Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Rautatieyhteydet Tampereelta Helsinkiin

Perjantai 8.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Sanna Marinin äänestyssekoilu Tampereen kaupunginvaltuustossa ja siitä huolimatta hänen esiintymisensä ensimmäisenä allekirjoittajana SDP:n tekemässä välikysymyksessä ovat merkittäviä seikkoja nekin, mutta ne ovat kuitenkin lillukanvarsia, kun tarkastellaan mm. Tampereen rautatieyhteyksiä Helsingin suuntaan.

 

 

En sorru siihen populistiseen keskusteluun, jota käydään julkisuudessa termistä ”tunnin juna Helsinkiin”, kun henkilöjunien todetaan olevan vähintään tunnin myöhässä Tampereen ja Helsingin välillä.

 

 

Pääministeri Juha Sipilän sekä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin vauhdittamina Helsingin, Tampereen ja Vantaan kaupungit aloittavat valmistelut osallistumisesta pääradan kehittämiseen tähtäävään Suomirata-hankeyhtiöön.

 

 

Suomirata mahdollistaa aikanaan suoran nopean yhteyden Helsingin keskustan ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välille, suoran kaukojunayhteyden pääradalta lentoasemalle ja noin tunnin junayhteyden Tampereen ja Helsingin välille.

 

 

Suomirata hyödyttää laajasti raideliikenteen kehittymismahdollisuuksia ja koko Suomea.

 

 

*****************

 

 

Hankkeen toteuttaminen merkitsee nykyisillä liikennemäärillä n. viiden miljoonan Tampereen ja Helsingin välillä vuosittain liikkuvan kansalaisen liikkumisen parantamista.

 

 

Valitettavasti tähänkin hankkeeseen sisältyy poliittisia lehmänkauppoja, sillä samassa yhteydessä linjattiin tunnin junan saamista Helsingin ja Turun välille, vaikka sillä rataosuudella käyttäjiä on vain 1,5 miljoonaa henkilöä vuodessa eli vajaat kolmasosa Tampereen ja Helsingin välillä liikkuvista!

 

 

Myös itäisen Suomen raideliikenteeseen panostetaan, mutta ainakin nyt aluksi pääradan itäpuolella on menossa paikkakuntien väliset ”jäsentenväliset”, että mistä lopulta tämä rautatien itäinen haara kulkisi.

 

 

Jotain tarttis piankin tehdä Tampereen ja Helsingin raideyhteyksien parantamiseksi!

 

Tämä toiveeni on taas kerran ajankohtainen, sillä olen runsaan kuukauden kuluttua lähdössä lomamatkalle etelään ja se on varmaa, että menen Helsinki-Vantaan lentokentälle paunulaisella, sillä ei luota pätkääkään VR:n palvelukykyyn!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rautatieyhteydet Tampereelta Helsinkiin, Sanna Marin, Sanna Marinin äänestyssekoilut, tunnin juna Tampereelta Helsinkiin, poliittiset lehmänkaupat, tunnin juna Helsingistä Turkuun,

Lentorata Tampereelta Helsinki-Vantaan lentokentälle harppasi eteenpäin

Torstai 11.1.2018 - -Esko Erkkilä-

Nykyistä paremmat junayhteydet Tampereelta Helsinkiin ovat jokaisen järkevän poliitikon ajatusmaailmassa kärkilistalla.

 

 

Junayhteyden parantamisesta on käytetty erilaisia termejä ja niistä ehkä tunnetuin on

 

 

Tunnin juna Tampereelta Helsinkiin

 

 

 

”Tunnin juna” –kaavailuihin liittyy tiiviisti se, että Tampereen ja Helsingin välille pitäisi koko matkalle saada kolmas raide.

 

 

Viime päivinä hankkeesta on alettu käyttämään termiä

 

 

Lentorata

 

 

Lentorata-hanke sai uutta tuulta siipiensä alle, kun Tampereen pormestari Lauri Lyly, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo ja VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson ottivat näkyvästi kantaa Lentoradan puolesta.

 

 

 

Lentoradan aikaansaamisen uhkana saattaa olla muutama seikka ja eräs niistä on se, että myös varsinais-suomalaiset alkavat ponnekkaasti ajaa ”Tunnin junaa” Helsingin ja Turun välille.

 

 

Toivon, että Tampere-Pirkkalan –lentoaseman kehittämistä ajavat tahot näkisivät laajemmat kokonaisuudet ja toimisivat Lentoradan puolesta.

 

 

Tampere-Pirkkalan –lentoaseman kehittäminen on paikallaan, mutta samalla pitää muistaa se koko- ja monipuolisuusero, joka vallitsee Helsinki-Vantaan hyväksi.

 

 

Lentoasemien matkustajamäärät vuonna 2014 tässä (luvuissa on eritelty kotimaan liikenteen ja kansainvälisen liikenteen matkustajamäätärät):

 

Vuoden 2017 matkustajamääristä on olemassa ennusteet ja ne näyttävät tältä (matkustajamäärissä on tapahtunut merkittäviä muutoksia vuodesta 2014 vuoteen 2017):

 

Mielestäni nämä kaksi taulukkoa ovat pitävä perustelu sille, että Tampereen rautatieaseman ja Helsingin lentokentän välille pitää rakentaa Lentorata!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lentorata, Tunnin juna Tampereelta Helsinkiin, Kolmas raide Tampereen ja Helsingin välille, Helsinki-Vantaan lentoasema, Tampere-Pirkkala -lentoasema, pormestari Lauri Lyly,