Sunnuntai 16.1.2022 - -Esko Erkkilä-
Aluevaalit lähestyvät ja aktiiviset tulevat aluepäättäjät olivat kampanjoimassa eilen eli lauantaina 15.1.2022 Tammelantorilla sekä Ylöjärvellä Villen Kaupan pihalla.
Tammelantorilla olivat Keskustan lisäksi kampanjoimassa kristillisdemokraatit, perussuomalaiset sekä pienellä osasollaan myös demarit.
![IMG_4816.JPG](/files/esko.erkkila.palvelee.fi/IMG_4816.JPG)
Tammelantorilla oli vankka joukko keskustalaisia puheenjohtajansa Matti Järvisen sekä kunniapuheenjohtaja Matti Kaperin johdolla.
![IMG_4829.JPG](/files/esko.erkkila.palvelee.fi/IMG_4829.JPG)
Keskustan puoluesihteeri Rikka Pirkkalainen piti Ylöjärvellä hyvän puheen, jossa hän totesi kaikkien muiden puolueiden joutuvan näissä vaaleissa vastaamaan Keskustan esittämiin haasteisiin.
![IMG_4825.JPG](/files/esko.erkkila.palvelee.fi/IMG_4825.JPG)
Sain aikoinaan toimia kahdeksan ja puoli vuotta Ylöjärven kaupungin luottamushenkilönä, kun kuuluin Viljakkala-neuvostoon – kaksi vuotta varapuheenjohtajana, kaksi vuotta rivijäsenenä ja lopuksi neljä ja puoli vuotta puheenjohtajana.
Nyt Viljakkalasta on aluevaaliehdokkaana Matti Särkilampi (oikealla), Kurusta Minna Sarvijärvi sekä Ylöjärveltä Leena Risku.
![IMG_4820.JPG](/files/esko.erkkila.palvelee.fi/IMG_4820.JPG)
Minna Sarvijärven leipomat piparkakut olivat Ylöjärven tilaisuuden parasta tarjoilua!
-Esko Erkkilä-
|