Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tytöt keimailevat ja pojat pörhistelevät

Sunnuntai 10.5.2020 - -Esko Erkkilä-

Kevät on aikaa, jolloin kaikkien toiminnot ovat aktiivisimmillaan ja näin on myös trekoolimaiden kasvien osalta.

 

Otan esimerkiksi tyrnin:

 

Ainakin minulla on vaikeuksia kesäaikaa erottaa toisistaan tyrnin kollipojat eli hedepensaat ja tytöt eli emipensaat, mutta näin keväällä se on harvinaisen helppoa!

 

 

IMG_7895.JPG

 

 

IMG_7897.JPG

 

Tytöt eli emipensaat keimailevat loistossaan, kun taas…

 

 

IMG_7902.JPG

 

 

IMG_7900.JPG

 

…kollipojat pörhistelevät tummina voimansa tunnossa.

 

****************

 

Nyt on helppo tutkailla, että onko pihamaan tyrneissä kollipoikia ja tyrnityttöjä, jotta ei käy samalla tavalla kuin minulle kävi 1968 – 1988 välisenä aikana eli kas näin kävi minulle:

 

Toin harjoittelutilaltani vuonna 1968 kaksi tyrnintainta ja odottelin hartaasti, että milloin saan niistä ensimmäiset marjat.

 

Toiveeni oli turha, sillä molemmat taimet olivat emitaimia eli tyttöjä ja senhän me kaikki tiedämme, että tytöt eivät voi keskenään saada lapsia eli tyrneistä puheenollen marjoja!

 

Tajusin asian parinkymmenen vuoden jälkeen ja sen jälkeen olemme saaneet marjoja tarpeeksemme.

 

**************

 

Tyrnimaailmassa yksi hedeyksilö eli kollipoika pystyy hoitelemaan kahdeksan emiyksilöä eli tyttötyrniä niin, että marjoja saadaan noista kahdeksasta yksilöstä.  Tämä vaatii istutuskuvioksi ns. venäläisen istutuskuvion, jossa…

…yksi kollipoika istutetaan kahdeksan tyrnitytön haaremiin keskelle!

Taimikauppiaat kyllä myyvät vaikka samanverran hede- ja emiyksilöitä, mutta se on tarpeetonta, sillä yksi kollipoika pystyy kyllä tarvittaessa hoitelemaan jopa sen kahdeksan tyttötyrniä!

 ****************

 

Oikean istutusjärjestyksen lisäksi pitää muistaa, että tyrni on kalkinsuosija ja sitä ei kannata yrittää kasvattaa happamalla maalla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tyrninkasvatus, tyrni, tyrni on kalkinsuosija, hedetyrni, emityrmi, venäläinen tyrninistutuskaavio, tyrnin istutuskaavio,

Yksi kolli-tyrni pystyy hoitelemaan kahdeksan naaraan haaremin

Tiistai 7.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Tyrni on todellinen C-vitamiinipommi ja helppohoitoisuutensa ansiosta sen suosio viljelykasvina on kasvussa.

 

 

Tyrnin istuttamisessa kannattaa suosia kevätistutusta ja se merkitsee, että nyt on otollinen aika istuttaa tyrnejä.

 

 

Tyrni on kaksikotinen kasvi eli istuttamisessa tarvitaan ainakin kaksi tainta; emikasvi ja hedekasvi.

 

 

Minulla on tyrnin kaksikotisuudesta melkein katkeria kokemuksia, sillä toin 1960-luvulla kotiini kaksi tyrnintainta, jotka kyllä kasvoivat mainiosti, mutta ainuttakaan marjaa ei tullut.

 

 

Vuosien odottamisen jälkeen ymmärsin tilanteen ja hankin vanhojen tyrnien äärelle kolli- ja narttutyrnit.

 

 

Jänis ehti typistämään kollipojan kuoleman partaalle, mutta sen verran se ehti ruiskimaan elämän eliksiiriä ympärilleen, että vanhoihin tyrneihin ilmestyi syksyllä muutama marja!

 

 

Tiesin vihdoin onnistuneeni!

 

 

****************

 

 

 

Kokemukseni on karttunut ja nyt tiedän, että miten tyrnit kannattaa istuttaa:

 

 

 

IMG_1019.JPG

 

 

Kuvassa on havainne ns. venäläisestä istutuskaaviosta, jota suosittelen käytettäväksi tyrnien istuttamisessa.

 

 

Kaaviossa keskellä on yksi kollipoika ja sen ympärillä kahdeksan narttutyrniä eli yksi kollityrni (hedekasvi) pystyy hoitelemaan kahdeksan narttutyrniä (emikasvia) siten, että saamme kahdeksan marjovaa yksilöä.

 

 

Taimivälinä kannattaa käyttää 1,5 – 2,0 metriä.

 

 

Aurinkoinen ja sopivasti tuulinen kasvupaikkka ovat ihanteellisia olosuhteita tyrnille.

 

 

 

Näillä peruseväillä tyrnejä istuttamaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yksi kolli-tyrni pystyy hoitelemaan kahdeksan naaraan haaremin, hedetyrni, emityrni, kollipoika-tyrni, narttutyrni, vain emityrnit marjovat, tyrni, tyrnin istuttaminen, tyrnin istutuskaavio,

Nyt on tyrninpoiminnan aika!

Maanantai 3.9.2018 - -Esko Erkkilä-

Syyskuun alkupuolisko on otollisinta tyrninpoiminta-aikaa ja niin myös tänä vuonna.

 

 

 

IMG_3857.JPG

 

 

Minulla on kokemusta tyrneistä vuodesta 1968 alkaen, jolloin toin harjoittelutilaltani kaksi tyrnintainta kotitilani pihapiiriin.
 

 

Minulta meni tasan 20-vuotta tussaroidessa, kun molemmat taimet olivat tyttötaimia ja tytöthän eivät voi keskenään saada lapsia eli tyrneistä puheenollen marjoja.

 

 

Vihdoinkin viisastuneena ostin varmuuden vuoksi kolli- ja tyttötaimen entisten ”vanhojenpiikojen” seuraksi ja johan alkoi marjoja ilmestyä myös vanhoihin piikoihin.

 

**************

 

Taimikauppiaat sanovat, että yksi hedepensas eli kollipoika pystyy hoitelemaan vain kolme – neljä emipensasta eli tyttöä, mutta minä noudatan ns. venäläistä istutuskaaviota, jossa kollipoika on keskellä ja kahdeksan tyttöä sen ympärillä 1,5 – kahden metrin etäisyydellä.

 

 

 

IMG_3856.JPG

 

 

Tuulinen paikka on eduksi, jotta keväinen pölytys onnistuu.

 

 
Tyrni on kalkinsuosija, joten istutuskuoppa pitää olla kalkittu.

 

 

Tyrni on mm. lepän ja palkokasvien tapaan erikoinen ja kiitollinen kasvi siitä, että se kerää ilmakehästä typpeä, joten se ei tarvitse typpilannoitusta – minä suorastaan kiellän tyrnille annettavan N-lannoituksen!

 

 

 

IMG_3855.JPG

 

 

Tyrnin sadonkorjuu on hidasta puuhaa, mutta palkitsevaa.
 

 

Tyrnimarja on todellinen C-vitamiinipommi, sillä tyrnimarjassa on jopa 360 milligrammaa C-vitamiinia 100 grammaa kohti.

 

 

Tyrnin vironkielinen nimi on astelpaju ja se on monen suomalaisen mielestä kaunein vironkielinen sana!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tyrni, tyrnin sadonkorjuu, tyrnin emikasvit, tyrnin hedekasvit, tyrnin istutuskaavio, astelpaju,