Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Seurakuntavaalien ehdokkaat panostivat ennätyksellisesti vaalimainontaan!

Tiistai 22.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Seurakuntavaalit ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päättävien elinten päättäjien valitsemiseksi järjestettävät vaalit.

 

Vaalit järjestetään neljän vuoden välein ja vuoden 2022 vaalipäivä oli viime sunnuntaina eli 20.11.2022.

 

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että en käyttänyt äänioikeuttani, mutta seurasin tiiviisti oman seurakuntani sekä useiden lähiseurakuntien vaaleja.

 

Keskeistä vaalikampanjoinnissa oli ehdokkaiden runsas panostaminen vaalimainontaan. Vaalimainonta keskittyi paikallislehtiin ja erityisesti sosiaaliseen mediaan.

 

Ehdokkaiden taustoissa oli kahtakin tyyliä eli osa ehdokkaista painotti ehdokaslistansa poliittisuutta ja osa taas halusi tehdä selkeän eron poliittisiin puolueisiin.

 

En osaa ottaa kantaa poliittisiin puolueisiin ja niistä erillään pysyneisiin ehdokkaisiin juuri siitä syystä, että en käyttänyt äänioikeuttani.

 

Huomionarvoista on se, että valitut ovat eilen olleet aktiivisia somessa ja kiitelleet heitä äänestäneitä!

 

Veikkaan, että seurakuntien päättäviin elimiin valitut ovat hiirenhiljaa taas lähemmäs neljä vuotta ja sitten taas vuonna 2026 virkistyvät ja kertovat erinomaisuudestaan!

 

Harmi juttu!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seurakuntavaalien ehdokkaat panostivat ennätyksellisesti vaalimainontaan!, seurakuntavaalit, evankelis-luterilainen kirkko, Hämeenkyrön seurakunta, Ylöjärven seurakunta, Tampereen Eteläinen seurakunta, Messukylän seurakunta, Härmälän kirkko,

Seurakuntavaaleissa on kyse myös ihan tavallisistakin asioista

Lauantai 5.11.2022 - -Esko Erkkilä-

Kuulun jäsenenä Tampereen Eteläiseen seurakuntaan ja käyn parhaillaan ”keskustelua” itseni kanssa, että voinko äänestäjänä osallistua 20.11.2022 järjestettäviin Seurakuntavaaleihin.

 

”Keskustelujeni” eräs osa on, kun perehdyin ehdokkaiden vaalikonevastauksiin ja erityisesti kysymykseen numero 9, joka kuului näin:

 

”Seurakunnassani olisi luovuttava maito- ja lihatuotteiden käyttämisestä”

 

Ohessa eräiden tuntemieni ehdokkaiden vastaukset tuohon kysymykseen ja mukana ovat vain ne ehdokkaat, jotka ovat perustelleet valintaansa.

 

Listaamani ehdokkaat ovat ilmaisseet vastustavansa maito- ja lihatuotteista luopumista seurakunnan tilaisuuksissa, joten siinä mielessä he olisivat minulle äänestyskelpoisia.

 

 

*********************

 

 

Taina Lampu, Tampereen Eteläinen seurakunta: "Maito- ja lihatuotteet kuuluvat ihmisen ruokavalioon. On mahdollistettava eri ruokavalioita noudattaville tarjoilut, mutta se ei saa tarkoittaa "sekasyöjien" syrjimistä."

Seija Alatalo, Tampereen Harjun seurakunta: "Monipuolinen ravinto on tärkeää. Vaihtoehtoja täytyy olla erilaisista ruuista pitäville oman eettisyytensä mukaan."

Sirpa Pursiainen, Tampereen Messukylän seurakunta: "Suomalaista tuotantoa tulee tukea, on kyse kasviksista, maidosta tai lihasta."

Antti Juva, Tampereen Messukylän seurakunta: "Kaiken päätöksenteon tulisi perustua tutkittuun tietoon. Ilmastonmuutos on vakava ongelma, mutta tällä sitä ei ratkaista. Esim Ilkka Herlin on jo osoittanut, miten oikealla maankäytöllä liha ja maito EIVÄT lisää ilmastopäästöjä."

Sirpa Kuusela, Tampereen Messukylän seurakunta: "En ymmärrä miksi? Miksi kirkko lähtisi tähän? Miksi kirkko ei voisi suositella kotimaisten raaka-aineiden käyttämistä - oli se sitten, maitoa, lihaa, kalaa ja kasviksia. "

Juho Ojares, Ylöjärvi: "Lähiruokaan pitäisi panostaa. Maito- ja lihatuotteet kuuluvat ruokapöytään."

Elina Sieppi, Ylöjärvi: "Tuottajat ovat itse myös seurakunnan jäseniä. Olisi heidän työnsä väheksymistä rajata vain osa tuotteista käyttökelpoisiksi."

Eero Norokorpi, Hämeenkyrö: "En maanviljelijänä voi kannattaa tuota ajatusta. Ajattelen, että meidän täällä pohjoisella pallon puoliskolla asuvien tulisi tukeutua vahvasti kotoperäisiin elintarvikkeisiin ja jättää vähemmälle kaukaisista maista pitkien merikuljetusten takaa tuodut eksoottiset ja vähemmän tärkeät tuotteet omille leveysasteilleen. Eiköhän noita hiilipäästöjä voitaisi näin parhaiten hillitä."

 

Toivon, että nämä listoillani olevat ehdokkaat saavat mandaatin omien seurakuntiensa päättäjinä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seurakuntavaaleissa on kyse myös ihan tavallisistakin asioista, seurakuntavaalit, evankelis-luterilainen kirkko, , Tampereen Eteläinen seurakunta, Taina Lampu, Harjun seurakunta, Seija Alatalo, Messulylän seurakunta, Antti Juva, Sirpa Kuusela,

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt - varsinainen äänestyspäivä on 14.11.2010

Sunnuntai 7.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys päättyi 5.11.2010.

 

Käytin äänioikeuttani ennakkoäänestyksen viime hetkillä Metson ennakkoäänestyspaikalla. Kiitokset äänestysvirkailijoille palveluhenkisyydestä!

 

Varsinainen äänestyspäivä on 14.11.2010.

 

--------------

 

Seuraavissa seurakuntavaaleissa puolueiden näkyväisyys ja rooli tulevat kasvamaan. Pidän kehitystä oikeana, sillä se lisää järjestelmän avoimuutta.

 

Nyt pidettävissä vaaleissa valitaan edustajat seurakuntien seurakuntaneuvostoon ja seurakuntavaltuustoon. Kahden elimen yht´aikainen valinta hämmentää tavallista seurakuntalaista. Seurakuntalaisten mielissä pyörii aiheelliset kysymykset mm. siitä, että mitkä ovat seurakuntaneuvoston ja seurakuntavaltuuston tehtävät.

 

Netistä tietoa on saatavilla, mutta se on kerrottu niin kiemuraisesti, että "otatkos siitä selvän?". Minä en siihen ainakaan nykytiedoillani pysty.

 

Kannustan niitä suunnitelmia, jotka merkitsevät seuraavissa seurakuntavaaleissa puolueiden aseman vahvistumista. Se merkitsisi, että seuraavissa seurakuntavaaleissa voisi äänestää ja luottaa siihen, että ääneni kartuttaa samoin ajattelevien äänipottia.

 

Seuraavat seurakuntavaalit ovat haaste poliittisille puolueille.

Toivon, että silloin seurakuntalaiset voisivat luottaa, että ääni kerryttää sen ajatusuunnan ehdokasta, jonka mielipiteet sointuvat yhteen äänestäjän kanssa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seurakuntavaalit 2010, puolueet seurakuntavaaleissa,