Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Ratikkapäätös oli onnetonta jatkumoa Rantaväylän tunnelille

Perjantai 20.6.2014 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuutetut tekivät maanantaina 16.6.2014 kaupunkilaisten kukkarolle vahvan loven tekevän päätöksen, kun hyväksyivät, että ratikan suunnittelua Tampereelle jatketaan.

 

Kyse on Vihreiden saamasta koplausmaksusta Kokoomukselta, kun Vihreät aikoinaan kannattivat Kokoomukselle ja sen rahoittajille elintärkeän Rantaväylän tunnelin rakentamista.

 

Vihreät olivat periaatteessa vastaan Rantaväylän tunnelia, mutta kun heille luvattiin vastapalvelukseksi ratikka, niin tuki Kokoomuksen ykköshankkeelle heltisi helposti!

 

Kyseessä oli koplausten koplaus, jonka tamperelaiset saavat kokea palveluiden jatkuvana heikentymisenä!

 

Tampereen ratikka on todellisten asiantuntijoiden antamien lausuntojen perusteella täysin turha hanke ja sen turhuuden osaa jokainen järki-ihminen päätellä ihan maalaisjärjellä.

 

 

 

****************

 

 

valioratikka

 

 

Turussa on jo nyt ratikka ja se on mahdottoman oikeassa käytössä – jäätelökioskina!

 

 

****************

 

 

 

On todella surullista, että yhteiskunnan varoja tuhlataan hyödyttömään hankkeeseen, kun maakunnan eli Pirkanmaan hyvinvoinnille olisi paljon tarpeellisempiakin hankkeita rahoitettavana.

 

Nyt on pantava toivoa sille, että valtiovalta osaa olla viisas ja ei lähde tukemaan Tampereen ratikkahanketta.

 

Pirkanmaalla tarvitaan rahaa 3-tien, 9-tien ja 12–tien sekä alemman tieverkoston kunnostamiseen – niiden kunnostaminen toisi hyvinvointia koko maakunnalle.

 

Ratikkavouhkaajat ovat suuriäänisiä melskaajia, joilla ei monillakaan ole kummoistakaan kokemusta työelämästä ja esim. yritysmaailmassa hankittuja kannuksia on tuskin kenelläkään. 

 

Nostan hattua niille kahdelle kokoomuslaiselle ja kolmelle demarille, jotka omien puolueidensa valtavirrasta poiketen uskalsivat äänestää ratikkaäänestyksessä tamperelaisten puolesta.

 

Erityisen arvostukseni saavat ne kaupunginvaltuutetut, jotka osasivat tunneliäänestyksessä sekä myös nyt ratikkaäänestyksessä valita EI – nappulan!

 

Meillä on nyt kriittiset hetket, jotta kohta aloittava Stubb-hallitus pitää kyntensä poissa Tampereen ratikkahankkeesta – uskon vahvasti, että seuraava hallitus näin tulee joka tapauksessa tekemään!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rantaväylän tunneli, Ratikka, ratikan koplaaminen Rantaväylän tunneliin, kokoomus ja vihreät koplasivat, Turun ratikka, Valio-ratikka, jäätelöratikka Turussa,