Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

"Minähän se siinä"

Sunnuntai 1.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Sain jälleen kerran torstaina 26.2.2015  tutustua Eduskuntataloon, kun Keskustan Pirkanmaan piiri järjesti kansanedustaja Arto Pirttilahden kutsusta opintomatkan Keskustan puoluetoimistolle ja Eduskuntaan.

 

 

 

 

 

vjsukselainen

 

 

Keskustan puoluetoimistolla Apollonkadulla on muotokuvamaalaukset kaikista Maalaisliiton/Keskustan puheenjohtajista ja niin myös V. J. Sukselaisesta, joka toimi puolueen puheenjohtajana vuosina 1945 – 1964.

 

Tässä kuvassa Keskustan kansanedustajaehdokas Hanna Holma on V. J. Sukselaisen muotokuvan edessä.
 

 

 

*****************

 

 

 

Kerron pienen omakohtaisen muisteluksen V. J. Sukselaisesta tai oikeammin hänen muotokuvastaan.

 

 

En milloinkaan saanut henkilökohtaisesti tutustua V. J. Sukselaiseen, mutta hän on tietyllä tavalla läheinen minulle.

 

 

Isäni Oiva Erkkilä on eräs niistä henkilöistä, joka on aikoinaan osallistunut V. J. Sukselaisesta laaditun juhlakirjan rahoittamiseen ja hänen nimensä on mukana juhlakirjan rahoittajien joukossa kirjan alkulehdillä.

 

 

********************

 

Mutta Sukselaisen muotokuvasta piti kirjoittaa!

 

 

 

V. J. Sukselainen oli monitoimimies myös liike-elämän piirissä ja hän toimi pitkään nelikymmenvuotisen työnantajani Raision Tehtaitten piirissä keskeisenä luottamushenkilönä.

 

 

Raision Oy Vehnä Ab:n hallintoneuvoston puheenjohtajana V.J. Sukselainen sai muotokuvansa yhtiön tärkeimmän neuvotteluhuoneen seinälle.

 

 

 

Samalla seinällä oli myös muiden Raision yhtiöiden hallintoneuvostojen puheenjohtajien muotokuvia – eräs näistä muotokuvista oli Oy Kasviöljy –Växtölje Ab:n hallintoneuvoston puheenjohtajan Allan Nukarin muotokuva.

 

 

 

Odottelin joskus erään työkaverini ja Allan Nukarin kanssa vierasryhmää kyseisessä neuvotteluhuoneessa ja totesin Sukselaisen muotokuvaa katsellessani Nukarille näin:

 

 

”Tuon Sukselaisen muotokuvan tunnen, mutta kuka on tuo viereisessä muotokuvassa esitetty henkilö?”

 

 

Allan Nukari totesi:

 

 

”Minähän se siinä.”

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: V. J. Sukselainen, Allan Nukari, Oy Vehnä Ab, Raision Tehtaat Oy Ab, Kasviöljy - Växtölje Ab, Hanna Holma, Arto Pirttilahti,