Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Myös tuotantoeläimille tarkoitetuista rehujen raaka-aineista on huolehdittava!

Keskiviikko 14.12.2022 - -Esko Erkkilä-

Saimme eilen tiedon, että Jyrki Kataisen johtaman kokoomushallituksen vuonna 2013 tekemä päätös suomalaisen elintarviketurvallisuuden heikentämisestä ainakin osittain puretaan, kun leipäviljojen varmuusvarastointimäärät kasvatetaan Kataisen hallituksen typistämästä kuudesta kuukaudesta kahdeksaan ja puoleen kuukauteen.

 

En tunne nykyistä tuotantoeläinten ruokinnan huoltovarmuuspolitiikkaa, mutta on mielestäni itsestäänselvyys, että myös siitä on huolehdittava.

 

Tunnen ainakin osan tuosta asiasta vuodelta 2010, jolloin oli ”etulinjassa” siitä huolehtimassa.

 

Ulkomailta saatavat rehuseosten raaka-aineet muodostavat yhä tänäänkin merkittävän osan suomalaisesta ruokaturvallisuudesta, sillä…

 

 

IMG_6810.JPG

 

…sikojen ja siipikarjan ruokinnassa välttämätöntä soijarouhetta tuodaan Suomeen n. 120 miljoonaa kiloa vuodessa! Kuukausitasolla määrä on siis 10 miljoonaa kiloa eli neljä 2.500 tonnin suuruista soijarouhelaivalastia kuukaudessa.

 

Sain olla vastuullisena raaka-ainepäällikkönä, kun vuosina 2088 – 2010 työnantajani huolehti 5.000 tonnin suuruisesta soijarouhepotista, joka oli koko ajan valmiina Huoltovarmuuskeskuksen käyttöön. On selvää, että myös alan muilla toimijoilla oli vastuullaan samansuuntaisia vastuita.

 

 

Peräänkuulutan, että leipäviljan ohella kotieläintalouden rehutarpeista riittävä osa pitää kuulua siihen raaka-ainereserviin, joka koko ajan on kriisitilaiteiden yllättäessä oltava otettavissa käyttöön!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Myös tuotantoeläimille tarkoitetuista rehujen raaka-aineista on huolehdittava!, rehuraaka-aineiden huoltovarmuus, Huoltovarmuus, Huoltovarmuuskeskus, Jyrki Kataisen hallitus tyri vuonna 2013 Suomen huoltovarmuuden leipäviljojen osalta, Jyrki Katainen,

Tillipioni avaa pionien kukkimiskauden!

Perjantai 24.6.2022 - -Esko Erkkilä-

Pionit ovat puutarhan komeimmat perennat ja ensimmäisenä niistä kukkivat tillipionit.

 

Nyt tillipionit alkavat olemaan jo kukkimiskautensa loppuvaiheessa, mutta eilen sain vielä taltioitua niistä kunnolliset kuvat.

 

 

IMG_55242.JPG

 

 

Tillipioni muistuttaa nimensä mukaisesti tilliä.

 

 

IMG_5526.JPG

 

 

Läheltä tarkasteltuna tillipioni on todellinen kaunotar.

 

 

Tillipioni on helppohoitoinen ja pitkäikäinen. Se muistuttaa lehdiltään tilliä: lehdet ovat hienot ja tillimäisen liuskoittuneet. Purppuranpunaiset, yksinkertaiset tai kerrannaiset kukkansa se kiirehtii aukaisemaan jo kesäkuun alulla.

*******************

 

Olemme Rouvan kanssa käyneet aina keväisin Tyrin Kukkamarkkinoilla ja sieltä olemme molemmat ostaneet jonkinlaisen pionin – nyt kahtena keväänä Kukkamarkkinat ovat jääneet väliin. joten uusia pioneja emme ole saaneet!

 

 

Ehkä taas ensi keväänä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tillipioni avaa pionien kukkimiskauden!, tillipioni, Tyrin Kukkamarkkinat,

Irvinin viimeinen leposija on Hämeenkyrössä Mäntyrinteen hautausmaalla

Tiistai 19.5.2020 - -Esko Erkkilä-

Tapaan pari kertaa kesän aikana poiketa Hämeenkyrössä Mäntyrinteen hautausmaalla, sillä siellä on eräs hoitovastuullani oleva hauta eli toiseksi nuorimman tätini edesmenneen puolison hauta.

 

Tätini miehen hauta sijaitsee lähellä…

 

 

IMG_8000.JPG

 

…Irvin Goodmanin eli oikealta nimeltään Antti Hammarbergin hautaa ja tapaan aina käydä myös Irvinin haudalla.

 

Irvinin kanssa samassa haudassa lepää hänen äitinsä.

 

 

IMG_8001.JPG

 

 

Irvinin kuolemasta tulee ensi vuonna kuluneeksi 30-vuotta, mutta hänen laulunsa elävät edelleen.

 

 

Irvin oli liikkuvainen sielu, mutta hänen kiintopaikkansa oli Hämeenkyrön Lavajärvellä - viitisen kilometriä mökkimaailmastani – ja hämeenkyröläisyytensä ansiosta hänen viimeinen lepopaikkansa on Hämeenkyrössä.

 

 

Melkein vastapäätä Mäntyrinteen hautausmaata sijaitsee tuhopolton kohteeksi joutunut Kyröskosken Suurlava ja varmaan Irvinkin esiintyi siellä ehkä useastikin!

 

Näin Irvinin vain yhden kerran eli vuonna 1966 ja silloin hän ei vielä käyttänyt taitelijanimeään vaan oli Antti Hammarberg – kitisevä ääni oli toki jo silloin hänen tavaramerkkinsä.

 

 

Kepeät mullat Irvinin hautakummulle – poiketkaapa, sillä haudalle on helppo osata, sillä se sijaitsee siunauskappelista suoraan hautausmaan pääkäytävän varrella!

 

 

-Esko Erkkilä-

5 kommenttia . Avainsanat: Irvin Goodman, Antti Hammarberg, Hämeenkyrö, Mäntyrinteen hautausma, Hämeenkyrön Mäntyrinteen hautausmaa, Kyröskosken Suurlava, Hämeenkyrön Lavajärvi, Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan,

Toisenlainen tapa muistella ja kunnioittaa edesmenneitä

Keskiviikko 2.8.2017 - -Esko Erkkilä-

Kaikki tuntevat tavan, jolla voimme kirkoissa muistella ja kunnioittaa edesmenneitä, kun sytytämme kynttilän alttarilla olevalle paikalle, jossa on varattuna paikkoja muistelukynttilöille.

 

 

Hämeenkyrössä on Mäntyrinteen hautausmaalla toteutettu sama idea mielenkiintoisella tavalla.

 

 

 

IMG_1547.JPG

 

 

Hautausmaalla on pääkäytävän päässä…

 

 

 

IMG_1545.JPG

 

 

…suurikokoinen metalliverkosta rakennuttu risti…

 

 

 

IMG_1544.JPG

 

 

…jota vainajia muistelevat voivat täyttää kivillä!

 

 

 

IMG_1546.JPG

 

 

Muistoristin vierellä sijaitsee kivivarasto, josta muistelijat voivat valita haluamansa kiven ja kantaa sen muisteluristin täydennykseksi.

 

 

 

Muisteluristin idean isä on Hämeenkyrön kunnan entinen puutarhuri Detlev Liebing, joka eläköidyttyään tekee edelleen erilaisia puutarhasuunnittelutöitä.

 

 

Olimme taannoin Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenten kanssa kulttuuriretkellä Hämeenkyrössä ja Detlev Liebing`n suunnittelema muisteluristi Mäntyrinteen hautausmaalla oli eräs käyntikohteemme.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrön seurakunta, Hämeenkyrön seurakunnan Mäntyrinteen hautausmaa, Mäntyrinteen kappeli, muisteluristi, Mäntyrinteen muisteluristi, Detlev Liebing,

Tuttuja tapaamassa Rakveren linnoituksella

Torstai 25.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Käynti Rakveren linnoituksessa kuuluu aina ohjelmaani, kun käyn Tyrin Kukkamarkkinoilla ja niin tapahtui myös tänä keväänä.

 

 

 

IMG_9501.JPG

 

 

Rakveren linnoituksen  – Rakvere Linnus – alkujuuret juontavat ainakin 1200-luvulta saakka ja kolmisatavuotinen rakennustyö sai linnoituksen kukoistusvaiheeseen joskus 1500-luvulla.

 

 

Rakveren linnoitus on historiansa eri vaiheissa kuulunut Tanskan kuninkaille, Liiviläisen ritarikunnan ritarimunkeille sekä Ruotsin ja Puolan valtioiden omistukseen.  On luonnollista, että Viron neuvostomiehityksen aikana linnoitus oli myös Neuvostoliiton vallan alla.

 

 

 

IMG_9504.JPG

 

 

Linnoituksen alueella sijaitsee kuvanveistäjä Tauno Kangron veistämä Tarvas-patsas. Patsas on Pohjoismaiden suurin eläinaiheinen patsas ja sen aikaansaamisessa vuonna 2002 suomalaisilla – erityisesti lapualaisilla - oli ratkaiseva merkitys.

 

Patsaan graniittijalustassa on lyhyt kertomus Rakveren historiasta viroksi, ruotsiksi, tanskaksi, saksaksi, puolaksi ja venäjäksi, mutta ei suomeksi.  Jalustaan kirjatuista sponsoreista toki suurin osa on suomalaisia yrityksiä ja yksityishenkilöitä.

 

 

 

IMG_9505.JPG

 

 

 

IMG_9516.JPG

 

 

Linnoituksen ”vakioisäntäväkeen” kuuluvat iäkäs vuohipukki ja sen kaverina kuttu.

 

 

Vuohipukki lienee sama yksilö, joka taannoin puski minua eräänlaisella kierrepuskulla käteeni siten, että tunsin puskemisen vielä viikkoja linnoituksessa käyntini jälkeen.  Nyt vuohipukki on hyvinkin lauhkea ja jopa sen liikkuminen näytti olevan vaikeaa.

 

 

 

IMG_9510.JPG

 

 

Vuohipukin kaverina oleva kuttu on hyvävoimainen ja virkeä!

 

 

 

IMG_9525.JPG

 

 

En tiedä, että miten yleisiä aasit olivat Euroopan keskiaikaisissa linnoituksissa, mutta Rakveren linnoituksessa aasi on ollut jo useita vuosia.

 

 

 

IMG_9528.JPG

 

 

Tulin hyvin toimeen aasin kanssa - joku saattaa kommentoida, että kaksi aasia!

 

 

 

IMG_9533.JPG

 

 

 

IMG_9537.JPG

 

 

Olimme lähestymässä linnoituksen hevosen pilttuuta, kun ratsastajatyttö lähti ratsastamaan sillä.

 

 

 

IMG_9540.JPG

 

 

Ratsastajatyttö ajoi hevosen kevyeen hikeen ja palasi linnoitukseen ja silloin pääsin tutustumaan hevoseen.

 

 

Lapsuudessani puhuttiin hevosen pääntaudista ja nyt huomaan googlettamisen tuloksena, että pääntauti on hevosilla melko yleinen sairaus.

 

 

”Vanhat äijät” koettelivat hevosen päätä ja jos hevonen esteli päänsä koettelemista, niin äijät totesivat hevosella olevan pääntaudin.

 

 

Käytin äijiltä perimääni diagnostisointikeinoa ja totesin, että Rakveren linnoituksen hevonen ei pode pääntautia, sillä hevonen suorastaan tykkäsi, kun rapsuttelin sen päätä!

 

 

 

IMG_9547.JPG

 

 

Rakveren linnoituksella käymiseeni liittyy joka kerta savipikarillinen malvasianviiniä ja niin myös tällä kerralla.

 

 

Malvasianviinin maistelun jälkeen jatkoimme alas kaupungille – ensi vuonna ehkä taas Rakveren linnoitukselle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren linnoitus, Rakvere linnus, malvasianviini, Tarvas, Tarvas-patsas, Tauno Kangro, vuohipukki, kuttu, linnoituksen aasi, Tyrin Kukkamarkkinat,

Taimiostoksilla Rakveren torilla

Tiistai 23.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Tärkeä välietappi matkallamme Tyrin Kukkamarkkinoille on…

 

 

 

IMG_9406.JPG

 

 

…Rakvere ja sen aamuinen tori, sillä tapaamme majoittua kahdeksi yöksi Rakveressä ennen Tyrin Kukkamarkkinoille menoa. 

 

 

Näin teimme myös tänä vuonna.

 

 

 

IMG_9422.JPG

 

 

Rakveren tori on kooltaan pieni, mutta kukantaimien tarjonta siellä on riittävää.

 

 

 

******************

 

 

Emme tapaa kuitenkaan ostaa kukantaimia, mutta erilaiset tomaatintaimet ja paprikantaimet sekä kurpitsantaimet kiinnostavat  -  tässä muutamia kuvia taimitarjonnasta:

 

 

 

IMG_9414.JPG

 

 

 

IMG_9417.JPG

 

 

 

IMG_9413.JPG

 

 

 

 

***********************

 

 

 

IMG_9411.JPG

 

 

Rakveren torilla ei ole paljon taimimyyjiä, mutta taimet ovat laadukkaita sekä hinnaltaan edullisia.

 

 

Lehtokotilot – viroksi tikut – ovat aina vaarana, mutta me emme ole saaneet ”tikusaastuneita” taimia milloinkaan.

 

 

Joskus tiedustelimme eräältä mummulta, että onko hänen palstallaan tikuja ja mummu kertoi, että onhan niitä. Mummo kuitenkin kertoi, että pihassa käyskentelevät ”irtokanat” huolehtivat niistä  - emme ostaneet taimia tältä mummolta!  Meillä ei ollut yhteistä kieltä mummon kanssa, mutta hän kertoi, että ”kot, kot” –hoitavat tikut pois tontilta!

 

**********************

 

 

IMG_9409.JPG

 

 

Myyjät ovat Rakveren torilla…

 

 

 

IMG_9408.JPG

 

 

…ystävällisiä ja mukavia.

 

******************

 

IMG_9421.JPG

 

 

Tässä tämänkertaiset ostoksemme Rakveren torilta.

 

 

Saavuimme Tampereelle seuraavan päivän aamuhämärissä ja Rakveren ostoksemme jäivät bussiimme.

 

 

Ei mitään hätää kuitenkaan, sillä Matkatoimisto V-H Tuovisen Tuula Tuovinen tuli aamusella avaamaan toimiston ovet ja sieltä sain ostoksemme omiin hoteisiimme!

 

 

 

Kiitokset Tuula Tuoviselle!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren tori, Tyrin Kukkamarkkinat, V-H Tuovinen,

Kuvakertomus Tyrin Kukkamarkkinoilta 19.5.2017

Maanantai 22.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Tyri sijaitsee n. 100 kilometriä Tallinnasta etelään keski-Virossa – kaupunki on julistautunut Viron kevätkaupungiksi.

 

 

Tyrissä järjestetään Kukkamarkkinat aina toukokuun puolenvälin jälkeen ja niin myös tänä vuonna.

 

 

Taisi olla jo kymmenes kerta, kun osallistuin Tyrin Kukkamarkkinoilla ja tässä pieni kuvakertomus tapahtumasta:

 

 

 

IMG_9561.JPG

 

 

Olimme nokialaisen Matkatoimisto V-H Tuovisen matkassa, kuten kaikkina aikaisempinakin vuosina.  Bussin peräkärry mahdollisti bussintäyteiselle matkueellemme runsaat mahdollisuudet hankkia taimia.

 

 

 

IMG_9609.JPG

 

 

Tyrin Kukkamarkkinat eli Tyri Lillelaat!

 

 

 

Taimitarjontaa:

 

 

 

IMG_9563.JPG

 

 

 

IMG_9564.JPG

 

 

 

IMG_9565.JPG

 

 

 

IMG_9594.JPG

 

 

 

IMG_9600.JPG

 

 

 

IMG_9601.JPG

 

 

 

Oli markkinoilla paljon muutakin tarjontaa:

 

 

 

IMG_9570.JPG

 

 

Kuivakalaa

 

 

 

IMG_9571.JPG

 

 

Espanjalaisia mansikoita ja kreikkalaisia pensasmustikoita – en ostanut näitäkään!

 

 

 

IMG_9572.JPG

 

 

Retiisiä

 

 

 

IMG_9574.JPG

 

 

Kauniisti palmikoitua juustoa ja kylmälaitteista ei tietoakaan.

 

 

 

IMG_9577.JPG

 

 

Eläviä kultakaloja

 

 

 

IMG_9579.JPG

 

 

Lihajalosteita helteessä ilman kylmälaitteita!

 

 

 

IMG_9580.JPG

 

 

Tätä ei sallittaisi Suomessa!

 

 

 

IMG_9587.JPG

 

 

Leppäsavupekoni hikoili helteessä kuten myös markkinaväki!

 

 

 

IMG_9588.JPG

 

 

45 prosenttista vodkaa ei saa myydä Ylöjärven Markkinoilla ja ei myöskään Karhen Markkinoilla, mutta samassa EU:ssa se onnistuu Tyrin Kukkamarkkinoilla!

 

 

 

IMG_9593.JPG

 

 

Pihaveistoksia niitä arvostaville – ei siis minulle.

 

 

 

IMG_9595.JPG

 

 

Veturin muotoinen pihakeittiö, jossa lämmönlähteenä puu!

 

 

 

IMG_9605.JPG

 

 

Kukko mukaan halvalla – vain 5,00 euroa!

 

 

 

IMG_9650.JPG

 

 

Tuore hapankurkku on virolaismarkkinoiden herkku – maistui myös minulle!

 

 

 

Ensi vuoden toukokuussa uudestaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyri - Viron kevätkaupunki, Tyri, Tyrin Kukkamarkkinat, Tyri Lillelaat, V-H Tuovinen,

Kesäisillä markkinoilla on ministereitä liikkeellä!

Sunnuntai 21.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Kesäiset markkinatapahtumat ovat ministereillä kiirusta aikaa - näin näyttää Suomen lisäksi olevan myös Virossa.

 

 

Osallistuin Rouvan kanssa perinteiseen tapaamme Tyrin Kukkamarkkinoille eilen eli 19.5.2015 ja tänään poikkesin Ylöjärven Markkinoilla Kauppakeskus Elon alueella.

 

 

Tyrin Kukkamarkkinat – Tyri Lillelaat – jatkuvat vielä huomennakin ja ne ovat järjestyksessään jo 40. markkinat.

 

 

 

IMG_9613.JPG

 

 

 

IMG_9634.JPG

 

 

 

Tyrin Kukkamarkkinat avasi Viron maatalousministeri Tarmo Tamm (keskustapuolue).

 

 

Tamm viihtyi markkinoilla pitkään, sillä hän osallistui jo aamupäivän aikana tilaisuuteen, jossa jaettiin palkintoja traktorin taitoajojoukkueille.

 

 

Tamm teki markkinoilla myös taimiostoksia ja media seurasi tarkoin, kun maatalousministeri hankki itselleen omenapuuntaimen.

 

 

 

IMG_9656.JPG

 

 

Ylöjärven Markkinat omaavat 35 vuoden perinteen ja tänään järjestetyt markkinat avasi sisäministeri Paula Risikko (kokoomus).

 

 

Ministereitä on siis liikenteessä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyrin Kukkamarkkinat, Tyri Lillelaat, Ylöjärven Markkinat, Tarmo Tamm, maatalousministeri Tarmo Tamm, Paula Risikko, sisäministeri Paula Risikko,

Rakveren tehtaanmyymälät tulivat taas kerran koluttua!

Tiistai 24.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Türin Kukkamarkkinareissuumme kuuluu perinteisesti kahden yön yöpyminen Rakveressä ja niin tapahtui myös nyt.

 

 

Perinteistä oli myös käyntimme kolmessa tehtaanmyymälässä ja niistä käynneistämme pieni kuvakertomus:

 

 

 

tehdas1.jpg

 

 

Pellavatehdas Liliinan tehtaanmyymälä on kohde, jossa eurot vaihtuvat joutuisasti erilaisiksi pellavatuotteiksi.

 

 

 

 

tehdas2.jpg

 

 

Nyt myymälässä oli menossa aito pellavatuotteiden kudontanäytös ja se kiinnosti retkeläisiämme.

 

 

 

 

tehdas3.jpg

 

 

Liliinan esiliinat ovat aina olleet haluttuja ostoskohteita.

 

 

Olen aiempina vuosina hankkinut täältä possu- sekä vasikkaesiliinat ja tarkoitukseni oli nyt ostaa kanaesiliina, mutta varastossa oli ainoastaan lasten kokoja, joten se jäi ostamatta.

 

 

 

 

tehdas4.jpg

 

 

Kun en saanut kanaesiliinaa, niin ostin herrasmiehen esiliinan – olisikohan tällä käyttöä erilaisilla markkinoilla?

 

 

 

 

tehdas5.jpg

 

 

Liliinan lähellä lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsee Päts Sahver eli Pätsin leipomo ja konditorio, jossa pitää aina Rakveressä käydessä poiketa.

 

 

 

 

tehdas6.jpg

 

 

Päts´n taidokkaita leivonnaisia.

Nyt itse yrittäjä-Päts ei ollut paikalla, mutta olen useina vuosina saanut keskustella hänen kanssaan. Herra Päts tuntee hyvin Suomen olosuhteet ja erityisen kiinnostunut hän on yrittämisen esteistä sekä mahdollisuuksista Suomessa.

Täytyy erikseen mainita, että ainakin yrittäjäuransa alkuaikoina yrittäjä-Päts hankki osan tarvitsemistaan jauhoista Suomesta - meillä oli yhteisiä bisneskumppaneita!

 

 

 

 

tehdas7.jpg

 

 

Seuraava kohteemme oli Eesti Portselan Oy, jonka tehdas ja sen yhteydessä oleva tehtaanmyymälä sijaitsevat muutaman kilometrin etäisyydellä Rakveren keskustasta.

"Tehtaanmyymälä avoinna työpäivinä 10.00 - 16.00"

 

 

”Tarvekeramiikkaa myytävänä”

 

 

 

 

tehdas8.jpg

 

 

Yritys on suomalaisomisteinen ja se on toiminut tällä paikalla vuodesta 2006 alkaen.

 

 

Bussikuskit sanovat, että keramiikkaa myyvät tehtaanmyymälät ovat heidän painajaisiaan, sillä sieltä retkeläisille kertyy painavat ostokset! Näin kävi tälläkin kertaa!

 

 

 

Nämä kolme tehtaanmyymälää vinkiksi niille, jotka ovat suuntaamassa matkaansa Rakvereen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Liliina, Päts Sahver, Eesti Portselan Oy, tehtaanmyymälä, Rakveren tehtaanmyymälät, Türin Kukkamarkkinat,

Riigikogun varapuhemies Helir Valdor Seeder avasi Türin Kukkamarkkinat

Maanantai 23.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Türi on kaupunki keski-Virossa ja sitä kutsutaan Viron kevät-pääkaupungiksi.

 

 

Türissä järjestetään keväisin Türin Kukkamarkkinat eli Türi Lillalaat.

 

 

Türin Kukkamarkkinoilla käyminen on muodostunut perhekuntamme perinteeksi ja siellä kävimme myös vuoden 2016 avajaispäivänä eli 20.5.2016.

 

 

Türin Kukkamarkkinat järjestettiin nyt 39. kerran ja meillä oli kyseessä kahdeksas käynti!

 

 

tyri1.jpg

 

 

Türin Kukkamarkkinat ovat saavuttaneet merkittävän aseman Virossa ja siitä kertoo mm. se, että nyt Kukkamarkkinoiden avaajana toimi ”Viron eduskunnan” eli Riigikogun ensimmäinen varapuhemies Helir Valdor Seeder.

 

Seeder kuuluu Riigikogussa Isänmaan ja Res Publican liittoon (IRL). IRL:llä on Riigikogussa 14 kansanedustajaa – kaikkiaan Riigikogussa on 101 jäsentä.

Seeder on Viron keskeisiä politiikkoja, sillä hän on toiminut mm. maatalousministerinä 2007 - 2014 sekä vt. valtiovarainministerinä vuonna 2009.

 

 

 

tyri2.jpg

 

 

Toisena tervehdyksensä Türin Kukkamarkkinoiden avajaisiin toi Türin kaupunginjohtaja, pormestari Pipi-Liis Siemann.

 

 

tyri3.jpg

 

 

Türin Kukkamarkkinoiden avajaistilaisuus oli sopivan lyhyt, sillä kolmantena lavalla esiintyi Kukkamarkkinoiden johtaja Liivi Lohvart.

 

 

 

tyri4.jpg

 

 

Tervehdysten jälkeen varapuhemies Helir Valdor Seeder ja Kukkamarkkinoiden johtaja Liivi Lohvart nostivat salkoon Viron lipun ja sen rinnalle Kukkamarkkinoiden tunnuslipun.

 

 

 

 

tyri5.jpg

 

 

Pyysin avajaistilaisuuden lopuksi varapuhemies Seederiä ja pormestari Siemann´a poseeraamaan kameralleni ja tässä hieno tulos!

 

 

 

 

tyri6.jpg

 

 

Sain kuvan myös, kun Liivi ja Kukkamarkkinoiden maskotti kaulailivat!

 

 

*************

 

Vuodenvaihteen jälkeen pitää taas vakavasti alkaa pohtimaan, että josko matkaisimme ensi vuoden toukokuussa tavoitteena 40. Türin Kukkamarkkinat!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Türin Kukkamarkkinat, Türi Lillelaat, varapuhemies Helir Valdor Seeder, Riigikogu, Isänmaan ja Res Publican liitto (IRL), pormestari Pipi-Liis Siemann, Pipi-Liis Siemann, Liivi Lohvart,

"Ranska ei tarvitse mitään, Ranskaan on myytävä!"

Perjantai 12.6.2015 - -Esko Erkkilä-

Olen saamassa luetuksi nelikymmenvuotisen työnantajani Raisio Yhtymän tiedotuspäällikkö Jarkko Heinon kirjoittaman muistelmateoksen ”Karvetin kätyri”.

Teoksen nimi tulee siitä, kun eräs median edustaja totesi Heinosta joskus: "Karvetin kätyri".

Lausahduksen tausta oli se, että Raision pääjohtajana oli tuolloin Mauri Karvetti ja tuo mainittu lehdistön edustaja antoi jossain tiedotustilaisuudessa yrityksemme tiedostuspäällikölle mainesanan "kätyri"!

 

 

 

 

tiedotuskatyri

 

 

Teos on 473-sivuinen järkäle ja täynnä mielenkiintoista asiaa.

 

 

 

Mielenkiintoista asiaa ainakin minulle ja kaikille raisiolaisille, sillä tiedotuspäällikkömme käsittelee koko muistelmateoksensa ajan niitä tapahtumia, joissa minäkin olen ollut työurani aikana mukana.

 

 

********************

 

 

Tämän jutun otsikkolause liittyy siihen, kun Raisio laajensi toimintaansa 1990-luvun lopulla Ranskaan ja tiedotuspäällikkö Heino junaili suomalaisia lehtimiehiä tutustumaan Raision toimintaan Ranskassa.

 

 

Otsikkolauseen suomalaisille lehtimiehille totesi ranskalaisen marketin keksihyllyjen välissä silloin Raision omistaman ja Hämeenlinnan Kantolan alueella toimineen keksitehtaan Delicant Oy:n Ranskan agentti Kari Helasvirta.

 

 

Helasvirran lausumassa on vahva viesti myös nykypäivän suomalaisille ja suomalaisille yrityksille; hyvä tuote ei vielä takaa markkinoita eikä menestystä – tuote pitää osata myös myydä!

 

 

Sain toimia Raisiolla tasan neljäkymmentä vuotta myynnin ammattilaisena ja tiedän, että mistä puhun. Ennen Raision uraani olin K-ryhmän palveluksessa puoli vuotta, joten myynnin ammattilaisena sain toimia kaikkiaan neljäkymmentä ja puoli vuotta.

 

 

Olen ylpeä, että sain hankkia itselleni ja perheelleni leivän yritysmaailmasta – en ole ollut päivääkään julkishallinnon palveluksessa.

 

 

Minut tuntevat saattavat ihmetellä ja muistuttaa, että toimithan Sinä osto- ja hankintatehtävissä Raision työurallasi viimeiset viisitoista vuotta.

 

 

Toimin todellakin raaka-aineiden hankinnasta vastaavana raaka-ainepäällikkönä työurani viimeiset viisitoista vuotta, mutta muistin myös sinä aikana arvostamani esimieheni ja uransa lopuksi Raision pääjohtajaksi kohonneen vuorineuvos Matti Salmisen sanat:

 

”Yrityksen jokainen työntekijä ja toimihenkilö on myyntimies!”

 

 

*****************

 

 

Muistutan kaikkia suomalaisia ja erityisesti yritysjohtajia siitä, että yrityksen kaikki työntekijät ovat myyntimiehiä ja vasta myyty tuote tuo yrityksen kassaan tuloja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karvetin kätyri, tiedostuspäällikkö Jarkko Heino, tiedotuspäällikkö Jarkko Heino_Karvetin kätyri, vuorineuvos Matti Salminen, myynnin ammattilainen, Raision tiedottajan tarina,

Virossa kädentaidot ovat kunniassaan

Keskiviikko 3.6.2015 - -Esko Erkkilä-

Suomessa järjestettävillä erilaisilla kädentaitomessuilla näkee toinen toistaan taidokkaampia tuotteita.

 

 

Sama juttu on myös Virossa, mutta siellä ehkä panostetaan tavaroiden käyttöarvoon enemmän.

 

 

Seuraavassa pieni kuvakatsaus Tyrin Kukkamarkkinoilla 16.5.2015 näkemästäni:

 

 

 

 

tyr1

 

 

Monen mielessä on ehkä mallivarkaus näistä kukkatelineistä.

 

 

 

 

tyr2

 

 

Kivisieniä!

 

 

 

 

tyr3

 

 

Paloauto ja muita puuleluja.

 

 

 

 

tyr4

 

 

Puuastiat alkavat ainakin Suomessa olla harvinaisuuksia.

 

 

 

 

tyr5

 

 

Kauniita liinoja.

 

 

 

 

tyr6

 

 

Mattoja.

 

 

 

 

tyr7

 

 

Keramiikkatuotteita en yleensä tutkaile, mutta tällä osastolla ne olivat niin taidokkaita ja uniikkeja, että niistä piti ainakin kuva ottaa.

 

 

 

****************

 

 

 

Olen aikaisemminkin todennut, että Virossa pienet yhden miehen yritykset tekevät taidokkaita metallitöitä, jotka soveltuvat koriste-esineiksi, mutta myös käyttöesineiksi.

 

 

 

 

tyr8

 

 

 

 

tyr9

 

 

 

 

tyr10

 

 

 

 

tyr11

 

 

 

 

tyr12

 

 

 

 

 Myös tässä esitellyt tuotteet ovat eräs syy käydä Tyrin Kukkamarkkinoilla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyri, Tyrin kukkamarkkinat, Tyrin kukkamarkkinat 2015,

Tyrin kukkamarkkinoilla myydään paljon muutakin kuin kukkia ja taimia!

Maanantai 1.6.2015 - -Esko Erkkilä-

Tyri on n. 6.000 asukkaan kaupunki satakunta kilometriä Tallinnasta etelään.

 

 

Tyriä kutsutaan Viron ”kevätkaupungiksi”.

 

 

Tyrissä järjestetään toukokuun puolenvälin tietämillä ”Tyrin kukkamarkkinat” ja olen päässyt perhekuntani kanssa osallistumaan niille jo puolenkymmentä kertaa.

 

 

Tyrin kukkamarkkinat avaamat meillä trekoolin kevään!

 

 

Vierailimme Tyrin kukkamarkkinoilla tänä vuonna toukokuun 16. päivänä.

 

 

Tyrin kukkamarkkinoilla on runsas kukka- ja taimitarjonta, mutta tässä jutussani keskityn esittelemään sitä kaikkea muuta tarjontaa, joka Tyrin kukkamarkkinoille on ominaista:

 

 

Elintarvikkeet ja niiden myynti ovat tärkeällä sijalla Tyrin kukkamarkkinoiden tarjonnassa.

 

 

Suomalaista kummastuttaa, että elintarvikkeet ovat kuumassakin markkinasäässä ilman minkäänlaisia kylmälaitteita – EU:ssa säädösten tulkinta on kovin erilaista eri maissa.

 

 

 

 

ty1

 

 

Palmikoitu ”patsijuusto” 20,00 €/kg.

 

 

 

 

ty2

 

 

Savustettua maasikaa 9,90 €/kg ja paljon muita lihajalosteita.

 

 

 

 

ty3

 

 

Savustettu ankerias 32,00 €/kg ja tuulehaug 3,00 €/kpl.

 

 

 

 

ty4

 

 

Tuore ankerias 18,00 €/kg.

 

 

 

 

ty5

 

 

Makkaraa 3,00 €/kpl ja viidellä eurolla kaksi!

 

 

 

 

ty6

 

 

Kuivatut kalat ovat Tyrissä yleinen myyntiartikkeli.

 

 

 

 

ty7

 

 

Lihajalosteet myydään ilman kylmälaitteita.

 

 

 

 

ty8

 

 

Leivonnaisia.

 

 

 

 

ty9

 

 

Juustoja.

 

 

 

 

ty10

 

 

Viinejä – ei onnistuisi suomalaisilla puutarhamessuilla!

 

 

 

******************

 

 

Elävät eläimet ovat suomalaisittain eräs erikoisuus, joita myydään Tyrin kukkamarkkinoilla:

 

 

ty11

 

 

Hanhenpoikasia ja kaneja oli tarjolla tällä pojalla!

 

 

 

 

ty13

 

 

Kalanpoikaset maksoivat 5,00 – 8,00 €/kpl…

 

 

 

 

ty14

 

 

…ja ne pakattiin lisähapen kera vedellä täytettyyn muovipussiin!

 

 

 

 

ty15

 

 

On todettava, että katselin markkinaelämää yhtä tyytyväisenä kuin torisoittajan kissa!

 

 

Ehkä vuoden kuluttua taas Tyriin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyri, Tyrin kukkamarkkinat, Tyrin kukkamarkkinat 2015,

Rakveren torilla on keväisin hyvä taimitarjonta

Tiistai 19.5.2015 - -Esko Erkkilä-

Taisi olla jo ainakin viides kerta, kun kävimme Viron kevätpääkaupungissa Tyrissä kukkamarkkinoilla.

 

 

Meille on muodostunut tavaksi kolmen päivän reissu ja molemmat yöt yövymme Rakveressä.

 

 

Rakveren tori on pieni tori, mutta siellä on riittävä taimitarjonta meidän tarpeisiin.

 

 

Ostimme Rakveren torilta tomaatintaimia, kurpitsantaimia, paprikantaimia sekä verenpisarantaimia.

 

 

 

Muutamia kuvia torikierrokseltamme:

 

 

 

rak1

 

 

 

 

rak2

 

 

 

 

rak3

 

 

 

 

rak4

 

 

 

 

rak5

 

 

 

 

rak6

 

 

 

 

rak7

 

 

 

 

rak8

 

 

 

 

rak9

 

 

 

 

rak10

 

 

 

**********************

 

 

 

 

 

rak11

 

 

 

Ostosreissun saalis matkavalmiiksi pakattuna hotellin parvekkeella!

Hintaa ostoksille kertyi hieman alle 30 euroa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakveren tori, Rakvere, Tyrin kukkamarkkinat, Tyri lillelaat,

T-juttuja

Keskiviikko 13.5.2015 - -Esko Erkkilä-

Facebookissa on vallalla villitys, että fb-kaverit värkkäävät juttuja, joissa jutun jokainen sana alkaa sillä kirjaimella, joka on jutun julkaisemisen viikonpäivän ensimmäinen kirjain.

 

 

Sen verran olen minäkin vietävissä, että kirjoitin eilen jutun fb-kavereitteni kummasteltavaksi, jonka jokainen sana alkoi T-kirjaimella, sillä olihan eilen tiistai!

 

 

Tämmöisen jutun sain aikaiseksi:

 

=============================

 

Tiistain tuuli tuivertaa,

tekee talon talviseksi.

Tallon tieten tahtoen trekoolille,

taimet tuikkaan turvaan talvisäältä.

Toki toivon taivaalta tavallista toukosäätä.

 

***********

 

Torstaina Tuovisella Tallinnaan –

Tyriin taimia taikomaan.

Tuttuja tavataan, terveiset toivotellaan!

Tarvas tarkastetaan, tuulimylly tutkaillaan,

tallikarja tavataan.

Töytäiseekö tutut taas?

Tummut todistelevat taimet tikuvapaiksi,

totta torisevat, tutkittu takavuosina.

Taimet tarkoin tarkastetaan,

tuodaan turvallisesti Tampereelle – Tuulako tuo?

Turvallisesti tutulla taksilla taimikuorma tavoitteeseen!

 

=====================

 

 

Jokunen selityksen sana lienee paikallaan:

 

Torstaina matkaamme Tallinnan kautta Rakvereen, jossa jo ehkä torstaina, mutta viimeistään perjantaina jokakeväinen käynti Rakveren muinaislinnassa.

 

Muinaislinnassa vuohiperhe seikkailee muureilla. Isäpukin kierrepusku on yllättänyt minut joka vuosi – saa nähdä, että yllättääkö nyt?

 

Tarvas-patsas ja valleilla sijaitseva tuulimylly on taas jokakeväiseen tapaan ”auditoitava”.

 

Taimia hankitaan perjantai-aamuna Rakveren torilta maalaismummuilta, jotka vakuuttavat taimien olevan ”tikuvapaita” eli niissä ei ole etanoita – ei ole ollutkaan.

 

Lauantaina Tyrin kukkamarkkinoilla ja joitain hankintoja sieltäkin!

 

Tuovisen matkassa jo varmaan viidettä kertaa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren muinaislinna, Tyri, Tyrin kukkamarkkinat,

Sallisivatko Suomen viranomaiset lihatuotteiden myymisen ilman kylmälaitteita helteellä markkinakojusta?

Keskiviikko 21.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Perhekuntamme toukokuun ohjelmaan on jo useampana vuonna kuulunut matka Türin kukkamarkkinoille Viroon ja näin tapahtui taas viime viikolla eli 14. – 16.5.2014.

Türin kukkamarkkinat ovat joka kerta pienoinen elämys ja elämys erityisesti sen vuoksi, että siellä tavarantarjonta on paljon monipuolisempaa kuin tapahtuman nimestä saattaisi päätellä.

 

Pieni kuvakimara antaa jonkinlaisen kuvan Türin kukkamarkkinoista sellaisellekin, joka ei ole koskaan niillä käynyt:

 

 

 

tyrimarkki1

 

Kuivatut kalat ovat hyvin yleinen myyntiartikkeli kukkamarkkinoilla ja…

 

 

 

 

tyrimarkki2

 
…useimmat myyjät mainostavat, että kyseessä on Peipsjärvestä pyydetty kala.

 

 

 

tyrimarkki3

 

 
Toinen suosittu myyntiartikkeli ovat savustetut kalat.

 

 

 

 

tyrimarkki4

 
Nyt en kysellyt savustettujen kalojen alkuperää, mutta kun viime vuonna sitä kyselin, niin myyjät kertoivat kalojen pyyntipaikan avoimesti. Jotkut kalat on pyydetty myös Suomen rannikon tuntumasta.

 

 

 

 tyrimarkki5

 

Savustetuilla kaloilla oli suuret hintaerot, sillä savustettu turska maksoi vain 5 €/kg, kun taas savustetulla ankeriaalla oli hintaa 32 €/kg.

 

 

 

tyrimarkki6

 

Varsin suurta ihmetystä suomalaisen markkina-asiakkaan mielessä oli siitä, kun kukkamarkkinoilla oli tänä vuonna kaksikin kananpoikien myyjää.

 

 

 

tyrimarkki7

 

Toisella poikasmyyjällä oli esillä ”tuoteluettelo” niistä poikasista, joita hänellä oli tarjolla. Luettelosta näkyi, että tarjolla oli mm. Lohmann´n valkoista sekä ruskeaa kananpoikaa – molemmat yleisiä Suomenkin tuotantokanaloissa ainakin takavuosina.

 

 

 

tyrimarkki8

Poikasia ei markkinoilla ollut tarjolla suuria määriä, mutta koko ajan kauppa kuitenkin kävi ja tyytyväiset ostajat lähtivät jatkamaan taimiostoksia muutama kananpoika kassissaan!

 

 

 

tyrimarkki9

 

Kananpojat eivät olleet ainoat elävät myyntiartikkelit Türin kukkamarkkinoilla, sillä ainakin yhdeltä myyjältä oli mahdollisuus ostaa eläviä kaloja.

 

Kalojen hinnat vaihtelivat 6 eurosta aina 12 euroon per kappale!

 

 

 

tyrimarkki10

 

Viron alkoholipolitiikka on tunnetusti paljon vapaampaa kuin Suomessa ja sen vuoksi olikin luontevaa, että Türin kukkamarkkinoilla oli muutama viininvalmistaja esittelemässä ja myös myymässä tuotteitaan. Pullo virolaista laatuviiniä maksoi muutaman euron.

 

 

 

**************

 

 

 

Työelämässä toimin kiinteässä yhteistyössä Suomen elintarviketurvallisuudesta vastaavan viranomaisen eli Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa.

 

Tiedän yhä edelleen tuntevani ne määräykset ja menettelytavat, joiden noudattamisella pystytään takaamaan Suomen elintarviketurvallisuus.

 

Taustani vuoksi on mielenkiintoista seurata naapurimaamme menettelyä elintarviketurvallisuuden saralla  – mielenkiintoista senkin vuoksi, että molemmat maat kuuluvat Euroopan Unioniin.

 

 

 

tyrimarkki11

 

Kuuma hellepäivä, paljon ihmisiä kulkemassa lihajalostetuotteiden ohi, ei kylmälaitteita, maistiaisia tarjolla; siinä raamit sille lihajalostetarjonnalle, jota saimme nähdä Türin kukkamarkkinoilla.

 

 

 

tyrimarkki12

 

Grillivursti metsäsianlihasta 8,50 €/kg – sopuhinta!

 

 

 

tyrimarkki13

 

En ole ennen tavannut, että makkaroita myydään metrikaupalla, mutta nyt senkin näin; metrivursti 2,90 €/metri!

 

 

 

tyrimarkki14

 

Myös juustonmyyjät toimivat ilman kylmälaitteita, vaikka lämpötila olikin hellelukemissa.

 

 

 

**********

 

 

tyrimarkki15

 

Niin, olihan Türin kukkamarkkinoilla myös kukantaimia tarjolla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Türin kukkamarkkinat, Türi, Viron kevätpääkaupunki, Peipsjärvi, Lohmann White, Lohmann Brown, lihamunakana, hani, kalkun, vutt, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira,

Viron Keskustapuolue - "Keskerakond" - lähtee europarlamenttivaaleihin "iso edellä"

Tiistai 20.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Oli mielenkiintoista seurata virolaisten puolueiden europarlamenttivaalityöskentelyä, kun vierailimme perjantaina 16.5.2014 Türin Kukkamarkkinoilla

 

Kaikki merkittävät virolaispuolueet olivat omilla osastoillaan Kukkamarkkinoilla.

 

 

 

tyripoli1

 

Viron Keskustapuolue eli Keskerakond esiintyi markkinoilla perisuomalaiseen tyyliin, johon kuuluu esitteiden jakamisen lisäksi ilmapallot.

 

 

 

tyripoli2

 

 

Puolueen osastolla oli jakomateriaalina ”Seitse päevä” –lehti, joka on ”Keskerakonna ajaleht” eli Keskustapuolueen ajankohtaislehti.

 

Lehden etusivulla on esittely puolueen eurovaaliehdokkaista ja esittelystä huomaa, että Keskustapuolueen ykkösehdokas Viron europarlamenttivaaleissa on Tallinnan pormestari Edgar Savisaar.

 

 

 

tyripoli3

 

Pidän lyhyistä ilmaisuista ja sen vuoksi arvostankin Edgar Savisaar´n vaaliesitettä, jonka pääsanoma on ”Rahu” eli Rauha!

 

 

"Europarlamentti on tärkeä areena, jossa Virossa asuvat etniset vähemmistöt pitää olla edustettuna",...

...on Savisaar sanonut ja jatkanut näin:

"Tilanne on se, että kaksissa edellisissä EU-vaaleissa ei Virosta ole valittu lainkaan venäläisiä. Se on valitettavaa ja Keskusta on ainoa, joka voi tilannetta tällä hetkellä muuttaa".

 

 


Türin Kukkamarkkinoilla oli osastot myös…

 

 

 

tyripoli4

 

 

…IRL-puolueella,…

 

 

 

tyripoli5

 

 

…Reformipuolueella sekä SDE:llä eli sosiaalidemokraateilla.

 

 

Virosta valitaan toukokuun 25. päivänä järjestettävissä europarlamenttivaaleissa kuusi europarlamentaarikkoa ja on mielenkiintoista nähdä, että ketkä ovat virolaiset MEP:t seuraavat viisi vuotta!

Valitaanko Edgar Savisaar ja ottaako hän valituksi mahdollisesti tullessaan paikan vastaan; Siim Kallas ja Andrus Ansip, miten heidän poliittinen uransa jatkuu?

No, jo vajaan viikon kuluttua olemme tietoisia asioista enemmän!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Türin kukkamarkkinat, Türi, Viron Keskustapuolue, Keskerakond, Edgar Savisaar, Siim Kallas, Andurs Ansip, Keskerakonna ajaleht,

Vihulan kartano näyttää kadottaneen virolaisen kartanoilmeensä

Torstai 10.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Olemme muutamana keväänä ajatelleet Türin kukkamarkkinoiden yhteydessä yöpymistä Vihulan kartanossa.

 

Aina kuitenkin joku muu yöpymispaikka on vienyt voiton ja agrologien elokuisen Viron kartanokierroksen aikana varmistui, että päätöksemme on ollut ilmeisen oikea.

 

Vihulan kartano on tavoitellut pääsyä standardihotellien joukkoon ja on ilmiselvästi pyrkimyksissään onnistunut. Kartanomiljöössä virolaisuutta vielä ilmenee, mutta sisätiloista se on saatu poistettua – harmi!


Emme käyneet hotellihuoneissa, mutta joku oli tietävinään, että ne kaikki ovat samanlaisia! Se jos mikä tappaa kiinnostuksen "majataloa" kohtaan!

 

 

vihu1

 

Kartanon päärakennus on kunnostettu hienosti.

 

 

 

vihu2

 

Myös takakartano on onnistuttu entisöimään hyvin.

 

 

 

vihu3

 

Kartanomiljöön läpi virtaa Mustoja – suomeksi Mustapuro – ja siihen on kartanon kohdalle padottu patolampi…

 

 

 

vihu4

 

…siltoineen.

 

 

 

vihu5

 

Kartanon ravintola LaBoheme on arvokkaan näköinen, mutta ainakaan minun makuuni se ei ”kolahtanut”.

 

 

 

vihu6

 

Vihulassa on laaja valikoima kokous- ja juhlatiloja.

 

 

 

vihu7

 

Kokoustiloja meille esitellyt pyntätty neitokainen (oikealla) ei kokenut meitä todellisiksi  asiakaskandidaateiksi ja se varmaan osaltaan vaikuttaa, että en osaa arvostaa korkealle Vihulan kartanon tarjoamia palveluksia.

 

 

Hienoisen negatiivinen fiilikseni ei saa vaikuttaa lukijoitteni kiinnostukseen Vihulan kartanoa kohtaa. Minua tuskin kuitenkaan tullaan näkemään Vihulan kartanon asiakkaana.

 

Fiiliksiini vaikuttaa varmaan myös se, että näimme kartanomatkamme aikana niin erikoisia ja mielenkiintoisia virolaistyylisiä kartanoita, että standardimuottiin valettu Vihula ei innostanut.


Vihulan kartanolla on laajat nettisivut ja niiden osoite on www.vihulamanor.com


 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Vihulan kartano, Vihula, Türin kukkamarkkinat, Mustoja, Mustapuro, LaBoheme, agrologit Virossa 2013,

Tulipolte-nimisen kasvitaudin leviämisvaara Virosta on viherpeukaloiden otettava huomioon

Maanantai 29.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Ihmisten, palveluiden ja tavaroiden vapaa liikkuminen maasta toiseen on EU:n eräs keskeisimmistä periaatteista.

 

Vapaa liikkuminen yli rajojen koskee eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta myös kasveja ja niiden osia.

 

Viime viikolla Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toimitti julkisuuteen ja noudatettavaksi ohjeen, joka koskee Virossa tavattua tulipolte –nimistä kasvitautia tai oikeastaan sen isäntäkasvien tuontikieltoa Virosta Suomeen.

 

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toteaa tiedotteessaan mm. näin:


Vaarallinen tulipolte-niminen kasvitauti voi levitä Suomeen Virosta tuoduista hedelmäpuiden ja koristepensaiden taimista. Sen vuoksi erityisesti omena- ja päärynäpuiden taimien tuontia Virosta on syytä välttää. EU:n ulkopuolelta tulipoltteen isäntäkasvien tuonti on kokonaan kielletty.

Virossa havaittiin tulipoltetta (Erwinia amylovora) vuonna 2012 omena- ja päärynäpuissa viidellä paikkakunnalla. Tautia esiintyy kaikissa Euroopan unionin maissa lukuun ottamatta Suomea ja Portugalia.

Virosta tuodut taudin isäntäkasvien taimet ovat nyt erityinen riski, koska tauti leviää pääasiassa saastuneista taimista. Taudin isäntäkasveja ovat omenat, päärynät, pihlajat, tuomipihlaja, orapihlajat, aroniat, tuhkapensaat, ruusukvitteni, kvitteni, japaninmispeli, mispeli, tulimarjat ja pastorinpunamarja.

EU on hyväksynyt Suomen tulipoltteen suoja-alueeksi, jonne taudin leviäminen pyritään estämään. Suoja-alueelle saa kuljettaa vain terveitä taimia. Tämän vuoksi virolaisen myyjän pitää kiinnittää Suomeen tuotaviin tulipoltteen isäntäkasveihin erityinen ZP-kasvipassi. Se on lipuke, jossa on merkinnät ZP, Viron maatunnus EE sekä viljelijän rekisterinumero. Passi osoittaa, että kasvit ovat peräisin tulipoltteesta vapaalta alueelta ja viranomaisen valvomalta taimitarhalta.


********


Meidän viherpeukaloiden on otettava Eviran ohjeistus todesta ja huolehdittava, että emme Viron-matkoiltamme tuo Suomeen tulipoltteen isäntäkasveja.

Määräys on huomioitava omalta kohdaltani viimeistään ensi toukokuussa, kun ilmeisesti taas lähden käymään Türin kukkamarkkinoilla.



Toivon, että suomalaiset matkanjärjestäjät ovat yhteydessä Türin kukkamarkkinoiden järjestäjätahoihin, jotta markkinoilla olevat tuotteet olisivat kelvollisia Suomeen tuotaviksi.

 


Lupaan, että lähetän kopion tästä jutusta Türin kukkamarkkinoiden järjestäjille ja toivon samaa myös niiltä matkanjärjestäjiltä, jota junailevat matkoja Türin kukkamarkkinoille.

 

Pidetään Suomi vapaana tulipoltteesta!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tulipolte, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira, Türin kukkamarkkinat, Türi, Erwinia amylovora,

Georgialaista brändiä ja mielenkiintoista hedelmäviiniä tarjolla Türin Kukkamarkkinoilla

Lauantai 25.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Türin Kukkamarkkinat ovat mielenkiintoinen tapahtuma Viron kevätpääkaupungissa Türissä.

 

Vierailimme Kukkamarkkinoilla 17.5.2013 eli tämänvuotisten Kukkamarkkinoiden ensimmäisenä päivänä.

 

Kerron tässä jutussani niistä erikoisuuksista, joita ei suomalaisilla puutarhamessuilla tapaa, mutta jotka kuuluvat oleellisena osana virolaisille puutarhamessuille – ainakin Türin Kukkamarkkinoille.

 

Kuivattujen, savustettujen ja muulla tavalla laitettujen kalojen tarjonta on Türin Kukkamarkkinoilla runsasta.

 

 

kukka1

 

 

Kuivatusta kalasta esimerkkinä Peipsjärven särki, jota sai hintaan 1,60 euroa/100 grammaa.

 

 

kukka2

 

Peipsjärveltä oli pyydetty myös se ”suitsulatikas” eli savustettu lahna, jota oli myynnissä.

 

 

kukka3

 

Savustettu ankerias maksoi 32,00 €/kg.

 

 

 

kukka4

  

Selvitin myyjältä näiden savukalojen alkuperän ja myyjä kertoi kunkin kalalajin alkuperämaan hyvin auliisti.

Kampela oli peräisin Norjasta, ahven Suomesta ja hauki Virosta. Ahven oli kuulemma peräisin Turun saaristosta.

 

 

 

Myös makkara- ja lihajalostetarjonta Türin Kukkamarkkinoilla on kattavaa.

 

 

kukka5

 

 

Kinkkuwurstia myytiin tällä paikalla kilokaupalla, mutta muita makkaroita puolestaan kappalekaupalla.

 

 

kukka6

 

Makkarat olivat kaikkien makkaramyyjien myyntipöydillä esillä kauniissa pyramiideissä.

 

 

kukka7

 

”Vana hea KRAKOV” – makkara eli vanha hyvä krakovan makkara maksoi tällä myyjällä 3 €/kappale ja  ”SASSI sianlihawursti” 2,50 €/kappale.

 

 

kukka8

 

Mitähän suomalaiset viranomaiset tuumisivat, jos lihajalosteita myytäisiin Suomessa ilman suurempia kylmälaitteita hellesäällä näin?

 

 

Alkoholijuomien myynti Kukkamarkkinoilla on tapa, joka ei Suomessa onnistuisi.

 

Alkoholipolitiikka on EU:ssa kuitenkin valtioiden sisäinen asia, johon EU-määräykset eivät yllä.

 

 

kukka9

 

Näillä myyjillä oli tarjolla laaja valikoima gruusialaisia alkoholijuomia.

Tarjolla oli gruusialaisia viinejä ja myös gruusialaista brändyä, jonka alkoholipitoisuus oli 40 %. Brändy maksoi 13 €/puolen litran pullo.

Mainitsin muuten näille gruusialaisille tietäväni, että Josef Stalin oli gruusialainen - myyjät näyttivät arvostavan tietämystäni!

 

 

kukka10

 

AS Valtu Vein – yrityksen osastolla oli myynnissä mielenkiintoista ”Valtu ebaküdoonia” –viiniä eli Valtu ruusukvitteni –viiniä.

 

Kyseessä on sama viini, jota Alkossa myydään nimellä Turjanlinnan hedelmäviini.

 

Alkossa myytävä Turjanlinnan hedelmäviini valmistetaan Virossa ja Valtu ebaküdoonia on samaa tavaraa.

 

Turjanlinnan hedelmäviinin maahantuoja Newalco Oy luonnehtii tuotetta nettisivuillaan näin:

 

Hedelmävalkoviini. Tämä mainio seurusteluviini on valmistettu käymisteitse Japaninruusu-kvittenistä ja omenasta perinteisin menetelmin.  Viini on hedelmäinen, makea ja on vähän hapokas.  Sen väri on kauniin kullankeltainen.

 

Myyjä kertoi, että Valtun valmistaja osti viime syksynä ruusukvitteneitä lähiseudultaan 4 tonnia ja tulee ne ennen uutta satokautta käyttämään viininvalmistuksen raaka-aineena.

 

***********

 

Toivottavasti ehdin joskus kertomaan Türin Kukkamarkkinoiden puutarha-annistakin, mutta markkinoiden ”oheisanti” oli varsin mielenkiintoista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Türin Kukkamarkkinat, Türi, Viron kevätpääkaupunki, Peipsjärvi, Gruusia, Josef Stalin, AS Valtu Vein, Turjanlinnan hedelmäviini, Valtu ebaküdoonia, ruusukvitteni,

Vanhemmat kirjoitukset »