Pääministeri Juha Sipilän hallitus pelasti SuomenTiistai 18.2.2020 - -Esko Erkkilä- Osallistun nykyisin vain harvoin julkisuudessa keskustelemaan Suomen poliittisesta tilanteesta, mutta nyt sen joudun tekemään.Nimenomaan ”joudun sen tekemään”, kun kaiken maailman satraapit jopa Keskustan riveistä ovat alkaneet arvostelemaan Juha Sipilän saavutuksia Suomen nostamisessa siihen tilanteeseen, johon Sipilä pystyi maamme nostamaan pääministeriaikanaan.Vankka totuus on se, että ilman Juha Sipilän viime vaalikauden ajan kestänyttä ”nenän valkaisujaksoa” Suomi rypisi nyt vakavassa taloudellisessa ahdingossa.En halua nimetä niitä menneisyyden miehiä, jotka yhä enenevässä määrin piehtaroivat Sipilän mollaamisessa. Heille kaikille on kuitenkin yhteistä se, että Juha Sipilä sivuutti heidät vallankahvasta, kun teki ne välttämättömät toimenpiteet, jotka tarvittiin Suomen nostamiseksi talouden alhosta.
Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu ja yhä edelleen se kuuluu Juha Sipilälle!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pääministeri Juha Sipilän hallitus pelasti Suomen, Juha Sipilä, |
Sipilältä oikea päätösLauantai 9.3.2019 - -Esko Erkkilä- Eilisen suuri tapahtuma oli pääministeri Juha Sipilän päätös ilmoittaa hallituksensa työn päättymisestä.
Presidentti Niinistö pyysi Sipilän hallitusta jatkamaan toimitusministeriönä ja Sipilä vastasi pyyntöön myöntävästi.
Arvostan Sipilän suoraselkäistä toimintaa, sillä hallituksen ykköstavoite sote- ja maakuntauudistuksesta on nyt SDP:n ja erityisesti eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan Krista Kiurun (SDP) neliraajajarrutuksen tuloksena tyrmätty.
Sipilän hallitustaipaleen parhaat saavutukset ovat velkaantumiskehityksen pysäyttäminen ja työpaikkojen lisääntyminen 140.000 uudella työpaikalla; ne eivät kuitenkaan painaneet mitään siinä vertailussa, kun hallituksen päätavoite oli sote- ja maakuntauudistusten loppuunsaattaminen.
********************
SDP:n puheenjohtaja Rinne on lähes koko vaalikauden ajan vaatinut hallituksen eroamista ja on ihmeellistä, että kun nyt hänen unelmansa toteutui, hän pitää hallituksen eroa outona!
Oli mukavaa nähdä, että Rinteen huuli väpätti tiuhaan tahtiin, kun hän kuuli Sipilän hallituksen erosta – vastuunpoikanen alkoi painamaan sopivasti ennen huhtikuun eduskuntavaaleja.
Oma lukunsa on se röhönaurukuva, joka Rinteestä julkaistiin, kun hän oli kuullut hallituksen eronpyynnöstä. Röhönaurukuva löytyy, kun googlaa ”Antti Rinne nauraa”! Röhönaurukuva ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa tulevasta pääministeriehdokkaasta, vaikka Rinteen lähipiiri nyt yrittääkin kertoa, että röhönaurukuva ei liity ilakointiin hallituksen eronpyynnöstä!
********************
On selvää, että SDP:n gallupkannatuksen realisoituminen eduskuntavaaleissa ei ole läpihuutojuttu nyt, kun erityisesti Keskusta, mutta myös Kokoomus pääsevät aidosti esittämään linjauksiaan huhtikuun eduskuntavaalikampanjoinnissa!
Olen ottanut etäisyyttä puoluepolitiikkaan, mutta nyt elämme niin mielenkiintoisia aikoja, että politiikan kuviot kiinnostavat myös minua ja toivottavasti myös Sinua, joka luet näitä juttujani!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sipilältä oikea päätös, Sipilän hallitus toimitusministeriöksi, Antti Rinne, Antti Rinteen röhönauru, Antti Rinne nauraa, Krista Kiuru, Krista Kiuru neliraajajarrutus, neliraajajarrutus, |
"Se on miehellä, kun puukko vie!"Tiistai 20.2.2018 - -Esko Erkkilä- Tilastokeskus on julkistanut uusimmat tilastonsa ja työllisyysasteen kehittymisen kannalta luvut ovat mainiot.
Tilastokeskuksen aineiston pohjalta voidaan vertailla Kataisen-Stubb´n hallituksen onnistumisia työllisyysasteen kehittymisen osalta niitä Sipilän hallituksen onnistumiseen.
Molempien hallitusten tavoitteena oli hallituskautensa lopuksi päästä 72 %:n työllisyysasteeseen.
Kataisen-Stubb´n hallituksen osalta lähtötilanne 16.2.2011 oli 68,5 %, mutta kun Kataisen ja Stubb´n hallitukset epäonnistuivat tehtävissään surkeasti, oli Sipilän hallituksen lähtötilanne 1.6.2015 todella haastava eli 68,0 %.
Sipilän hallituksella on aikaa vielä 15 kuukautta saada maan talous hyvään kuntoon ja työllisyysasteen kehittymisen osalta ollaan askelmerkeissä eli 72 %:n työllisyysaste on täysin mahdollista saavuttaa.
Kataisen-Stubb:n hallituksen sohlaajina olivat Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Kristillisdemokraaatit – vieläkö joku heitä kaipailee yhteiseen hallitusvastuuseen?
Juha Sipilällä oli pelisilmää, kun valitsi Keskustan hallituskumppaneiksi vain Kokoomuksen ja Perussuomalaiset – pelisilmää hänellä oli myös siinä, kun Perussuomalaisten hajaantuessa piti Siniset hallitusvastuussa.
Vain harva uskoi ennen eduskuntavaaleja, että Keskusta saa Suomen kuntoon, mutta niin kuitenkin on tapahtumassa.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Se on miehellä kun puukko vie, Kataisen-Stubb´n hallitus, Sipilän hallitus, työllisyysaste, Sipilän hallituksen työllisyysastetavoite, Suomi kuntoon, |
Sipilän hallitus on saamassa Suomen kuntoon!Torstai 13.10.2016 - -Esko Erkkilä- Suomea ja suomalaisia on viime päivinä hemmoteltu kahdella merkittävällä myönteisellä uutisella, jotka molemmat voidaan liittää pääministeri Juha Sipilän hallituksen määrätietoisen toiminnan tuloksiksi.
Ensiksi:
Mayer Turku ilmoitti viime maanantaina, että se on solminut aiesopimuksen kahden loistoristeilijän valmistamisesta. Laivat toimitetaan tilaaja Royal Caribbeanille vuosina 2022 ja 2024.
Mayer Turun tilauskirja oli jo ennen viime maanantain uutista hyvässä kunnossa, sillä telakalta seuraavaksi valmistuva laiva on vuoden 2017 alkupuolella valmistuva Tallinkille tehty Mega Star -risteilyalus.
Saksalaiselle TUI Cruises –varustamolle Turun telakalla on suunnitteilla tai rakenteilla yhteensä kolme Mein Schiff -laivaa. Niistä ensimmäisenä valmistuu ensi vuonna Mein Schiff 6.
Maailman suurin risteilyvarustamo Carnival tilasi kesällä 2015 kaksi laivaa Tutusta. Carnival rakennuttaa neljä matkustajakapasiteetiltaan maailman suurinta risteilijää. Kaksi niistä rakennetaan Turun telakalla, kaksi Meyerin Papenburgin telakalla Saksassa. Turun telakan laivat valmistuvat 2020 ja 2022.
Näiden kahdeksan laivan lisäksi Mayer Turun telakan tilauskirjassa on kaksi risteilylaivaa Costa Crociere -varustamolle. Heille valmistetaan laivat nimeltä Costa 1 (valmistuu 2019) ja Costa 2 (valmistuu 2021). Mainittakoon, että Costa Crociere kuuluu Carnivalin konserniin.
Kymmenen laivan sisältyminen Turun telakan tilauskirjaan on hieno asia, sillä telakan alihankkijaverkoston ansiosta työtä ja hyvinvointia tulee näiden laivatilausten myötä riittämään koko Suomeen!
Toiseksi:
Maa- ja metsätalousministeriö kertoi eilen todellisen ilouutisen suomalaiselle sianlihantuotannolle ja suomalaiselle elintarviketeollisuudelle, kun se kertoi näin:
”Suomalaisen sianlihan vientiponnistukset Kiinan markkinoille ovat edenneet ratkaisevan askelen. Kiinan markkinoille pyrkiviä yrityksiä tarkastava kiinalaisviranomainen on ilmoittanut lisänneensä julkiselle listalleen suomalaisen Atria Oyj:n. Listaus merkitsee että Atria on hyväksytty viejäksi Kiinan markkinoille. Hyväksyminen vahvistetaan vielä Kiinan viranomaisen toimesta.”
****************
Turun telakan hieno tilauskanta ja suomalaisen sianlihan viennin aloittaminen Kiinaan ovat mahtavia esimerkkejä siitä, että Juha Sipilän hallitus on pystynyt toimenpiteillään luomaan Suomesta maan, jonka toimintaan uskotaan vahvasti kotimaan lisäksi myös ulkomailla!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilän hallitus, Sipilän hallitus on saamassa Suomen kuntoon!, Mayer Turun telakka, Turussa rakennettavat loistoristeilijät, Royal Caribbean, Tallink Mega Star, TUI Cruises, Carnival-varustamo, Costa Crociere -varustamo, Atria Oy, Sianlihaa Kiinaan |
Sipilän hallituksen aikana asioita osataan katsoa kokonaisvaltaisesti!Torstai 24.3.2016 - -Esko Erkkilä- Ulkoministeriö ja Tampereen Paasikivi-seura järjestivät tiistaina 22.3.2016 Tampereen yliopistolla keskustelutilaisuuden, jossa käsiteltiin hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon liittyviä kysymyksiä.
Olin paikalla mielenkiintoisessa tilaisuudessa.
Ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon kuuluvat osa-alueina
Tilaisuuden avauspuheenvuoron käytti UM:n turvallisuuspolitiikasta vastaava virkamies, alivaltiosihteeri Anne Sipiläinen (oikealla).
Mielenkiintoisen tilaisuuden muina alustajina toimivat ulkoasiainneuvos Pekka Hyvönen UM:stä (vasemmalla) sekä hänen vierellään istuva dosentti Arno Tanner Helsingin yliopistosta.
Tilaisuuden puheenjohtajana toimi emeritustutkija ja Tampereen Paasikivi-seuran puheenjohtaja Unto Vesa (kolmas vasemmalta).
Tilaisuuden yksityiskohtaiseen asia-antiin olisi hyvä palata tarkemmin myöhemmin, mutta yksi iso asia nousi virkamiesten alustuksissa voimakkaasti esiin ja se oli se, kun virkamiehet yksissä tuumin totesivat seuraavaa:
Tämän hallituksen aikana on vahva tahtotila, että asioita katsotaan kokonaisvaltaisesti!
Tilaisuudessa alustaneiden virkamiesten esittämä asia on äärettömän tärkeä ja on todella luottavaista kuulla, että UM:n keskeiset virkamiehet toteavat näin.
Tuo virkamiesten toteamus on ollut helppo havaita myös tavallisen kansalaisen ja se on ilmeisesti yhtenä syynä sille, että Keskustan gallup-kannatus on nyt korkeammalla tasolla kuin viime eduskuntavaaleissa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sipilän hallitus, Juha Sipilän hallitus, Sipilän hallituksella on vahva tahtotila, Sipilän hallitus osaa katsoa asioita kokonaisvaltaisesti, |
Keskusta-johtoinen hallitus panostaa tiestön ja rataverkoston korjausvelkaanSunnuntai 7.2.2016 - -Esko Erkkilä- Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi perjantaina 5.2.2016, minne tiestön ja rataverkon korjausvelkaraha kohdennetaan. Nyt jaettava rahasumma on 600 miljoonaa euroa.
Tienpintoihin ja tierakenteisiin käytetään 325 miljoonaa euroa. Rataverkostoon käytetään 223 miljoonaa euroa.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Alatalo on tyytyväinen hallituksen päätöksestä.
”On erittäin merkittävää, että saamme nyt seututeitä kuntoon. Myös päätiet saavat rahaa. Päätöksellä on suuri vaikutus työllisyyden ja liikenneturvallisuuden kannalta.”
Myös kansanedustaja Arto Pirttilahti on tyytyväinen hallituksen päätökseen. Pirttilahti toteaa, että nyt julkistetulla listalla on useita sellaisia kohteita, joille hän yritti viime vaalikaudella saada rahoitusta.
Kansanedustaja Pertti Hakanen on tyytyväinen, että vaikuttamistyö tuottaa nyt tulosta.
Hakanen uskoo, että sillä oli merkitystä, kun kesällä saatiin ministeri Anne Berner tutustumaan Pirkanmaan tieasioihin.
Kiitokset Juha Sipilän hallitukselle, että teiden ja rataverkon korjausvelkaa pystytään nyt hieman lyhentämään.
Erityiskiitokset Keskustan Pirkanmaan kansanedustajille, kun moniin maakunnan kohteisiin nyt saatiin rahaa - olette paikkanne ansainneet!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus panostaa teiden ja rataverkon korjausvelkaan, Juha Sipilän hallitus, Liikenne- ja viestintävaliokunta, Liikene- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Alatalo, kansanedustaja Arto Pirttilahti, kansanedustaja Pertti Hakanen, |
Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen on oikea toimenpideMaanantai 21.12.2015 - -Esko Erkkilä- Pärjään oikein hyvin kauppojen nykyisilläkin aukioloajoilla, mutta tervehdin tyydytyksellä eduskunnan päätöstä kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta.
Kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen puolesta äänesti 145 kansanedustajaa, sitä vastusti 38, tyhjää äänesti 7 ja poissa oli 16 kansanedustajaa.
Kauppojen aukioloaikojen sääntely on ollut jäänne vanhoilta ajoilta ja nyt oli aika tulla nykyaikaan.
Kuten totesin, niin minulle olisi riittänyt vanhatkin aukioloajat, mutta seuraan nuorisoa, jolla on toisenlainen vuorokausirytmi kuin minulla.
On selvää, että aukioloaikojen vapauttaminen merkitsee haasteita myyjille ja kassatyöntekijöille, mutta joutuvathan sairaanhoitajat ja monet muut olemaan työvalmiudessa työvuorolistojen mukaan 24 h/vrk.
On todennäköistä, että aukioloaikojen vapauttamisella on työllistäviä vaikutuksia.
Ammattiyhdistysliikkeen kellokkaat ovat luonnollisesti asettuneet tässäkin vastarannan kiiskiksi ja perustelevat, että nyt tehty päätös lisää osa-aikaisia työsuhteita. Näin saattaa ollakin, mutta parempi se kuin täystyöttömyys!
Ihmeellistä on ollut se, että kampaamot ja parturit ovat tähän saakka joutuneet anomaan erityisluvan kirkollisena juhlapäivänä, vapunpäivänä, äitienpäivänä, isänpäivänä tai itsenäisyyspäivänä toimimiseen. Ihmeellisyyttä lisää se, että erityislupa on maksanut 200 euroa!
Kauppojen aukiolorajoitusten poistaminen on ensimmäisiä askeleita Sipilän hallituksen byrokratian purkutalkoissa.
Toivon byrokratian purkutalkoiden vauhdittumista, sillä työsarkaa riittää.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen, byrokratian purkutalkoot, byrokratian purkaminen, Sipilän hallitus byrokratian purkutalkoot, |
Sipilän hallitus on oikeilla jäljilläKeskiviikko 9.9.2015 - -Esko Erkkilä- Hallitus esitteli eilen toimenpiteitä, joihin se ryhtyy, kun ay-liike ei suostunut solmimaan yhteiskuntasopimusta.
On rohkaisevaa, että Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen eduskuntaryhmät ovat sitoutuneet kannattamaan hallituksen suunnitelmia.
Hallituksen suunnitelmat ovat kylmää kyytiä ammattiyhdistysliikkeelle, mutta sitä saa mitä tilaa.
Pidän hallituksen suunnitelmia vaatimattomina ja olisin odottanut tiukempia linjauksia.
On suuri vaara aina, että suunnitelmat eivät toteudu ajatellussa laajuudessa ja jos nyt käy siten, niin hallituksen tavoittelema ”loikka” ei toteudu. SAK:n Lauri Lylyn, STTK:n Antti Palolan ja myös Akavan ensireaktiot kertovat, että ammattiyhdistysliike ei tajua missä mennään. Toivon, että ay-väen ja oppositiopuolueiden todelliset suhtautumiset hallituksen linjauksiin kirkastuvat lähipäivinä, sillä hallituksen eilen julkistamat toimenpiteet ovat välttämättömiä. On nähtävissä myös se, että hallituksen toimia arvostelevien tahojen "julmistelut" ovat hampaattomia ja vailla kansan enemmistön tukea.
Hyvä niin, sillä Suomi on saatava nousuun!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilän hallitus, Juha Sipilän ensimmäinen hallitus, yhteiskuntasopimus, yhteiskuntasopimuksen kariutuminen, Suomi nousuun, SAK, STTK, Akava, |
Sipilä teki oikean valinnanTorstai 11.6.2015 - -Esko Erkkilä- Tunnustan kuuluneeni niihin keskustalaisiin, jotka vaalituloksen ratkettua ja hallitustunnustelujen alkuvaiheissa kannattivat SDP:n ottamista hallitukseen.
Nyt on jokaisen nähtävissä, että punamultaa kannattaneet keskustalaiset eivät olleet oikeassa.
Myös minä tunnustan olleeni väärässä, mutta onneksi minä en ollut lopullisen päättäjän paikalla, kun Keskustalle valittiin hallituskumppaneita.
Punamullan kannattajien puolustukseksi on toki todettava, että ehkäpä SDP:n kannanotot valtakunnan asioiden kuntoon laittamisesta olisivat hallituspuolueena hieman toiset kuin sen kannanotot oppositiopuolueena nyt ovat.
Joka tapauksessa SDP:n änkyrämielipiteet ovat nyt sellaisia, että ne eivät lupaa ruusuista tulevaisuutta entiselle mahtipuolueelle.
SDP:n sisäinen hajaannus hämmentää äänestäjiä ja se vauhdittaa puolueen ajautumista entistä kauemmas vallan kammareista.
Tässä tilanteessa on jälleen kerran muistettava suurella kunnioituksella Anneli Jäätteenmäkeä, joka Keskustan puheenjohtajana toimiessaan kaatoi Paavo Lipposen ja joka tapahtuma aloitti SDP:n yhä kiihtyvän suosionmenetyksen.
Kokeneet keskustalaiset muistelevat, että Kokoomuksen kelkkaan lähteminen on aina merkinnyt Keskustalle vaikeuksia seuraavissa vaaleissa.
Olen ”virkaiältäni” niin nuori keskustalainen, että en omaa mainitusta väitteestä omakohtaista kokemusta.
********************
Lehdistön revittely Sipilän hallituksen ”huonosta” hallitusohjelmasta on sensaatiohakuista ja vailla totuuspohjaa.
Jos edellinen Kataisen/Stubb:n hallitus olisi toiminut Suomen parhaaksi, niin Sipilän hallituksen nyt nähdyn mukaisia linjauksia ei olisi tarvittu.
Mutta kun ei, niin ei!
Sipilän hallituksen hallitusohjelma on tiukkaa luettavaa kaikille suomalaisille, mutta maahan on vihdoinkin saatava järjestys ja se vaatii sellaisia toimenpiteitä, jotka on kirjattu Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sipilän hallituksen hallitusohjelma, Sipilän hallitusohjelma, Juha Sipilä, SDP:n alamäki, Anneli Jäätteenmäki, Paavo Lipponen, |