Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Uudenvuodenlupauksia vuodelle 2019

Tiistai 1.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Uudenvuodenlupausten julkistamisen olisi oikeastaan pitänyt tapahtua jo eilen, mutta ehkä niiden julkistaminen vielä tänäänkin sallitaan.

 

 

En lupaa mitään järisyttävän uutta, vaan lähinnä päivitän sitä toimintaa, jota olen toteuttanut jo aikaisemminkin.

 

 

Suurena punaisen lihan ja kotimaisen ruuan kannattajana lupaan lisätä punaisen lihan kulutustani ja sen, että kaikki kotimaassa syömäni liha on alkuperältään kotimaista.

 

 

Kananmunien osalta pyrin lisäämään niiden osuutta ruokavaliossani ja lupaustani kotimaisuuden puolesta lisää se, että Suomen edullisen hintatason vuoksi ulkomaisia kananmunia ei Suomessa onneksi ole edes tarjolla.

 

 

Lupaan tänäkin vuonna olla avaamatta Ikean ovea, sillä niin kaltoin Tampereella rakennusaikainen Ikea-helvetti koetteli Palokallion omakotialuetta – puolenkymmentä alueemme omakotitaloa kärsi suuruusluokaltaan 30.000 euron vahingot per omakotitalo.

 

 

Lidl saa edelleen odottaa ensi vuonnakin turhaan, että avaisin kyseisen puljun ovea. Lild´n Suomeen tuloa johtanut johtaja on toki saanut lopputilin, mutta en unohda sitä suomalaisen alkutuottajan ja suomalaisen elintarviketeollisuuden hyljeksintää, johon kyseinen saksalaisfirma syyllistyi Suomeen rantautuessaan.

 

 

Pysyn edelleen ruokapuolella ja totean, että tänäkään vuonna ostoskoriini ei erehdyksessään päädy Pirkka- eikä Rainbow-tuotteita, sillä ne ovat Keskon ja S-ryhmän aseet taistella kunnollisia ja laadukkaista merkkituotteita vastaan ja sitä vastaan, että suomalainen talonpoika saisi tuottamistaan elintarvikkeista kunnollisen hinnan.

 

 

Pyrin ensi kesänä panostamaan entistä enemmän omalla pellolla tuottamieni juuresten ja kasvisten kasvattamiseen, sillä arvostan yhä enemmän käyttämieni elintarvikkeiden alkuperän tuntemista.

 

 

Jatkan puilla lämmittämistä ja sen osalta asetan itselleni tavoitteeksi jo vuodelle 2020, että josko silloin kokeilisin puiden sytyttämistä päältä päin!

 

 

Tässäpä näitä Uudenvuodenlupauksia vuodelle 2019!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uudenvuodenlupauksia vuodelle 2019, puiden sytyttäminen päältäpäin, private label -tuotteet, Pirkka-tuotteet, Rainbow-tuotteet, kotimainen liha, kotimaiset kananmunat, Lild,