Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tampereen kokeneet keskustalaiset kuntajohtajat

Torstai 29.11.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampere on vetovoimainen keskus ja eräs osoitus siitä on mm. se, että useat keskustalaisesti ajattelevat kuntajohtajat ovat eläkepäivillään asettuneet Tampereelle asumaan.

 

Tunnen heitä moniakin, mutta taannoisten kunnallisvaalien aikana sain ”Meidän Tampere” –lehden toimittajana tehdä kahdesta kokeneesta kuntajohtajasta haastattelun vaalilehteemme.

 

Kyseessä ovat Tuomo Räihä ja Eero Mäki-Tanila joiden kanssa apulaispormestari Timo Hanhilahden kanssa saimme viettää asioita pohdiskelevan juttuhetken.

 

Mäki-Tanila ja Räihä olivat Keskustan ehdokkaita ja Tuomo Räihä sai niin paljon ääniä, että hänet valittiin Keskustan varavaltuutetuksi.

 

Juttu julkaistiin Keskustan vaalilehdessä, mutta jutussa käsitellyt asiat ovat vaalien jälkeenkin ajankohtaisia.

 

Näin juttumme kulki:

 

*************

 

Keskustan kokeneet kuntajohtajat ovat valmiit kehittämään Tamperetta

 

On onni Tampereelle, että kaupungista on muodostunut kokeneiden keskustalaisesti ajattelevien kuntajohtajien asuinpaikkakunta.

 

Tampereella heitä asuu useitakin - nyt kaksi heistä on asettunut kunnallisvaaliehdokkaiksi Keskustan listalle.

 

 

kuntajohtajat

 

Oulunsalon kunnanjohtajana 1975 – 2009 toiminut Tuomo Räihä (vasemmalla) ja Kiikan sekä Äetsän kunnanjohtajana vuosina 1977 – 2008 toiminut ja sen jälkeen Sastamalan kaupungissa ”Elämänlaatu ja elävä maaseutu” –sektorista vuosina 2009 – 2012 vastannut Eero Mäki-Tanila (oikealla) kokoontuivat 13.9.2012 apulaispormestari Timo Hanhilahden (keskellä) kutsusta pohtimaan Tampereen kehittämistä.

 

 

Meidän Tampere –lehden toimittaja totesi, että kaikki kolme pitävät huolen kunnostaan. Mäki-Tanila on juossut 30 maratonia ja juoksee edelleen viikossa 30 – 50 kilometriä. Räihä on innokas kävijä Ratinassa, jossa Tampereen kaupungin ”vertaistuella” järjestetään senioreille monipuolista liikuntaa. Apulaispormestari Hanhilahti tunnetaan innokkaana pyöräilijänä ja tänäkin vuonna polkupyöräilyä hänelle on jäänyt taakse jo 2.500 kilometriä!

 

Kuntajohtajat painottivat pohdiskelussaan keskustan kehittämisen tärkeyttä. Palveluiden, viihtyvyyden ja turvallisuuden kehittäminen ovat heidän mielestään Tampereen keskusta-alueen kehittämisessä ydinalueita.

 

Toisaalta Räihä, Mäki-Tanila ja Hanhilahti olivat yksimielisiä siitä, että Tamperetta pitää kehittää laidasta laitaan – kaupunginosien, asuinalueiden ja kylien kehittäminen pitää olla keskeisellä sijalla kaupungin kehittämisessä.

 

Valtiovarainministeriön kuntaosaston ylijohtaja Päivi Laajalan johtaman työryhmän työtä kuntajohtajat kritisoivat ammattitaidolla.

 

Eero Mäki-Tanilan mielestä ainoa järkevä tapa edetä kuntauudistuksessa on keskustella kuntien välisestä yhteistyöstä pakkoliitospuheiden sijasta.

 

Mäki-Tanila totesi, että kaupunkiseudun asukkaiden kannalta keskeisiä yhteistyökohteita ovat esim. liikenne, terveydenhuolto ja yleiskaavoitus.

 

Tuomo Räihä kysyi, halutaanko kuntakentälle monopolia vai verkostoja? Monopolin seurauksena paikallisdemokratia vähenisi hänen mielestään ja siten puheet paikallisen päätösvallan säilyttämisestä ovat teatteria.

 

Kaikki kolme kuntajohtajaa olivat yksimielisiä, että pieni kilpailu kuntien välillä ja jokaisen kunnan vahvuuksien esilletuonti kehittää tehokkaimmin koko aluetta. Ihmisten identiteetin säilyttäminen on tärkeää ja suurkuntia luomalla se suorastaan ryöstettäisiin monilta!

 

Räihä ja Mäki-Tanila vakuuttivat, että kaikissa kunnissa mietitään joka hetki miten kuntien verkosto parhaiten pystyy kehittämään koko seutukuntaa.

 

Kuntajohtajien keskeinen kunnallisvaaliteesi on, että palvelut pitää pystyä hoitamaan kaikille. He muistuttivat, että lasten ja ikääntyneiden paras paikka on kaikissa tapauksissa oma koti.

 

Koulujen liikuntakasvatuksen edistämisestä Räihä, Mäki-Tanila ja Hanhilahti olivat huolissaan. He totesivat, että lasten ja nuorten lihavuus tuo jo varhain diabeteksen vaaran sekä merkitsee iän karttuessa sydän- ja verisuonitautien lisääntymistä. Nivelrikot ovat vanhemmiten seurausta jo varhaisiässä alkaneesta liikalihavuudesta.

 

Kuntajohtaja Eero Mäki-Tanilan eräs resepti lasten ja nuorten liikuntakasvatuksen edistämiseen on parkour-telineiden ja –ratojen rakentaminen koulujen pihoille sekä muille sopiville paikoille. Parkour-telineet ovat edullisia ja niillä liikkuminen kiinnostaa nykyajan lapsia sekä nuoria. Ehdottelipa Mäki-Tanila Meidän Tampere –lehden toimittajaakin kokeilemaan parkouria!

 

Oulunsalon entisenä kunnanjohtajana Tuomo Räihällä on kokemusta kehyskunnassa sijaitsevan lentokentän ja suurkaupungin keskustan välille aikaansaadusta ”laatukäytävästä”. Räihä on asiassa asiantuntija ja hän haluaa, että Oulussa ja Oulunsalossa aikaansaatu vastaava laatukäytävä saataisiin myös Pirkkalan lentoaseman ja Tampereen keskustan välille.

 

Apulaispormestari Hanhilahden kokoonkutsuma keskustelutilaisuus osoitti, että Keskustan listoilta Tampereen kaupunginvaltuustoon pyrkivillä kuntajohtajilla on paljon tietoa ja kokemusta. Heidän tietonsa ja taitonsa pitäisi pystyä nyt hyödyntämään tamperelaisten ja koko seutukunnan parhaaksi.

*************

 

Nyt juttua tutkailtuani huomaan, että siinä kuntajohtajat tuovat esille muutaman sellaisen asian, joita pitäisi välittömästi alkaa viemään eteenpäin.


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Timo Hanhilahti, Tuomo Räihä, Eero Mäki-Tanila, parkour, laatukäytävä Pirkkalan lentoasemalta Tampereelle,

Kuvasato Aamulehden ja Yle Tampereen järjestämiltä vaalivalvojaisilta jatkuu!

Keskiviikko 31.10.2012 - -Esko Erkkilä-

Jatkan eilen aloittamaani kuvasarjaa Aamulehden ja Yle Tampereen järjestämiltä vaalivalvojaisilta vaali-iltana 28.10.2012:

 

Aaa1

 

Opetusministeri Jukka Gustafsson oli vaimonsa Virpin kanssa mukana vaali-illassa.

 

 

 

Aaa2

 

Apulaispormestari Olli-Poika Parviainen ja opetusministeri Jukka Gustafsson seurasivat tuloslaskennan edistymistä tarkkaavaisina.

 

 

Aaa3

 

Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen saapui paikalla illan edettyä ja joutui heti Maaria Grönfors´n haastateltavaksi.

 

 

Aaa4

 

Dosentti Pertti Timonen on toiminut kommentaattorina lukemattomissa vaaleissa ja siinä roolissa hän toimi nytkin.

 

 

Aaa5

 

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Heikki Luoto ja pormestari Timo P. Nieminen löysivät molempia kiinnostavia keskustelunaiheita.

 

 

Aaa6

 

Oletan, että Keskustan kunnallisvaaliehdokas, kokenut kuntajohtaja Eero Mäki-Tanila ja pormestari Timo P. Nieminen keskustelivat itsenäisten kuntien yhteistoiminnasta Pirkanmaalla.

 

 

Aaa7

 

 

Opetusministeri Jukka Gustafsson ja kansanedustaja Sofia Vikman Ylen toimittaja Kai Pohjasen haastateltavana.

 

 

Aaa8

 

Jos yhtään osaan arvata, niin Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti ja kokoomuksen vastavalittu kaupunginvaltuutettu Yrjö Schafeitel keskustelivat eläkeläisten syrjimisestä.

Kannatan Yrjö Schafeitel´n ajatuksia vaikka en kuulukaan samaan puolueeseen hänen kanssaan.

 

 Aaa9

 

Tampereen Sitoutumattomien ehdokkaana ollut Lasse ”Oka” Oksanen sai säilytettyä ryhmällään yhden paikan -aiemmin paikkoja oli tuplasti enemmän.

Olen aina arvostanut Lassen mielipiteitä ja niin teen nytkin ainakin pikaratikan osalta – tunnelin kohdalla mielipiteemme eroavat, sillä Lasse on vahva tunnelin puolestapuhuja!

 

 

Aaa10

 

Keskustan neuvottelijana puolueiden välisissä keskusteluissa oleva Matti Kaperi ja SKP:n Jari Heinonen keskustelun tiimellyksessä.

Olen aina arvostanut Jari Heinosen mielipiteitä, sillä niissä puhuu kokemuksen vahva ääni.

 

 

Aaa11

 

Kokoomuksen nuoruus eli Ilkka Sasi ja kokemus eli Yrjö Schafeitel kuvassa, jonka otsikoksi Ilkka Sasi halusi ”Konkarit”.

 

 

Aaa12

 

Sain kuvaan myös kokoomuksen ykkösehdokkaan Tampereen seuraavaksi pormestariksi eli valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikosen.

Tässä hän keskustelee Yrjö Schafeitel´n kanssa.

On selvää, että valtiosihteeri Ikosella ei ole nyt helppo pesti, kun hän yrittää ajaa ”käärmettä pyssyyn” eli toistella kuntaministeri Henna Virkkusen mahdottomia linjauksia kuntarakenteen uudistamiseksi. 

 

 

Aaa13

 

Matti Kaperi ja Atanas Aleksovski keskusteluissa.

 

 

Aaa14

 

Keskustan varavaltuutettu Matti Järvinen, Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen ja pormestari Timo P. Nieminen keskustelevat siitä, että saako omalle maalle rakentaa.

Tiedän, että aihe on tämä, jos Matti Järvinen on saanut valita keskustelun aiheen!

 

 

Kuvani loppuivat tähän, mutta toivon, että lukijani saivat pienen tuulahduksen niistä tunnelmista, jotka vallitsivat Aamulehden ja Yle Tampereen vaalivalvojaisissa 28.10.2012!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jukka Gustafsson, Olli-Poika Parviainen, Jouko Jokinen, Pertti Timonen, Timo P. Nieminen, Heikki Luoto, Eero Mäki-Tanila, Sofia Vikman, Timo Hanhilahti, Yrjö Schafeitel, Lasse Oksanen, Matti Kaperi, Jari Heinonen, Ilkka Sasi, Anna-Kaisa Ikonen,