Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Vanhusneuvoston ensimmäinen aktiviteetti - Vuores-kävely!

Torstai 24.8.2017 - -Esko Erkkilä-

Kevään kuntavaalien tuloksena minut valittiin Tampereen kaupungin Vanhusneuvoston jäseneksi.

 

 

Valinnan myötä kahdeksan ja puoli vuotta Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan jäsenenä on saamassa jatkoa Tampereen kaupungin luottamushenkilönä.

 

 

Uuden ”virkatehtäväni” ensimmäisenä aktiviteettina oli eilen Vanhusneuvoston toteuttama Vuores-kävely, jonka aikana tutustuimme rakenteilla olevaan Vuoreksen kaupunginosaan.

 

 

Tunnen Tampereen Infran ajoilta Vuoreksen, sillä alueen infra on Tampereen kaupungin omaa tuotantoa eli Tampereen Infra Liikelaitoksen toteuttamaa.

 

 

Vuores on erillään kantakaupungista ja onkin sanottu, että nykytietämyksen mukaan Vuores ja sen rakentaminen oli virheinvestointi.

 

 

Tampereen saamat asuntomessut vuonna 2012 olivat yksi merkittävä syy, että Vuores rakennettiin, sillä asuntomessut toteutettiin Vuoreksessa.

 

 

Tampereen asuntomessut vuonna 2012 olivat taloudellisesti raskaat Tampereen Infra Liikelaitokselle, sillä monet olosuhdeyllätykset merkitsivät Infran joutumista maksumieheksi.

 

 

Käytän silloisen johtokunnan jäsenenä termiä ”Me”, kun totean, että emme saaneet kaupungilta mitään erityiskorvausta niistä hankaluuksista, joita useiden asuntonäyttelytonttien osalta ilmeni.

 

 

Vuoreksen alueella on nyt n. 3.000 asukasta ja tavoite on päästä tasolle 13.000 – 14.000 asukasta.

 

 

Vuoreksessa on nyt kaksi pientä päivittäiskauppaa, mutta esimerkiksi apteekkipalvelut puuttuvat.  Asukkaat toivovat mm. kuntosalipalveluja ja ehkä ne Vuorekseen saadaankin. kun väestöpohja jatkaa kasvuaan.

 

 

Eilisestä jäi se kuva, että Vuores ei moneen vuoteen pysty kasvamaan sellaiseksi asuntoalueeksi, että se kiinnostaisi senioriväestöä.

 

 

Omakotiasujana jäi häiritsemään se, että alueen kehittämisessä mukanaolevat virkahenkilöt puhuivat ainoastaan kerrostaloasumisen kehittämisestä, vaikka Vuoreksen alueella on jo nyt myös omakotiasumista.

 

 

 

Osa Vuoreksesta kuuluu Lempäälän kuntaan, mutta Lempäälä ei ole ainakaan vielä ”eväänsä liikauttanut” Vuoreksen rakentamisesta.

 

 

Eilinen antoi kuitenkin joka tapauksessa uutta tietoa meille luottamushenkilöille ja pystymme varmasti hyödyntämään saamaamme tietoa Tampereen kehittämisessä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupungin Vanhusneuvosto, Vanhusneuvosto, Vuores, Vuores-kävely, Vanhusneuvoston Vuores-kävely, oliko Vuoreksen rakentaminen virheinvestointi?, Tampereen asuntomessut 2012, Tampereen asuntomessut Vuoreksessa, Tampereen Infra Liikelaitos,