Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Piispanristi on eräs piispan viran tunnuksista!

Sunnuntai 5.12.2021 - -Esko Erkkilä-

Luterilaisen kirkon piispoilla on eräitä ulkoisia tunnuksia ja eräs näistä tunnuksista on piispanristi.

 

Lainaan Tampereen hiippakunnan nettisivuja ja totean Tampereen hiippakunnan piispanrististä seuraavaa:

 

  • Tampereen hiippakunnan piispanristi on Ruotsin kuninkaan Kustaa IV Adolfin lahja vuodelta 1805. Kuningas antoi tuolloin kaikille Ruotsin valtakunnan piispoille samanlaisen ristin, ja Suomeen niitä tuli tuolloisiin kahteen hiippakuntaa, Turkuun ja Porvooseen.

 

  • Myöhemmin perustettujen hiippakuntien piispanristit ovat kopioita alkuperäisistä.

 

 

  • Tampereen piispalla on Porvoon hiippakuntaan annettu risti, ja sitä on nyt vuorollaan kantanut 16 piispaa. Siitä on tullut jatkuvuuden ja yhteenkuuluvuuden symboli.

 

  • Kun kuningas antoi ristin, hän liitti siihen saatesanat, joiden mukaan ristillä on kaksi tehtävää: ensinnäkin siitä ihmiset tunnistavat piispan, ja toiseksi se muistuttaa piispaa hänen tehtävästään julistaa Jumalan armoa Kristuksessa.

 

 

IMG_4483.JPG

 

 

Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo kutsui Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenet vierailulle Tampereen Piispantaloon marraskuun 30. päivänä 2021 ja silloin hän esitteli mm. sen piispanristin yli 200-vuotisen historian, jota hän kantaa.

 

 

IMG_4503.JPG

 

Piispanristi on keskeisessä roolissa myös siinä muotokuvassa, joka piispa Matti Revosta on Piispantalon seinällä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Piispanristi on eräs piispan viran tunnuksista!, Piispanristi, Tampereen hiippakunta, Tampereen Piispantalo, Eläkeliitto, Eläkeliiton Tampereen yhdistys, Turun arkkihiippakunta, Porvoon hiippakunta,

Tampereen hiippakunnan piispanristin historia alkaa vuodesta 1805

Lauantai 21.11.2015 - -Esko Erkkilä-

Kerroin eilen Tampereen hiippakunnan historiasta ja tänään aiheenani on Tampereen hiippakunnan piispanristin historia.

 

Tampereen Tuomiokapitulin istuntosalin seinillä on kuvat hiippkunnan piispoista vuodesta 1721 alkaen, jolloin piispana oli Juhana Gezelius Nepos (pojanpoika).

 

Tampereen ensimmäinen piispa oli Paavali Juusten, mutta hänestä ja häntä seuranneista 14 piispasta ei ole säilynyt muotokuvaa – piispa Juhana Gezelius Nepos on ensimmäinen, josta on muotokuva Tuomiokapitulin istuntosalin seinällä.

 

 

 

 

risti1.jpg

 

 

Tampereen piispoista Sakari Cygnaeus vanhempi on merkittävä Tampereen hiipopakunnan piispa, sillä hänen aikanaan (piispana 1792-1809) Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf lähetti kaikille piispoille kultaisen ristin, joka on vuodesta 1805 kulkenut perintönä piispalta toiselle.

 

Tampereen Tuomiokapitulin istuntosalin seinällä olevassa Sakari Cygnaeus vanhemman muotokuvassa tuota ristiä ei vielä näy, mutta kaikkien seuraavien Tampereen hiippakunnan piispojen muotokuvissa se näkyy.

 

 

Piispanristin saatuaan Cygnaeus sanoi tahtovansa…

 

…"kallista sovitusoppia julistaa ja pyhästi hoitaa”.

 

 

 

 

risti21.jpg

 

Ensimmäinen Tampereen hiippakunnan piispoista, jonka muotokuvassa Kustaa IV Aadolfin lahjoittama piispanristi näkyy on hiippakunnan piispana 1809 – 1818 toiminut Maunu Alopaeus.

*******************

 

 

 

 

 

 

 

 

Imuroin netistä Tampereen hiippakunnan nykyisen piispan Matti Revon (2008 ->) kuvan ja siinä nähdään tuo Ruotsin kuninkaan lahjoittama piispanristi.

 

 

 

Tässä myös neljän Repoa edeltäneen Tampereen hiippakunnan piispan kuvat, joissa kaikissa näkyy sama piispanristi.

 

 

 

 

Kuvahaun tulos haulle piispa juha pihkala kuvat

 

 

Juha Pihkala 1996 – 2008

 

 

 

 

 

 

Paavo Kortekangas 1981 – 1996

 

 

 

 

 

 

Erkki Kangasaho 1966 – 1981

(muotokuva Tuomiokapitulin seinällä)

 

 

 

 

risti3.jpg

 

 

Eelis Gulin 1945 – 1966

(muotokuva Tuomiokapitulin seinällä)

 

 

 

Tampereen hiippakunnan piispoista minulla on henkilökohtaisia kokemuksia ainoastaan Eelis Gulinista, joka aikoinaan oli suorittamassa piispantarkastusta kotiseurakunnassani Viljakkalassa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

4 kommenttia . Avainsanat: Tampereen hiippakunnan piispanristi, piispanristi, Kustaa IV Aadolf, Eelis Gulin, Erkki Kansanaho, Paavo Kortekangas, Juha Pihkala, piispa Matti Repo, Tampereen Tuomiokapituli,