Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Olipa hieno näyttelypäivä!

Torstai 4.7.2019 - -Esko Erkkilä-

Olen osallistunut näytteilleasettajan roolissa lukemattomiin maatalousnäyttelyihin vuodesta 1971 alkaen, mutta eilinen vierailuni Okra 2019 – näyttelyssä oli yliveto.

 

 

Okra on hienosti toteutettu näyttely ja avajaispäiväänsä se oli koonut merkittävän joukon maa- ja metsätalouden, politiikan, agribisneksen, ruokaturvallisuuden ja monen muun lohkon keskeisiä toimijoita Oripään lentokentälle.

 

 

Uskallan todeta, että myös minä olin ”kuin kala vedessä”, kun sain tavata henkilöitä, joiden kanssa olen saanut menneitten vuosien aikana tehdä yhteistoimintaa ja monien kanssa saan tehdä yhteistoimintaa myös nyt ja jatkossa.

 

 

Pieni kuvakimara kertokoot:

IMG_2435.JPG

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on hyvä esiintyjä ja hän pitikin voimallisen ja tulevaisuudenuskoa kasvattavan näyttelyn avajaispuheenvuoron.

IMG_2415.JPG

Elinkeinoministeri Katri Kulmunin ja Olavi Ala-Nissilän sain kamerani linssiin Keskustan osastolla.

IMG_2422.JPG

Jyrki Kataisen kabinettipäällikkö Risto Artjoki (vasemmalla) ja MTK-Lounais-Suomen toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki.

IMG_2426.JPG

Näyttelyn johtaja Jukka Isotalo ja Sirkka Isotalo omistavat maamme suurimman kanalan ja oli mukava todistaa, kun he keskustelivat ministeri Lepän kanssa.

IMG_2428.JPG

Tässä MMM:n kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio on Isotalojen seurassa.

Työelämäni aikana Husu-Kallion "pääjohtaman" Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa olin lähes päivittäin yhteydessä!

IMG_2429.JPG

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen ja Olavi Ala-Nissilä tuntuivat löytäneen yhteistä juteltavaa!

IMG_2438.JPG

MTK:n hallituksen jäsenen ja Karjalan Liitto ry:n puheenjohtajan Pertti Hakasen sekä Seija Hakasen tapasin myös näyttelykentällä.

IMG_2395.JPG

Vielä löytyy Raisioltakin tukipylväitä, jota pystyvät pitämään yrityksen - myös minun nelikymmenvuotisen leipäpuun yhä edelleen hengissä; Marianne Leskinen ja Raimo Rantanen!

Hienoa nähdä tuo siilomerkki!

IMG_2446.JPG

Näyttelypäiväni kruunasi, kun tapasin läheisimmän työkaverini Merja Holman, joka on ehdottomasti Suomen johtava asiantuntija nautojen ruokinta-asioissa!

Hieno näyttelypäivä kerrassaan!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Okra 2019, ministeri Jari Leppä, ministeri Katri Kulmuni, kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, Arto Satonen, Olavi Ala-Nissilä, Pertti Hakanen,

On Ruokarouvan ansiota, että Suomi on salmonellavapaa maa

Tiistai 28.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Aamulehti tituleeraa maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kalliota Ruokarouvaksi eilen ilmestyneessä lehdessään.

 

 

Tunnen ”Ruokarouvan” vuodesta 1997 alkaen, jolloin ensimmäisen kerran kävin tuoreena Raision rehuteollisuuden raaka-ainepäällikkönä Maa- ja metsätalousministeriössä neuvottelussa.

 

 

Pidän Aamulehden Husu-Kalliolle ”myöntämää” arvonimeä oikeutettuna.

 

 

Ruokarouvan rooli on ollut keskeinen siinä työssä, jonka ansiosta Suomi on pystytty pitämään salmonellasta vapaana maana.

 

 

Suomen säilyminen salmonellavapaana maana pohjautuu paljolti sille, että rehuteollisuutta valvova viranomainen eli Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja alan teollisuus tekevät tiivistä yhteistyötä, jotta salmonella ei ole saanut jalansijaa maamme elintarvikeketjussa.

 

 

***************

 

 

Jaana Husu-Kallio toimi Euroopan komission terveysosaston varapääjohtajana 2002-2006.

 

 

Brysselistä vapauduttuaan hän toimi elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtajana 2006-2012 ja tältä ajalta tunnen hänet parhaiten.

 

 

Nyt Jaana Husu-Kallio toimii maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkönä ja viimeksi tapasin hänet Helsingin Senaatintorilla MTK:n traktorimarssin aikana.

 

 

***************

 

 

Olen sanonut monta kertaa ja sanon sen myös nyt, että kun Sirkka-Liisa Anttila toimi Suomen maa- ja metsätalousministerinä ja Jaana Husu-Kallion Eviran pääjohtajana, saattoivat suomalaiset luottaa, että maamme ruokaturvallisuus oli varmoissa käsissä!

 

 

Sain Raision rehuteollisuuden raaka-ainepäällikkönä seurata aitiopaikalta niitä toimenpiteitä, joilla varmistettiin silloin ja varmistetaan myös nyt Suomen ruokaturvallisuus.

 

 

Ruokaturvallisuuden takaamisessa salmonellavalvonnalla on keskeinen rooli, mutta rehuraaka-aineiden ja elintarvikkeiden dioksiinivalvonnat, hometoksiini- ja vierasainejäämien seuranta sekä monet muut seikat ovat keskeisillä sijalla, jotta Suomen ruokaturvallisuus toteutuu.

 

 

Ruokaturvallisuus ja viranomaisvalvonnan tiukkuus ovat taas ajankohtaisia, kun Brasiliasta on Eurooppaankin tuotu mädäntynyttä ja salmonellasaastunutta lihaa.

 

 

On paljolti Ruokarouvan ansiota, että tilanteemme on ruokaturvallisuuden osalta niin hyvä kuin se on.

 

 

Tiukinkaan valvonta ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että vain kotimaisia elintarvikkeita käyttämällä takaamme esimerkiksi julkisessa ruokailussa turvallisen ruuan.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ruokarouva, ruokarouva Jaana Husu-Kallio, kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, Evira Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio, salmonellavapaus, Suomen salmonellavapaus,

Yhdentoista ministeriön korkeimmat virkamiehet olivat Tampereella avaamassa hallintoa

Perjantai 18.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereella avattiin tiistaina 15.10.2013 ”Yhdessä yli esteiden – ilmoita avoimuuden esteestä” –kampanja.

 

Kampanjan avajaistilaisuus järjestettiin Vanhalla kirjastotalolla ja avaamiseen osallistuivat yhdestoista ministeriön korkeimmat virkamiehet eli kansliapäälliköt.

 

 

vm1

 

 

Tilaisuudesta kerrottiin laajasti etukäteen ja siitä kiitokset järjestäjille.

 

 

 

vm2

 

 

Valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen ja Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen avasivat kaikille avoimen tilaisuuden.

 

 

 

vm3

 

 

Sukunimensä mukaisesti aina niin iloinen ja sydämellisesti esiintyvä kansalaisvaikuttaja Milla Ilonen kertoi vaikuttamisen esteistä positiiviseen sävyyn.

 

 

 

vm4

 

 

Toisen puheenvuoron vaikuttamisen esteistä käytti Tampereen Maahanmuuttajaneuvoston varapuheenjohtaja Mustafa Kara; hänen olisi ehkä hyvä ottaa oppia Milla Ilosen positiivisesta asenteesta, kun puhuu vaikuttamisen esteistä.

 

 

 

vm5

 

 

Alkupuheenvuorojen jälkeen paikalle saapuneet kansalaiset hajaantuivat salin seinävierille rakennettujen eri ministeriöiden ständien äärelle keskustelemaan ministeriöiden korkeimman virkamiesjohdon kanssa.


 

Keskustelin lähes kaikkien kansliapäälliköiden kanssa ja on heti todettava, että kokemukseni olivat pelkästään positiivisia!

 

 

vm6

 

 

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki on paljon vartijana, kun hän pyrkii ilmeisen määrätietoisesti, mutta valitettavasti kuitenkin ministeriönsä poliittisen päättäjän alaisena ohjailemaan Suomea pois tästä vakavasta taloudellisesta tilanteesta.

 

 

vm7

 

 

Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen on toinen johtava virkamies, jonka hallinnonalan ratkaisut ovat keskeisiä, kun maamme pyrkii taloudellisesti pääsemään selvemmille vesille.

 

 

vm8

 

 

Nykyisistä kansliapäälliköistä tunnen henkilökohtaisesti maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion.

 

Muistan Jaanan jo silloin, kun hän ministeriössä toimi rehuteollisuutta koskevien asioiden parissa.

Varsinaiset kannuksensa Husu-Kallio hankki Euroopan komission terveys- ja kuluttajasuojaosaston varapääjohtajana sekä sen jälkeen Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtajana.

Husu-Kallio on menettänyt ”näkyvyyttään” maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkönä, mutta uskon, että tämäkin asia petraantuu, kun hallitusvalta Suomessa vaihtuu.

Huomasin, että GMO-kysymykset olivat kansalaisten mielessä, kun he keskustelivat Husu-Kallion kanssa.

 

 

 

vm9

 

 

Tiedustelin puolustusministeriön kansliapäälliköltä, kenraaliluutnantti Arto Rädyltä kertausharjoituksiin kutsuttavien reserviläisten määriä ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

 

En varmaan paljasta sotasalaisuuksia, kun kerron Rädyn todenneen, että vielä 2000-luvun aivan alussa kertausharjoituksiin kutsuttiin n. 20.000 reserviläistä vuosittain.

 

Nykyään määrä on ainoastaan n. 5.000 reserviläistä ja näin tulee jatkumaan vuoteen 2015 saakka. Sen jälkeen suunnitelmissa on kutsua kertausharjoituksiin n. 18.000 reserviläistä vuosittain.

 

 

vm10

 

 

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg´ltä kysyin poliisiuudistuksen nykyvaihetta ja niistä muutoksista, joita poliisitoimen hoitamiseen on tulossa.

 

Nerg kertoi, että uudistuksessa pyritään vähentämään hallintoa ja viemään poliisitointa lähemmäs kansaa. Kansainvälisen rikollisuuden lisääntyminen aiheuttaa muutoksia poliisin toimintaan.

Kysyin haja-asutusalueiden poliisitoiminnan näkymistä ja niiden osalta kansliapäällikkö Nerg totesi asian olevan haasteellinen. Tämä on helppo uskoa.

Kansliapäällikkö Nerg teki asiantuntevan vaikutuksen. Sanoinkin sen hänelle ja viittasin siihen kohuun, jonka hänen valintansa aiheutti. Tuntuu, että saimme hyvän henkilön kansliapäälliköksi sisäministeriöön.

 

 

 

vm11

 

 

 

Tein hymyssäsuin kärjekkään kysymyksen sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukeelle, kun kysyin, että joko hänet on kelpuutettu SOTE-uudistusta pohtivaan ryhmään.

 

Sillanaukee totesi, että kansliapäällikkönä hän joka tapauksessa johtaa uudistusta.

Heitin vinkkinä entiselle Tampereen apulaiskaupunginjohtajalle, että pysy sotkusta nyt erossa ja tule esiin ”uutena voimana” vasta sitten, kun nykyinen sotku on ajettu täydellisesti kiville!

 

 

 

vm12

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoisen,…

 

 

 

vm13

 

 

…oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astolan

 

 

 

 

vm14

 

…ja liikenneministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiaisen (oikealla) kanssa en ehtinyt keskustella lainkaan.

 

Pursiaisen kanssa tässä keskustelemassa Kaakkois-Alvarin puheenjohtaja Tero Vehviläinen.

 

 

 

 

vm15

 

 

Myös ympäristöministeriön kansliapäällikön Hannele Pokan juttusille en ehtinyt, sillä hänen puheilleen oli koko ajan jonoa.

Olisin muistellut ainakin niitä aikoja, jolloin osallistumme rinta rinnan Suomi-juoksee juoksuihin!

 

 

On kerrassaan hieno asia, että hallinto avautuu ja kansalaisille annetaan mahdollisuus kertoa hallinnon avoimuuden esteistä.

 

Valitettavasti nämä tilaisuudet ovat ainutkertaisia ja siinä mielessä me tamperelaiset saimme taas kerran olla etuoikeutetussa asemassa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Avoin Hallinto, Olli-Pekka Heinonen, Martti Hetemäki, Erkki Virtanen, Tiina Astola, Päivi Sillanaukee, Arto Räty, Jaana Husu-Kallio, Harri Pursiainen, Anita Lehikoinen, Päivi Nerg, Hannele Pokka, Anna-Kaisa Ikonen, Milla Ilonen, Yhdessä yli esteiden,

Mikä kouluruoka haluaisin olla?

Lauantai 6.10.2012 - -Esko Erkkilä-

Valtion ravitsemusneuvottelukunta järjesti eilen Tampereella tiedostus- ja keskustelutilaisuuden, jonka teemana oli

 

”Ravitsemuksella terveyttä ja hyvinvointia kuntalaisille vauvasta vaariin – ruokaan panostaminen kannattaa!”

 

Tilaisuus oli kaikille avoin ja sinne oli kutsuttu median edustajat, Pirkanmaan kuntapäättäjät, kunnallisvaaliehdokkaita sekä kuntien ravitsemusasioista päättäviä toimijoita.

 

Paikalla oli nelisenkymmentä ruoka-asioista kiinnostunutta ja tilaisuuden lopuksi järjestettiin paneelikeskustelu, jossa puolueiden edustajat kertoivat taustaryhmänsä mielipiteistä päivän aiheeseen.

 

Edustin paneelissa Suomen Keskustaa.

 

 

vapriikkijaanahusukallio

 

 

Tilaisuuden avaajana ja koko ajan paikalla olleena jämäkkänä johdattelijana toimi maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio. Hän toimii myös Valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtajana.

 

Tapasin Husu-Kallion vasta nyt ensimmäisen kerran hänen kansliapäällikköaikanaan. Sain tehdä vuosikaudet tiivistä yhteistyötä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa, kun Jaana Husu-Kallio toimi sen pääjohtajana.

 

Kokemukseni Husu-Kalliosta pätevänä suomalaisen ruokaturvallisuuden vartijana on ehdoton ja sen vuoksi totesinkin hänelle, että meillä suomalaisilla on nyt hieman turvaton olo, kun Sinä et ole Eviran johdossa!

 

Toki MMM:n kansliapäällikkyys on todellisen vaikuttajan paikka, sillä nyt Husu-Kalliolla on hyvin laaja vastuualue mm. kansalaisten ruokaketjussa.

 

 

vapriikkikolesteroliarvot

 

Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio katsoo eteenpäin ja hän totesikin alustuksessaan, että nyt pitää toimia!

Tarve toimia ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuksesta, jossa on seurattu väestön seerumin kolesteroliarvojen kehittymistä 1982 – 2012.

Kaaviosta nähdään, että miesten sekä naisten kolesteroliarvot ovat kohonneet kuluneena viisivuotiskautena!

 

Tampereen Vapriikissa pidetyssä tilaisuudessa julkistettiin Valtion ravitsemusneuvottelukunnan tuottama opas

”Ravitsemuksella hyvinvointia”.

 

Oppaaseen on koottu hyvän ravitsemuksen edistämiseksi annetut suomalaiset suositukset ja siinä esitellään esimerkkejä kunnissa toteutetuista hyvistä käytännöistä.

 

 

vapriikkipanelistit

 (Kuvaaja: Mikko Kiio)

Tilaisuus huipentui paneelikeskusteluun ja sen johdattelijana toimi neuvotteleva virkamies Sirpa Sarlio-Lähteenkorva (oikealla) sosiaali- ja terveysministeriöstä.

 

Panelistit oikealta lukien

 

  • Raine Nuolikoski, toimitusjohtaja Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut Oy Servi
  • Esko Erkkilä, Suomen Keskusta
  • Kari-Pekka Rauhala, Perussuomalaiset
  • Taina Lampu, Kokoomus
  • Tiina Heinonen, Vasemmistoliitto
  • Anne Tervo, Sosiaalidemokraatit
  • Sirpa Pursiainen, Kristillisdemokraatit
  • Vesa Eskola, Vihreät
  • Elina Särmälä, ruokapalvelujohtaja Kuntaruokailun asiantuntijat KRA ry
  • Ulla Siljamäki-Ojansuu, johtava ravitsemusterapeutti Tays

 

 

vapriikkieskojamaitopurkki

 (Kuvaaja: Mikko Kiio)

Esittelyn yhteydessä meille oli annettu ennakkotehtäväksi tämän jutun otsikko.

Istumajärjestys oli minulle suosiollinen, sillä sain esittäytyä ensimmäisenä.

 

Otsikon kysymys oli minulle helppo, sillä halusin valita ravitsemuksellisesti terveellisen ja välttämättömän ruuan. Kotimaisuus ja se, että valitsemani kouluruoka on tuotettu lähellä, olivat valinnassani ehdottoman tärkeitä. Tamperelaisen elintarviketyöläisen työpaikan varmistaminen oli kouluruokani valinnassa minulle ensiarvoisen tärkeää.

 

Valintani oli helppo ja kävinkin ennen paneelitilaisuutta ostamassa Nekalan K-Supermarketista Länsi-Maidon Vihiojantie 3:ssa sijaitsevassa meijerissä pakkaaman kevytmaitopurkin. Kyseessä on Pirkanmaalla tuotetusta maidosta jalostettu tuote.

 

Esittelin Pirkanmaalla tuotetusta maidosta Tampereella pakatun maitopurkin kouluruokana, joka haluaisin olla!

 

 

vapriikkimaitokivitasolla

 

Länsi-Maidon Tampereen Nekalassa pakkaama kevytmaito on aistikkaassa pakkauksessa, sillä maitopurkin kyljessä on kuva Näsinneulasta.

Kuva on otettu eilen illalla mökkimme kivitasolla ja se on tarkoituksellisesti kooltaan iso, sillä lähellä tuotettu ruoka on ison kuvan arvoista!

 

On vähintään kummallista, että tuote ei ole päässyt esim. Tampereen suurimpiin S-ryhmän päivittäistavaraliikkeisiin! K-ryhmän maitohyllyssä se on!

 

Tarkoitukseni on palata paneelikeskustelun puheenvuoroihin ja niissä esitettyihin eri puolueiden painotuksiin myöhemmin.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtion ravitsemusneuvottelukunta, kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio, THL:n kolesterolitutkimus, Ravitsemuksella hyvinvointia, Länsi-Maito, maitoa Pirkanmaalta.