Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Alkuperäinen on se ainoa oikea

Sunnuntai 25.12.2016 - -Esko Erkkilä-

Minun jouluni alkaa, kun käyn sytyttämässä kynttilät jouluaattona iltapäivällä Viljakkalan hautausmaalla lepäävien läheisteni haudoille.

 

 

Kynttilöiden sytyttämisen jälkeen osallistun aattoillan hartauteen Viljakkalan kirkossa.

 

 

Näin taas eilen iltapäivällä!

 

 

 

viljakkala1.jpg

 

 

Viljakkalan kirkko on kotikirkkoni ja tässä se eilen kuvattuna Karhen porstuan puolelta.

 

 

Karhelaiset tulivat ennenaikaan kirkkoon oman porstuansa kautta, mutta nykyään sen kautta kirkkoon voivat saapua myös muut kuin karhelaiset.

 

 

Karhen porstuan edessä oleviin kivirappusiin liittyy monilla mukavia muistoja, sillä aikaisemmin ne toimivat porrastuksena, kun rippilapset valokuvattiin ennen ripillepääsyä.

 

 

Myös minulla on noilla rappusilla kuvattu oma rippikuvani tallella.

 

 

 

viljakkala2.jpg

 

 

Sakastin puolelta Viljakkalan kirkko näytti eilen tältä – edessä Viljakkalan sankarihaudat.

 

 

 

********************

 

 

Pidän valitettavana, että nykymuotoinen Jouluevankeliumi on minulle ja ikäpolveni edustajille vieras.

 

 

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanha Jouluevankeliumi on se oikea Jouluevankeliumi.

 

 

Nykymuotoinen Jouluevankeliumi ei tuo sitä joulutunnelmaa, jota kaipaamme.

 

 

Tässä se ainoa ja oikea Jouluevankeliumi:

 

 

***************

 

 

 

Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.

 

Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.

 

Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.

 

Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.

 

Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"

 

Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti."

 

Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.

 

Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.

 

 

******************

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan kirkko, aattohartaus Viljakkalan kirkossa, jouluevankeliumi, vanha jouluevankeliumi, Luuk. 2: 1-20, Jeesuksen syntymä ja enkelien ilmoitus paimenille, Karhen porstua,