Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Taas yksi kylä menetti kauppansa!

Tiistai 11.1.2011 - -Esko Erkkilä-

Lavajärven Kauppa Hämeenkyrön Lavajärvellä lopetti toimintansa tammikuun 5. päivänä.

Lavajärven Kauppa on perustettu v. 1938 eli sille ehti kertyä toimintavuosia 72. Kaupan perustivat Toivo ja Liisa Sorvaniemi.

Muistan, kun emeritus-kauppias Toivo Sorvaniemi köpötteli kaupan tienoilla vielä vanhoilla päivillään ja jutteli asiakkaiden kanssa mukavia.

Kauppaa pitivät Seppo ja Seija Sorvaniemi vuodesta 1970 alkaen.

Sepon tapaturmaisen kuoleman jälkeen Seija ja perheen kaksi tyttöä huolehtivat kaupasta.

Lavajärven Kauppa oli aikoinaan vahva maatalouskauppa ja se tuli tutuksi minulle jo varhain. Kauppias Seppo Sorvaniemeltä hankittiin meille mm. lähes kaikki traktorin työkoneet. Myöhemmin kävin työnantajani edustajana onnittelemassa Seppo Sorvaniemeä hänen 50-vuotismerkkipäivänään, sillä myös rehut kuuluivat Lavajärven Kaupan tuotevalikoimiin.

Käytimme Lavajärven Kaupan päivittäistavaraosaston palveluja, sillä kesämökkimme sijaitsee lähellä. Tosin viime vuosina kauppaostokset tuli hankittua pääosin Tampereelta, mutta täydennysostospaikkana se säilyi meillä viime kesään saakka.

Lähikaupan pitäminen vain täydennysostopaikkana on monissa tapauksissa syy, että kylä menettää kauppansa. Olen siis osasyyllinen, että Lavajärven Kauppa joutui lopettamaan toimintansa.

Kauppapalveluiden poistuminen Lavajärveltä on eräs virstanpylväs keskittymisen tiellä.  Ehkä ”janvapaavuoret” hekumoivat, kun taas yksi etappi haja-asutusalueiden kyykyttämisessä on toteutunut.

Monille alueille kaupan häviäminen on totisempi paikka kuin Lavajärvelle.

Sijainti lähellä Tamperetta, hyvät kulkuyhteydet ja maalauksellinen järvimaisema houkuttelevat kylään asukkaita, joten Lavajärvi pysyy vilkkaana kylänä vaikka kyläkauppa sieltä nyt lopettaakin.

Järkevät kaavamääräykset ja asukkaiden viihtymisen arvostaminen ovat valtteja sille osaa Lavajärveä, joka kuuluu Hämeenkyröön.

Kyläyhteisön itälaita kuuluu Ylöjärven kaupunkiin ja sitä rasittavat jo nyt tiukat määräykset haja-asutusalueiden rakentamisessa.

Kaupan häviäminen kylältä on aina tappio kylän asukkaille. Se on tappio myös lähiseutujen asukkaille ja mökkiläisille. Mökkiläisenä Viljakkalan Majajärvellä koen tappioksi Lavajärven Kaupan lopettamisen.

Tappiostamme huolimatta ymmärrän Seija Sorvaniemen päätöksen.

Toivotan kaikkien kyläläisten tavoin Seijalle mukavia eläkepäiviä uusien harrastusten parissa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lavajärven kauppa, Hämeenkyrö, Ylöjärvi, Viljakkala, Majajärvi, Seija Sorvaniemi, Sorvaniemi, Sorvajärvi, Jan Vapaavuori,