Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Riika - Suomen Keskustan suurristeilyn kohde Latviassa

Lauantai 2.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Latvia on yksi kolmesta Baltian maasta.

 

Latvian pääkaupunki on Riika ja se oli Suomen Keskustan suurristeilyn kohde 25. - 27.9.2010.

 

Olen käynyt Riikassa kerran aikaisemmin, mutta silloin kävimme Riikassa bussikyydillä Virosta.

 

Riika sijaitsee Väinäjoen suulla ja laivalla Riikaan saapuessamme näimmekin elinvoimaisen tavaraliikennesataman.  Riikan sataman nostokujista saattoi päätellä, että satamaliikenne koostuu konttiliikenteestä, kaivos- ja kivenjalostusteollisuuden tuotteista, hiilestä, puusta sekä öljytuotteista.

 

Riikassa on asukkaita 730.000, joten se on esim. Tampereeseen verrattuna kooltaan kolminkertainen. Latvian asukkaista lähes kolmannes asuu Riikassa.

 

Keskustaväki halusi tutustua sankoin joukoin Riikaan, sillä kaupunkikierrokselle lähti yhteensä 12 bussillista keskustalaisia. Meidän perhekuntamme oli varannut paikan maaseuturetkelle ja retki toteutettiinkin kahdella bussilla eli lähes 90 keskustalaista halusi tutustua Latvian maaseutuun.

 

Riika on tunnettu jugend-arkkitehtuuristaan. Ajoimme maaseutukierroksemme aluksi jugend-kaupunginosan läpi ja saimme ihailla hienoja jugend-rakennuksia.

 

Jugend´n lisäksi Riikassa toisena merkittävänä kohteena on 13 kilometriä pitkä keskuskatu - Vapaudenkatu.

 

Mielenkiintoisen maaseutukierroksen vuoksi emme nyt ehtineet tutustumaan Riikan keskustaan. Kokematta jäivät mm. zeppeliini-hallit, jotka on aikoinaan rakennettu ilmalaivojen huolto- ja säilytyshalleiksi. Zeppeliini-hallit sijaitsevat aivan kaupungin sydämessä ja nyt ne toimivat kauppahalleina. Zeppelin-kauppahallit ovat varsinainen elämys - maitotaloustuotteille, lihatuotteilla, kasviksille ja normaaleille päivittäistavaroille on varattuna omat hallinsa. Maalaiset myyvät tuotteitaan hallien väliin jäävillä käytävillä ja rakennusten seunustoilla.

 

Riikaan pitää kuitenkin palata. Vaimoni totesi, että Riikaan on palattava jo yksistään sen vuoksi, että unohdin Latvian latit hyttiin matkalaukkuun, joten meillä on nyt valmiina pieni käteisvarasto Latvian rahaa odottamassa seuraavaa Latvian matkaamme!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Riika, Väinäjoki, Latvia, lati, Latvian lati,