Olen tyytyväinen, että sain nelikymmenvuotisen työurani aikana tehdä hommia kahdestikin pienessä yrityksessä, vaikka koko ajan olinkin suuren elintarvikekonsernin palkkalistoilla.

 

 

Hommani oli toimia ”liisattuna” myyntipäällikkönä ja toisella kerralla jopa hienolla toimitusjohtajan tittelillä konserniyhtiöissä.

 

 

Olin emoyhtiössä tottunut, että työt päättyivät iltapäiväneljältä, mutta näissä pienissä konserniyhtiöissä tilanne oli tyystin toinen.

 

 

Vastasin konsernin pienyhtiöissä myynnistä, mutta se oli vain osa siitä vastuusta, joka koski pienyhtiön kokonaistaloudellista pärjäämistä.

 

 

Emoyhtiössä myyntimiehet eivät soitelleet päällikölle konttoriajan päätyttyä, mutta näissä pienyhtiöissä soittelut ja neuvonkysymiset vasta alkoivat, kun ilta koitti. Ei ollut lainkaan harvinaista, että iltakymmenen aikaan vielä pohdin jonkun myyntimiehen kanssa, että miten jossain asiassa olisi viisasta toimia.

 

 

Isossa konsernissa vastuu talousasioista ei kymmenkunta vuotta sitten koskettanut juuri lainkaan markkinoinnin ja myynnin etulinjassa toimivia, mutta pienyhtiöissä etulinjan toimijat tiedostivat henkilökohtaisen vastuunsa kannattavan myynnin sujumisesta ja yrityksen tulevaisuudesta.

 

 

Molemmat saamani pienyhtiöiden vastuutehtävät sisälsivät jo tehtävänantovaiheessa sen, että kyseisten pienyhtiöiden toiminnot tullaan sulauttamaan emoyhtiöön – vain sulauttamisaikataulu sovittiin jätettäväksi avoimeksi.

 

 

Tehtävät olivat mielenkiintoisia vaikka tiedossa olikin, että ”väliaikaista kaikki on vaan”!

 

 

Ihailen vieläkin esimiehenä sitä toimintaa, jolla alaiseni paneutuivat tehtäviensä suorittamiseen.

 

 

Haluan näillä mietteillä osoittaa suurta arvostusta pienten yritysten henkilökunnalle, sillä he jos ketkä ovat tiukassa paikassa, kun tarkastellaan pienyhtiön tulevaisuutta ja taloudellista tilannetta!

 

 

-Esko Erkkilä-