Hyviin tapoihin kuuluu, että tilaisuuden puheenjohtaja esittelee itsensä!Lauantai 25.3.2023 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta PEETU järjesti Tampereen Kirjastotalossa maanantaina 20.3.2023 tilaisuuden, jossa PEETUn jäsenjärjestöjen (Eläkeliitto, Eläkeläiset, Eläkkeensaajat ja Kansallinen senioriliitto) edustajat keskustelivat ajankohtaisista eläkeläisiä koskettavista asioista.Keskusteluun osallistuivat kansanedustaja Arto Satonen, Anne Nyman, Hanna Holma sekä osan aikaa myös kansanedustaja Ilmari Nurminen.Keskustelu oli asiallista ja mielenkiintoista, mutta pari asiaa jäi kaivelemaan.
*******************PEETUa johtaa kaudella 2022 – 2023 Pirkanmaan kansallinen senioripiiri ja sen edustaja……Pirkkalan ex-pormestari Antero Saksala avasikin kokouksen ja hoiti tilaisuuden puheenjohtajuuden.Herätti hämmennystä, että Saksala ei tilaisuuden aikana esitellyt itseään.Toinen hämmennystä aiheuttanut asia oli se, että ikääntyneen väestön puolestapuhujana itseään pitävä kansanedustaja Ilmari Nurminen poistui tilaisuudesta jo varhain.Me eläkeikäiset pidämme itsestäänselvyytenä, että tilaisuuksiemme puheenjohtajat esittelevät itsensä ja eivät lähde livohkaan kesken tilaisuuden!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyviin tapoihin kuuluu että tilaisuuden puheenjohtaja esittelee itsensä!, PEETU, Pirkanmaan eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta, Eläkeliitto, Eläkeläiset, Eläkkeensaajat, Kansallinen senioriliitto, Arto Satonen, Hanna Holma, Ilmari Nurminen, Anne Nyman , |
Pirkanmaalla Keskusta oli aluevaaleissa selkeästi naiskomennossaTiistai 25.1.2022 - -Esko Erkkilä- Monien puolueiden kohdalla valitetaan ja pidetään suurena epäkohtana, että aluevaaleissa maakunnan keskuskaupunki saa päättäjistä suhteettoman suuren osuuden.Huomenna eli keskiviikkona vahvistetaan aluevaalien tulos, mutta alustavien vaalitulosten perusteella näyttää siltä, että Keskustan osalta aluevaltuustoryhmän ”komento” on selkeästi maakunnan pitäjissä ja kärkikolmikko naisia!Osasin ennakoida menestyjät jo 12.1.2022 julkaisemassani blogikirjoituksessa, sillä kahdeksasta läpimenneestä osasin kirjoituksessani ennakoida oikein kuusi eniten ääniä saanutta.Aluevaltuutetuiksi Keskustan riveistä nousevat:
Myös kaikki keskustalaiset varavaltuutetut ovat kotoisin maakuntapitäjistä:
Aluevaaleja kutsutaan myös hyvinvointialuevaaleiksi ja maakuntavaaleiksi – Keskustan osalta vaalit olivat suurimmassa määrin maakuntavaalit!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaalla Keskusta oli aluevaaleissa selkeästi naiskomennossa, Pirkanmaalla Keskustan aluevaltuutetut ja varavaltuutetut ovat maakunnasta, Katariina Pylsy, Hanna Holma, Minna Sarvijärvi, Pertti Hakanen, Petra Schulze Steinen, Linda Lähdeniemi, |
Aluevaaleissa voi äänestää jo tänään!Keskiviikko 12.1.2022 - -Esko Erkkilä- Maamme ensimmäiset aluevaalit alkavat tänään, sillä ennakkoäänestyspaikkojen ovet avautuvat aamusella.Tarkoitukseni on aamupäivän aikana käydä ennakkoäänestyspaikalla ja huolehtia, että olen mukana päätöksenteon korkeimmalla paikalla eli äänestäjänä.Monet kantavat huolta, että hyvinvointialueilla päätöksenteko keskittyy maakuntakeskuksiin. Tulen toimimaan tätä suuntausta vastaan ja siihen minulla on tärkeänä syynä sekin, että Pirkanmaalla maakunnassa on useita hyvin tuntemiani päteviä ehdokkaita.Yhteistä noille maakunnan päteville ehdokkaille on se, että he ovat naisia eli oletan, että tänään vaalikopin yksinäisyydessä päädyn äänestämään naisehdokasta!Vahvimmat ehdokkaat luottamukseni kohteiksi ovat (aakkosjärjestyksessä);
Suosittelen vahvasti, että myös Sinä pirkanmaalainen äänestäjä löydät tuolta listalta ehdokkaasi – toki lisään listalle myös kolme miesehdokasta eli Pertti Hakanen Sastamalasta sekä Matti Järvinen ja Antti Juva Tampereelta!-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aluevaalit 2022, aluevaalien ennakkoäänestys, Pirkanmaan aluevaalit, Katariina Pylsy, Petra Schulze Steinen, Minna Sarvijärvi, Pilvi Kärkelä, Hanna Holma, Linda Lähdeniemi, Pertti Hakanen, Matti Järvinen, Antti Juva, Mervi Pulkkinen, |
Olipahan ilotulitusta - Pirkanmaalta numerot 140 ja 151 jatkoon!Keskiviikko 10.4.2019 - -Esko Erkkilä- Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyy tänään ja varsinainen vaalipäivä eli 14.4.2019 lähestyy.
Keskustalla on Pirkanmaalta ollut pian päättyvällä vaalikaudella kolme erinomaista kansanedustajaa eli Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti ja Pertti Hakanen.
Kolmikko on saanut paljon aikaiseksi kuluneen nelivuotiskauden aikana ja mikä parasta, heidän keskinäinen yhteistyönsä on pelannut.
Sain olla paikalla, kun senaattorihommat jättävä kansanedustaja Mikko Alatalo kannusti Pirttilahtea ja Hakasta tilaisuudessa, joka järjestettiin Tampereella Koskikeskuksessa 5.4.2019.
Pirttilahden vahvaa maantieteellistä aluetta ovat perinteisesti olleet Pohjois-Pirkanmaa ja Hakanen on ylivoimaisesti suosituin kansanedustaja puolestaan läntisellä Pirkanmaalla.
Molemmat ovat saamassa hyvän äänisaaliin Tampereelta ja myös sen naapurikunnista eli Ylöjärveltä, Hämeenkyröstä, Pirkkalasta sekä muista Tampereen ns. kehyskunnista.
Koko Pirkanmaan kannalta on keskeistä, että Arto Pirttilahti ja Pertti Hakanen jatkavat kansanedustajina myös jatkossa.
Tässä muutamia valokuvia, kun Mikko Alatalo kannusti Artsia ja Perttiä jatkoon yleisötilaisuudessa Koskikeskuksessa 5.4.2019.
****************
Laulavan senaattorin tukemat Arto ja Pertti olivat tilaisuudessa juuri sellaisia, kuin kansanedustajan pitääkin olla eli sydämellisiä, yhteistyöhaluisia, ammattitaitoisia, muita arvostavia ja sen vuoksi äänestämisen arvoisia:
Toivottelen kaikille Pirkanmaan keskustalaisille kansanedustajaehdokkaille äänirikasta vaalisunnuntaina ja uskon sekä toivon, että Pertin ja Arton lisäksi Pirkanmaalla ollaan valmiit valitsemaan kolmanneksi keskustan kansanedustajaksi nainen – laadukkuutta ja valinnanvaraa on yllin kyllin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansanedustaja Mikko Alatalo, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Hakanen jatkoon, Pirttilahti jatkoon, Tarja Smura, Hanna Holma, Marjo Mäkinen-Aakula, Pilvi Kärkelä, |
Vaalien alusaika on parasta aikaa kansalaisilleSunnuntai 31.3.2019 - -Esko Erkkilä- Me kansalaiset elämme nyt parasta aikaamme, sillä meille luvataan ehdokkaiden toimesta "maat ja mannut", jos äänestämme eduskuntavaaleissa ja EU-vaaleissa juuri heitä.Parasta aikaa elämme myös tarjoilujen osalta, sillä toreilla ja kauppakeskuksissa saamme yllin kyllin kaikkea syötävää ja juotavaa!Minäkin sain eilen Tammelantorilla Sinisten tarjoamaa grillimakkaraa, Keskustan mustaa makkaraa ja Harri Jaskarin tarjoamaa oikein lihaisaa (Antti Rinne ei ollut lihaa vielä ehtinyt verottamaan) lihakeittoa ja puoleltapäivin Koskikeskuksessa varapuhemies Mauri Pekkarisen tarjoamaa teetä sekä pitkopullaa!Kaksi viikonvaihetta ennen eduskuntavaaleja vielä edessä, joten kuinkahan tarjoilut paranevatkaan!Tässä pieni kuvakimara päivän kokemuksista!
Kansanedustaja, Karjala Liiton puheenjohtaja ja MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen oli parkkeerannut vaaliautonsa hienosti Tammelantorin parhaalle paikalle.
Keskustan ehdokaslistan ykkösnimi Ari Arvela (vasemmalla) Vesilahdelta oli matkassa tukiryhmäläisensä Pertti Uusi-Erkkilän kanssa.
Sain heti alussa Tarja Smuran ja Hanna Holman yhteispotrettiin.
Seuraavaksi sain kameran linssini eteen hämeenkyröläisen Katariina Pylsyn ja Viljakkalan Parviniemestä syntyisin olevan trubaduuri Aarre Aallon - minkähänlainen rooli Aarrella tulee olemaan ensi kesänä Hämeenkyrön Heiskan kesäteatterissa?
Tykkään monista kansanedustaja Pertti Hakasen esillä pitämistä asioista ja tänään yksi näistä asioista oli maamme huoltovarmuus!
Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Matti Järvinen toivotti maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän tervetulleeksi Tammelantorille.
On onni, että Suomella on näin selkeäsanainen maa- ja metsätalousministeri kuin Jari Leppä.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Pertunmaalta ja Sastamalan kaupungin maatalousjohtaja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä!
MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakasella sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepällä riittää keskusteltavaa myös vaalien ulkopuolella!
Kansanedustaja Arto Pirttilahti liittyi ministeri Lepän seurueeseen vasta myöhemmin, mutta eräs Artsin tiimiläisistä oli Pirttilahden autolla mukana Tammelantorin tapahtumassa.
Minna Sarvijärvi (oikealla) luovutti vuodenvaihteessa Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtajanuijan Tarja Smuralle.
Tammelantorin jälkeen siirryin Koskikeskukseen, jossa eduskunnan varapuhemies ja tuleva EU-vaaliehdokas Mauri Pekkarinen halusi tarjota sanankuuloa sekä kahvit ja kunnon pullat.
Halusin ottaa Mauri ja Raija Pekkarisesta yhteiskuvan, mutta Mauri tahtoi välttämättä ottaa samaan kuvaan erään pariskunnan. Paljastui, että kyseessä oli rovasti Heikki Järvinen ruustinna-vaimonsa kanssa!
Kansanedustaja Pertti Hakanen kiirehti myös varapuhemiehen järjestämään tilaisuuteen.
Koskikeskuksen tilaisuuden kruununa oli, kun ruustinna Järvinen piti ex-tempore –puheenvuoron, jossa totesi, että ei oikealle ja ei vasemmalle, vaan Keskustaan!
Kuvakertomukseni lopuksi parivaljakko - Pertti Hakanen ja Mauri Pekkarinen - joille on helppo toivotella parhainta menestystä tulevissa vaaleissa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 14.4.2019, EU-vaalit 26.5.2019, Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, varapuhemies Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Tarja Smura, Ari Arvela, Hanna Holma, Katariina Pylsy, |
Hämmästyttävää, että miten korkeatasoisia asiantuntijoita sote-asioissa ovat Keskustan Pirkanmaan piirin kansanedustajaehdokkaat !Keskiviikko 8.4.2015 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan piiri järjesti eilen Vanhalla Kirjastotalolla Tampereella Vaalijuhlan, jonka yksi ohjelmanumero oli piirin MestariPuhujan valinta.
Menin muiden palaverien vuoksi myöhässä tilaisuuteen ja se oli oikea ratkaisu, sillä sain omin silmin nähdä ja omin korvin kuulla, että miten vahvoja asiantuntijoita Keskustalla on eduskuntavaaliehdokkainaan Pirkanmaalla!
Teuvo Hakanen Ylöjärven Viljakkalasta ja Pilvi Kärkelä Kihniöstä…
…sekä Jouni Ovaska Hämeenkyröstä, Hanna Holma Kangasalta ja Minna Sarvijärvi Ylöjärven Kurusta ovat kaikki kokeneita kuntapäättäjiä, joten sen ansiosta panelistien asiantuntemuksen olettikin olevan korkeatasoista.
Käyty keskustelu osoitti, että Keskustan pirkanmaalaisilta kansanedustajaehdokkailta löytyy todella korkealaatuista asiantuntemusta – kelpaa niillä tiedoilla pyrkiä eduskuntaan!
Tässä on vielä lähikuvat keskusteluun osallistuneista kansanedustajaehdokkaista;
Hanna Holma
Jouni Ovaska
Minna Sarvijärvi
Pilvi Kärkelä
Teuvo Hakanen
Tilaisuuden juontajana toimi ansiokkaasti Keskustan Pirkanmaan piirin varapuheenjohtaja Tuukka Liuha, joka tässä antaa Meeri Vettenrannalle mahdollisuuden yleisökysymykseen.
Myös Mikko Kiio Kangasalta teki asiantuntevan kysymyksen panelisteille.
********************
Olen tyytyväinen ja suorastaan ylpeä siitä asiantuntemuksesta ja perusteellisuudesta, jolla panelistit käsittelivät yleisökysymysten aiheita.
Pirkanmaalaiset äänestäjät voivat olla levollisia Keskustan eduskuntavaaliehdokkaiden asiantuntemuksesta!
Tilaisuuden lopuksi julkistettiin yleisöäänestyksen tulos, että kuka panelisteista voittaa Keskustan Pirkanmaan piirin MestariPuhujan tittelin.
Kisan voitti kansanedustajaehdokas Hanna Holma Kangasalta!
Hanna sai palkinnoksi pitkän pötkön kertakäyttömukeja sekä Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän kookkaan kuvan vauhdittamaan eduskuntavaalikampanjaansa!
Kiitokset kaikille ehdokkaille onnistuneesta tilaisuudesta – me kuulijat opimme esityksistänne paljon!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minna Sarvijärvi, Hanna Holma, Jouni Ovaska, Pilvi Kärkelä, Teuvo Hakanen, Tuukka Liuha, Meeri Vettenranta, Mikko Kiio, |
"Minähän se siinä"Sunnuntai 1.3.2015 - -Esko Erkkilä- Sain jälleen kerran torstaina 26.2.2015 tutustua Eduskuntataloon, kun Keskustan Pirkanmaan piiri järjesti kansanedustaja Arto Pirttilahden kutsusta opintomatkan Keskustan puoluetoimistolle ja Eduskuntaan.
Keskustan puoluetoimistolla Apollonkadulla on muotokuvamaalaukset kaikista Maalaisliiton/Keskustan puheenjohtajista ja niin myös V. J. Sukselaisesta, joka toimi puolueen puheenjohtajana vuosina 1945 – 1964.
Tässä kuvassa Keskustan kansanedustajaehdokas Hanna Holma on V. J. Sukselaisen muotokuvan edessä.
*****************
Kerron pienen omakohtaisen muisteluksen V. J. Sukselaisesta tai oikeammin hänen muotokuvastaan.
En milloinkaan saanut henkilökohtaisesti tutustua V. J. Sukselaiseen, mutta hän on tietyllä tavalla läheinen minulle.
Isäni Oiva Erkkilä on eräs niistä henkilöistä, joka on aikoinaan osallistunut V. J. Sukselaisesta laaditun juhlakirjan rahoittamiseen ja hänen nimensä on mukana juhlakirjan rahoittajien joukossa kirjan alkulehdillä.
********************
Mutta Sukselaisen muotokuvasta piti kirjoittaa!
V. J. Sukselainen oli monitoimimies myös liike-elämän piirissä ja hän toimi pitkään nelikymmenvuotisen työnantajani Raision Tehtaitten piirissä keskeisenä luottamushenkilönä.
Raision Oy Vehnä Ab:n hallintoneuvoston puheenjohtajana V.J. Sukselainen sai muotokuvansa yhtiön tärkeimmän neuvotteluhuoneen seinälle.
Samalla seinällä oli myös muiden Raision yhtiöiden hallintoneuvostojen puheenjohtajien muotokuvia – eräs näistä muotokuvista oli Oy Kasviöljy –Växtölje Ab:n hallintoneuvoston puheenjohtajan Allan Nukarin muotokuva.
Odottelin joskus erään työkaverini ja Allan Nukarin kanssa vierasryhmää kyseisessä neuvotteluhuoneessa ja totesin Sukselaisen muotokuvaa katsellessani Nukarille näin:
”Tuon Sukselaisen muotokuvan tunnen, mutta kuka on tuo viereisessä muotokuvassa esitetty henkilö?”
Allan Nukari totesi:
”Minähän se siinä.”
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: V. J. Sukselainen, Allan Nukari, Oy Vehnä Ab, Raision Tehtaat Oy Ab, Kasviöljy - Växtölje Ab, Hanna Holma, Arto Pirttilahti, |
Olipa kerrassaan hieno tilaisuus!Sunnuntai 22.2.2015 - -Esko Erkkilä- Keskusta ja Keskustan Pirkanmaan piiri järjestivät eilen Vaalibussikiertueen Pirkanmaalla.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puolesta annan suuren arvon sille, että Vaalibussikiertueen viidestä pysähtymispaikasta peräti kolme oli Tampereella.
Kiertueen päätapahtuma toteutettiin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vastuutapahtumana Tampereen Keskustorilla.
Keskustorin tapahtuma oli erittäin onnistunut ja siitä kertoo osaltaan se, että varauduimme kahvittamaan 300 henkilöä, mutta jouduimme tilaisuuden aikana hankkimaan lisää kertakäyttömukeja kahvitukseen.
Toimin tilaisuudessa juontajana, mutta juontohommien ohessa ehdin ottamaan satakunta kuvaa, jotta tilaisuuden hieno tunnelma välittyisi mm. tämän blogikirjoituksen lukijoille.
Menen asiaan ja liitän tähän koko joukon kuvia Tampereen Raatihuoneen edessä toteuttamastamme yleisötilaisuudesta:
Tässä pieni yleiskuva Keskustorille kerääntyneestä väenpaljoudesta!
Kaikesta aisti, että Keskusta kiinnostaa!
Ja sitten niitä yksittäisiä kuvia!
Kansanedustajaehdokas ja SuPer´n erityisasiantuntija Raija Moilanen esitteli puheenjohtaja Juha Sipilän kehittämää kakkaraa.
Kun kansanedustaja Arto Pirttilahti pääsi mikrofonin varteen, hän toi terveiset siitä meiningistä, joka Arkadianmäellä vallitsee.
Kansanedustaja Arto Pirttilahdella ja Keskustan Tampereen valtuustoryhmän varavaltuutettu Matti Järvisellä on pohdittavana melkoinen ongelma: ”Miksi omalle maalle ei saa rakentaa?”
Kansanedustajaehdokas Pertti Hakanen Sastamalasta on huhtikuun eduskuntavaaleissa koko maassa MTK:ssa korkeimpaan luottamushenkilöasemaan eli MTK:n hallitukseen kohonnut eduskuntavaaliehdokas ja oli luonnollista, että hän painotti puheenvuorossaan kotimaisen ruuantuotannon tärkeyttä.
Kansanedustajaehdokas Teuvo Hakanen Viljakkalasta kantoi huolta yrittäjyyden puolesta.
Toimittajataustainen kansanedustajaehdokas Santeri Lampi on selkeäsanainen nuori, jolla on paljon mielenkiintoisia tehtäviä odottamassa suomalaisessa Keskusta-politiikassa.
Kokeneen kunnallispolitiikan vaikuttajan ja suurperheen perheenäidin Hanna Holman sydäntä lähellä on lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen.
Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja ja Keskustan kansanedustajaehdokas Pilvi Kärkelä tuntee yrittäjien ja perheiden haasteet.
Sain jokunen päivä sitten osallistua kansanedustajaehdokas Monica Lamberg´n vetämään koulutustilaisuuteen, jossa käsiteltiin internetin mahdollisuuksia politiikan tekemiseen – opin paljon Monican opetuksesta!
Kasvatustieteiden maisteri ja luokanopettaja Minna Sarvijärvi luonnehtii itseään vaaliesitteessään näin: ”Sanansamittainen”.
Minna kun on samaa pituusluokkaa kuin minä, ymmärrän esitteen sanoman ja kokemuksesta voin sen myös allekirjoittaa!
Kalle Kiili on insinöörismies Tampereelta ja ay-aktiivi. Kalle osaa perustella Santeri Alkioon nojautuen, että miten samalla asialla ay-liike ja Keskusta ovatkaan!
Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti ehti poikkeamaan Keskustorin Vaalibussitilaisuudessa, vaikka hän olikin hetken kuluttua isännöimässä ensimmäisenä suomalaisena Euroopan Unionin varapuhemieheksi valitun Olli Rehn´n esiintymistä omassa vaalitilaisuudessaan.
Kyllä Keskustan eduskuntavaaliehdokkaana oleminen on mukavaa ja mukavaa on myös toimia Keskustan eduskuntavaaliehdokkaan lähitukena!
Tästä esimerkkinä eduskuntavaaliehdokas Marjo Mäkinen-Aakula ja hänen aviomiehensä Kari Aakula!
**********************
En malta olla liittämättä tämän jutun viimeiseksi kuvaksi kuvaa, jossa keskustelen ruokaturvallisuudesta arvostamani politiikan monitoimitaitajan Sirkka-Liisa Anttilan kanssa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Raija Moilanen, Arto Pirttilahti, Matti Järvinen, Pertti Hakanen, Teuvo Hakanen, Santeri Lampi, Hanna Holma, Pilvi Kärkelä, Sirkka-Liisa Anttila, Monica Lamberg, Minna Sarvijärvi, Kalle Kiili, Timo Hanhilahti, |
Keskustan kansanedustajaehdokkaat tekevät vaalityötään hymyssäsuin!Keskiviikko 4.2.2015 - -Esko Erkkilä- Keskustalla on vahva gallup-kannatus ja vaikka se ei tuokaa yhtään ääntä, niin se antaa vaalityölle mukavaa potkua.
Pieni kuvakavalkadi viime maanantaina Tampereen Keskustorin Maanantaimarkkinoiden Keskustan telttakatokselta todistaa, että Keskustan ehdokkailla on hymy herkässä ja vahva usko menestykseen huhtikuun eduskuntavaaleissa:
Kansanedustajaehdokasjoukkomme kuopus Santeri Lampi esiintyi markkinoilla uudessa kampanja-asussaan ja läheistensä seurassa.
Kansanedustajaehdokas Marjo Mäkinen-Aakula osoitti, että hän on luonnossa yhtä herttainen kuin roll´upissaan!
Yrittäjä ja Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Vuohensilta näkee asioissa aina sen aurinkoisen puolen.
Kansanedustajaehdokas Raija Moilanen on todellinen super-ehdokas, sillä toimiihan hän SuPer´ssa erityisasiantuntijana!
Kansanedustajaehdokasjoukkomme kaksi agronomia – Marjo Mäkinen-Aakula ja Timo Hanhilahti.
Kansanedustaja Laila Koskela tapasi markkinoilla paljon tuttujaan ja solmi uusia tuttavuuksia!
Kansanedustajaehdokkaamme Minna Sarvijärvi on tässä samassa kuvassa Tampereen kunnallispolitiikkaa uusille urille ajavan kaupunginvaltuutettu Yrjö Schafeitel´n kanssa.
Kansanedustajaehdokas ja Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä.
Keskustan Pirkanmaan piirin toiseksi nuorin kansanedustajaehdokas Monica Lamberg.
Raija Moilanen toimii Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtajana ja saman paikallisyhdistyksen jäsen Mikko Alatalo on matkalla jo kolmannelle kaudelleen kansanedustajaksi!
Kansanedustajaehdokas Hanna Holma on suurperheen äiti Kangasalta ja hän tuntee tarkasti ne hallituksen perheitä kurjistaneet suunnitelmat, jotka nyt kaatuivat perheiden, asiantuntijoiden ja Keskustan toimesta.
On etuoikeus saada tehdä vaalityötä näin positiivisen ehdokasjoukon kanssa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Santeri Lampi, Marjo Mäkinen-Aakula, Timo Vuohensilta, Raija Moilanen, Timo Hanhilahti, Laila Koskela, Minna Sarvijärvi, Pilvi Kärkelä, Monica Lamberg, Mikko Alatalo, Hanna Holma, Yrjö Schafeitel, |
Kuinka suomalainen perhe voi - mitä on tehtävissä poliittisilla päätöksillä?Lauantai 24.1.2015 - -Esko Erkkilä- Perheenäiti, yrittäjä ja Keskustan kansanedustajaehdokas Hanna Holma Kangasalta alusti torstaina 22.1.2015 MSL-Tampereen järjestämässä luento- ja keskustelutilaisuudessa ja pohdiskeli, että mitä on poliittisesti tehtävissä suomalaisen perheen hyvinvoinnin hyväksi poliittisilla päätöksillä.
Tässä joitain helmiä Hanna Holman alustuksesta:
”Perhepolitiikassa on kysymys ei enemmästä eikä vähemmästä kuin Suomen tulevaisuudesta. Se, miten kohtelemme lapsiamme ja perheitämme nyt, näkyy vuosien päästä joko yhteiskunnan menestyksenä tai ongelmina.”
”Meidän jokaisen päättäjän pitää muistaa, että lapsista huolehtimisen pitää olla yhteiskunnan perustehtävä ja kunnia-asia.”
”Lapsiin satsaaminen on nähtävä investointina tulevaisuuteen, jonka tuotto-odotus on valtava.”
”Kaikessa päätöksenteossa on aina huomioitava ensisijaisesti lapsen etu ja hyvinvointi.”
”Lapset ovat arvokkainta, mitä meillä vanhemmilla ja yhteiskunnalla on. Pidetään heistä huolta.”
-Esko Erkkilä- |
2 kommenttia . Avainsanat: Hanna Holma, yrittäjä Hanna Holma, perheenäiti Hanna Holma, kansanedustajaehdokas Hanna Holma, Keskustan kansanedustajaehdokas Hanna Holma, MSL-Tampere, |
Mainioita kansanedustajaehdokkaita - Keskustalle neljä kansanedustajaa Pirkanmaalta!Maanantai 14.4.2014 - -Esko Erkkilä- Väestötietojärjestelmän 28.2.2014 päivitetyt rekisteröintitiedot merkitsevät, että Pirkanmaan vaalipiiristä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa valittavien kansanedustajien lukumäärä kasvaa yhdellä ja kansanedustajia tultaneen valitsemaan Pirkanmaalta 19 edustajaa.
Keskustan Pirkanmaan piirikokous valitsi perjantaina huhtikuun 11. päivänä Kiikoisten Nuorisoseurantalolla järjestetyssä piirikokouksessa kolmetoista ehdokasta kevään 2015 eduskuntavaaleihin.
Jätimme kuusi ehdokasta nimettäväksi syksyn aikana järjestettävässä ylimääräisessä piirikokouksessa.
Kolmestatoista nyt nimetystä ehdokkaasta paikalla Kiukaisissa oli kymmenen ja tässä kuvakavalkadi heistä:
Pertti Hakanen Sastamalasta
Kalle Kiili Tampereelta
Pilvi Kärkelä Kihniöstä
Monica Lamberg Tampereelta
Santeri Lampi Tampereelta
Arto Pirttilahti Mänttä-Vilppulasta
Minna Sarvijärvi Kurusta (Ylöjärvi)
Olli-Pekka Tuomi Ruovedeltä
Jaana Viilo Ikaalisista
Timo Vuohensilta Tampereelta
Piirikokoukseen eivät ennalta sopimiensa menojensa vuoksi päässeet esittäytymään;
***************
Hieno ehdokasjoukko…
…johon myös puheenjohtaja Juha Sipilä oli tyytyväinen!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pertti Hakanen, Kalle Kiili, Pilvi Kärkelä, Monica Lamberg, Santeri Lampi, Arto Pirttilahti, Minna Sarvijärvi, Olli-Pekka Tuomi. Jaana Viilo, Timo Vuohensilta, Mikko Alatalo, Teuvo Hakanen, Hanna Holma, |
Juha Sipilä: "Eihän tätä tekisi, jos ei tee tätä hyvällä mielellä"Lauantai 15.6.2013 - -Esko Erkkilä- Keskustan Sahalahden paikallisyhdistys järjesti Kangasalan alueen jäsenilleen kesäretken Helsinkiin torstaina 13.6.2013.
Sain kutsun omalla kustannuksella toteutettavalle retkelle ja olinkin mukana hienolla kesäretkellä.
Matkamme kohteina olivat Tamminiemi, Eduskuntatalo sekä osallistuminen lehteriyleisönä kyselytunnille.
Näimme Eduskuntatalolla hymysuin, mutta myös otsa rypyssä politiikkaa tekeviä kansanedustajia.
Saavuimme Eduskuntatalon pihamaalle ja odottaessamme oppaiden saapumista, tuli paikalle Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja Keskustan poliittinen sihteeri Helena Pakarinen.
Sipilä oli ilahtunut näkemästään kesäretkiporukasta ja kiirehti kättelemään meitä jokaista.
Tamperelaisia oli lisäkseni mukana matkassa Keskustan Hervannan paikallisyhdistys ry:n puheenjohtaja Tarmo Aaltonen. Aaltonen (selin vasemmalla) totesi Sipilälle, että Sinä se vaan jaksat tehdä politiikkaa hymysuin. Olin vieressä, kun Sipilä vastasi näin:
Eihän tätä tekisi, jos ei tee tätä hyvällä mielellä!Hieno ja kannustava toteamus. Toki kaikki näkevät, että Sipilä pitää työstään kansanedustajana ja puoluejohtajana!
Tässä Sipilä tervehtii Risto Keskistä (oikealla). Opin tuntemaan Keskisen jo kauan sitten sianlihantuottajana, jonka talous oli aina kunnossa. Simo Arra myhäilee kuvassa keskellä.
Hymy on herkässä myös tässä!
Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Heikki Lahtinen ja Keskustan poliittinen sihteeri Helena Pakarinen olivat myös yhtä hymyä!
**********
Olimme Eduskuntatalossa kansanedustaja Arto Pirttilahden vieraana ja Arto tarjosi meille myös kahvit.
Pyrin laatimaan kansanedustaja Arto Pirttilahden poliittisesta sanomasta myöhemmin erillisen jutun, mutta sen voin jo tässä todeta, että perin hyvätuulinen oli myös Arto.
Meitä kävi tervehtimässä myös Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ja voin todeta, että Tiilikainen oli hyvin tyytyväinen Keskustan nykytilanteeseen. Tiilikaisen tyytyväisyys näkyi mainiosti hänen koko olemuksestaan!
**********
Totesin tämän jutun alussa, että tapasimme kesäretkemme aikana myös sellaisia politiikkoja, jotka jostain kumman syystä näyttävät tekevän politiikkaa otsa rypyssä.
Tässä välikysymyskeskustelun aikana kuvaamani politiikko, jonka otsalla rypyt näyttävät syvenevän päivä päivältä! Kiitän Hanna Holmaa, joka toimi kesäretkemme kipparina – retki oli erittäin onnistunut!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestö, Keskustan Sahalahden paikallisyhdistys, Hanna Holma, Heikki Lahtinen, Juha Sipilä, Arto Pirttilahti, Kimmo Tiilikainen, Helena Pakarinen, Tarmo Aaltonen, Keskustan Hervannan paikallisyhdistys, |
Hienoja tilaisuuksia Sentterissä perjantaina 8.4.2011Sunnuntai 10.4.2011 - -Esko Erkkilä- Sentterissä Tampereen Hallituskadulla oli perjantaina 8.4.2011 kaksi mielenkiintoista ja yleisöä houkuttelevaa tilaisuutta. Puolenpäivän jälkeen alkoivat kansanedustajaehdokas Pertti Hakasen 42-vuotissynttärit ja myöhemmin iltapäivällä Hanna Holma järjesti oman vaalitilaisuutensa. Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Pertti Hakasen synttärit olivat riehakas juhla, jossa oli kunnon tarjottavaa. Päivänsankari saapui juhliin hieman myöhäajassa, mutta se ei juhlakansaa haitannut, sillä täytekakun leikkaaminen tapahtui täsmälleen ilmoituksissa kerrottuna aikana. Paikalla olleiden kannustuksen tuloksena sain Sentteri-isäntänä leikata ensimmäisen palan. Osa synttärivieraista kummeksui, kun leikkasin ensimmäisen palan kakun keskeltä. Selitin, että luonnollisesti keskeltä, sillä olihan kyseessä keskustalaisen synttärisankarin täytekakku! Selitykseni hyväksyttiin! Ehdimme valmistautumaan synttärisankarin saapumiseen ja toivotimmekin hänelle ”Paljon onnea Pertti” peräti kolmeen kertaan laulaen. Tunnelma Sentterissä oli ajoittain jopa riehakas. Tarmo Aaltonen piti huolen, että Hakasen synttärivieraat ”kuittasivat” läsnäolonsa vieraskirjaan. Totesimme, että voimme myöhemmin katsella vieraskirjaa ja muistella, että se oli silloin, kun Pertti Hakanen ei vielä ollut kansanedustaja! Tässä muutama kuva Pertti Hakasen synttäreiltä Sentterissä 8.4.2011:
Tarmo Aaltonen - Sentterin monitoimipuuhamies - ja kansanedustajaehdokas Jouni Ovaskan kampanjapäällikkö toimivat mikrofoneihin laulavina esilaulajina, kun vastaanotimme Pertti Hakasen synttäreilleen Sentteriin!
Tarmo Aaltonen toivotti Pertti ja Seija Hakasen tervetulleiksi Sentteriin juhlimaan Pertin 42-vuotispäivää! Neljäkymmentäkaksi vuotta on varhainen, mutta sopiva ikä aloittaa työt Arkadianmäellä!
Innostunut juhlaväki vaati, että synttärisankari ja Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Pertti Hakanen piti synttärijuhlissaan Sentterissä myös juhlapuheen. Pertiltähän se onnistui! ------------- Hanna Holma on tykästynyt vaalitilaisuuksien järjestämiseen Sentterissä. Hannan taustaryhmä on tehnyt ihailtavan tiiviisti työtä oman ehdokkaansa hyväksi - näin taas tälläkin kertaa. Ehdin muiden kiireideni vuoksi viivähtämään Hannan tilaisuudessa ainoastaan hetken, mutta tiedän kokemuksesta, että Hanna Holman vaalitilaisuudet toteutetaan ”suurella sydämellä”. Se sopii hyvin, sillä seitsemän lapsen äitinä Hanna osaa ottaa tilaisuuksiin saapuneen yleisönsä sydämellisellä otteella. Sentteri-isäntänä olen ylpeä siitä tarmosta, jolla Pertti Hakanen ja Hanna Holma taustajoukkoineen toteuttivat Sentteri-tilaisuutensa 8.4.2011! -Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Pertti Hakanen, Hanna Holma, puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Pertti Hakanen, |
Tampere oli torstaina 31.3.2011 ja on tänään perjantaina 1.4.2011 paikkakunta Suomessa, jossa maamme poliittisia päättäjiä voi tavata!Perjantai 1.4.2011 - -Esko Erkkilä- TV1:n suuri vaalikeskustelu järjestettiin Tampereen Raatihuoneella torstaina maaliskuun 31. päivänä. Se merkitsi, että Suomen kolmen suurimman vaaleissa valitun puolueen puheenjohtajat ja perussuomalaisten puheenjohtaja saapuivat Tampereelle päivän aikana. Maamme pääministeri ja Suomen Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi oli yleisön tavattavissa Cafe Siilinkarin sisäpihalla torstaina klo 16.00…17.00. Tilaisuuden aiheena oli omaishoito ja ikääntyminen. Aihe merkitsi, että myös sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula oli paikalla. Olin paikalla mielenkiintoisessa ja innostavassa yleisötapahtumassa. Pääministerin varma ja miellyttävä esiintyminen loi uskoa sille, että Suomen hallituksen johdossa on asiantunteva henkilö. Keskustalaisilla on luottavainen olo pääministerivaalien aattotunnelmissa. Tässä pieni kuvakavalkaadi Cafe Siilinkarin tilaisuudesta:
Pääministeri Mari Kiviniemen olemuksesta henki luottavaisuus tulevaisuuteen
Cafe Siilinkariin kokoontunut yleisö sai varmuuden siitä, että sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula hallitsee vastuualueensa
Ministeri Juha Rehula ja Pirkanmaan Liiton keskeinen hallintomies, parkanolainen kansanedustajaehdokas Ari Lamminmäki ovat kooltaakin suurmiehiä
Blogistilla on pituutta kolme kyynärää eli 180 senttiä, mutta pätkäksi sitä itsensä sai kokea ministeri Juha Rehulan - 192 senttiä - ja Ari Lamminmäen -191 senttiä - seurassa! Keskustelimme kuitenkin tasavertaisesti!
Pääministeri Kiviniemi keskusteli ajankohtaisista asioista parkanolaisen Juhani Kuivasen (keskellä) ja tamperelaisen Esko Kärkkäisen (oikealla) kanssa
Hämeenkyröläinen kansanedustajaehdokas Päivi Hiltunen ja pääministeri Mari Kiviniemi katsovat hymyillen ja luottavaisina tulevaisuuteen
Tamperelainen lääkäri ja kansanedustajaehdokas Timo Taivalsalmi kertoi pääministeri Mari Kiviniemelle, että vaaliväsymys ei ole aikonutkaan iskeä, sillä normaalit lääkärintyöt kutsuvat häntä taas aamusella
Käytännön omaishoidon asiantuntija Hanna Holma - kansanedustajaehdokas Kangasalta - kävi perusteellisia keskusteluja sosiaali-ja terveysministeri Juha Rehulan kanssa
Pääministeri Mari Kiviniemi ehti tilaisuuden päätyttyä pukeutumaan jo päällystakkiin, kun ryhmä tilaisuutta seuranneita ulkomaalaispoikia halusi yhteiskuvaan Suomen pääministerin kanssa. Mari Kiviniemi meni mielellään kuvaan poikien kanssa. Bloginpitäjä harmittelee, että en tullut kysyneeksi edes poikien kotimaata!
Kiitän pääministeri Mari Kiviniemeä sekä sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulaa mielenkiintoiseen tilaisuuteen osallistumisesta!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mari Kiviniemi, Juha Rehula, Ari Lamminmäki, Juhani Kuivanen, Esko Kärkkäinen, Päivi Hiltunen, Timo Taivalsalmi, Hanna Holma, |
Muksut päivällä ja apulaispormestari illalla valtasivat SentterinMaanantai 21.3.2011 - -Esko Erkkilä- Hanna Holma, Iinu Kuusento ja Katariina Kähkölä järjestivät Sentterissä ”Äiti- ja Muksu -tapahtuman" keskiviikkona maaliskuun 16. päivänä. Iinun Kaarle-poika ja Katariinan Tiitus-poika olivat äitiensä mukana tapahtumassa. Hanna ja Leo Holman seitsemästä lapsesta kuusi oli kotona vatsataudissa, ja Hannan oli oltava tapahtumassa ainoastaan äitinä ilman lapsia. Poikkesin Sentterissä puolenpäivän jälkeen ja meno siellä oli villiä sekä äänekästä. Todella nautittavaa menoa - ei ole aikaisemmin Sentterissä tätä nähty! Iinu, Katariina sekä Hanna ovat malliesimerkkejä, että pienten lasten äiti voi vallan mainiosti olla menestyvä ja arvostettu poliitikko! Lapsiperheiden haasteet ovat heille kaikille tuttuja.
Katariina Kähkölä syöttää Tiitusta ja Hanna Holma edessä katselee, että miten muut muksut temmeltävät Sentterissä.
Iinu Kuusennon Kaarle-poika on laittanut kätensä tomerasti satukirjan päälle. Silmistä näkyy, että pian koittaa päiväunien aika.
Saman päivän illalla Sentterissä oli Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahden asukasilta.Väkeä oli paikalla mukavasti ja tilaisuuden suunniteltuna päättymishetkenä Sentterin alasali täyttyi viimeistä sijaa myöten täyteen, kun ”Vanhojen Virkamiesten –kerho” tuli mukaan.
Suomen ensimmäinen keskustalainen apulaispormestari Timo Hanhilahti osaa esittää asiansa seisaaltaan...
...ja istualtaan - väki kuuntelee ja innostuu keskustelemaan!
Apulaispormestari-illan keskeisinä aiheina olivat demarien Pauli Ruoholahden esittämät Tampereen seudun kuntarakennetta muuttavat seikat sekä tietysti myös Rantaväylän tunneli. Keskustelu oli vilkasta ja apulaispormestari Hanhilahti kiitti tilaisuuden osanottajia moneen kertaan niistä näkökulmista, joita osanottajat esittivät. Sentteri-isäntänä olen erittäin tyytyväinen päivän antiin - puolen päivän tienoilla muksut Sentterissä ja illalla apulaispormestarin asukasilta! Sentteristä on muodostunut todellinen kohtaamispaikka!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hanna Holma, Iinu Kuusento, Katariina Kähkölä, Sentteri, Äiti ja Muksu -tapahtuma, Tiitus, Kaarle, apulaispormestari, apulaispormestari Timo Hanhilahti, Timo Hanhilahti, |
Kansainväliseen Naistenpäivään liittyneen Sentteri-tapahtuman suosio oli jättimenestys!Keskiviikko 9.3.2011 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan Keskustanaiset järjestivät Sentterissä – Hallituskatu 7 – Kansainvälisenä Naistenpäivänä eli tiistaina maaliskuun 8. päivänä tapahtuman, jonka yleisömäärä ylitti kaikki odotukset. Sentterin vieraskirjaan ilmestyneiden ”kuittausten” perusteella yleisömäärä oli hyvin lähellä kahtasataa! Hieno saavutus Pirkanmaan Keskustanaisilta! Tapahtuman ohjelmasisältö oli kerrassaan mahtava, joten siinä mielessä suosion laajuus on ymmärrettävää. Tapahtuma alkoi jo aamukymmeneltä, jolloin Raili Naskali tarjoili suussa sulavia karjalanpiirakoita kahvin kanssa – myös maistuvat laskiaispullat ja monet muut leivonnaiset kuuluivat Railin ”tarjontapakettiin”. Katariina Kähkölä liittyi tapahtumassa esiintyneiden kansanedustajaehdokkaiden joukkoon ennen puolta päivää. Katariinan samana päivänä ilmestyneessä Aamulehdessä julkaistu mainio kuntaliitoksiin liittyvä kirjoitus sai vierailta täyden tunnustuksen – toivottavasti Katariina liittää sen nettisivuilleen, jotta kaikki pirkanmaalaiset ja myös muutkin voivat siihen tutustua! Katariinalla oli mukaan pian vuoden täyttävä Tiitus-poikansa – on siis selvää, että Katariina on kunta- ja valtiollisten asioiden lisäksi hyvin perillä lapsiperheiden arjesta.
Jostain löytyi sellainen väliaika, että Raili Naskali (vasemmalla) ja Katariin Kähkölä (oikealla) ehtivät samaan kuvaan.
Päivän eräs kohokohta saatiin kokea, kun kansanedustajaehdokas Tarja-Riitta Koskinen Juupajoelta valmisti Sentterin uunissa mainiota kotijuustoa omien lehmiensä ternimaidosta. On hyvin luonnollista, että kotijuuston makuun päässeet vieraat viihtyivät Sentterissä pitkään – Tarja-Riitta tarjosi kotijuustoa santsilautaselliset kaikille halukkaille.
Tarja-Riitta Koskinen Juupajoelta on malliesimerkki kotimaisen lähiruuan puolestapuhujana - omilta lehmiltä lypsetystä ternimaidosta uunissa valmistettua kotijuustoa tarjolla. Taidatkos paremmaksi laittaa?
Hanna Holma saapui Sentteriin puolenpäivän tienoilla ja monet Hannan ystävät olivatkin täsmänneet saapumisaikansa Hannan paikallaolon ajaksi. Hanna oli aktiivinen vieraiden vastaanottamisessa ja aktiivista kansanedustajaehdokastahan äänestäjät arvostavat!
Hanna Holma (vasemmalla) on moneen ehtivän naisen perikuva - seitsemän lapsen äiti kiirehti Sentteri-tapahtumasta suoraan Kangasalan kaavapäätöksiä tekemään kiireen vilkkaan!
Ei naisia ilman kunnon miehiä! Tästä periaatteesta piti huolta Ari Lamminmäki, joka vieraili suuren ruusunivaskan kanssa Sentterissä puolenpäivän jälkeen. Ari jakoi ruusuja Sentterissä vierailleille naisille ja piti lupauksensa myös kunnon halauksesta!
Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pirkko Vuolle ja kansanedustajaehdokas Ari Lamminmäki iloisivat molemmat Naistenpäivä-tapahtuman suuresta suosiosta.
Iinu Kuusento saapui Sentteriin puolenpäivän jälkeen jälkikasvunsa kanssa. Iinulla oli tarjottavanaan oikein maukas kinuskitäytekakku. Bloginpitäjän suurinta herkkua on kinuskikakku ja Iinun tarjoamisia pitikin maistella parin kookkaan kakunpalan verran.
Iinu Kuusento mainion kinuskikakkunsa äärellä.
...ja tässä se Iinun kinuskikakku lähikuvassa!
Pirkanmaan Keskustan kuudes naiskansanedustajaehdokas Päivi Hiltunen ehti paikalle iltapäivän aikana. Päivi osallistui monien vieraiden kanssa syvällisiin keskusteluihin. Päivi on jo sukunsa neljäs suoraan alenevassa polvessa, kun hän avaa uutena kansanedustajana Eduskunnan oven eduskuntavaalien tuloksen vahvistamisen jälkeen.
Päiviä odotti Tampereen suureen vaalikeskusteluun osallistuminen heti Sentteri-tilaisuuden jälkeen, mutta se ei Päiviä huolettanut – asiansa osaava voi olla levollinen ja hymyilevä tiukkojenkin hetkien aattotunnelmissa.
Bloginpitäjän oli tarkoitus Sentteri-isännän ominaisuudessa vain avata Sentterin ovet aamusella. Tapahtuma oli kuitenkin niin mielenkiintoinen, että pientä tankkaustaukoa lukuun ottamatta viihdyin paikalla ”ovimiehenä” koko päivän! Hieno päivä Pirkanmaan Keskustanaisilta – tähän kaikkien vieraiden toteamukseen on helppo yhtyä! -Esko Erkkilä-
PS. Tähän juttuun liittyvistä kuvista vain muutama on bloginpitäjän ottama - useimmat kuvat on ottanut Pirkko Vuolle. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Kansainvälinen Naistenpäivä, Raili Naskali, Katariina Kähkölä, Tarja-Riitta Koskinen, Hanna Holma, Iinu Kuusento, Päivi Hiltunen, Pirkko Vuolle, Ari Lamminmäki, kotijuusto, kinuskikakku, karjalanpiirakkka, |
Huomenna paljon ohjelmaa SentterissäMaanantai 7.3.2011 klo 7:22 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan vaalipiirin naiset tempaisevat Sentterissä (Hallituskatu 7) Kansainvälisenä Naistenpäivänä eli tiistaina 8.3.2011 oikein kunnolla. Luvassa on ohjelmaa ja tarjoilua koko päiväksi.
Klo 10.00 - 12.00 Raili Naskali tarjoilee aamupäiväkahvit Klo 11.00 - 12.00 Katariina Kähkölä puhuu Asiaa oikein isolla A:lla Klo 12.00 - 15.00 Tarja-Riitta Koskinen tarjoilee uunijuustoa ja maalaisleipää Klo 13.00 - 16.00 Hanna Holma puhuu Asiaa omaishoidosta Klo 15.00 - 17.00 Iinu Kuusento tarjoilee iltapäivän merkeissä kakkukahvit Klo 16.00 - 17.00 Päivi Hiltunen puhuu Asiaa perheestä
Tervetuloa kuulemaan Keskustan Naisten mielipiteitä ja nauttimaan heidän tarjoiluistaan! Ennakkotiedot kertovat, että myös kansanedustajaehdokas Ari Lamminmäki on paikalla klo 12.00 - 14.00!
-Esko Erkkilä- Sentteri-isäntä
PS. Huomaathan, että päivän varsinainen blogi on edellinen kirjoitus ja se käsittelee kaupunkiraitiotiehanketta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Pirkanmaan Keskustanaiset, Raili Naskali, Iinu Kuusento, Katariina Kähkölä, Tarja-Riitta Koskinen, Hanna Holma, Päivi Hiltunen, Ari Lamminmäki, |
Liikenneministeri Anu Vehviläinen yllätti Pirkanmaa-tuntemuksellaanTorstai 17.2.2011 - -Esko Erkkilä- Liikenneministeri Anu Vehviläinen vieraili Pirkanmaalla tiistaina helmikuun 15.päivänä. Vehviläinen oli tamperelaisten tavattavissa Kauppakeskus Duo`ssa Hervannassa klo 13.30- 14.30. Vehviläisen paikallistuntemus Hervannasta, Tampereesta, Pirkanmaasta sekä myös Satakunnasta oli yllättävän hyvä. Vehviläinen osoitti olevansa tietoinen koko maan asioista - erityisesti liikenneasioista.
Keskustan kansanedustajaehdokas Hanna Holma Kangasalta ja liikenneministeri Anu Vehviläinen keskustelevat hyväntuulisina Kauppakeskus Duo´ssa.
Keskustelin Vehviläisen kanssa ja toin esille Tampereen kannalta tärkeät liikenneväylähankkeet. VT3 on luonnollisesti Tamperetta sivuavana valtaväylänä maantieliikenteen osalta tärkein Tampereelle, mutta myös VT 12 sekä myös VT9 olivat Vehviläisen "sydäntä lähellä".
Rautatiekysymyksistä Vehviläinen oli hyvin perillä Tampereen seutua puhuttavasta Tampereen läntisestä ohitusradasta sekä myös siitä, että Tampere on nykytilanteessa hyvin tukkoinen paikka raideliikenteen osalta. Tampereen tavararatapihan siirtämishanke etelämmäs oli hyvin Vehviläisellä tiedossa. VT9:n suurkuluttajana olen kiinnostunut sen perusparannuksesta Tampereelta Oriveden suuntaan. Ehdotin Vehviläiselle, että Tampereen ja Oriveden välinen tieosuus ajanmukaistettaisiin pätkinä ja että ensimmäinen pätkä Tampereen suunnalta olisi Tarastenjärven risteykseen saakka. Vehviläinen mainitsi, että Turusta alkava VT9 oli aluksi vain Jyväskylään saakka, mutta sitten sitä jatkettiin Joensuuhun saakka. Minulle oli uutta se, että VT9 jatkuu nykyisin Niiralaan saakka eli Venäjän rajalle asti - en osaa edes hävetä tietämättömyyttäni, jonka liikenneministeri minulle nyt opasti! Liikenneministeri Vehviläinen jatkoi matkaansa Kauppakeskus Duo´sta Kangasalle ja sen jälkeen Sappeeseen. Sappeessa hän avasi tienpätkän, joka - harvinaista kyllä -, siirtyi paikallistiestä valtiontieksi. Kansanedustaja Mikka Alatalo on toiminut puuhamiehenä, jotta tällainen erikoisuus Suomessa on nykypäivänä mahdollista! Eipä löydy toista pirkanmaalaista kansanedustajaa, joka olisi pystynyt samaan! Keskustan pirkanmaalaisista kansanedustajaehdokkaista Duo´ssa olivat Mikka Alatalon lisäksi paikalla Hanna Holma, Raili Naskali, Matias Hilden sekä komeetan lailla Keskustan kärkeen kiitänyt puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Pertti Hakanen. Kiitokset heille kaikille hienoista puheenvuoroista! Kiitän Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pirkko Vuolletta ja Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Ritva Männistöä, että he pystyivät järjestämään hallituksen erään keskeisimmän ministerin vierailun Pirkanmaalle!
-Esko Erkkilä-
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liikenneministeri Anu Vehviläinen, Anu Vehviläinen, Kauppakeskus DUO, Pirkanmaan Keskustanaiset, Pirkko Vuolle, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Ritva Männistö, Hanna Holma, Pertti Hakanen, Mikko Alatalo, Matias Hilden, Raili Naskali, |
Aamulehden vaalikone antaa mielenkiintoisia tuloksiaKeskiviikko 16.2.2011 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat ovat kiitettävän hyvin vastanneet Aamulehden vaalikoneen kysymyksiin. Kun vaalikoneen kysymykset on sen lisäksi laadittu ammattitaidolla, antaa vaalikoneen käyttäminen mielenkiintoista ja oikeansuuntaista tietoa äänestäjille ehdokkaiden linjauksista. Vastasin Aamulehden vaalikoneen kysymyksiin ja sieltä saamani vastaukset vahvistivat sitä tietoa, joka minulla jo on ollutkin ehdokkaista. Mieluisaa minulle keskustalaisena oli se, että kahdenkymmenen ”yhtämielisen” joukossa oli seitsemän Suomen Keskustan kansanedustajaehdokasta. Ylivoimaiseksi ykköseksi kohosi Suomen Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Sastamalan Pertti Hakanen, jonka kanssa mielipiteemme ovat 82,6 %:n osuudella samanlaiset. Kakkossija meni kristillisdemokraattien Lauri Kangasniemi-nimiselle henkilölle, jota en lainkaan tunne. Hänen kohdallaan meillä on yhteistä 78,4 % eli Pertti Hakaseen eroa kertyi paljon. Kolmannella sijalla oli taas tuttu henkilö eli Ari Lamminmäki Parkanosta. Parin kokoomuslaisen – Jussi Viljanen ja Arto Satonen – jälkeen kuudenneksi sijoittui Kangasalan oma ehdokas eli Keskustan Hanna Holma. Toivottavasti Hanna Holman hyvä sijoitus omalla listallani povaa hänelle menestystä vaaleissa. Keskustalaisista Pälkäneen Matias Hilden, Ikaalisten Matti Äijö, Mänttä-Vilppulan Arto Pirttilahti sekä Tampereen Timo Taivalsalmi ylsivät alussa mainittujen lisäksi kahdenkymmenen ”samanmielisimmän” joukkoon. Olen nyt vastannut kahteen vaalikoneeseen – Uuden Suomen Puoluekoneeseen sekä Aamulehden vaalikoneeseen. Vaalikoneet pitää tietyllä tavalla kokea viihteeksi, mutta toki niiden annissa on aikamoinen ripaus tottakin. Omalla kohdallani molempien vaalikoneiden vastaukset ovat vahvistaneet sitä, että "lennän siinä parvessa", johon sisimmältäni kuulun.
-Esko Erkkilä- |
1 kommentti . Avainsanat: Aamulehti, Aamulehden vaalikonen, Partti Hakanen, Ari Lamminmäki, Hanna Holma, Matias Hilden, Matti Äijö, Arto Pirttilahti, Timo Taivalsalmi, |
Keskustan Jugend-torilla tarjoama jouluohrapuuro maittoiMaanantai 20.12.2010 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan piiri tarjosi ohrapuuroa Tampereen keskustan Jugend-torilla perjantaina joulukuun 17. päivänä. Puuro oli valmistettu kotimaisesta ohrasta, jonka jalostaminen ohrasuurimoiksi oli tapahtunut Myllyn Paras Oy:n tuotantolaitoksella Hyvinkäällä. Puuro teki hyvin kauppansa ja Pirkanmaan keskustalaiset saivat kosolti kiitosta tilaisuuden järjestämisestä. Puurotarjoilun ohella Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat esiintyivät ja kävivät tiiviitä keskusteluja puurovieraiden kanssa. Keskustan vaaliteemaa ”Asiaa” kehuttiin ja toivottiin, että myös muiden puolueiden vaalityöskentely keskittyisi asioiden esittämiseen. Suomenmaa-lehden päätoimittaja Pekka Perttula kirjoitti puurotarjoilupäivänä ilmestyneessä lehdessään röhnöpopulismista, joka valitettavasti on viime aikoina yleistynyt vastuuttomien politiikkojen kielenkäytössä – röhnöpopulistisia ilmauksia ei Jugend-torilla todellakaan kuultu! Puurotarjoilun lomassa esiintyivät useat Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat. Saimme kuulla Vilhartti Hanhilahden, Päivi Hiltusen, Hanna Holman, Iinu Kuusennon, Raili Naskalin, Tarmo Niemenmaan, Jouni Ovaskan sekä Arto Pirttilahden linjauksista, kunhan he pääsevät Eduskuntaan. Puurotilaisuus sai mieluisan yllätysvieraan, kun europarlamentaarikko Hannu Takkula poikkesi puurojuhlassa. Takkula toi terveisiä Brysselistä ja Pirkanmaan keskustalaiset puolestaan antoivat hänelle uusia eväitä Brysselissä tehtäviä päätöksiä varten. Keskustan puurojuhlasta jäi monessakin mielessä hyvä maku suuhun. Toreille jalkautumista pitää jatkaa ja tehostaa, jotta äänestäjät saavat tarkalleen tietää seuraavan vajaan neljän kuukauden aikana, että mitä asioita Suomen Keskusta pitää tärkeinä. -Esko Erkkilä-
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, Keskustan Pirkanmaan piiri, Myllyn Paras Oy, Pertti Hakanen, Vilhartti Hanhilahti, Päivi Hiltunen, Hanna Holma, Iinu Kuusento, Raili Naskali, Tarmo Niemenmaa, Jouni Ovaska, Arto Pirttilahti, Hannu Takkula, |