Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Urpilainen saivat taas aihetta iloon

Lauantai 11.5.2013 - -Esko Erkkilä-

On helppo arvata, että pääministeri Jyrki Kataisen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen taustajoukoissa oli eilen riemu ylimmillään, sillä saimme Tilastokeskukselta vankkaa tietoa, että kaksikko on onnistumassa tavoitteessaan.

 

Kaksikon tavoite kun näyttää olevan ajaa Suomen talous täystuhoon.

 

Tilastokeskus kertoi eilen, että teollisuuden uusien tilausten arvo oli vuoden 2013 maaliskuussa 11,3 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin maaliskuussa.

 

Tammi-maaliskuussa tilaukset vähenivät Tilastokeskuksen mukaan 10,0 prosenttia vuoden takaisesta.

 

 

tilastokeskus

 

Tässä kuva eilen ilmestyneestä Tilastokeskuksen katsauksesta, jossa kerrotaan Suomen talouden alamäestä.


Vain viime vuoden lokakuu ja hieman myös marraskuu olivat näillä mittareilla arvosteltuina paremmat kuin edellisvuonna samana kuukautena.

 

Huomaatte, että maaliskuussa 2012 teollisuuden uusien tilausten arvo aleni 11,2 % vuoden 2011 luvuista.

 

Eilen julkistettu tulos kertoo, että tämän vuoden maaliskuussa teollisuuden uusien tilausten arvo aleni viimevuotisesta tasosta peräti 11,3 %! Suomen talouselämä on hirvittävässä syöksyssä!

 

Jos lasketaan yhteen kahden peräkkäisen vuoden maaliskuussa tapahtunut talouden alamäki, olemme karun totuuden edessä.


**********

 

Ei voi olla oikein, että Suomen keskeisimmillä paikoilla on henkilöt – pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen – jotka ovat täydellisiä poliittisia broilereita. Heillä kummallakaan ei ole pienintäkään kokemusta yritysmaailmasta!

 

On muistettava, että vain yritysmaailma ja yritysten menestyminen luo hyvinvointia kansakunnalle.

 

Hyvinvointia eivät tuo poliittisesti valitut kuntien ja valtionhallinnon satraapit – heistä on tavalliselle kansalle vain kuluja.

 

Hyvinvointia luovat ne yrityksissä työskentelevät hitsaajat, levysepät, käynninvarmistajat, prosessimiehet ja –naiset, jotka valmistavat tuotteita, joilla on markkinoita. Yritysten markkinointiväki toimii etulinjassa suomalaisten hyvinvoinnin turvaajina – eivät ne kymppitonnin palkalla toimivat kaikenmaailman kuntamaailman ”konsernijohtajat”, ”maankäyttöjohtajat”, ”yhteysjohtajat” ja muut turhantoimittajat, joille kuntalaiset joutuvat maksamaan palkan.

 

Suomen kansa on viisasta ja sitä todistaa mm. se, että työväestön keskuudessa Keskustan kannatus on ohittanut SDP:n kannatuksen!

 

Joudumme katselemaan Suomen alasajoa vielä kaksi vuotta ja on selvää, että väärille urille Kataisen luotsaamaa kansantaloutta ei pystytä hetkessä oikaisemaan.

 

Nyt on kaikkien jo asennoiduttava siten, että Kataisen hallituksen maatamme raunioittava toiminta on loppulaulua vailla.

 

On toivottava, että myös kokoomuksen järkevät voimat tiedostavat tosiasiat ja alkavat toimiin, jotta Kataisen hallitus ei seuraavien kahden vuoden aikana ehdi tuhoamaan Suomea peruuttamattomasti.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Tilastokeskus, talouden alamäki, talouden alamäki jyrkkenee, fantastista,

Fantastista: Metso siirtää suodatinkangastuotantonsa Tampereelta Portugaliin!

Lauantai 4.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Pääministeri Jyrki Katainen (kokoomus) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (SDP) ovat jälleen kerran saamassa uuden hienon haluamansa sulan hattuunsa;

Konepajakonserni Metso on saanut Suomen yritysilmastosta tarpeekseen ja aikoo siirtää suodatinkangastuotantonsa Tampereelta Portugalin Ovariin.

 

Katainen ja Urpilainen ovat tehneet fantastista työtä, sillä vapautuuhan Tampereelta peräti 80 henkilöä työttömyyskortistoon – Katainen voikin todeta taas kerran;

 

Fantastista!

 

Nyt julkistettu Kataisen ja Urpilaisen saavutus on vain pieni osa heidän aikaansaannoksistaan, sillä parivaljakon toimenpiteet tuovat tulosta lähes päivittäin –

 

Fantastista!

 

Metson osalta voidaan todeta tuttua TV-mainosta toistaen, että ei tässä vielä kaikki!

 

Metso on käynnistänyt yt-neuvottelut myös Voimantuotanto-yksikössään ja sieltä on Kataisen sekä Urpilaisen iloksi saamassa 95 suomalaista kenkää!

 

Fantastista!

 

Pääministeri Kataisen ja valtiovarainministeri Urpilaisen onneksi suomalaisen yrityselämän kurimus ei jää Metson ilmoittamaan 175 metsolaisen irtisanomiseen, sillä kaksikko sai eilen haluamaansa tulosta myös muualla.

 

Teknologiayhtiö Exel Composites tuli avuksi ilmoittaessaan, että ne tulevat vapauttamaan henkilöstöään 60 henkilötyövuoden verran Kataisen ja Urpilaisen mieliksi työttömyyskortistoon!

 

Fantastista!

 

Hallituksessa puolueiden yhteistyö on saumatonta ja on havaittu, että kokoomuslainen pääministeri ja SDP:n valtiovarainministeri pystyvät antamaan ilon aiheita myös pienemmille hallituskumppaneilleen.

 

On selvää, että vihreät kokevat saaneensa mielihaluilleen täyden vastineen, kun Vapo ilmoitti eilen vaikeuksistaan.

 

Vihreiden ministerit ovat innoissaan, kun maamme turvepulaa on korvattu kivihiilen, öljyn ja tuontisähkön käyttöä lisäämällä.

 

Hallituksen hiilenmusta politiikka rulettaa!

 

Fantastista!

 

 

Miten fantastisia uutisia saammekaan kuulla ensi viikolla?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: fantastista, Jyrki Katainen: Fantastista, pääministeri Jyrki Katainen: Fantastista, kokoomus: Fantastista, Metson suodatinkangastuotanto Portugaliin, Exel Composites irtisanoo, Exel Composites, Vihreät ja Vapo, Vapon ongelmat, Vapo, turve, turvetuotanto,