Konevitsan luostari on toipumassa Neuvostoliiton aikaisesta alennustilastaan

Sunnuntai 21.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Talvi- ja Jatkosotaan osallistuneiden Hämeenkyrön ja Viljakkalan miesten lähiomaisten ja muidenkin asiasta kiinnostuneiden matka Karjalan Kannakselle toteutettiin heinäkuun alussa kahtenakin eri ryhmänä.

 

Sain paikan ensimmäiseen ryhmään ja toteutimme matkan 5…8.7.2013.

 

Matkamme asiantuntevana johtajana oli jo kymmenentenä peräkkäisenä vuonna hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki ja vastuullisena matkanjärjestäjänä Lehtimäen perheen omistama Vihdin Liikenne/V-L Matkat.

 

Tämänkertaisen matkamme pääkohde ainakin minun mielestäni oli tutustuminen Konevitsan luostariin.

 

Kyseessä oli kokopäiväretki ja vierailimme Konevitsassa toisena matkapäivänämme eli lauantaina heinäkuun 6. päivänä.

 

Pyrin nyt kertomaan matkastamme Konevitsan luostariin:

 

 

 

 

Yövyimme Käkisalmessa ja maittavan aamupalan jälkeen sonnustauduimme luostarivierailulle.

 

Valmistautuminen merkitsi, että miehillä oli yllään täyspitkät housut ja naiset valmistautuivat kietaisemaan pitkien housujensa päälle jonkinmoisen hameen.

Perillä sitten huomasimme, että Konevitsassa ei olla niin tarkkoja vierailijoiden pukeutumisesta kuin esim. Petserin luostarissa Venäjällä, jossa naisten on pakko pukeutua hiusten peittävään asusteeseen ja kietaista jonkinmoinen vaatekappale vyötäisilleen, jos asusteena on housupuku.

 

 

 

 

Konevitsan luostariin kuljetaan Sortanlahden laiturin kautta ja saavuimmekin sinne hyvissä ajoin ennen aamupäivälaivan lähtemistä. Käkisalmesta Sortanlahteen on matkaa nelisenkymmentä kilometriä.

 

 

 

 

Laivarannassa oli tarjolla mm. savukalaa…

 

 

 

 

…ja siellä meille selvisi lopullisesti, että kyseessä on todella kokopäiväretki.

Tämän vuoksi mm. minä ostin rannalta matkaevääksi kolme erilaista piirakkaa, jotka sitten päivän aikana olivatkin hyvään tarpeeseen. Piirakat maksoivat 40 tai 50 ruplaa ja kun ruplan eurokurssi on n. 40 ruplaa yhdellä eurolla, tuli piirakoiden hinnaksi euron verran – ei lainkaan paha hinta.

 

 

 

 

Sortanlahden satamalaituri olisi suomalaisten viranomaisten mielestä vähintäänkin ”mielenkiintoinen”, mutta kohtuullisella tasapainoaistilla siitäkin selvisimme.

 

 

 

 

”Konevitsa” –laiva saapui ajallaan ja pääsimme nousemaan laivaan.

 

 

 

 

Olen kerran aikaisemminkin käynyt Sortanlahden satamassa ja jo silloin siellä oli samanlainen meininki kuin nyt.  Jotkut aiemmin Sortanlahdessa käyneet kertoivat, että näitä laivanrumiluksia ei silloin ollut.

 

 

 

 

Neljäkymmentä minuuttia Sortanlahdesta Konevitsaan kestänyt laivamatka alkoi turvallisesti, sillä Laatokalla partioiva pelastusalus seurasi lähietäisyydellä matkamme alkamista.

 

 

 

 

Laatokkaa sanotaan ”seitsemän meren järveksi” ja yksi niistä meristä on Sortanlahden ja Konevitsan välillä.

 

 

 

 

Konevitsan luostarien silhuetit näkyivät jo laivamatkamme puolivälissä.

 

 

 

 

 

Kamerani kohtuullisen hyvistä ominaisuuksista kertoo, että tämä kuva on otettu hieman lähempänä Konevitsaa kuin edellinen kuva!

 

 

 

 

 

Konevitsan luostarin silhuetit tarkentuivat, kun lähestyimme luostarin laituria.

 

 

 

 

Konevitsan luostarin laiturirakennelmat eivät nekään ole kauneudella ja viimeistelyllä pilattuja.

 

 

 

 

Laivallamme matkustaneet muut luostarivieraat olivat pukeutuneet ”luostarietiketin” mukaisesti eli naisten hiukset olivat piilotettu huivin alle.

 

 

 

Rannassa meitä oli oppaana vastassa Andrei-veli, mutta kun luostariveljiä ei ole sopivaa kuvata, niin tässä emme näe kuvaa Andreista!

 

 

 

 

Heti laivarannassa on muistomerkki joka on siinä sen kunniaksi, kun keisari Aleksanteri II kävi saarella vuonna 1858.

 

 

 

 

 

Muistomerkin venäjänkielinen teksti on tässä.

Keisari Aleksanteri II oli monen ”naisen mies” ja ainakin kerran hän otti avioeron siten, että passitti silloisen vaimonsa luostariin!

 

 

 

 

 

Rannassa on myös tämä tiilinen rakennus, jossa puna-armeijan valta-aikana sijaitsi saaren voimalaitos.

 

 

 

 

 

Voimalaitoksessa oli ainakin kaksi dieselgeneraattoria, joista toisen ”raato” on edelleen paikoillaan.

 

 

 

 

Generaattorirakennuksessa ei Neuvostoliiton ajan jälkeen ole vielä tehty mitään siivous- tai kunnostustoimenpiteitä, joten siivo on tämän näköistä!

 

 

 

 

Generaattorirakennuksen vieressä on tämä viehättävä tsasouna…

 

 

 

 

…jonka sisällä on kaunis alttari…

 

 

 

 

…ja raamattuaiheisia maalauksia.

 

 

 

 

 

Mutta jatketaanpa matkaa laivarannasta kohti luostarirakennuksia!

 

 

 

 

 

Andrei-veli esitteli meille tämän puurakennuksen ainoastaan sillä perusteella, että päädyssä sijaitsevasta ovesta pääsi aivan kelvolliseen vessaan.

Rakennuksessa näytti sijaitsevan vakituisen väen ja vierailijoiden ruokailutilat, mutta niihin emme päässeet tutustumaan.

 

 

 

 

Varsinaiseen luostariin kuljettiin pääsisäänkäynnin kautta.

 

 

 

 

Konevitsan luostari perustettiin vuonna 1393 Arseni Konevitsalaisen toimesta.

 

Tässä on Arseni Konevitsalaisen pyhäinjäännökset ja tämä on Konevitsan luostarin pyhin paikka.

 

 

Muutama kuva ilman selityksiä luostarin pääkirkosta:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

*****

 

 

Luostarissa on meneillään seinämaalausten kunnostustyöt.

 

 

 

 

 

Maalausten entisöintitöiden lähtökohta on varsin haastava…

 

 

 

 

…sillä maalaukset ovat aikojen kuluessa päässeet kovin huonoon kuntoon.

 

 

 

 

Luostarin yläkirkko on vihitty käyttöönsä vuonna 1810.

 Se on lämmittämätön eli ns. kesäkirkko.

Yläkirkkoon johtaa askelmat, mutta kannustan kaikkia luostarivierailijoita kapuamaan sinne,…

 

 

 

 

…sillä siellä luostariveljet esittävät mieleenpainuvan lauluhetken.

Lauluhetki on unohtumaton elämys, sillä munkkien esittämä lauluesitys on korkeatasoinen, akustiikka tilassa on mainio ja pääskysten liverrys luostarirakenteissa kruunaa lauluhetken.

 

 

 

 

Luostarin matkamuistomyymälässä olisi ollut paljon mielenkiintoista hankittavaa.

 

 

 

 

Luostarikirkon jälkeen lähdimme Andrein mukaan n. neljä kilometriä pitkälle tutustumismatkalle luostarisaaren ympäri.

Tässä kuvassa pääluostari ”takapuolelta”.

 

 

 

 

Luostarin kirjasto sijaitsee tämän holvikäynnin yläpuolelle. Andrei kertoi, että kirjaston anti on nykyään kovin vaatimaton.

 

 

 

 

Luostarin takapihalla sijaitsee ”työläisten talo”, joka nykyään on vuokrattu Invalidien säätiölle, jonka toimesta lapset saavat viettää talossa kesäänsä ja marjastaa sekä sienestää saarella.

 

 

 

 

Luostarin takapihalla sijaitseva muistomerkki ei selvästikään ollut Andreille mieleen, sillä hän ei olisi esitellyt sitä lainkaan.

Kysyttäessä selvisi, että kyseessä on puna-armeijan Konevitsassa olemisen aikainen marssikentän muistomerkki.

Silloin luostarin elämä oli tyrehdyksissä, joten Andrein käyttäytymisen ymmärtää.

 

 

 

 

Eläimiä luostarissa on sikoja, lehmiä ja hevosia. Myös hanhia on ollut, mutta nyt niitä ei luostarissa ole.

Tämä emakko oli kovin laihassa kunnossa ja onhan se selvää, että luostarisaaren sapuskoilla ei emakko voi kovin hyvässä kunnossa olla.

 

 

 

 

Se jäi epäselväksi, että olivatko nämä pikkupossut emakon porsaita – tuskin.

 

Andrei kertoi kysyessäni, että munkkiveljet eivät syö lihaa, mutta sikoja kasvatetaan luostarin työväen murkinaksi.

 

 

 

 

Täytyy tunnustaa, että tämän tsasounan alkuperä jäi minulta epäselväksi, kun jäin joukon jälkeen kuvaamaan sikoja.

Se tuli selväksi, että suomalaiset ovat huolehtineet tsasounan maalauksesta, sillä Andrei totesi tsasounan olevan ”hyvä Tikkurilan maalimainos”!

 

 

 

 

Tsasounan kohdalta otin taaksepäin kuvan luostarista ja vaikka itse sen sanon ”ei hassumpi”! Hieman nuo kaksi kävelijää haittaavat ja kirkon risti on osittain jäänyt kuvan ulkopuolelle

On taas paikallaan todeta, että nettisivuillani olevia kuvia saa vapaasti käyttää ja eipä tarvitse edes kuvaajaa mainita, mutta toki kuvaajan mainitseminen on sallittua!

 

 

 

 

 

Tsasounan jälkeen kiipesimme ”Pyhälle Vuorelle”.

 

Pyhä Vuori on paikka, jonne Arseni päätyi kovan myrskyn jälkeen, kun hän lähti Valamosta merelle. Arseni pystytti Pyhälle Vuorelle puisen ristin, kun hän rantautui Konevitsan saarelle.

 

 

 

 

Pyhällä Vuorella nyt olevassa skiitassa asuu koko saaren ja luostariyhteiskunnan rippipappi.

 

 

 

 

 

Jatkoimme matkaamme Pyhältä Vuorelta eteenpäin Andrein johdolla.

 

 

 

 

Matkamme jatkui vehmaassa luonnossa pientä polkua pitkin – kaikkialla oli rikkumaton rauha, sillä vain haapojen havina oli seuranamme.

 

 

 

 

Matkalla oli jyrkkä alamäki ja Andrei oli matkalaisten turvana vaikeimmissa kohdissa.

 

 

 

Lopulta saavuimme kävelymatkamme kaukaisimpaan pisteeseen eli Hevoskivelle.

 

Hevoskivi on Konevitsan saaren vanha pakanallinen uhripaikka, jolla pakanat uhrasivat hevosia.

 

Konevitsan luostarin perustaja Arseni nousi tälle kivelle, karkotti pahat henget ja vihmoi paikan pyhitetyllä vedellä.

 

Arsenin toimien seurauksena pahat henget irtosivat kivestä ja lensivät varislaumana Sortanlahteen eli sille satama-alueelle, josta aamupäivällä lähdimme laivalla kohti Konevitsaa.

 

 

 

 

Nousin aitoon pyhiinvaeltajan tyyliin Hevoskivelle rakennettuun tsasounaan ja vietin sen alttarin edessä hetken.

 

 

 

 

Varsinainen Andrein opastama kierros päättyi Hevoskivelle, mutta useimmat meistä jatkoivat vielä hetken matkaa Konevitsan saaren pohjoislaidalle Laatokan rantaan.

Pesen tässä käsiäni Laatokan vedellä ja taustalla rannattoman ulapan takana sijaitsee Laatokan pohjoinen ranta – Koirinoja, Kitelä, Pitkäranta, Salmi, Lunkulansaari ja Mantsinsaari, tuttuja paikkoja kaikki.

 

 

 

 

 

Löysimme rannalta vielä sotaromua; jokin akku oli kyseessä!

 

 

 

 

 

Myös vahvoja sähköjohtoja näimme paluumatkallamme luostarille – saattoivat olla puna-armeijan aikana maastoon asennettuja.

 

 

 

 

Luostarin tutut silhuetit tervehtivät meitä, kun olimme lopettelemassa tutustumistamme Konevitsan saaren saloihin.

 

 

 

 

Ladon vierellä ruosteen patinoima hinattava tiekarhu herätti ainakin joissakin meistä suurta kiinnostusta.

 

 

 

 

Näimme loppumatkalla vielä kilipukin,…

 

 

 

 

…konepelleistä riisutun traktorin…

 

 

 

 

…ja hienot ajopelit!

 

 

 

 

 

Kiertomatkamme päättyi luostarin kahvioon, jossa saimmekin odotella laivan lähtemistä varsin pitkään.

 

 

Kiitän Teitä, jotka jaksoitte käydä mukanani läpi Konevitsan saaren!

Toivon, että tämä ”matkaraporttini” saa aikaan sen, että ainakin jotkut lukijoistani lähtevät matkalle Konevitsaan!

Minä pidän tavoitteenani, että joskus pääsisin käymään Valamossa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Varttikarjalaisuus - arvostettu ominaisuus, vaikka monet eivät edes tunnista, että ovat varttikarjalaisia

Torstai 17.3.2011 - -Esko Erkkilä-

FT Outi Fingerroos,  Suomen Akatemian tutkijatohtori, etnologian yliassistentti, Jyväskylän yliopistosta on ”markkinoinut” itseään varttikarjalaisena.

Sain v. 2001 osallistua Outin kanssa samalle matkalle Tverin Karjalaan eli n. 160 kilometriä Moskovasta luoteeseen. Silloin hän ei vielä ollut FT!

Varttikarjalaisuus on minulla lähes omakohtainen kokemus, sillä kolme poikaani ovat varttikarjalaisia, koska vaimoni äiti oli kotoisin Salmin Mantsinsaarelta.

Varttikarjalaisuus tuli mieleeni, kun maaliskuun 9. päivänä sain hieman sivusta Sentteri-isäntänä seurata Pertti Hakasen järjestämää tilaisuutta Sentterissä.

Pertti oli yhdessä vaimonsa Seijan kanssa kutsunut Sentteri-vieraakseen Vpl. Pyhäjärvi –kerhon.

Tilaisuuteen tuli täyskarjalaisia eli Pyhäjärveltä evakkoon lähteneitä. Heidän lisäkseen mukana oli varmasti puolikarjalaisia muitakin kuin Pertti. Ehkä mukana oli myös muutama varttikarjalainen eli sellainen, jonka isovanhemmista toinen on syntynyt luovutetussa Karjalassa.

Arvostan erityisen korkealle täyskarjalaiset, mutta arvonannostani saavat nauttia myös puolikarjalaiset eli ne joiden vanhemmista toinen on syntynyt luovutetussa Karjalassa.

Varttikarjalaiset eivät useinkaan tiedosta karjalaisjuuriaan ja sen vuoksi aina iloisen FT Outi Fingerroosin tapaaminen tai hänen kuulemisensa ilahduttaa – Outi kun joka yhteydessä ”mainostaa” varttikarjalaisuutta.

Vpl. Pyhäjärvi –kerhon kokoontuminen oli hieno tilaisuus. Porukan yhteenkuuluvuus oli ulkopuolisenkin voimallisesti havaittavissa. Monet puhuttelevat karjalaislaulut kaikuivat Sentterin alasalista sisääntulokerrokseen.

Olen Venäjän-matkoillani muutaman kerran saanut poiketa Pyhäjärvellä ja tunnen siellä mm. lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkin sekä Pyhäjärven hautausmaan sijainnin. Uskon osaavani arvioida ne tunteet, jotka Vpl. Pyhäjärven asukkailla ja heidän jälkeläisillään ovat niiden äärellä.

Pertti ja Seija Hakanen tekivät arvokkaan työn, kun he kutsuivat Vpl. Pyhäjärvi-kerhon vieraakseen Sentteriin.

Pertin ja Seijan työ oli tavallaan valmistautumista ensi kesänä Sastamalassa järjestettäviä Pyhäjärvi-juhlia varten.

Juhlat järjestetään 16 -17.7.2011 ja ne tietävät monia työntäyteisiä hetkiä Pertti ja Seija Hakaselle, sillä Pertti Hakanen on juhlien järjestelytoimikunnan puheenjohtaja.

Pari kuvaa Vpl. Pyhäjärvi –kerhon tapaamisesta Sentterissä:

 

Pertti Hakanen valmistautuu toivottamaan Vpl. Pyhäjärvi-kerhon tervetulleeksi Sentteriin.

 

 

Vpl. Pyhärvi-kerholaiset saivat kuulla Seija Hakasen esittämän laulukappaleen, jossa kerrottiin kauniista Karjalasta, vaikka lauluntekijä ei siellä ollutkaan syntynyt.

Seijan laulu kosketti omakohtaisesti, sillä arvostan luovutettua Karjalaa, vaikka en ole siellä syntynytkään.

 

-Esko Erkkilä-