oppilasruokailuissa!

Torstai 18.3.2010 - -Esko Erkkilä-

Aamulehti uutisoi sähköisessä versiossaan 16.3.2010, että…

 

…"Koululaisten ruoka on loppunut muutamia kertoja kesken viime vuosina Peltolammin koulussa Tampereella. Tällöin oppilaat ovat joutuneet odottamaan ruokaa, jota on tilattu lisää Hatanpäällä sijaitsevasta valmistuskeittiöstä, koska ruokaa ei valmisteta Peltolammin koulussa.

Asiasta huolestuivat muutamat vanhemmat, jotka ottivat yhteyttä Aamulehden toimitukseen. Heidän mukaansa oppilaat joutuvat jäämään välillä jopa kokonaan ilman ruokaa. Väitteiden mukaan näin on tapahtunut jo usean vuoden ajan.

Koulun rehtori Markku Rissanen...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Peltolammin koulu, kouluruokailu