Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Se on valkosipulin istutusaika nyt!

Lauantai 22.10.2022 - -Esko Erkkilä-

Nyrkkisääntönä on, että valkosipulit pitää istuttaa kaksi viikkoa ennen talventuloa.

 

Saatoin eilen olla hieman aikaisessa, kun istutin valkosipulit jo nyt. 

 

Toisaalta kokemuksen tuomalla varmuudella uskallan todeta, että valkosipulit saavat tulla kunnolliselle ”oraalle” jo ennen talventuloa ja siitä huolimatta niistä saadaan hyvä sato.

 

 

IMG_6358.JPG

 

Valkosipulimaa pitää jyrsiä moneen kertaan ja syvälle, kalkita hyvin ja lannoittaa väkevästi, jotta siitä saadaan hyvä sato ensi syksynä.

 

Ensi kevään aikana rikkakasvien torjunnasta on huolehdittava ja kesän aikana on ainakin kahdesti maalle annettava kunnollinen N-lannoitus eli typpilannoitus.

 

 

IMG_6372.JPG

 

Sain virolaisia valkosipulinsiemensipuleita Leila Hanhivaaralta Rakveren tuliaisina ja niistä riitti siemensipuleita valkoiseen merkkikeppiin saakka – kaksikolmasosaa valkosipulimaastani istutin oman tuotannon siemensipuleilla!

 

 

 

Nyt vaan odottamaan kevättä 2023!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Se on valkosipulin istutusaika nyt!, valkosipuli, valkosipulin istuttaminen, Rakvere, Rakveren tori,

Taimiostoksilla Rakveren torilla

Tiistai 23.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Tärkeä välietappi matkallamme Tyrin Kukkamarkkinoille on…

 

 

 

IMG_9406.JPG

 

 

…Rakvere ja sen aamuinen tori, sillä tapaamme majoittua kahdeksi yöksi Rakveressä ennen Tyrin Kukkamarkkinoille menoa. 

 

 

Näin teimme myös tänä vuonna.

 

 

 

IMG_9422.JPG

 

 

Rakveren tori on kooltaan pieni, mutta kukantaimien tarjonta siellä on riittävää.

 

 

 

******************

 

 

Emme tapaa kuitenkaan ostaa kukantaimia, mutta erilaiset tomaatintaimet ja paprikantaimet sekä kurpitsantaimet kiinnostavat  -  tässä muutamia kuvia taimitarjonnasta:

 

 

 

IMG_9414.JPG

 

 

 

IMG_9417.JPG

 

 

 

IMG_9413.JPG

 

 

 

 

***********************

 

 

 

IMG_9411.JPG

 

 

Rakveren torilla ei ole paljon taimimyyjiä, mutta taimet ovat laadukkaita sekä hinnaltaan edullisia.

 

 

Lehtokotilot – viroksi tikut – ovat aina vaarana, mutta me emme ole saaneet ”tikusaastuneita” taimia milloinkaan.

 

 

Joskus tiedustelimme eräältä mummulta, että onko hänen palstallaan tikuja ja mummu kertoi, että onhan niitä. Mummo kuitenkin kertoi, että pihassa käyskentelevät ”irtokanat” huolehtivat niistä  - emme ostaneet taimia tältä mummolta!  Meillä ei ollut yhteistä kieltä mummon kanssa, mutta hän kertoi, että ”kot, kot” –hoitavat tikut pois tontilta!

 

**********************

 

 

IMG_9409.JPG

 

 

Myyjät ovat Rakveren torilla…

 

 

 

IMG_9408.JPG

 

 

…ystävällisiä ja mukavia.

 

******************

 

IMG_9421.JPG

 

 

Tässä tämänkertaiset ostoksemme Rakveren torilta.

 

 

Saavuimme Tampereelle seuraavan päivän aamuhämärissä ja Rakveren ostoksemme jäivät bussiimme.

 

 

Ei mitään hätää kuitenkaan, sillä Matkatoimisto V-H Tuovisen Tuula Tuovinen tuli aamusella avaamaan toimiston ovet ja sieltä sain ostoksemme omiin hoteisiimme!

 

 

 

Kiitokset Tuula Tuoviselle!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren tori, Tyrin Kukkamarkkinat, V-H Tuovinen,

Rakveren torilla on keväisin hyvä taimitarjonta

Tiistai 19.5.2015 - -Esko Erkkilä-

Taisi olla jo ainakin viides kerta, kun kävimme Viron kevätpääkaupungissa Tyrissä kukkamarkkinoilla.

 

 

Meille on muodostunut tavaksi kolmen päivän reissu ja molemmat yöt yövymme Rakveressä.

 

 

Rakveren tori on pieni tori, mutta siellä on riittävä taimitarjonta meidän tarpeisiin.

 

 

Ostimme Rakveren torilta tomaatintaimia, kurpitsantaimia, paprikantaimia sekä verenpisarantaimia.

 

 

 

Muutamia kuvia torikierrokseltamme:

 

 

 

rak1

 

 

 

 

rak2

 

 

 

 

rak3

 

 

 

 

rak4

 

 

 

 

rak5

 

 

 

 

rak6

 

 

 

 

rak7

 

 

 

 

rak8

 

 

 

 

rak9

 

 

 

 

rak10

 

 

 

**********************

 

 

 

 

 

rak11

 

 

 

Ostosreissun saalis matkavalmiiksi pakattuna hotellin parvekkeella!

Hintaa ostoksille kertyi hieman alle 30 euroa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakveren tori, Rakvere, Tyrin kukkamarkkinat, Tyri lillelaat,

"Noormees jalgrattaga muusikat kuulamas"

Lauantai 24.5.2014 - -Esko Erkkilä-

tori1

 

 

Rakveren torilla on teos, jossa polkupyöräilevä nuorimies kuuntelee musiikkia.

 

Tapaamme aina keväisillä Türin kukkamarkkinareissuillamme pysähtyä Rakveressä yöpyessämme ihailemaan tätä rakvereläisen Arvo Pärdilen tekemää mainiota teosta.

 

 

 

Miksikö poika kuuntelee musiikkia?

 

 

tori2

 

 

No, se johtuu siitä, että Rakveren torilla on useita keltaisia ”kelloja”, joista yhden alle mentäessä alkaa kuulua hienoa musiikkia!

 

 

 

tori3

 

 

Rakveren varsinainen tori ei ole suuruudella pilattu, mutta siellä on keväisin kuitenkin taimimyyjiä, joten siellä kannattaa poiketa taimiostoksilla.
 

 

 

tori4

 

 

Taimiostokset Rakveren torilta ovat edullinen hankintoja ja voi olla varma, että ne eurot, jotka taimista maksaa, menevät varmasti taimien alkutuottajalle.

Olemme jo monena vuonna hankkineet tomaatin ja paprikantaimemme Rakveren torilta.

 

 

 

tori5

 

 

Myös kukkia ja kukantaimia myydään Rakveren  torilla.

 

 

 

****************

 

 

Puutarhakasvien taimien tuominen Virosta on pääsääntöisesti sallittua, mutta perunansiemenen sekä tulipolte-nimisen bakteeritaudin vuoksi sen isäntäkasvien tuominen Suomeen on kiellettyä.

 

Tulipoltteen isäntäkasveja ovat Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran nettisivujen mukaan seuraavat kasvit:

 

  • omenapuut (Malus)
  • päärynäpuut (Pyrus)
  • pihlajat (Sorbus)
  • orapihlajat (Crataegus)
  • tuomipihlajat (Amelanchier)
  • tuhkapensaat (Cotoneaster)
  • ruusukvittenit (Chaenomeles)
  • kvittenit (Cydonia)
  • mispelit (Mespilus)
  • japaninmispelit (Eriobotrya)
  • tulimarjat (Pyracantha)
  • Photinia davidiana.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Noormees jalgrattaga muusikat kuulamas, Rakvere, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Arvo Pärdile, Rakveren tori,

Rakveren tori on edullinen paikka hankkia taimia

Maanantai 20.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Keväinen reissu Viroon Türin kukkamarkkinoille on muodostunut jo perinteeksi perhekunnallemme. Voidaan kai puhua perinteestä, kun osallistuimme viikonvaihteessa jo kolmannen kerran Viron kevätpääkaupungissa järjestettäville kukkamarkkinoille.

 

Olimme matkassa edellisvuosien tapaa nokialaisen Tilausliikenne V-H Tuovisen järjestämällä matkalla.

 

Tuovinen järjesti Türin kukkamarkkinoille tänä vuonna kolme eri matkaa ja me olimme mukana kolmen päivän matkalla.


Tuovinen taisi olla ensimmäinen suomalainen matkanjärjestäjä, joka "keksi" Türin kukkamarkkinat - nyt suomalaiset edustavat jo ehkä kolmasosaa kukkamarkkinoiden kävijäkunnasta!

 

Kolmen päivän matkalla yövytään kaksi yötä Rakveressä ja matkan viimeisenä päivänä käydään Türissa - se on mainio ratkaisu.

 

Tapaamme tehdä taimihankintoja Rakveren torilta.

 

 

tyri1

 

Olimme Rakveren torilla jo varhain ja teimme taimihankinnat useilta myyjiltä.

 

 

tyri2

 

Tältä myyjältä ostimme Terma-tomaatintaimia –ne menestyvät myyjän vakuuttelujen mukaan myös avomaalla.

 

 

tyri3

 

Myös ”Pirn kollane” –niminen tomaattilajike kuului ostoslistallemme.

 

 

tyri4

 

Enimmät taimiostoksemme teimme tältä puutarhurilta, jonka kielitaito rajoittui venäjänkieleen – kohtuullisesti silläkin tulimme toimeen.

Kurpitsan- ja paprikantaimet saivat huolellisen, mutta myös aikaavieneen pakkaamisen!

 

 

tyri5

 

Eräällä myyjällä oli myynnissä kasvihuoneessa Jögevanmaalla kasvaneita virolaisia mansikoita. Hyviä olivat!

 

 

tyri6

 

Peruna kuuluu niihin maataloustuotteisiin, joille EU:kaan ei ole avannut vapaata tuontia Suomeen. Tuontirajoituksen perusteluna on perunatautien leviämisen estäminen.

 

 

tyri7

 

Kukantaimet kuuluvat Rakveren torin vakiotarjontaan.

 

 

 

tyri8

 

Kukanmyyjille on oma osastonsa torilla.

 

 

 

tyri9

 

Vaate- ja…

 

 

tyri10

 

…kenkätarjonta kuuluu myös Rakveren torielämään.

Kysyin näiltä ”veljeksiltä", että mistäpäin olette tulleet Rakvereen myymään kenkiä.

”Veljekset” vastasivat ylpeyttä äänessään, että Bakusta Azerbaidzhanista. Milloinkahan azerbaidzhanilaiset saapuvat Suomeen torimyyjiksi?

 

Käynti rakvereläisellä torilla on mielenkiintoinen kokemus ja ainakin taimihankintojen osalta se on edullinen paikka hankkia taimia.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren tori, taimihankinnat, Türi, Türin kukkamarkkinat, Viron kevätpääkaupunki,