Työllisyysaste on parantunut koko maassaTorstai 8.3.2018 - -Esko Erkkilä- Sain viime tiistaina eli 6.3.2018 olla mukana, kun pääministeri Juha Sipilä halusi tavata tamperelaista ja pirkanmaalaista järjestöväkeä.
Juha Sipilää on aina mukava kuunnella, sillä hän osaa sovittaa sanansa siten, että sanoman ymmärtää.
Pidän, että Sipilä puhuu ”talousasiat” edellä, sillä vain silloin, kun talous on kunnossa, vain silloin voidaan katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen.
Samaa metodia – talousasiat ensiksi - sovelsi myös korkea esimieheni ja sittemmin Raision pääjohtajaksi ja vuorineuvokseksi kohonnut Matti Salminen.
Olen omaksunut Salmisen opit ja haluan, että jokaisen kokouksen asialistalla on yhdistyksen/kunnallisjärjestön taloudellinen tilanne.
********************
Sipilän esityksessä työllisyysasteen kehittyminen oli keskeisellä sijalla ja miksipä ei olisi ollutkaan, koska sillä saralla on nykyisen hallituksen aikana päästy voimallisesti eteenpäin.
Pääministeri Juha Sipilä esitti työllisyysasteen kehittymisestä paljon puhuvan kalvon.
Kalvolta ilmenee se tarpominen, joka oli luonteenomaista Kataisen ja Stubb´n hallituksille.
Maakunnittainen tarkastelu osoittaa, että kaikissa maakunnissa työttömien työnhakijoiden määrät ovat alentuneet rutkasti.
Keskimääräisesti työttömien työnhakijoiden määrä on tammikuusta 2016 tammikuuhun 2018 alentunut n. 22 % ja paras kehitys on ollut Etelä-Pohjanmaalla sekä Pirkanmaalla.
Hienoja saavutuksia!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työllisyysaste on parantunut koko maassa, työllisyysast, työttömät, työttömät työnhakijat, |
"Se on miehellä, kun puukko vie!"Tiistai 20.2.2018 - -Esko Erkkilä- Tilastokeskus on julkistanut uusimmat tilastonsa ja työllisyysasteen kehittymisen kannalta luvut ovat mainiot.
Tilastokeskuksen aineiston pohjalta voidaan vertailla Kataisen-Stubb´n hallituksen onnistumisia työllisyysasteen kehittymisen osalta niitä Sipilän hallituksen onnistumiseen.
Molempien hallitusten tavoitteena oli hallituskautensa lopuksi päästä 72 %:n työllisyysasteeseen.
Kataisen-Stubb´n hallituksen osalta lähtötilanne 16.2.2011 oli 68,5 %, mutta kun Kataisen ja Stubb´n hallitukset epäonnistuivat tehtävissään surkeasti, oli Sipilän hallituksen lähtötilanne 1.6.2015 todella haastava eli 68,0 %.
Sipilän hallituksella on aikaa vielä 15 kuukautta saada maan talous hyvään kuntoon ja työllisyysasteen kehittymisen osalta ollaan askelmerkeissä eli 72 %:n työllisyysaste on täysin mahdollista saavuttaa.
Kataisen-Stubb:n hallituksen sohlaajina olivat Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Kristillisdemokraaatit – vieläkö joku heitä kaipailee yhteiseen hallitusvastuuseen?
Juha Sipilällä oli pelisilmää, kun valitsi Keskustan hallituskumppaneiksi vain Kokoomuksen ja Perussuomalaiset – pelisilmää hänellä oli myös siinä, kun Perussuomalaisten hajaantuessa piti Siniset hallitusvastuussa.
Vain harva uskoi ennen eduskuntavaaleja, että Keskusta saa Suomen kuntoon, mutta niin kuitenkin on tapahtumassa.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Se on miehellä kun puukko vie, Kataisen-Stubb´n hallitus, Sipilän hallitus, työllisyysaste, Sipilän hallituksen työllisyysastetavoite, Suomi kuntoon, |