Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tampereen Tilakeskus Liikelaitos - Tampereen kaupungin kruununjalokivi!

Sunnuntai 25.10.2015 - -Esko Erkkilä-

Olen vahvasti tietoinen, että kaikki eivät pidä tämänpäiväisen juttuni otsikosta.

 

 

Omaan yli neljänkymmenen vuoden kokemuksen yritysmaailmasta ja tiedän oikein hyvin, että konsernin sisäiset siirtohinnat ovat monesti vaikeimmin sovittavat asiat konsernissa.

 

 

Näin on myös Tampereen kaupungissa ja kun asiaan sotkeutuvat kaikkitietävät omaa hiekkalaatikkoaan puolustavat virkahenkilöt, luottamushenkilöt ja kokonaisuuksista kaukana olevat kaupunkilaiset, on vastustus otsikolleni ymmärrettävää.

 

 

 

 

tila1.jpg

 

 

Sain osallistua viime torstaina tilaisuuteen, jossa Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen toimitusjohtaja Virpi Ekholm esitteli johtamaansa liikelaitosta.

 

 

Pidin toimitusjohtaja Ekholmin esityksestä ja tunsin, että olisin tullut työelämässä toimeen hänelle raportoivana alaisena.

 

 

Ekholmin tapa esittää isoja asioita hymyssäsuin on juuri sitä johtajan toimintaa, jota alaiset, asiakkaat ja sidosryhmät kaipaavat.

 

 

Tampereen Tilakeskus Liikelaitos on kaupungin liikelaitoksista se, joka pitää ”opissa ja ojennuksessa” Tampereen kaupungin muut yksiköt.

 

 

Opissa ja ojennuksessa pitäminen tapahtuu sillä, että yksiköiden tarvitsemista tiloista peritään kunnollinen vuokra, jota kokonaisuutta hahmottamaan pystymättömät pitävät liian korkeana.

 

 

Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen liikevaihto on 167 M€ ja sillä liikevaihdolla tänä vuonna ennusteiden mukaan syntyy liikeylijäämää 39,0 M€.  Kunnollinen tulos ja sille pitää nostaa hattua. On toki muistettava, että liikeylijäämätavoite tälle vuodelle on 42,5 M€ eli tavoitteesta tullaan jäämään 3,5 M€.

 

 

Henkilöstömäärän kehityksessä Tampereen Tilakeskus Liikelaitos on päässyt eteenpäin, sillä vuonna 2013 henkilöstömäärä oli 415 henkilöä, viime vuonna 395 ja tämän vuoden tilinpäätösennuste on 370 henkilöä.

 

 

Kiinnitän huomiota tämän vuoden henkilöstömäärän huonoon ennakointiin, sillä ennuste tälle vuodelle oli peräti 402 henkilöä – kiitokset johtokunnalle ja toimitusjohtajalle, että henkilöstömäärän kehittyminen tulee olemaan ennakoitua parempaa.

 

 

Positiivinen henkilöstömäärän kehittyminen näkyy suoraan liikelaitoksen liikeylijäämässä, sillä henkilöstökulujen ennakoidaan olevan 15,7 M€, kun vuosisuunnitelmassa varauduttiin 18,5 miljoonaan euroon!

 

 

Olen kantapään kautta yritysmaailmassa oppinut, että samasta tuotteesta tai palvelusta pitää pystyä lohkaisemaan monen yksikön oma tulossiivunsa, jotta kokonaistulos konsernin kannalta on paras mahdollinen.

 

 

Näin tapahtuu Tampereella, kun Tampereen Tilakeskus Liikelaitos pakottaa tilavuokrillaan tehostamaan Tampereen muiden yksiköiden toimintaa.

 

 

 

*************

 

 

Kiitän MSL-Tamperetta, joka viime torstaina järjesti mielenkiintoisen ja avartavan tilaisuuden.

 

 

 

 

tila2.jpg

 

 

Tilaisuuden avasi MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen…

 

 

 

 

tila3.jpg

 

 

…ja puheenvuoroja jakoi kaupunginvaltuutettu Timo Hanhilahti.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Tilakeskus Liikelaitos, toimitusjohtaja Virpi Ekholm, MSL-Tampere, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Timo Hanhilahti.

Yhteiskuntasopimus Tampereen Tammelantorilla

Sunnuntai 29.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ehdottaa, että jo ennen hallitusneuvotteluja pitää solmia eri osapuolten kesken yhteiskuntasopimus.

 

 

Sain eilen toimia juontajana Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön järjestämässä vaalitilaisuudessa Tammelantorilla ja annoin kaikille läsnäolleille muiden puolueiden eduskuntavaaliehdokkaille mahdollisuuden esiintyä yhdessä keskustalaisten eduskuntavaaliehdokkaiden kanssa osastollamme.

 

 

Kyseessä oli siis Tammelantorin pienimuotoinen "yhteiskuntasopimus”!

 

 

Tässä on pieni kuvakimara käydyistä keskusteluista ja keskusteluihin osallistuneista:

 

 

 

 

tori1

 

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Suomen ensimmäinen keskustalainen apulaispormestari Timo Hanhilahti sekä SDP:n kaupunginvaltuutettu Johanna Loukaskorpi keskustelivat Tampereen kaupungin ajankohtaisista ongelmista.

 

 

 

 

tori2

 

 

Tampereen apulaispormestari Mikko Aaltonen - maakuntavaltuuston jäsen - ja Keskustan yrittäjäehdokas Ari Lamminmäki kävivät mainion keskustelun Pirkanmaan asioista maakuntatasolla.

Lamminmäki ja Aaltonen pääsivät yksimielisyyteen Pirkanmaan liikenneolosuhteiden kehittämistarpeista.

 

 

 

 

tori3

 

 

Apulaispormestari Mikko Aaltonen (vasemmistoliitto) vastaa Tampereella toimintakykyä ja terveyttä- sekä ikäihmisten palveluista.

Keskustan eduskuntavaaliehdokas Raija Moilanen on Tampereen Vanhusneuvoston jäsen ja Mikko Aaltonen sekä Raija Moilanen kävivät hyvähenkisen keskustelun Mikko Aaltosen vastuualueelle kuuluvista asioista.

 

 

 

 

tori4

 

 

Koen, että vasemmistoliiton Ilkka Järvelä (vasemmalla) on virkaveljeni Tampereella, sillä llkka on Vasemmistoliiton keskeinen toimija kaikissa niissä aktiviteeteissa, joiden avulla Vasemmistoliitto esiintyy Tampereella.

Ilkka on varavaltuutettu, mutta usein hän istuu valtuuston kokouksissa yhdessä Keskustan kaupunginvaltuutettu Timo Vuohensillan kanssa.

Herrat löysivät Tammelantorilla helposti yhteisen sävelen Tampereen kehittämisessä.

 

 

 

 

tori5

 

 

Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Rauno Kesseli Ylöjärveltä kertoi oikeutetusti, että Ylöjärvi on panostanut yritysten hankintaan aivan toisella tavalla kuin suuruuteensa jämähtänyt Tampere.

Keskustan yrittäjä-kansanedustajaehdokas Timo Vuohensilta omaa henkilökohtaista kokemusta Tampereen yrmeästä suhtautumisesta pk-yrittäjyyteen, joten Kesseli ja Vuohensilta "löysivät" helposti toisensa.

 

 

 

 

tori6

 

 

Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Virve-Mari Rask ja Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Vuohensilta eivät ensimmäisessä yhteisessä keskustelussaan päässeet täydelliseen yhteisymmärrykseen työelämän haasteista.

Passitetaan yhteiselle jatkokurssille!

 

 

 

 

tori7

 


Timoja oli tänään Tammelantorilla liikenteessä harvinaisen paljon.

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Timo Tukia (oikealla) ja Keskustan eduskuntavaaliehdokas Timo Vuohensilta pääsivät hyvin yhteisymmärrykseen Suomen ajankohtaisista haasteista.

 

 

 

 

tori8

 

 

Keskustan kansanedustajaehdokas Raija Moilanen totesi, että hänen keskustelukumppaninsa vaan nuorentuvat, kun hänen keskustelukumppanikseen asettui pyynnöstäni kristillisdemokraattien Repe Mäensivu.

Hyvin Raija ja Repe kuitenkin löysivät "yhteisen totuuden"!

 

 

 

 

tori9

 


Tämän osion viimeisen keskustelun kävivät opetusalan ammattilaiset eli Keskustan Minna Sarvijärvi ja SDP:n Johanna Loukaskorpi.

Minna ja Johanna taisivat ennestään olla toisilleen tuntemattomia, mutta yhteinen sävel löytyi helposti!


 

On mainio asia, että Keskusta sai eilen olla merkittävässä sillanrakentajan roolissa eri puolueisiin kuuluvien henkilöiden välillä!

 

Keskustan peräänkuuluttamaa yhteiskuntasopimusta alueellisesti siis parhaimmillaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Timo Vuohensilta, Timo Hanhilahti, Timo Tukia, Raija Moilanen, Minna Sarvijärvi, Ari Lamminmäki, Johanna Loukaskorpi, Virve-Mari Rask, Ilkka Järvelä, Mikko Aaltonen, apulaispormestari Mikko Aaltonen, Rauno Kesseli, Repe Mäensivu,

Connemararuuna Paawo vauhdittaa Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Hanhilahden matkaa Arkadianmäelle

Maanantai 16.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Sain viime lauantaina seurata, kun Keskustan tamperelainen eduskuntavaaliehdokas Timo Hanhilahti ja Viitaniemen Ratsutilan connemararuuna Paawo kyyditsivät lapsia Tampereella Lielahden Citymarketin paikoitusalueella.

 

 

 

 

paawo1

 

 

Connemara-hevosrotu on kotoisin länsi-Irlannista Connemaran alueelta – connemara-hevonen on suurikokoinen poni.

 

 

Connemarat ovat koko perheen hevosia ja niiden kookkaan koon ansiosta ne sopivat myös aikuisten ratsastamiseen.

 

******************

 

 

Vuonna 1996 syntynyt connemararuuna Paawo kertoo itsestään näin:

 

 

”Olen melkein teini-iän ohittanut harmaantunut harrasmies. Olen asunut koko ikäni Viitaniemen Ratsutilalla Teiskossa ja hyvin olen viihtynyt.

 

Rakasta syömistä yli kaiken ja mielestäni pieni pyöreys korostaa komeuttani. Siitä huolimatta on kivaa olla töissäkin ja esteiden hyppäämisestä innostun erityisesti!

 

Työnkuvaani kuuluu antaa ihmisille elämyksiä hevosen selässä ja opettaa heitä tekemään meidän kanssa yhteistyötä.

 

Tule Sinäkin kokeilemaan!”

 

 

*****************

paawo2

 

 

Kaikesta näkee, että Tampereen ex-apulaispormestarin ja Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Hanhilahden yhteistyö Paawon kanssa sujuu hyvin.

 

 

 

 

paawo3

 

 

Oli helppo havaita, että Paawon saapumista Lielahden Citymarketin paikoitusalueelle odotettiin - varustautuminenkin oli kohdallaan eli yhteinen ratsastuskypärä!

 

 

 

 

paawo4

 

 

Paawolla ratsastaminen on turvallista, sillä mukana on aina kaksi avustajaa!

 

 

 

 

*******************

 

 

Kuulin luottamuksellisen tiedon, että Paawo tarjoaa ilmaisia ratsastuspalvelujaan Tampereella taas lauantaina 21.3.2015 – kannattaa seurata kansanedustajaehdokas Timo Hanhilahden nettisivuja ja hänen facebook-sivujaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: connemara, connemaraponi, connemara-hevonen, connemara-hevonen Paawo, Timo Hanhilahti, kansanedustajaehdokas Timo Hanhilahti, Viitaniemen Ratsutila, Teisko, Viitaniemen Ratsutila Teisko,

Olipa kerrassaan hieno tilaisuus!

Sunnuntai 22.2.2015 - -Esko Erkkilä-

Keskusta ja Keskustan Pirkanmaan piiri järjestivät eilen Vaalibussikiertueen Pirkanmaalla.

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puolesta annan suuren arvon sille, että Vaalibussikiertueen viidestä pysähtymispaikasta peräti kolme oli Tampereella.

 

 

Kiertueen päätapahtuma toteutettiin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vastuutapahtumana Tampereen Keskustorilla.

 

 

Keskustorin tapahtuma oli erittäin onnistunut ja siitä kertoo osaltaan se, että varauduimme kahvittamaan 300 henkilöä, mutta jouduimme tilaisuuden aikana hankkimaan lisää kertakäyttömukeja kahvitukseen.

 

 

Toimin tilaisuudessa juontajana, mutta juontohommien ohessa ehdin ottamaan satakunta kuvaa, jotta tilaisuuden hieno tunnelma välittyisi mm. tämän blogikirjoituksen lukijoille.

 

 

Menen asiaan ja liitän tähän koko joukon kuvia Tampereen Raatihuoneen edessä toteuttamastamme yleisötilaisuudesta:

 

 

 

 

ktori1

 

 

Tässä pieni yleiskuva Keskustorille kerääntyneestä väenpaljoudesta! 

 

 

Kaikesta aisti, että Keskusta kiinnostaa!

 

 

 

Ja sitten niitä yksittäisiä kuvia!

 

 

 

 

ktori2

 

 

Kansanedustajaehdokas ja SuPer´n erityisasiantuntija Raija Moilanen esitteli puheenjohtaja Juha Sipilän kehittämää kakkaraa.

 

 

 

 

ktori3

 

 

Kun kansanedustaja Arto Pirttilahti pääsi mikrofonin varteen, hän toi terveiset siitä meiningistä, joka Arkadianmäellä vallitsee.

 

 

 

 

ktori4

 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahdella ja Keskustan Tampereen valtuustoryhmän varavaltuutettu Matti Järvisellä on pohdittavana melkoinen ongelma: ”Miksi omalle maalle ei saa rakentaa?”

 

 

 

 

ktori5

 

 

Kansanedustajaehdokas Pertti Hakanen Sastamalasta on huhtikuun eduskuntavaaleissa koko maassa MTK:ssa korkeimpaan luottamushenkilöasemaan eli MTK:n hallitukseen kohonnut eduskuntavaaliehdokas ja oli luonnollista, että hän painotti puheenvuorossaan kotimaisen ruuantuotannon tärkeyttä.

 

 

 

 

ktori6

 

 

Kansanedustajaehdokas Teuvo Hakanen Viljakkalasta kantoi huolta yrittäjyyden puolesta.

 

 

 

 

ktori7

 

 

Toimittajataustainen kansanedustajaehdokas Santeri Lampi on selkeäsanainen nuori, jolla on paljon mielenkiintoisia tehtäviä odottamassa suomalaisessa Keskusta-politiikassa.

 

 

 

 

ktori8

 

 

Kokeneen kunnallispolitiikan vaikuttajan ja suurperheen perheenäidin Hanna Holman sydäntä lähellä on lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen.

 

 

 

 

ktori9

 

 

Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja ja Keskustan kansanedustajaehdokas Pilvi Kärkelä tuntee yrittäjien ja perheiden haasteet.

 

 

 

 

ktori10

 

 

Sain jokunen päivä sitten osallistua kansanedustajaehdokas Monica Lamberg´n vetämään koulutustilaisuuteen, jossa käsiteltiin internetin mahdollisuuksia politiikan tekemiseen – opin paljon Monican opetuksesta!

 

 

 

ktori11

 

 

Kasvatustieteiden maisteri ja luokanopettaja Minna Sarvijärvi luonnehtii itseään vaaliesitteessään näin: ”Sanansamittainen”.

 

 

Minna kun on samaa pituusluokkaa kuin minä, ymmärrän esitteen sanoman ja kokemuksesta voin sen myös allekirjoittaa!

 

 

 

 

ktori12

 

 

Kalle Kiili on insinöörismies Tampereelta ja ay-aktiivi. Kalle osaa perustella Santeri Alkioon nojautuen, että miten samalla asialla ay-liike ja Keskusta ovatkaan!

 

 

 

 

ktori13

 

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti ehti poikkeamaan Keskustorin Vaalibussitilaisuudessa, vaikka hän olikin hetken kuluttua isännöimässä ensimmäisenä suomalaisena Euroopan Unionin varapuhemieheksi valitun Olli Rehn´n esiintymistä omassa vaalitilaisuudessaan.

 

 

 

 

ktori14

 

 

Kyllä Keskustan eduskuntavaaliehdokkaana oleminen on mukavaa ja mukavaa on myös toimia Keskustan eduskuntavaaliehdokkaan lähitukena!

 

Tästä esimerkkinä eduskuntavaaliehdokas Marjo Mäkinen-Aakula ja hänen aviomiehensä Kari Aakula!

 

 

 

**********************

 

 

 

 

 

ktori15

 

 

En malta olla liittämättä tämän jutun viimeiseksi kuvaksi kuvaa, jossa keskustelen ruokaturvallisuudesta arvostamani politiikan monitoimitaitajan Sirkka-Liisa Anttilan kanssa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Raija Moilanen, Arto Pirttilahti, Matti Järvinen, Pertti Hakanen, Teuvo Hakanen, Santeri Lampi, Hanna Holma, Pilvi Kärkelä, Sirkka-Liisa Anttila, Monica Lamberg, Minna Sarvijärvi, Kalle Kiili, Timo Hanhilahti,

Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa keskustalainen apulaispormestari pääsi miehen ikään!

Lauantai 21.2.2015 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti täytti eilen 60-vuotta.

 

 

 

 

synttarit1

 

 

Hanhilahti aloitti merkkipäivänsä viettämisen eilen Tampereen Vanhalla kirjastotalolla, jossa ensimmäisiä onnittelijoita oli Keskustan Tampereen valtuustoryhmä.

 

 

Tampereella Keskustan valtuustoryhmän muodostavat kaupunginvaltuutetut, varavaltuutetut, kunnallisjärjestön puheenjohtaja sekä kunnallisjärjestön sihteeri.

 

 

Kunnallisjärjestön puheenjohtajana sai osallistua valtuustoryhmän onnittelukäyntiin – oikealta varavaltuutettu Matti Järvinen, valtuustoryhmän varapuheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, kunnallisjärjstön sihteeri Titta Mattila sekä allekirjoittanut.

 

 

 

Olen työelämän aikana oppinut, että syntymäpäivätervehdyksessä pitää keskittyä päivänsankarin tulevaisuuskuvien maalailuun.

 

 

Lyhyessä onnittelupuheessani kiitinkin Timo Hanhilahtea siitä terhakkuudesta, jolla hän on viime viikkoina arvostellut Tampereen kaupungin hulvatonta menoa taloudenpidossa.

 

Totesin – Hanhilahti kun on Keskustan Pirkanmaan piirin kansanedustajaehdokas – että samaa terhakkuutta Timo tarvitsee Arkadianmäellä, kun hänet sinne huhtikuun 19. päivänä valitaan!

 

 

Puheeni henkilökohtaisessa osiossa muistelin niitä kahdenkeskisiä neuvotteluja, joiden tuloksena lähdin kunnallisvaaliehdokkaaksi vuoden 2008 kunnallisvaaleissa. Taival kunnalispolitiikassa on ollut mielenkiintoinen ja haastava – kiitokset siitä Timo-tuutorilleni!

 

 

 

 

 

synttarit2

 

 

Ennen meitä Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja SDP:n toinen varapuheenjohtaja Sanna Marin sekä Tampereen kaupunginlakimies Jouko Aarnio toivat Timo Hanhilahdelle Tampereen kaupungin tervehdyksen.

 

 

**************

 

 

Pormestarijärjestelmä on Suomessa käytössä tyylipuhtaana versiona vain Tampereella ja Pirkkalassa.

 

 

Timo Hanhilahti toimi teknisen puolen apulaispormestarina koko valtuustokauden 2009 – 2012. 

 

 

Hän on vielä tänäänkin henkilö, joka on Suomessa hoitanut apulaispormestarin tehtävää pisimmän aikaa.  Sen lisäksi hän on keskustalaisista ainoa, joka on toiminut apulaispormestarina.

 

 

Toivottelen Timo Hanhilahdelle huhtikuun eduskuntavaaleissa sellaista menestystä, että saamme hänestä aktiivisen ja asioihin puuttuvan kansanedustajan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Timo Hanhilahti, eduskuntavaaliehdokas Timo Hanhilahti, Keskustan eduskuntavaaliehdokas Timo Hanhilahti, Sanna Marin, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin, SDP:n toinen varapuheenjohtaja Sanna Marin, Matti Järvinen, Titta Mattila,

Mörököllejä ja hapanta naamaa näyttäviä ei ollut Keskustan eduskuntavaaliristeilyllä!

Torstai 12.2.2015 - -Esko Erkkilä-

Lähestyvät eduskuntavaalit ja niitä edeltävä vaalitaistelu ovat mielenkiintoista seurattavaa mm. siltä kannalta, että miten ehdokkaat suhtautuvat eri tilanteisiin.

 

 

Keskustan eduskuntavaaliristeily osoitti, että mörököllejä tai hapanta naamaa näyttäviä ei ollut risteilyväen keskuudessa.

 

 

Kuljeskelin laivalla aktiivisesti ja en tavannut yhtäkään mörökölliä enkä myöskään sellaisia, jotka olisivat näyttäneet hapanta naamaa.

 

 

Pieni kuvakimara puhukoon:

 

 

 

 

 

moro1

 

 

Annika Saarikko

 

 

 

 

moro2

 

 

Paula Lehtomäki

 

 

 

 

moro3

 

 

Monica Lamberg, Tampere

 

 

 

 

moro4

 

 

Pilvi Kärkelä, Pirkanmaa

 

 

 

 

moro5

 

 

Jouni Ovaska, Pirkanmaa

 

 

 

 

moro6

 

 

Arto Pirttilahti, Pirkanmaa

 

 

 

 

moro7

 

 

Matti Vanhanen

 

 

 

 

moro8

 

 

Raija Moilanen, Pirkanmaa

 

 

 

 

moro9

 

 

Arto Pirttilahti, Timo Hanhilahti, Minnan Sarvijärvi ja Pertti Hakanen Pirkanmaalta

 

 

 

 

moro10

 

 

Olli-Pekka Nurmi, Pirkanmaa

 

 

 

 

moro11

 

 

Jouni Ovaska, Pirkanmaa ja Minna-Maaria Sipilä

 

 

 

 

moro12

 

 

Juha Sipilä

 

 

 

 

moro13

 

 

Anne Berner

 

 

 

 

moro14

 

 

Maria-Kaisa Aula

 

 

 

 

moro15

 

 

Teuvo Hakanen, Pirkanmaa ja Paula Sihto

 

 

 

 

moro16

 

 

Matias Ollila

 

 

 

 

moro17

 

 

Kimmo Tiilikainen

 

 

 

 

Ja kaiken kukkurana…

 

 

 

 

moro18

 

 

…aviopari ja kansanedustajaehdokkaat Timo Kaunisto (keskusta) sekä Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihreät) Hämeenlinnasta!

 

 

 

Tämä kuvasarja osoittaa, että mörököllejä ei ollut matkassa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Annika Saarikko, Paula Lehtomäki, Monica Lamberg, Pilvi Kärkelä, Jouni Ovaska, Arto Pirttilahti, Raija Moilanen, Olli-Pekka Nurmi, Timo Hanhilahti, Minna Sarvijärvi, Pertti Hakanen, Teuvo Hakanen, Anne Berner, Timo Kaunisto, Juha Sipilä, Paula Sihto,

Keskustan kansanedustajaehdokkaat tekevät vaalityötään hymyssäsuin!

Keskiviikko 4.2.2015 - -Esko Erkkilä-

Keskustalla on vahva gallup-kannatus ja vaikka se ei tuokaa yhtään ääntä, niin se antaa vaalityölle mukavaa potkua.

 

 

Pieni kuvakavalkadi viime maanantaina Tampereen Keskustorin Maanantaimarkkinoiden Keskustan telttakatokselta todistaa, että Keskustan ehdokkailla on hymy herkässä ja vahva usko menestykseen huhtikuun eduskuntavaaleissa:

 

 

 

vaalit1santeri

 

 

Kansanedustajaehdokasjoukkomme kuopus Santeri Lampi esiintyi markkinoilla uudessa kampanja-asussaan ja läheistensä seurassa.

 

 

 

 

vaali2marjo

 

 

Kansanedustajaehdokas Marjo Mäkinen-Aakula osoitti, että hän on luonnossa yhtä herttainen kuin roll´upissaan!

 

 

 

 

vaalit3timov

 

 

Yrittäjä ja Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Vuohensilta näkee asioissa aina sen aurinkoisen puolen.

 

 

 

 

vaalit4Raija

 

 

Kansanedustajaehdokas Raija Moilanen on todellinen super-ehdokas, sillä toimiihan hän SuPer´ssa erityisasiantuntijana!

 

 

 

 

vaalit5timoh

 

 

Kansanedustajaehdokasjoukkomme kaksi agronomia – Marjo Mäkinen-Aakula ja Timo Hanhilahti.

 

 

 

 

vaalit6laila

 

 

Kansanedustaja Laila Koskela tapasi markkinoilla paljon tuttujaan ja solmi uusia tuttavuuksia!

 

 

 

 

vaalit7minnayrjo

 

 

Kansanedustajaehdokkaamme Minna Sarvijärvi on tässä samassa kuvassa Tampereen kunnallispolitiikkaa uusille urille ajavan kaupunginvaltuutettu Yrjö Schafeitel´n kanssa.

 

 

 

 

vaalit8pilvi

 

 

Kansanedustajaehdokas ja Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä.

 

 

 

 

vaalit9monica

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin toiseksi nuorin kansanedustajaehdokas Monica Lamberg.

 

 

 

 

vaalit10raijamikko

 

 

Raija Moilanen toimii Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtajana ja saman paikallisyhdistyksen jäsen Mikko Alatalo on matkalla jo kolmannelle kaudelleen kansanedustajaksi!

 

 

 

 

vaalit11hanna

 

 

Kansanedustajaehdokas Hanna Holma on suurperheen äiti Kangasalta ja hän tuntee tarkasti ne hallituksen perheitä kurjistaneet suunnitelmat, jotka nyt kaatuivat perheiden, asiantuntijoiden ja Keskustan toimesta.

 

 

 

 

On etuoikeus saada tehdä vaalityötä näin positiivisen ehdokasjoukon kanssa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Santeri Lampi, Marjo Mäkinen-Aakula, Timo Vuohensilta, Raija Moilanen, Timo Hanhilahti, Laila Koskela, Minna Sarvijärvi, Pilvi Kärkelä, Monica Lamberg, Mikko Alatalo, Hanna Holma, Yrjö Schafeitel,

Matti Vanhanen: "Perheyritysten Liiton toimitusjohtajuus oli hyvä oppikoulu"!

Tiistai 27.1.2015 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajaehdokas Timo Hanhilahti Tampereelta järjesti eilen Tampereen Yliopistolla vaalitilaisuuden, jossa oli ”tuvan täydeltä” kuulijoita.

 

 

 

 

vanhanen1

 

 

Hanhilahti oli saanut vaalitilaisuutensa vauhdittajaksi Perheyritysten Liiton toimitusjohtaja Matti Vanhasen, joka itsekin on asettunut Keskustan kansanedustajaehdokkaaksi Uudeltamaalta.

 

 

Hanhilahden ja Vanhasen sanomisista on paljonkin kerrottavaa, mutta tässä jutussani kerron, kun Kangasalta kotoisin oleva Mikko Kiio kysyi Vanhaselta lyhyesti näin:

 

 

”Kuinka hyvä oppikoulu oli Perheyritysten Liiton toimitusjohtajuus?”

 

 

Ex-pääministeri Vanhanen piti ilmiselvästi kysymyksestä ja totesi, että se oli hänelle erittäin hyvä oppikoulu.

 

Vanhanen täydensi vastaustaan ja kertoi niistä monista tilaisuuksista, joissa sai olla avaajana, kun yritykset laajensivat tuotantoaan ja järjestivät uusien tilojensa vihkimistilaisuuksia.

 

 

 

 

vanhanen2

 

 

Vanhanen kertoi, että melkein kaikissa tapauksissa kyseessä oli tuotannollinen toiminta, jossa tuotannon pääpaino oli robottien suorittamassa työssä.

 

 

Rahoituskysymyksissä Vanhasen mukaan oleellista oli se, että investoinneissa yrityksen omarahoitusosuus oli yli 50 %, kun aikaisemmin systeeminä oli ollut se, että yksi ”raha” yritykseltä ja neljä ”rahaa” lainaksi pankeilta!

 

 

Kiitän Mikko Kiio´a hyvästä kysymyksestä ja ex-pääministeri Matti Vanhasta valaisevasta vastauksesta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Timo Hanhilahti, Matti Vanhanen, Timo Hanhilahti - menossa eduskuntaan, Mikko Kiio,

Keskustan "järjestökone" ei hiipunut pakkasessa!

Tiistai 6.1.2015 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat.

 

 

On muodostunut käytännöksi, että eduskuntapuolueiden telttakatokset sijaitsevat torin reunalla ja aivan Hämeenkadun jalkakäytävän vieressä.

 

 

Yleensä Maanantaimarkkinoille osallistuvat Keskustan lisäksi Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset.

 

 

Tammikuun Maanantaimarkkinat järjestettiin eilen ja oli mielenkiintoista huomata, että valtakunnalliseen tapaan kokoomuksen, SDP:n sekä perussuomalaisten järjestökone oli sammunut ja niillä ei ollut lainkaan telttakatosta eilisillä markkinoilla.

 

 

Keskustan lisäksi Vasemmistoliitto oli paikalla ja eräs Vihreiden eduskuntavaaliehdokas myös!

 

 

Me Keskustassa pidämme tärkeänä osallistua Maanantaimarkkinoille, sillä haluamme kertoa linjauksistamme ja mikä tärkeintä – haluamme kuulla kansalaisten mielipiteitä niistä asioista, jotka kiinnostavat kansalaisia!

 

 

 

 

Maanantaimarkkinoille valmistautuminen alkaa jo edellisviikolla, sillä tavaroiden pitää olla lastattuina henkilöauton peräkärryyn viimeistään sunnuntai-iltana.

 

 

 

 

markki1

 

 

Saavuin peräkärrylastini kanssa Keskustorille klo 7.30 tienoilla. Onneksi olin varannut mukaani lumikolan sekä lumilapion, sillä telttapaikallamme oli lumikasa.

 

Ensimmäinen työ varavaltuutettu Matti Järvisen kanssa meillä oli poistaa lumikasa ”tontiltamme” sekä laittaa kahvinkeitin päälle.

 

 

 

 

markki2

 

 

Tunnin kuluttua eli tarkalleen klo 8.33 tilanne näytti tältä.  Telttakatos oli paikoillaan, kahvit olivat tarjoiluvalmiina ja saatoimme alkaa tarjoilemaan aamukahveja töihin tai töistä matkaaville.

 

 

 

 

markki3

 

 

Väki alkoi liikkua vilkkaammin heti klo 9.00 jälkeen ja ensimmäinen suurempi tungos telttakatoksellemme muodostui hieman kymmenen jälkeen.

 

 

***************

 

 

Eilinen markkinapäivä oli Keskustan telttakatoksella poikkeuksellisen vilkas.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana olen iloinen, että varsin monet eduskuntavaaliehdokkaamme olivat tapaamassa äänestäjiä.

 

 

Erityisen iloinen olen siitä suuresta talkoolaisten joukosta, joka pyöritti osastoamme varhaisesta aamusta osastomme sulkemiseen saakka.

 

 

 

 

markki4

 

 

Talkoolaistemme esikuva on hieman yli 80-vuotias Johannes Jonov (vasemmalla), joka tässä tähyilee uusia kahville kutsuttavia yhdessä Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahden kanssa!
 

 

 

*************

 

 

 

On selvää, että Keskustan hyvät gallupluvut siivittävät niin ehdokkaamme kuin myös talkooväkeämme aktiivisuuteen.

Positiiviset tunnelmat generoivat lisää positiivisuutta!

 

 

Kääntäen on ymmärrettävää, että kokoomus, SDP ja perussuomalaiset eivät saaneet Keskustorin Maanantaimarkkinoille osastoaan, ei talkooväkeään ja ei myöskään yhtään eduskuntavaaliehdokastaan! Kukapa sitä vapaaehtoisesti lähtisi pakkaseen kansalaisten ”nuijittavaksi”!

 

 

*************

 

 

Pyysin osastollamme vaalityötä tekeviä eduskuntavaaliehdokkaitamme muutamaan kertaan valokuvaan ja tässä tuloksia:

 

 

 

 

markki5

 

 

Vasemmalta Marjo Mäkinen-Aakula Orivedeltä, Monica Lamberg Tampereelta, Timo Hanhilahti Tampereelta ja Teuvo Hakanen Ylöjärveltä.

 

 

 

 

markki6

 

 

Vasemmalta Teuvo Hakanen, Minna Sarvijärvi Ylöjärveltä, Marjo Mäkinen-Aakula ja Laila Koskela Tampereelta.

 

 

 

 

markki7

 

 

Mikko Alatalon kaksi ”känkkäränkkä-ihailijaa” tässä Mikon kanssa ja Marjo Mäkinen-Aakula ehti tähänkin kuvaan.

 

 

************

 

 

Maanantaimarkkinoiden jälkiselvittelyt jatkuvat vielä tänään Loppiaisena, sillä kaikki markkinatarvikkeet ovat joko autotallissani tai peräkärryssäni ja ehdin vasta tänään pesemään tarjoiluvälineet sekä viemään kaluston piiritoimistolle odottamaan seuraavia tapahtumia!

 

 

Helmikuun Maanantaimarkkinat järjestetään 2.2.2015 – tervetuloa silloin Keskustan osastolle!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Marjo Mäkinen-Aakula, Monica Lamberg, Timo Hanhilahti, Teuvo Hakanen, Minna Sarvijärvi, Laila Koskela, Mikko Alatalo, Maanantaimarkkinat, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö,

Keskustan Joulupuuro- ja Porinatilaisuus keräsi Tammelantorille yli 350 kiinnostunutta kuulijaa!

Sunnuntai 14.12.2014 - -Esko Erkkilä-

 

Keskusta kulkee gallupkannatuksissa tasolla 25 + %, kun seuraavana olevan Kokoomuksen kannatus on nyt tasolla 18 - %.

 

Gallupkyselyissä on merkille pantavaa se, että puoluekannastaan epävarmojen kansalaisten osuus on kohoamassa – lokakuun tutkimuksessa se oli 36 % ja joulukuun alussa julkistetussa kyselyssä jo 40,5 %.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ja Keskustan tamperelaiset eduskuntavaaliehdokkaat järjestivät eilen Tampereella Tammelantorilla Joulupuuro- ja Porinatilaisuuden, jossa keskustalaiset eduskuntavaaliehdokkaat kertoivat itsestään sekä niistä asioista, joita he tulevat ajamaan, kun tulevat valituiksi kansanedustajiksi.

Tarkoituksemme oli rohkaista "kodittomia äänestäjiä" tulemaan Keskustan riveihin.

 

 

 

 

tammela1

 

 

Laadimme tilaisuudesta lehti-ilmoituksen 12.12.2014 ilmestyneeseen Aamulehteen.

 

Tilaisuutemme sai suuren suosion, sillä Tammelantorilla on paikalla yli 350 henkilöä.

 

Sain toimia tilaisuuden juontajana.

 

 

 

 

tammela2

 

 

Ensimmäisen puheenvuoron käytti kansanedustajaehdokas Kalle Kiili, joka käsitteli puheenvuorossaan nuoren perheen sekä ay-maailmassa toimivan luottamusmiehen arkipäivään kuuluvia haasteita.

 

Kalle Kiili on todella monitoiminen luottamushenkilö, jolla on kaikki mahdollisuudet edetä urallaan pitkälle.

 

 

 

 

tammela3

 

 

Keskustan kansanedustaja ja kevään eduskuntavaalien kansanedustajaehdokas Laila Koskela kertoi toimistaan ikääntyneen väestön sekä vammaisten olosuhteiden parantamiseksi.

 

Toriyleisön oli kiintoisaa kuulla se perusteellisuus, jolla kansanedustaja Koskela on paneutunut vanhusten sekä vammaisten asioiden kohentamiseen.

 

Laila Koskela kohosi julkisuuteen puuttuessaan niihin epäkohtiin, jotka Koukkuniemen vanhainkodissa olivat olleet käytäntönä.

 

Toriyleisö sai kuulla Koskelan esittämänä, että paljon on vielä tekemätöntä työtä vanhustenhoidon sekä vammaisten asioiden hoitamisessa.

 

 

 

 

tammela4

 

 

Yrittäjä ja Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Vuohensilta toi esille ne haasteet, joihin yrittäjä nykypäivinä törmää.

 
Vuohensilta oli huolissaan siitä suuresta joukosta nuoria, jotka ovat syrjäytymisvaarassa yhteiskunnasta.

 

Vuohensillan puheille antaa kantavuutta se, että hän on todellinen yrittäjä, jolle yrittäjyyden ongelmat ovat jokapäiväisiä.

 

 

 

 

tammela5

 

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja teknisen puolen entinen apulaispormestari Timo Hanhilahti totesi omassa esittelypuheenvuorossaan, että hän on edelleenkin ainoa Tampereen apulaispormestareista, joka on hoitanut tehtävää koko valtuustokauden ajan.
 

Hanhilahti muistutti aiheellisesti, että hänen apulaispormestarikaudellaan tehtiin kaupungin teknisellä puolella uudistus, jonka kustannusvaikutus on vuositasolla n. 10 miljoonaa euroa säästöä.

 

Voin vahvistaa Hanhilahden toteamuksen oikeaksi, sillä Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa toimivana luottamushenkilönä tiedän asian olevan täsmälleen näin.

 

 

 

 

tammela6

 

 

Kansanedustaja ja seuraavien eduskuntavaalien kansanedustajaehdokas Mikko Alatalo saapui Tammelantorille Jyväskylästä silloin, kun puurotarjoilu oli jo menossa, mutta hän pitikin sitten niin jykevän puheenvuoron, että keräsi puheellaan torintäyteiset suosionosoitukset.
 

Olen aina ihaillut Mikon tapaa valmistautua puhumaan ja myös tällä kerralla hänen ennakkovalmistautumisensa oli ollut perusteellista.

 

Liikenneväyläasiat ja Pirkanmaan puolustaminen ovat keskeisiä asioita, joita Alatalo kertoi puolustavansa, jos saa neljännen kerran valtakirjan Arkadianmäelle.

 

 

 

***************

 

 

Joulupuurotilaisuuteen eivät muiden kiireidensä vuoksi ehtineet Raija Moilanen, Santeri Lampi ja Monica Lamberg, jotka myös ovat Keskustan tamperelaisia eduskuntavaaliehdokkaita.

 

Raija, Santeri sekä Monica olivat kuitenkin etukäteen toimittaneet minulle terveisensä ja tilaisuuden juontajana esitinkin Raija Moilasen, Santeri Lammen sekä Monica Lamberg´n terveiset Tammelantorille kokoontuneelle yleisölle.

 

 

 

*************

 

 

 

 

 

tammela7

 

”Varoittamatta” pyysin ay-aktiivi Kalle Kiiliä ja yrittäjä Timo Vuohensiltaa keskustelemaan yritysmaailman ja ay-maailman yhteistyöstä nykyisessä taloustilanteessa.
 

Molemmat Pirkanmaan vaalipiirin keskustalaiset kansanedustajaehdokkaat käsittelivät ajankohtaisia yritysmaailman ja ay-liikkeen yhteistyössä ilmenneitä ongelmia, mutta keskustelunsa lopuksi Kiili sekä Vuohensilta päätyivät yhteiseen näkemykseen.

 

Vuohensillan ja Kiilin näkemyksillä olisi käyttöä myös valtakunnan tasolla ja sitähän he pääsevätkin toteuttamaan, jos ja kun heidät kevään eduskuntavaaleissa valitaan kansanedustajiksi!

 

 

 

*************

 

 

 

 

tammela8

 

 

Puheiden – Porinan – jälkeen ja puheiden vielä kestäessäkin päästiin nauttimaan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön ja Keskustan tamperelaisten eduskuntavaaliehdokkaiden tarjoamaa riisipuuroa.

 

Tässä kansanedustaja Laila Koskela on ojentamassa puurolautasta äänestäjälle!

 

 

 

***************

 

 

 

 

tammela9

 

 

Tilaisuudesta jäi hyvä maku ja hienona pisteenä kaiken päälle oli se kauniilla kaunokirjoituskäsialalla peräkärryni kuomuun tilaisuuden kestäessä kirjoitettu kannustava lausahdus:

 

Hyvä Laila

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalle Kiili, Laila Koskela, Timo Vuohensilta, Timo Hanhilahti, Mikko Alatalo, Raija Moilanen, Monica Lamberg, Santeri Lampi, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö,

Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat ovat tekemässä hyväntahdon jouluisen teon!

Torstai 4.12.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat päättivät kokoontumisessaan 29.11.2014 tempaista ja tehdä hyväntahdon jouluisen teon.

 

 

 

 

keehdokkaat2015

 

Kansanedustajaehdokkaat päättivät täyttää ison laatikon erilaisilla tavaroilla ja lahjoittaa laatikon tavaroineen kohteelle, joka tarvitsee tukea.

 

Jokainen ehdokas päättää, että mitä tavaroita hän laatikkoon kokoaa ja minne hän sen lahjoittaa.

 

Tempaukseen osallistuvat kaikki Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat.

 

Lienee paikallaan luetella tempaukseen osallistuvat kansanedustajaehdokkaat:

 

 

  • Mikko Alatalo, Tampere

  • Pertti Hakanen, Sastamala

  • Teuvo Hakanen, Ylöjärvi, Viljakkala

  • Timo Hanhilahti, Tampere

  • Hanna Holma, Kangasala

  • Kalle Kiili, Tampere

  • Laila Koskela, Tampere

  • Juha Kuisma, Lempäälä

  • Pilvi Kärkelä, Kihniö

  • Monica Lamberg, Tampere

  • Ari Lamminmäki, Parkano

  • Santeri Lampi, Tampere

  • Raija Moilanen, Tampere

  • Marjo Mäkinen- Aakula, Orivesi

  • Jouni Ovaska, Hämeenkyrö

  • Arto Pirttilahti, Mänttä-Vilppula

  • Minna Sarvijärvi, Ylöjärvi, Kuru

  • Olli-Pekka Tuomi, Ruovesi

  • Timo Vuohensilta, Tampere

 

Huomaatte varmaan, että vain osa Keskustan Pirkanmaan kansanedustajaehdokkaista ehti kuvaan!

 

Kuvaan ehtivät (vasemmalta lukien):

 

  • Teuvo Hakanen

  • Hanna Holma

  • Minna Sarvijärvi

  • Raija Moilanen

  • Pertti Hakanen

  • Santeri Lampi

  • Timo Vuohensilta

  • Olli-Pekka Tuomi

 

 

Jos tämän juttuni lukijoilla on hyviä ehdotuksia lahjoitusten kohteista, tulen välittämään ideanne sille ehdokkaalle, jolle se halutaan välittää!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan kansanedustajaehdokkaat Pirkanmaalla, Mikko Alatalo, Timo Hanhilahti, Kalle Kiili, Laila Koskela, Monica Lamberg, Santeri Lampi, Raija Moilanen, Timo Vuohensilta, Keskustan kansanedustajaehdokkaat Tampereella,

Toivottavasti ratikkapäättäjät huomioivat tiedon lisääntymisen ja tilanteen muuttumisen!

Torstai 24.4.2014 - -Esko Erkkilä-

Tiedotusvälineet rummuttavat, että tänään Tampereen valtuustosalissa tamperelaiset päättäjät saavat tietoa ratikkaratkaisunsa pohjaksi.

 

Pelkään, että tänäänkin päättäjille jaetaan vanhaa tietoa ja jaettavassa tiedossa ei ole huomioitu tilanteen muuttumista.

 

 

 

ratikka1

 

 

Tampereen ns. "pienpuolueet"  – Keskusta 4 valtuutettua, Kristillisdemokraatit 2 valtuutettua, Tampereen Sitoutumattomat 1 valtuutettu ja SKP 1 valtuutettu – järjestivät Kirjastotalo Metsossa huhtikuun 12. päivä kaikille avoimen yleisötilaisuuden, jossa tamperelaisille jaettiin todellista tietoa ratikkahankkeesta.

 

Tilaisuudessa puheenvuorojen jakajana toimi Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti.

 

 

 

ratikka2

 

 

Tilaisuudessa esittivät lyhyet alustukset (vasemmalta);

 

  • tilaajapäällikkö Risto Laaksonen, Tampereen kaupunki
  • ratapäällikkö Veli Rintala, Helsingin kaupungin liikennelaitos
  • kalustopäällikkö Kalle Keinonen, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos
  • liikennemestari Vesa Luoma, Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos

 

Alustajat myös vastasivat yleisön esittämiin kysymyksiin.

 

 

 

ratikka3

 

 

Liikennemestari Vesa Luoma esitti tiivistetyn yhteenvedon Tampereen ratikkasuunnitelmista ja totesi näin:

 

 

  • Tampereen bussiliikenteen matkustajamäärien takia ei tarvita raitiovaunua. Kapasiteettia voidaan yhä helposti lisätä – jos siihen on todellista tarvetta.

  • Raitiotiesuunnitelmissa vaihtoehtona ollut ”kehitetty bussivaihtoehto” on auttamatta vanhentunut ja huolimattomasti laadittu.

  • Raitiotiesuunnitelman pohjana olleet liikennöinnin yksikkökustannukset ovat varsin optimistiset verrattuna HKL:n toteutuneisiin kustannuksiin.

  • Mikäli joukkoliikenteeseen halutaan investoida merkittäviä summia, todellisena vaihtoehtona raitiovaunuille tulisi nähdä joukkoliikennekaistojen rakentaminen tietyille ruuhkautuneille risteysalueille sekä muutamaan muuhun kohteeseen.

 

 

On mielestäni edesvastuutonta, että ratikkasuunnittelijat eivät ole lainkaan olleet yhteydessä Tampereen joukkoliikenteestä huolehtiviin asiantuntijoihin!

 

 

Sain tilaisuuden jälkeen liikennemestari Luoman ja kalustopäällikkö Keinosen laatiman muistion ”Tampereen kaupunkiraitiotiehankkeen suppea vertailu olemassa olevaan bussiliikenteeseen”.

 

Muistio osoittaa ne lukemattomat puutteellisuudet, jotka on ohitettu Tampereen ratikkaa puoltavissa ”selvityksissä”.

 

 

Otan esille vielä jonkun seikan, jotka toivottavasti palauttavat ratikan puolestapuhujat – ratikkauskovaiset – todellisuuteen:

 

 

  • Suur-Tampere –hanke on kuopattu ja nyt on turha odotella, että Tampereen kehyskunnat tulisivat pakkoliitosten kautta Tampereen ratikkahankkeen maksajiksi

 

  • On muistettava, että 30.6.2014 alkaen Pirkkala, Nokia, Lempäälä ja Kangasala liittyvät Tampereen joukkoliikenteeseen, jolloin ”sinivalkoinen liikenne” ylittää nämä kuntarajat. Tätä muutosta ei ratikkasuunnitelmissa ole huomioitu.

 

  • Tampereen ajatuksena on ollut, valtiovalta osallistuisi ratikkahankkeen kustannuksiin 30 %:lla – varsin harvassa ovat tässä taloudellisessa tilanteessa ne, jotka tähän uskovat. Uskooko joku todella, että nyt vallassa oleva ”pakolaishallitus” tekisi päätöksen, että Tampereelle syydettäisiin valtion rahaa ratikkahankkeeseen mielettömiä summia?

 

  • Tampereen kaupungin henkilöstömäärä tulee lähes puolittumaan Sipilän ja Soinin aloitteesta päätetyn sote-ratkaisun myötä. Tampereen kaupungin henkilöstömäärän puolittuminen tulee romuttamaan nykyisen pormestariohjelman ja laittaa uusiin raameihin Tampereen tilaaja-tuottaja –mallin. Pormestariohjelman romuttaminen merkitsee ratikkahankkeen uudelleenarviointia.

 

  • Kuulin eilen, että Tampereen velkamäärä on nyt 393 miljoonaa euroa eli n. 1.800 euroa per asukas. Jos Tampereen kaupungin velkamäärä ratikkahankkeen vuoksi kohoaa tasolle 800 miljoonaa euroa, se merkitsee velkamäärän nousemista todelliselle kriisikunnan rajalle eli tasolle 3.500 euroa per asukas!

On muistettava, että näissä velkamäärissä ei ilmeisesti ole huomioitu kaupunkikonsernin kokonisvelkoja, vaan ainoastaan Tampereen kaupungin velat.

***********

 

Toimin yritysmaailmassa hieman yli 40 vuotta ja opin sinä aikana, että ainoastaan taloudellisesti terve yritys on elinkelpoinen.

 

 

Tampereen säästötavoite tälle vuodelle lienee jo nyt tasoa 70 – 90 miljoonaa euroa.

 

Onko meillä varaa lisätä turhilla investoinneilla velkamääräämme ja säästövelvoitteitamme sellaisiksi, että kaupunkilaisten jokapäiväinen elämä vaikeutuu sietämättömäksi?

Mitä ratikkainvestoinnista tuumisivat vaipanvaihtoa odottavat vanhukset ja pienet lapset, joille ei pystyttäisi turvaamaan terveydenhoitopalveluja edes vauvaiässä?

 

Päättäjämme tekivät viime vuonna yhden virheinvestoinnin eli Rantaväylän tunnelin  - meillä ei ole varaa joka vuosi tehdä virheinvestointeja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen ratikka, olisiko ratikka virheratkaisu?, Ratikka vastaan vanhukset, Ratikka vastaan pienet lapset, päättäjien omatunto, Tampereen Keskusta, Tampereen Puolesta, Ratikkatilaisuus, Timo Hanhilahti, Risto Laaksonen, Vesa Luoma, Kalle Keinonen,

Keskustan ryhmäpuheenvuoro Pirkanmaan maakuntavaltuustossa: "Lähtökohtana maakunnan tasapainoinen kehittäminen"

Tiistai 31.12.2013 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Liiton maakuntavaltuusto kokoontui maanantaina 16.12.2013 ja käsitteli Pirkanmaan maakuntakaavan neljää maankäyttövaihtoehtoa sekä niiden vaikutuksia maakunnan yhdyskuntarakenteeseen, liikenteeseen ja palveluverkkoon.

 

Pirkanmaan maankäyttövaihtoehdot on valmistelussa nimetty seuraaviksi:

 

 

Aurinko 1:

 

  • Ydinkaupunkiseutua ja seutukeskuksia (Valkeakoski, Sastamala, Ikaalinen, Mänttä-Vilppula) korostava keskittävä ja tiivistävä malli.

 

 

Aurinko 2:

 

  • Ydinkaupunkiseutua ja eteläistä kasvusuuntaa painottava keskittävä malli.

 

 

Planeetat:

 

  • Asemanseutuja ja ydinkaupunkiseutua painottava raideliikennemalli.

 

 

Tähdet:

 

  • Seutu- ja paikalliskeskusten merkitystä korostava keskittävä monikeskusmalli.

 

 

 

Keskustan ryhmäpuheenvuoron käytti Maakuntavaltuuston Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti.

 

Hanhilahden - joka toimii Tampereella Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana - ryhmäpuheenvuorossa tuli selkeästi esille, että Keskusta kantaa aitoa huolta koko Pirkanmaan kehittymisestä.

 

 

Timo Hanhilahden ryhmäpuheenvuoron otsikkona oli

 

 

…”Lähtökohtana maakunnan tasapainoinen kehittäminen”…

 

 

ja se kuului näin:

 

 

”Keskusta lähtee maakunnan tasapainoisesta kehittämisestä. Keskuskaupungin etu on hyvinvoiva muu maakunta ja päinvastoin, muu maakunta hyötyy vetovoimaisesta keskuskaupungista.

Maakunnan kehittymisen kulmakivinä ovat kattava palveluverkosto, hyvät liikenneyhteydet ja toimiva työnjako maakunnan eri osien välillä. Vain näillä keinoilla voidaan turvata asukkaiden kohtuullisesti tasavertainen asema palveluissa. Hyvillä liikenneyhteyksillä luodaan toiminnan mahdollisuudet eri seutujen yritystoiminnalle. Se merkitsee maakunnallisesti tärkeiden tiehankkeiden toteuttamista. Vähintään yhtä tärkeää on ohjata resursseja alemman tieverkoston kunnon ylläpitämiseen ja kohentamiseen nykyisestä tilanteesta, jossa tieverkosto rapautuu nopeaa vauhtia.

Suunnittelun lähtökohtana on kasvava maakunta, jonka vetovoima jatkuu vähintään nykyisellä tasolla. Kaikki esitetyt vaihtoehdot merkitsevät voimakasta keskittymistä keskusseudun alueelle väestöpohjan ja työpaikkamahdollisuuksien osalta. Maankäyttövaihtoehdoissa Aurinko 1 ja 2 ohjaa kasvua erityisesti keskuskaupunkiin ja eteläiselle kasvusuunnalle. Ne tulevat olemaan kasvualueita riippumatta siitä, millaisen vaihtoehdon maankäytössä valitsemme. Ohjaava vaikutus näissä vaihtoehdoissa rajoittuu lähinnä siihen, mitä toimenpiteitä jätetään tekemättä tai mihin kiinnitetään nykyistäkin vähäisempää huomiota.

Asemanseutujen ja rataverkoston läheisyyden huomioiminen on luonnollinen ja taloudellisesti tehokas tapa vaikuttaa paikallisesti työmatkoihin ja saavutettavuuteen sitten, kun paikallisjunaliikenne saadaan nykyistä toimivammaksi.

Keskusseudun, eteläisen kasvusuunnan ja rataverkoston hyödyntäminen ei kuitenkaan voi merkitä maakunnan kehittämisen laiminlyöntiä kuntakeskuksissa ja asutuissa kylissä. Tästä syystä vaihtoehdossa Tähdet oleva malli luo parhaat kehitysnäkymät koko maakunnan alueelle. Ydinkaupunkiseudun osuus kasvusta on tässäkin mallissa yli 80 %. Sekin merkitsee voimakasta keskittämistä koko maakunnan näkökulmasta.

Tampereen kaupunkiseudun valinnoilla voidaan tukea tai näivettää muuta maakuntaa. Keskusta katsoo, että kasvavassa maakunnassa keskuskaupungilla ei ole tarvetta hakea kasvua muun maakunnan kustannuksella. Tärkeämpää on tukea erityisesti maakunnan kaikkien seutukeskusten kehitystä. Keskuskaupungin ulkopuolisilla alueilla on mahdollisuus täydentää yritystoiminnan verkostoja ja luoda vaihtoehtoisia asumismuotoja niitä haluaville. Maakunnallisella suunnittelulla ja mahdollistavalla kaavoituksella voidaan luoda pohjaa koko alueemme hyvinvoinnille.

Maankäytön ja liikenneyhteyksien kehittäminen Helsinki – Hämeenlinna – Tampere  -vyöhykkeellä kiinnittää maakuntaamme valtakunnallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin sekä vahvistaa asemaamme merkittävimpänä kasvualueena pääkaupunkiseudun ulkopuolella. HHT-vyöhykkeen kehitystyöhön varattavat resurssit tai rahoitusmallit on löydyttävä siten, ettei se ole poissa maakunnan muusta kehittämisestä.

Nykyisessä tilanteessa liikenneinvestointien painopisteen on siirryttävä vahvaan perustieverkkoon, tavoiteltuihin uudistuksiin esim. 3-tien ja 9-tien kohdalla sekä erityisesti alemman tieverkon toimintakuntoon ottaen huomioon myös raskaan liikenteen tarpeet. Mm. raaka-aineiden ja biomateriaalien lisääntyvä kuljetustarve koskee koko maakuntaa.

Uuden järjestelyratapihan rakentaminen on varteenotettava vaihtoehto, mutta ei kuulu kiireellisimpien investointien joukkoon. Vanha ratapiha luonnollisesti vapautuu samalla muuhun kaupunkikäyttöön. Henkilöliikenneaseman siirtäminen on katsottava lähinnä kaupunkikeskustan kehittämisen näkökulmasta.

Tampere-Pirkkalan lentoaseman roolia on tarvetta vahvistaa yhteistyössä Helsinki-Vantaan lentoaseman kanssa. Pidemmällä aikavälillä on mahdollista kytkeä lentoaseman kehitys tuleviin väyläratkaisuihin.

Täydennysrakentaminen on ennen muuta vaihtoehto uusien asuinalueiden perustamiselle. Suunnitelmissa olevat uudet asuinalueet, kuten Nurmi-Sorila Tampereella on syytä rakentaa ohjelman mukaisesti, mutta uusien laajamittaisten alueiden suunnittelussa on tarvetta olla pidättyväinen. Täydennysrakentaminen liittyy seutu- ja kuntakeskusten lisäksi myös kyliin, joiden täydennysrakentaminen on välttämätöntä toimivan asutuspohjan, palveluiden, joukkoliikenteen ja sosiaalisen ympäristön ylläpitämiseksi. Kyläkaavojen laatimista on vauhditettava koko maakunnan alueella.

Työssäkäynnin ja asumisen rakenteessa on tarpeen tunnistaa meneillä oleva muutos. Toistakymmentä vuotta kehitteillä olleet etätyön mallit ovat vähin erin löytämässä toteutusmuotonsa. Tietotekniikan kehityksen ja parantuvien yhteyksien kautta tulee etätyö mahdolliseksi entistä useammalle samalla kun työnantajien asenne on muuttumassa mm kustannussyistä yhä suotuisammaksi.

Loma-asuntojen taso on parantunut ja paranee koko ajan sekä rakentajien omista toiveista johtuen että viranomaisten vaatimusten takia. Suomalaisen asumisen mallissa yhä useampi haluaa kaupunkiasunnon oheen hyvin varustellun loma-asunnon, jossa vietetään aikaa ympäri vuoden. 

Maankäyttövaihtoehtojen arviointi on suunnitelmassa tehty osin subjektiivisesti. Keskittämisen edut on nähty itsestään selvänä. Ympäristönäkökulman tarkastelussa olisi tarpeen ottaa huomioon laaditut tutkimukset.

Kokonaisuutena vaihtoehdot on rakennettu tilanteeseen, jossa suuntautumisvaihtoehdot ja seutujen intressit on asetettu ristiriitatilanteeksi. Asetelma haastaa kilpailuun, jollaista maakunnan sisällä ei tule olla. Maakunnan kilpailulliset haasteet tulevat ulkoapäin ja yritystoiminnan osalta myös maan rajojen ulkopuolelta. Keskuskaupungin roolia tuskin kukaan asettaa kyseenalaiseksi. Lopulta on kyse siitä, onko Tampere valmis maakunnalliseen yhteistyöhön, jossa se saa itsekin parhaat edut hyvin kehittyvästä maakunnasta.”

 

Annan suuren arvon sille vastuullisuudelle, jota Maakuntavaltuuston Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti ryhmäpuheenvuorossaan esitti!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan maakuntavaltuusto, Keskustan ryhmäpuheenvuoro Pirkaanmaan maakuntavaltuustossa, Timo Hanhilahti, Keskustan Tampereen valtuustoryhmä, Aurinko 1, Aurinko 2, Planeetat, Tähdet, Lähtökohtana maakunnan tasapainoinen kehittäminen,

Toimitusjohtaja Matti Vanhanen osaa analysoida nykytilannetta ja "näkee pitkälle"

Perjantai 8.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n syyskokousosanottajat saivat keskiviikkona todellisen tietoiskun maan talouden nykytilanteesta ja Suomen tulevaisuuden näkymistä, kun syyskokouksemme esitelmöitsijänä oli Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen.

 

Sen verran historiaa, että pohdimme lokakuussa kunnallisjärjestömme johtokunnassa syyskokouksemme ohjelmaa ja heitin ilmoille ajatuksen, että josko Matti Vanhanen.

 

Johtokuntamme jäsenet innostuivat asiasta ja sanoivat, että ”ilman muuta” sekä velvoittivat minut puheenjohtajana tiedustelemaan asiaa.

 

Soitin heti seuraavana aamuna Perheyritysten liittoon ja liiton sihteeri Liisa Forsgren tutkaili hetken toimitusjohtaja Vanhasen kalenteria ja sanoi, että Vanhasen kalenterissa on samalle päivälle menoja, mutta hän kysyy, että josko ehtisi illaksi Tampereelle. Hetken kuluttua varmistui, että Vanhanen tulee! Niin helppoa se oli.

 

 

vanhanen1

 

 

Olen muutaman kerran päässyt kuuntelemaan pääministeri Matti Vanhasen esityksiä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain olla kuuntelemassa Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhasta.

Täytyy tarkentaa, että läheskään kaikki läsnäolleet eivät mahtuneet kuvaan!

 



Sain tehdä työurani agribisnesmaailmassa ja osaan arvostaa toimitusjohtaja Vanhasen näkemyksiä!

 

*********


Pyrin seuraavassa lyhyesti kertomaan Vanhasen meille esittämät keskeiset näkökulmat Suomen taloustilanteesta sekä maamme tulevaisuudennäkymistä:

 

 

vanhanen2

 

 

Toimitusjohtaja Matti Vanhanen otti vahvasti kantaa palveluseteleiden puolesta.

 

Hän esitti, että kunnan myöntämät palvelusetelit olisivat kunnan palveluja ostettaessa arvoltaan 100 % ja yksityisiltä ostettaessa 90 %.

 

Tästä huolimatta Vanhanen uskoi, että yksityisten tarjoamat palvelut kävisivät hyvin kaupaksi.

 

Yksityisten tarjonta täydentäisi Vanhasen mielestä kunnan palvelutarjontaa ja loisi yksityiselle puolelle uusia työpaikkoja.

 

Vanhanen näki, että palvelusetelijärjestelmää voitaisiin ulottaa jopa koulutukseen saakka – perusopetukseen ei, mutta täydennyskoulutukseen kyllä!

 

 


vanhanen3

 

Pidin erityisesti toimitusjohtaja Vanhasen esityksen siitä osiosta, jossa hän esitti voimakasta kritiikkiä Suomen vallitsevaan kauppapaikkojen kaavoitukseen, maapolitiikkaan sekä siihen, että kaupunkisuunnittelua suorittavat arkkitehdit ”hyväksyvät” kauppapalatseiksi ainoastaan kivestä ja lasista rakennetut suuret sekä kalliit monumentit.

 

Vanhanen patisti, että myös peltihallityyppiset halpakaupparatkaisut pitäisi hyväksyä, vaikka ne eivät kaupunkikuvallisesti olisikaan niitä, joita arkkitehdit olisivat hyväksymässä.

 

 

vanhanen4

 

Nettikaupan laajenemista Vanhanen piti todennäköisenä. Hän on kierrellyt eri puolilla maailmaa ja povasi, että nettikauppa tulee aivan lähiaikoina etenemään myös Suomessa vahvoin harppauksin eteenpäin.

 

Nettikaupan laajeneminen asettaa suuria haasteita suomalaisille ostosparatiiseille ja ne ovat vaarassa jäädä kylmiksi, kun nettikauppa rynnistää eteenpäin!

 

 

vanhanen5

 

 

Toimitusjohtaja Matti Vanhanen näki, että Suomessa ei ole havaittavissa ruohonjuuritason aitoa kasvua. Tulevaisuudennäkymät ovat pessimistisiä.

 

 

”Emme ole päässeet kiinni maailmalla orastavaan kasvuun”…

 

…tiivisti Matti Vanhanen

 

 

Julkisen talouden osuus kansakunnan bruttokansantuotteesta on kestämättömällä tasolla – tähän Vanhasen näkemykseen on helppo yhtyä. Vanhasen näkemyksen arvostaminen on helppoa minulle, joka olen koko työurani ajan hankkinut leipäni tyystin muualta, kuin julkisesta taloudesta! Ei päivääkään veronmaksajien rahoilla!

 

 

vanhanen6

 

 

Vanhanen evästi kaikkien puolueiden poliitikkoja, että seuraavissa vaaleissa ei kannata luvata katteettomasti, sillä olemme kovaa vauhtia luisumassa Välimeren maiden tasolle kansantalouden kehittymisessä.

 

Toimitusjohtaja Matti Vanhanen totesi, että julkisen talouden tasapainottaminen vie parhaassakin tapauksessa 4 tai ilmeisesti 8 vuotta, mutta kymmenen vuotta on hänen mielestään liian pitkä aika.


Nyt solmittuja äärimaltillisia työehtosopimuksia pitäisi jatkaa siihen saakka, kunnes Suomessa päästään 5 – 6 %:n työttömyysasteen tasolle.

 

 

vanhanen7

 

 

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinnettä toimitusjohtaja Vanhanen syytti ”vastuuttomasta pölhöpopulismista”, kun tämä julkisuudessa vaati kuntien pääsemistä kiinni pääomaverotulojen verotukseen.

 


 

vanhanen8

 

 

Matti Vanhanen totesi, että Suomen ongelmat ovat pääosin kotoperäisiä ja sen vuoksi ne pitää myös kotoperäisesti ratkaista.

 

Tässä joudun toteamaan, että olen minäkin elänyt harhakuvitelmissa, kun olen uskonut hallituksen jatkuvaa tolkuttamista Suomen talousongelmien olevan maailmalla vallitsevan tilanteen syytä.

Olen uskonut vääriä oppimestareita – Jyrki Kataista (kokoomus), Jutta Urpilaista (SDP), Paavo Arhinmäkeä (vasemmistoliitto), Ville Niinistöä (vihreät), Carl Haglundia (RKP) ja Päivi Räsästä (kristillisdemokraatit)!

Heikko lohdutus on, että en ole ainoa, joka on uskonut noiden kuuden puheita!

 

 

vanhanen9

 

 

Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti kysyi, että olisiko suomalaisten tiedontason kohottamiseksi esim. sappikivileikkauksen laskussa eriteltävä toimenpiteestä yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset ja alarivillä sitten todettava, että asiakas maksaa tonnien suuruisesta laskusta vaikkapa 18,00 euroa!

 

Aiheellinen kysymys.

 

 

************

 

 

Kirjaan vielä ranskalaisin viivoin joitain aihepiirejä, joita toimitusjohtaja Matti Vanhanen käsitteli esityksensä kysymysosiossa:

 

 

  • Matti Vanhanen: Meillä ei ole välineitä, että pystyisimme ennustamaan millaisia tarpeita työelämässä on kymmenen vuoden kuluttua
  • Matti Vanhanen: Oppisopimuskoulutus on Suomessa tukahdutettu (toisin kuin esim. Saksassa)
  • Matti Vanhanen: Ruotsissa on osattu luoda maailmalla menestyviä brändejä paremmin kuin Suomessa
  • Matti Vanhanen: On muistettava, että Suomi saa Ruotsista talouteensa vetoapua – Ruotsissa on monipuolisempi tuotantorakenne kuin Suomessa
  • Matti Vanhanen: Toivon, että Suomessa joskus keksittäisiin matkapuhelin ja pidettäisiin sen omistus Suomessa
  • Matti Vanhanen: Muutama pelimaailman häkkyräpää ei Suomen taloutta nosta
  • Matti Vanhanen: Useissa maissa toimivat suomalaiset yritykset pystyvät jatkuvasti bechmarkkaamaan (=vertailemaan) omassa piirissään, että missä maissa tuotantoa kannattaa harjoittaa. Ne eivät voi vedättää pääkonttorimaidensa puolesta, että missä maassa tuotantoa jatketaan.

 

 

************

 

Sain syyskokouksessamme yksimielisen tuen, että jatkan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n peräsimessä myös vuonna 2014.

 

Kiitin toimitusjohtaja Matti Vanhasta mielenkiintoisesta syyskokousesityksestä ja kerroin aamulla Vanhasen sihteerin kanssa käymästäni puhelinkeskustelusta.

 

Kun varmistelin Vanhasen saapumisen syyskokoukseemme, sihteeri kertoi, että Vanhanen saapuu varmasti.

 

Samalla sihteeri mainitsi, että Vanhanen saapuu töihin aina iloisena ja sinä aamuna hän oli ollut erityisen iloinen, kun Keimolan kohdalla tietyöt ovat päättyneet ja nyt Nurmijärveltä pääsee ajamaan satasta ohi Keimolan.

 

Kerroin sihteerin kanssa käymäni keskustelun kiitosteni yhteydessä ja näin, että Matti Vanhanen oli todella tyytyväinen, kun Keimolan tietyöt ovat vihdoinkin historiaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toimitusjohtaja Matti Vanhanen, Perheyritysten liitto, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Timo Hanhilahti, Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti.

Keskustan ponsiesitys koskien Tampereen kaupungin lausuntoa kuntarakennelakiluonnoksesta sai kannatusta yli puoluerajojen

Perjantai 22.3.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti…


hanhilahti

…esitti Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa 18.3. alla olevan ponsiesityksen koskien Tampereen kaupungin lausuntoa kuntarakennelakiluonnoksesta.

 

Esitys sai äänestyksessä 15 ääntä, joten yli puoluerajojen nähtiin ongelmallisena se, että kaupunginvaltuuston sijaan kaupunginhallitus antaa lausunnon näin merkittävästä asiasta.

 

*********

 

Ponsiesitys:

 

Sen lisäksi, että valtuusto merkitsee asian tiedoksi valtuusto toteaa, että sitä ei ole valmisteltu avoimuudella, jota kaupungin johto on korostanut.

 

Päätösvalmistelu heikentää valtuuston asemaa, kun tarve on päinvastainen.

 

Kaupunginvaltuuston viime kokouksessa yksimielisesti hyväksymä ponsi yhteisen valmistelun periaatteesta jää tässä asiassa toteutumatta.

 

**********

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana totean, että Timo Hanhilahden esittämä ja Tampereen Sitoutumattomat ry:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Oksasen kannattama ponsiesitys vastaa Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön kantaa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta, Timo Hanhilahti, Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahti, Lasse Oksanen, Tampereen Sitoutumattomat ry, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry,

Terveisiä politiikka- ja toimintapäiviltä sekä Keskusta-risteilyltä Tallinnaan!

Maanantai 4.2.2013 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskusta järjesti politiikka- ja toimintapäivät Helsingissä ja niiden jälkeen risteilyn Tallinaan 2. – 3.2.2013.

 

Olin mukana ”maatapahtumassa” ja myös risteilyllä.

 

Maatapahtumat toteutettiin Keskustan historiaan kiinteästi liittyvällä Ostrobotnialla sekä sen vieressä sijaitsevalla Helsingin kaupungin ruotsinkielisellä työväenopistolla eli Arbiksella.

 

Tunnelma kaikissa tapahtumissa oli rento ja tulevaisuudenuskoinen. Kaikesta aisti, että Keskustalla on nyt tekemisen meininki.

 

Ohjelmaa oli runsaasti ja kun monet ohjelmaosiot tapahtuivat samanaikaisesti, oli ongelmia valita itselle mielenkiintoisin tapahtuma.

 

Me tamperelaiset teimme tiettyä jakoa, jotta ainakin joku meistä pystyi olemaan läsnä tärkeimmissä tapahtumissa.

 

Tämä oli jo toinen politiikka- ja toimintapäivätapahtuma jolle pääsin osallistumaan. Keskustan politiikkaristeilyille olen kuluneen neljän vuoden aikana voinut osallistua kaikille!

 

Politiikka- ja toimintapäivien annista riittäisi juttua moniksi päiviksi, mutta tänään pelkistän tunnelmat kahteen toteamukseen.

 

  • Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen tiivisti, että kokoomus syyllistää nyt ihmisiä ja toitottaa, että älkää vain oleskelko.

 

  • Eurovaaleihin ilmoittautunut Timo Kaunisto puolestaan totesi puheenjohtaja Juha Sipilän esiintymisestä, että Sipilä ei puhunut paperista vaan sydämestä!

 

 

Me tamperelaiset liikuimme ahkerasti väen joukossa ja loimme monia uusia kontakteja Keskustan johtohenkilöihin. Uskon, että nämä kahden päivän aikana luodut kontaktit ja henkilökohtaiset jutustelut merkitsevät jatkossa Keskusta-päättäjien tilaisuuksia Tampereella.

 

Tässä malliksi pari valokuvaa Tampereen Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahden keskusteluista...

 

 

hanhilahti1

 

…kansanedustaja Simo Rungrenin

 

 

hanhilahti2

 

…ja puheenjohtaja Juha Sipilän kanssa.

 

 

Pysäytin Rungrenin ja Sipilän luoksemme ja pyysin heitä keskusteluihin pienen tamperelaisryhmämme kanssa.

Saimme molemmissa keskusteluissa uutta tietoa ja pystyimme välittämään Rungrenille sekä Sipilälle niitä asioita, jotka ovat Tampereelle tärkeitä!


Jälleen kerran tuli osoitetuksi se, että päättäjien kanssa pitää rohkeasti käydä keskusteluihin, sillä vain siten voi viedä asioita eteenpäin.

 

Tarkoitukseni on lähipäivinä palata tällä saitilla joihinkin niistä asioista, jotka nousivat pintaan tapahtumissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suome Keskusta, politiikka- ja toimintapäivät, Ostrobotnia, Arbis, Helsingin kaupungin ruotsinkielinen työväenopisto, Juha Sipilä, Simo Rungren, Timo Hanhilahti, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö,

Keskustan Timo Hanhilahti Tampereen kaupunginhallitukseen

Torstai 31.1.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry antoi eilen julkisuuteen tiedotteen niistä Tampereen kaupunginvaltuuston päätöksistä, joissa keskustalaisia henkilöitä on valittu Tampereen luottamushenkilöiksi.

Tiedotteemme otsikko on myös tämän jutun otsikkona ja tiedotteemme kuului näin:


************

Tampereen kaupunginvaltuuston kaksi ensimmäistä kokousta pidettiin tammikuun 21. sekä 28. päivinä ja niiden asialistalla oli pääasiassa luottamushenkilövalintoja.

 

Edellisellä vaalikaudella apulaispormestarina yhdyskuntapalveluista vastannut Timo Hanhilahti valittiin nyt kaupunginhallituksen jäseneksi.

 

Hanhilahti valittiin myös kaupunginhallituksen liiketoimintajaoston varajäseneksi.

 

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnan jäseneksi valittiin Tuomo Räihä ja hänen varajäsenekseen Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.

 

Saman lautakunnan jaoston jäseneksi valittiin Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja hänen varajäsenekseen Tuomo Räihä.

 

Osaamis- ja elinkeinolautakunnan jäseneksi valittiin Vilhartti Hanhilahti ja hänen varajäsenekseen Matti Järvinen.

 

Yhdyskuntalautakunnan jäseneksi valittiin Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja hänen varajäsenekseen Matti Järvinen.

 

Saman lautakunnan ympäristö- ja rakennusjaoston jäseneksi valittiin Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja hänen varajäsenekseen Matti Järvinen.

 

Keskusvaalilautakunnan 2.varajäseneksi valittiin Eeva Tuokko.

 

Toisen asteen koulutuksen johtokunnan jäseneksi valittiin Seija Alatalo ja hänen varajäsenekseen Titta Mattila.

 

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan jäseneksi valittiin Esko Erkkilä.

 

Pirkanmaan käräjäoikeuden lautamieheksi valittiin Raija Moilanen.

  

Henkilövalintoja tehdään myöhemmin lisää ja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö toteaakin, että sen jäsenissä on monia asiantuntevia sekä yhteistyökykyisiä henkilöitä myös myöhemmin täytettäville luottamushenkilöpaikoille.

 

Kunnallisjärjestö haluaa kiittää Timo Hanhilahtea siitä neljän vuoden rupeamasta, jonka ajan hän johti apulaispormestarina Tampereen kaupungin yhdyskuntapalveluja. 

 

Vaalikauden kestänyt työ yhdyskuntapalvelujen apulaispormestarina merkitsi, että Timo Hanhilahti on Suomessa kaikkien aikojen pisimmän kokemuksen omaava apulaispormestari!

 

Kunnallisjärjestö on iloinen, että Hanhilahti jatkaa Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana ja nyt myös kaupunginhallituksen jäsenenä.


************

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: www.tampereenkeskusta.fi, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Timo Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Tuomo Räihä, Matti Järvinen, Vilhartti Hanhilahti, Seija Alatalo, Raija Moilanen, Eeva Tuokko, Titta Mattila,

"Keskustaan saavutaan nopeasti, jotta voidaan olla hitaasti ja rauhallisesti perillä"

Torstai 20.12.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelman lopputulosta esiteltiin luottamushenkilöille ja muille asianosaisille torstaina 13.12.2012. Esittely tapahtui aamupäivätapahtumana Museokeskus Vapriikissa.

 

Olin paikalla Etelä-Alvareiden edustajana.

 

Kutsuttuja oli pitkä lista eli seuraavat tahot:

 

Keskustan kehittämisen seurantaryhmä

 

Luottamushenkilöt

Yhdyskuntalautakunta

Valtuustoryhmät

 

Kansalaisyhdistykset

Suomen liikenneliitto ry

Alue-Alvarit

 

Yrittäjät ja elinkeinoelämä

Tampere tunnetuksi ry

Tammerkosken yrittäjät

Tampereen kauppakamari

Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy

Tampereen Aluetaksi Oy

 

Tampereen kaupunki

Takli projektiryhmä

Keskustahanke

Joukkoliikenne

Liikennesuunnittelu

Kaavoitus

Vammais- ja esteettömyysasiamies

Tapahtumatoimisto

 

Muut asiantuntijat

Tampereen teknillinen yliopisto

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä

Pirkanmaan ELY-keskus

 

On hämmästyttävää, että laajasta kutsuttujen joukosta huolimatta paikalla oli ainoastaan n. 25 henkilöä ja heistäkin osa poistui kesken tilaisuuden.

 

Tilaisuuden tekniset järjestelyt onnistuivat hyvin, sillä asiaohjelma oli onnistuttu sijoittamaan vajaan kahden tunnin jaksoon ja siitäkin keskusteluosuus käytti vajaan tunnin.

 

 

liikenneverkko1

 

Tilaisuuden avannut apulaispormestari Timo Hanhilahti muistutti, että Tampereen keskustan kehittäminen on tärkeä asia, sillä Tampereen keskustan vetovoima merkitsee paljon koko Pirkanmaalle.

 

Hanhilahti korosti, että lopulliset ohjauspäätökset tulevat aikanaan luottamushenkilöiltä.

 

Hän peräsi vaihtoehtoja keskustan kehittämiseen, sillä vaihtoehtojen esittäminen takaa aina parhaan lopputuloksen

 

Apulaispormestari peräänkuulutti keskustan kehittämisessä muistettavan tamperelaisuutta. Hanhilahti konkretisoi tämän merkitsevän mm. sitä, että mistä tahansa Suomesta kotoisin olevan pitää viidensadan metrin keskustakävelyn perusteella tietää olevansa Tampereella!

 

 

liikenneverkko2

 

Suunnittelutyötä johtanut Björn Silfverberg alusti varsinaisen asiaosuuden ja hänen esityksensä teema oli:

”Hidas ja nopea kaupunki kulkumuotojen yhteispelillä”.

 

Silfverberg muistutti, että suunnittelutyön johtavana teemana on ollut Tampereen kilpailukyvyn parantaminen.

 

-Monta isoa hanketta on tulossa suunnitteluun ja päätöksentekoon, sanoi Silfverberg.

 

Silfverbergin esityksen todellinen helmi oli mielestäni tämän jutun otsikkolause;


”Keskustaan saavutaan nopeasti, jotta voidaan olla hitaasti ja rauhallisesti perillä”

 

Toinen asia, josta olin mielissäni ja josta omaan myös tiettyä kokemusta, oli se kun Silfverberg totesi, että Würzburg on kaupunki, josta voidaan ottaa oppia Tampereen keskustaa kehitettäessä.

 

Vierailin lomamatkallani Würzburgissa viime Vappuna ja sain tästä baijerilaiskaupungista miellyttävän vaikutelman.

 

Myös se miellytti minua, kun Silfverberg totesi olevan tärkeää, että autolla pitää päästä keskustaan.

 

Polkupyöräilijät ovat ahtautuneet liiaksi Tampereen keskustaan ja suunnitelmien toteuttaminen merkitsee, että Hämeenkatu rauhoitetaan pyöräilyltä Koskipuiston ja Rautatienkadun väliseltä matkalta – hieno asia!

 

Eräs hyvä slougan, joka jäi ”soimaan” Silfverbergin esityksestä oli

 

”Järveltä järvelle”

 

Sen sisältö jäi tilaisuudessa hieman avoimeksi, mutta toivottavasti Tampereen kaupungin ideanikkarit pystyvät jalostamaan sen pohjalta hienon mainoslauseen Tampereen markkinointiin.

 

 

liikenneverkko3

 

Projektiarkkitehti Kay Bierganns keskittyi ”Keskusta kehittyy” –esityksessään Tampereen keskustan maanalaisten pysäköintitilojen esittelyyn ja uusien pysäköintitilojen kaavailuihin.

 

P-Hämppi on tässä vaiheessa valmis, mutta P-Frenckell ´n osalta on laajentamissuunnitelmia.

 

P-Kunkku on kokonaan aloittamatta ja kulkuyhteys Näsinkallion eritasoliittymästä Tampereen keskustan maanalaisiin pysäköintitiloihin on luonnollisesti vasta suunnittelijoiden pöydällä, sillä se on osa mahdollisesti joskus toteutettavasta Rantaväylän tunnelista.

 

On todettava, että Bierganns´n esityksestä huokui hänen vajavainen suomalaisen ja tamperelaisen kulttuurin tuntemuksensa. Vast`ikään baijerilaisista maisemista palanneena voin todeta, että emme voi ja meidän ei kannata suoraan kopioida keski-eurooppalaisia ratkaisuja Tampereelle.


Konsulttien lennokkuus on kuitenkin tiettyyn rajaan saakka hyvä ja se voidaan tässä vaiheessa antaa anteeksi ja jopa hyväksyä, mutta asia on luottamushenkilöiden aikoinaan lopullisessa päätöksenteossa huomioitava.

 

Alustusten aikana ja niiden jälkeen käyty keskustelu oli vilkasta.

 

Hämeenkadun ehkä joskus tapahtuva rauhoittaminen henkilöautoliikenteeltä puhutti, sillä yhtenä "kiertoväylänä" käytettävä Satakunnankatu on paikoitellen vain n. kymmenen metriä leveä. Silfverberg vakuutti, että Satakunnankadun leveys on riittävä. Silfverbergin vastausta "on syytä epäillä"!

 

Tampereen keskustan liikenneverkon kehittäminen on tamperelaisten ja pirkanmaalaisten kannalta tärkeää.

 

Seitsemän kilometrin etäisyydellä Tampereen keskustasta asuvana se ei ole kuitenkaan minulle ”maailman tärkein” asia. Saan lähes kaikki tarvittavat palvelut Koivistonkylästä ja Tampereen-Pirkkalan rajamailla sijaitsevalta Sarankulman-Partolan alueelta.

 

Käyn toki Tampereen keskustassa, mutta viivyn siellä vain välttämättömän ajan.

 

Toivon, että ”keskusta-kansan” liikennejärjestelyihin ml. ratikat ja tunneli haaskattaisiin mahdollisimman vähän rahaa, sillä se kaikki on pois muista tärkeistä menoeristä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelma, liikenneverkkosuunnitelma, Vapriikki, Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti, Björn Silfverberg, Kay Bierganns, Etelä-Alvari, Museokeskus Vapriikki, Würzburg,

Tampereen kokeneet keskustalaiset kuntajohtajat

Torstai 29.11.2012 - -Esko Erkkilä-

Tampere on vetovoimainen keskus ja eräs osoitus siitä on mm. se, että useat keskustalaisesti ajattelevat kuntajohtajat ovat eläkepäivillään asettuneet Tampereelle asumaan.

 

Tunnen heitä moniakin, mutta taannoisten kunnallisvaalien aikana sain ”Meidän Tampere” –lehden toimittajana tehdä kahdesta kokeneesta kuntajohtajasta haastattelun vaalilehteemme.

 

Kyseessä ovat Tuomo Räihä ja Eero Mäki-Tanila joiden kanssa apulaispormestari Timo Hanhilahden kanssa saimme viettää asioita pohdiskelevan juttuhetken.

 

Mäki-Tanila ja Räihä olivat Keskustan ehdokkaita ja Tuomo Räihä sai niin paljon ääniä, että hänet valittiin Keskustan varavaltuutetuksi.

 

Juttu julkaistiin Keskustan vaalilehdessä, mutta jutussa käsitellyt asiat ovat vaalien jälkeenkin ajankohtaisia.

 

Näin juttumme kulki:

 

*************

 

Keskustan kokeneet kuntajohtajat ovat valmiit kehittämään Tamperetta

 

On onni Tampereelle, että kaupungista on muodostunut kokeneiden keskustalaisesti ajattelevien kuntajohtajien asuinpaikkakunta.

 

Tampereella heitä asuu useitakin - nyt kaksi heistä on asettunut kunnallisvaaliehdokkaiksi Keskustan listalle.

 

 

kuntajohtajat

 

Oulunsalon kunnanjohtajana 1975 – 2009 toiminut Tuomo Räihä (vasemmalla) ja Kiikan sekä Äetsän kunnanjohtajana vuosina 1977 – 2008 toiminut ja sen jälkeen Sastamalan kaupungissa ”Elämänlaatu ja elävä maaseutu” –sektorista vuosina 2009 – 2012 vastannut Eero Mäki-Tanila (oikealla) kokoontuivat 13.9.2012 apulaispormestari Timo Hanhilahden (keskellä) kutsusta pohtimaan Tampereen kehittämistä.

 

 

Meidän Tampere –lehden toimittaja totesi, että kaikki kolme pitävät huolen kunnostaan. Mäki-Tanila on juossut 30 maratonia ja juoksee edelleen viikossa 30 – 50 kilometriä. Räihä on innokas kävijä Ratinassa, jossa Tampereen kaupungin ”vertaistuella” järjestetään senioreille monipuolista liikuntaa. Apulaispormestari Hanhilahti tunnetaan innokkaana pyöräilijänä ja tänäkin vuonna polkupyöräilyä hänelle on jäänyt taakse jo 2.500 kilometriä!

 

Kuntajohtajat painottivat pohdiskelussaan keskustan kehittämisen tärkeyttä. Palveluiden, viihtyvyyden ja turvallisuuden kehittäminen ovat heidän mielestään Tampereen keskusta-alueen kehittämisessä ydinalueita.

 

Toisaalta Räihä, Mäki-Tanila ja Hanhilahti olivat yksimielisiä siitä, että Tamperetta pitää kehittää laidasta laitaan – kaupunginosien, asuinalueiden ja kylien kehittäminen pitää olla keskeisellä sijalla kaupungin kehittämisessä.

 

Valtiovarainministeriön kuntaosaston ylijohtaja Päivi Laajalan johtaman työryhmän työtä kuntajohtajat kritisoivat ammattitaidolla.

 

Eero Mäki-Tanilan mielestä ainoa järkevä tapa edetä kuntauudistuksessa on keskustella kuntien välisestä yhteistyöstä pakkoliitospuheiden sijasta.

 

Mäki-Tanila totesi, että kaupunkiseudun asukkaiden kannalta keskeisiä yhteistyökohteita ovat esim. liikenne, terveydenhuolto ja yleiskaavoitus.

 

Tuomo Räihä kysyi, halutaanko kuntakentälle monopolia vai verkostoja? Monopolin seurauksena paikallisdemokratia vähenisi hänen mielestään ja siten puheet paikallisen päätösvallan säilyttämisestä ovat teatteria.

 

Kaikki kolme kuntajohtajaa olivat yksimielisiä, että pieni kilpailu kuntien välillä ja jokaisen kunnan vahvuuksien esilletuonti kehittää tehokkaimmin koko aluetta. Ihmisten identiteetin säilyttäminen on tärkeää ja suurkuntia luomalla se suorastaan ryöstettäisiin monilta!

 

Räihä ja Mäki-Tanila vakuuttivat, että kaikissa kunnissa mietitään joka hetki miten kuntien verkosto parhaiten pystyy kehittämään koko seutukuntaa.

 

Kuntajohtajien keskeinen kunnallisvaaliteesi on, että palvelut pitää pystyä hoitamaan kaikille. He muistuttivat, että lasten ja ikääntyneiden paras paikka on kaikissa tapauksissa oma koti.

 

Koulujen liikuntakasvatuksen edistämisestä Räihä, Mäki-Tanila ja Hanhilahti olivat huolissaan. He totesivat, että lasten ja nuorten lihavuus tuo jo varhain diabeteksen vaaran sekä merkitsee iän karttuessa sydän- ja verisuonitautien lisääntymistä. Nivelrikot ovat vanhemmiten seurausta jo varhaisiässä alkaneesta liikalihavuudesta.

 

Kuntajohtaja Eero Mäki-Tanilan eräs resepti lasten ja nuorten liikuntakasvatuksen edistämiseen on parkour-telineiden ja –ratojen rakentaminen koulujen pihoille sekä muille sopiville paikoille. Parkour-telineet ovat edullisia ja niillä liikkuminen kiinnostaa nykyajan lapsia sekä nuoria. Ehdottelipa Mäki-Tanila Meidän Tampere –lehden toimittajaakin kokeilemaan parkouria!

 

Oulunsalon entisenä kunnanjohtajana Tuomo Räihällä on kokemusta kehyskunnassa sijaitsevan lentokentän ja suurkaupungin keskustan välille aikaansaadusta ”laatukäytävästä”. Räihä on asiassa asiantuntija ja hän haluaa, että Oulussa ja Oulunsalossa aikaansaatu vastaava laatukäytävä saataisiin myös Pirkkalan lentoaseman ja Tampereen keskustan välille.

 

Apulaispormestari Hanhilahden kokoonkutsuma keskustelutilaisuus osoitti, että Keskustan listoilta Tampereen kaupunginvaltuustoon pyrkivillä kuntajohtajilla on paljon tietoa ja kokemusta. Heidän tietonsa ja taitonsa pitäisi pystyä nyt hyödyntämään tamperelaisten ja koko seutukunnan parhaaksi.

*************

 

Nyt juttua tutkailtuani huomaan, että siinä kuntajohtajat tuovat esille muutaman sellaisen asian, joita pitäisi välittömästi alkaa viemään eteenpäin.


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Timo Hanhilahti, Tuomo Räihä, Eero Mäki-Tanila, parkour, laatukäytävä Pirkkalan lentoasemalta Tampereelle,

Kysymys lakimiesarmeijalle: "Miten tämä on mahdollista?"

Torstai 8.11.2012 - -Esko Erkkilä-

Aamulehden 5.11.2012 järjestämässä ”Pormestarikatsastuksessa” tuli esille eräitä mielenkiintoisia, jopa tärkeitä kysymyksiä.

 

Erittäin suurella mielenkiinnolla ja tarkkaavaisena kuuntelin, kun pormestariehdokkaat keskustelivat Tampereen kaupungin oman tuotannon näkymistä sekä sitä, kun keskusteltiin Tampereen kaupungin hankintatoimen kehittämisestä.

 

Aluksi muutama kommentti oman tuotannon tiimoilta:

 

Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti paalutti, että kaupungin oman tuotannon osuuden pitää olla yli puolet sen sektorin palveluista, jota kulloinkin tarkastellaan.

 

Olen Hanhilahden kanssa samaa mieltä, sillä volyymiltään liian pieneksi kuihdutettu oma tuotanto ei pysty olemaan taloudellisesti kilpailukykyistä.

 

Hanhilahti painotti – aivan oikein - , että oman tuotannon johtamista pitää koko ajan kehittää.

 

Puhun kokemuksesta kun totean, että Tampereen kaupungin liikelaitosten johtokuntien luottamushenkilöillä on johtamisen kehittämisessä tärkeä rooli. Johtokunnat ovat elin, joka antaa tukensa liikelaitoksen toimivalle johdolle liiketoiminnan johtamisessa. Johtokunnan kuuluu myös välittömästi puuttua toimivan johdon toimenpiteisiin tai toimimattomuuteen, jos se havaitsee puuttumiseen olevan tarvetta.

 

Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajana hieman harmittelen, että Peltolammin alueurakkaa ei otettu kaupungin oman tuotannon hoidettavaksi, kun se taannoin oli katkolla.

 

Yksityistämisessä on joskus kuljettava myös siihen suuntaan, että ulkopuolisille yrityksille ulkoistettuja toimintoja otetaan takaisin kaupungin oman tuotannon hoidettavaksi. Nyt Tampereella ei juurikaan näin tapahdu, vaan oman tuotannon hoidossa olevia toimintoja koko ajan valuu ulkoistuksen nimissä bisnesyritysten hoidettavaksi. Se ei kuulu keskustalaiseen ajattelutapaan!

 

 

Sitten Tampereen kaupungin hankintatoimen kehittämisestä:

 

 

Keskustelun tästä aihepiiristä aloitti Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti, joka peräsi kaupungin toimenpiteitä lähiruuan aseman parantamiseksi.

 

Pormestariehdokkaat totesivat yhteisesti, että tarjouspyynnön laatiminen on todellinen taitolaji.

 

Tarjouspyynnössä pitää huomioida monia muitakin asioita kuin pelkkä hinta.

 

Varoittavana esimerkkinä mainittiin Jyväskylän kaupungin pesulakilpailutus, jonka voitti virolainen pesula.

 

Nyt Jyväskylän ja Viron välillä pyörii kuljetusyrittäjille mieluinen likaisen ja puhtaan pyykin rekkaralli, kun Jyväskylästä kuljetetaan likainen pyykki Viroon ja puhtaat pyykit Virosta Jyväskylään.

 

Jokainen osaa todeta, että pesulakilpailutuksen lopputulos ei ollut järkevä.

 

Jyväskylän pesulakilpailutuksen lopputulos on yhtä järjetön kuin se, että TKL:n busseja korjautetaan Virossa!

 

Pormestariehdokkaat peräänkuuluttivat Tampereen kaupungin oman tuotannon mahdollisuutta osallistua kilpailutuksiin. Tiedän ne vaikeudet, jotka oman tuotannon osallistuminen kilpailutuksiin aiheuttaa, mutta totean, että pormestariehdokkaiden ehdottamaa varjokilpailutusta käytetään ainakin jossain määrin jo nyt. Varjolaskelmien avulla pystytään estämään ainakin räikeimmät yritykset naruttaa Tampereen kaupunkia ja sen veronmaksajia.

 

Annan suuren tunnustuksen Kokoomuksen pormestariehdokkaaksi kohonneelle valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikoselle, kun hän peräänkuulutti hankintaosaamisen hankkimista lakimiesarmeijalle.

 

Ikonen evästi hankinta-asioissa lakimiesten palveluja käyttäviä näin:

 

 

Älkää kysykö:

 

”Onko tämä mahdollista?”

 

Vaan kysykää:

 

”Miten tämä on mahdollista?”

 

 

Totean viidentoista vuoden hankintaosaamisellani olevani Anna-Kaisa Ikosen kanssa samaa mieltä

 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Pormestarikatsastus, Tampereen kaupungin oma tuotanto, kilpailuttaminen, hankintaosaaminen, lakimiehet, lakimiesarmeija, Timo Hanhilahti, Anna-Kaisa Ikonen, Miten tämä on mahdollista?,

Vanhemmat kirjoitukset »