Keskustan puoluesihteeri ja ehdokkaat vauhdittivat aluevaaleja Tammelantorilla sekä YlöjärvelläSunnuntai 16.1.2022 - -Esko Erkkilä- Aluevaalit lähestyvät ja aktiiviset tulevat aluepäättäjät olivat kampanjoimassa eilen eli lauantaina 15.1.2022 Tammelantorilla sekä Ylöjärvellä Villen Kaupan pihalla.Tammelantorilla olivat Keskustan lisäksi kampanjoimassa kristillisdemokraatit, perussuomalaiset sekä pienellä osasollaan myös demarit.Tammelantorilla oli vankka joukko keskustalaisia puheenjohtajansa Matti Järvisen sekä kunniapuheenjohtaja Matti Kaperin johdolla.Keskustan puoluesihteeri Rikka Pirkkalainen piti Ylöjärvellä hyvän puheen, jossa hän totesi kaikkien muiden puolueiden joutuvan näissä vaaleissa vastaamaan Keskustan esittämiin haasteisiin.Sain aikoinaan toimia kahdeksan ja puoli vuotta Ylöjärven kaupungin luottamushenkilönä, kun kuuluin Viljakkala-neuvostoon – kaksi vuotta varapuheenjohtajana, kaksi vuotta rivijäsenenä ja lopuksi neljä ja puoli vuotta puheenjohtajana.Nyt Viljakkalasta on aluevaaliehdokkaana Matti Särkilampi (oikealla), Kurusta Minna Sarvijärvi sekä Ylöjärveltä Leena Risku.Minna Sarvijärven leipomat piparkakut olivat Ylöjärven tilaisuuden parasta tarjoilua!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluesihteeri ja ehdokkaat vauhdittivat aluevaaleja Tammelantorilla sekä Ylöjärvellä, Tammelantori, Villen Kauppa Ylöjärvi, Leena Risku, Minna Sarvijärvi, Matti Särkilampi, Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Kuru, |
Viljakkala-neuvoston uudet päättäjät on valittuKeskiviikko 20.10.2021 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven kaupungin Hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 12.10.2021 valinnut Viljakkala-neuvoston jäsenet ja varajäsenet alkaneelle valtuustokaudelle.Toimin Viljakkala-neuvostossa kahdella edellisellä valtuustokaudella aluksi kaksi vuotta varapuheenjohtajana, sitten kaksi ja puoli vuotta jäsenenä ja viime valtuustokauden sain toimia Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana.Toivotan nyt valitulle Viljakkala-neuvostolle jämäkkää ja aktiivista otetta Viljakkalan olojen kehittämisessä.Valituiksi tulivat seuraavat henkilöt (suluissa varahenkilö):
Toivottavasti viljakkalalaiset ovat aktiivisesti yhteydessä Viljakkala-neuvoston jäseniin!Sen kahdeksan ja puolen vuoden aikana, jolloin toimin Viljakkala-neuvostossa, koin jäsenten laimean kiinnostuksen ongelmana, sillä emme kerran saaneet kokoustamme edes lailliseksi, koska osanottajia oli liian vähän.Nyt valitun Viljakkala-neuvoston jäsenet omaavat korkean ammattitaidon ja kokemuksen päättäjinä, joten olen luottavainen uuden Viljakkala-neuvoston toimintaan.Erityisen iloinen olen siitä, että puheenjohtamani Vipu Viljakkala ry ehdokkaat Harri Nieminen ja Eeva Plihtari tulivat valituiksi Viljakkala-neuvostoon.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala-neuvoston uudet päättäjät on valittu, Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Vipu Viljakkala ry, |
Kunnalliseen luottamustoimeen valittavalta ei voida vaatia sähköpostiosoitetta!Keskiviikko 6.10.2021 - -Esko Erkkilä- Sähköpostiosoitetta pidetään nykyisin itsestäänselvyytenä jokaisen kansalaisen varusteena.On kuitenkin monia kansalaisia, jotka eivät ole sähköpostiosoitetta itselleen hankkineet ja ainakin minä haluan kunnioittaa heidän päätöstään.**************Törmäsin tuohon ongelmaan muutama päivä sitten ja juttu eteni näin:Olen Vipu Viljakkala ry:n puheenjohtaja ja olin kaksi kulunutta valtuustokautta Ylöjärven kaupungin luottamushenkilö, kun kuuluin Viljakkala-neuvostoon. Kahdeksasta vuodesta ensimmäiset kaksi vuotta olin Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtaja, seuraavat kaksi vuotta tavallinen rivijäsen ja viime valtuustokauden ajan eli neljä vuotta toimin Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana.Viljakkala-neuvoston toiminnan tarkoitus on olla Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata tämän kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisen suhteen.Katson, että kahdeksan vuotta saman luottamushenkilöelimen jäsenenä on sopiva aika ja ilmoitin, että en enää ole käytettävissä Viljakkala-neuvostoon.Tämän vuoksi puheenjohtamani Vipu Viljakkala ry esittää Viljakkala-neuvoston jäseniksi henkilöitä, joilla varajäseneksi ehdottamallamme henkilöllä ei ole sähköpostiosoitetta!Ehdotusesityksen lomakkeelle on pakollisena tietona pläjäytetty ehdotetun henkilön sähköpostiosoite!Menettely on käsittämätöntä, sillä käsittääkseni missään ei ole määritelty, että kunnalliseen luottamushenkilötehtävään esitetyllä henkilöllä pitäisi olla sähköpostiosoite!Herätys Ylöjärven kaupunki!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kunnalliseen luottamustoimeen valittavalta ei voida vaatia sähköpostiosoitetta!, sähköpostiosoite, Viljakkala-neuvosto, Vipu Viljakkala ry, Ylöjärvi, Ylöjärven kaupunki, |
Keskusta ykkösenä ja minä viitosena kuntavaaleihin TampereellaMaanantai 17.5.2021 - -Esko Erkkilä- Viime perjantaina Tampereella julkistettiin kuntavaalien ehdokasnumerot ja Keskustalla oli jälleen hyvä onni, sillä ehdokkaamme saivat ehdokasnumeroiden piikkipaikan ja se merkitsi, että minua voi kesäkuun kuntavaaleissa äänestää kirjoittamalla äänestyslippuun numeron viisi eli 5!Tässä esittelyni:Olen palvellut liike-elämässä yli 40 vuotta ja koko sen ajan agribisneksessä.Jo työelämän aikana minulle avautui luottamustehtäviä, mutta pääosan niistä sain eläkkeelle siirtymiseni jälkeen.******** Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajuus (6 vuotta)
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntavaalit Tampereella, Kuntavaaliehdokas numero 5, Kuntavaaliehdokas Esko Erkkilä, Eläkeliiton Tampereen yhdistys, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Tampereen Infra Liikelaitos, Viljakkala-neuvosto, Tampereen Keskusvaalilautakunta, Yliluutnantti, |
Kuntavaaliehdokkuus on useiden asioiden pohdiskelua ja merkitsee ainakin 50 euron suuruista satsausta!Keskiviikko 12.5.2021 - -Esko Erkkilä- Lähdin kuntavaaliehdokkaaksi ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja sen jälkeen kaikissa muissakin kuntavaaleissa siten, että olen ehdokkaana myös nyt kesäkuussa järjestettävissä kuntavaaleissa.
Kuntavaaliehdokkuus merkitsee kohdaltani ainakin 50 euron suuruista satsausta, sillä sen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö on päättänyt ehdokasmaksuksi.Seuraavassa esittelen itseni:Olen palvellut liike-elämässä yli 40 vuotta ja koko sen ajan agribisneksessä.Jo työelämän aikana minulle avautui luottamustehtäviä, mutta pääosan niistä sain eläkkeelle siirtymiseni jälkeen.******** Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajuus (6 vuotta)
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eläkeliiton Tampereen yhdistys, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, MSL-Tampere, Viljakkala-neuvosto, Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Vanhusneuvosto, |
Ylöjärven kaupungin lipputangossa ei tule liehumaan pride-lippu!Torstai 18.3.2021 - -Esko Erkkilä- Ylöjärvellä on käyty kummallinen lippunäytelmä, jossa vihreät ovat harvoine myötäjuoksijoineen yrittäneet saada kaupungin lipputankoon liehumaan pride-lipun.Näytelmään olen minäkin osallistunut, sillä puheenjohtamaltani Viljakkala-neuvostolta pyydettiin asiasta lausunto.Päätöksemme oli, että vain Suomen lipulle on paikka Ylöjärven kaupungin lipputangossa.Päätös on pöytäkirjassa valmistelevien viranomaisten mielestä muotoiltu lievästi ja siitä puheenjohtajana esitän pahoitteluni. Päätöksemme muotoilu toki kertoo mielestäni, että kaiken maailman rättejä ei ole soveliasta hinata kaupungin lipputankoon.Onneksi Ylöjärven kaupungin muut asukasneuvostot – Kuru-neuvosto, Lapsi- ja nuorisoneuvosto, Vammaisneuvosto, Mielenterveysneuvosto ja Vanhusneuvosto – ovat tehneet yksiselitteisen päätöksen kielteisestä suhtautumisesta Vihreiden tekemään esitykseen.Kaupunginvaltuusto teki 8.3.2021 päätöksen, että Vihreiden esittämää pride-liputusta ei lisätä Ylöjärven kaupungin liputuskäytäntöön!
-Esko Erkkilä- |
2 kommenttia . Avainsanat: Ylöjärven kaupungin lipputangossa ei tule liehumaan pride-lippu!, pride, pride-lippu, pride-lippu ei liehu Ylöjärven kaupungin lipputangossa, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupunginvaltuusto, Kuru-neuvosto, Lapsi- ja nuorisoneuvosto, Vammaisneuvosto, |
Linja-autoja kulkee, mutta aikataulujen selvittäminen on välttämätöntä ja haasteellista!Lauantai 23.1.2021 - -Esko Erkkilä- Viljakkala on esimerkki asuinseudusta, jossa julkisilla liikkuminen on vaikeaa, mutta toki mahdollista.Puheenjohtamani……Viljakkala-neuvosto on ollut asian tiimoilta aloitteellinen ja nyt tiistaina 19.1.2021 pääsimme eteenpäin, kun saimme Ylöjärven kaupungin kehityspäällikkö Mari Ruissalon keräämät aikataulutiedostot jakeluun.*******************Kerätyt linja-autojen aikataulut ovat päivitettyjä 11.1.2021 tilanteeseen.Linja-autojen aikataulut muuttuvat nopeaan tahtiin ja sen vuoksi onkin välttämätöntä, että aikataulut varmistetaan liikennöitsijöiltä ennen matkaa.Positiivista Viljakkala-neuvoston selvityksessä oli se, että Viljakkalan alueella liikkuu linja-autoja yllättävänkin runsaasti.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Länsi-Linjat Oy, Pirkanmaan Tilausliikenne, Viljakkalan alueen joukkoliikenne, Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, |
Viljakkalassa on ollut omatoimikirjasto jo kuusi vuotta!Lauantai 5.12.2020 - -Esko Erkkilä- Katselin kuusi vuotta vanhoja facebook-päivityksiäni ja totesin, että olin 4.12.2014 face-päivittänyt erään uutisen otsikolla……”Hyväkin kello kuuluu joskus kauas!”Saatesanoissa olin kuusi vuotta sitten todennut näin:Päätimme Viljakkala-neuvostossa antaa kiitokset Ylöjärven kaupungin kirjastotoimelle siitä, kun Viljakkalan lähikirjastossa toteutetaan tavallisen kirjastotoiminnan lisäksi omatoimipalvelua.Julkistimme asian ja pyydämme Viljakkalan kirjastossa asioivia allekirjoittamaan laatimamme adressin, jolla osoitetaan kiitokset Ylöjärven päättäjille.Tänään Aamulehti julkisti hankkeemme.Pitkähkö tekstimme kiitosadressissa kuuluu näin:****************Viljakkala-neuvoston kiitokset Ylöjärven kaupungille Viljakkalan kirjaston kehittämisestäToteamme tyytyväisyydellä, että Viljakkalaan perustettiin Pirkanmaan toinen omatoimiaukioloaikoja toteuttava lähikirjasto 15.9.2014. Omatoimikirjasto laajentaa perinteisen kirjaston käyttömahdollisuuksia ja suo kirjastopalvelujen saatavuuden myös niille, jotka eivät pääse kirjastoon sen tavanomaisina aukioloaikoina.Ylöjärven kaupungin kirjastotoimelle on helppo antaa tunnustusta, sillä tarvittavat laitevalinnat ja koko toimintakonsepti tuntuvat onnistuneilta. Maakunnallisen PIKI-kirjastokortin soveltuvuus Viljakkalan omatoimikirjaston kulunvalvontaan on hyvä esimerkki yhtenäisen tietojärjestelmän palvelukyvystä laajan alueen asukkaiden palvelemiseksi.On mieluisaa todeta, että Viljakkalan lähikirjastoa ja sen toimintaa käytetään referenssinä, kun oma-toimikirjastotoimintaa Suomessa laajennetaan. Viljakkalan lähikirjaston 17.000 nidettä ovat kunnioitettava määrä Viljakkalan kokoisen paikkakunnan kirjastovolyymille.Lokakuu oli ensimmäinen täysi kuukausi omatoimikirjaston aikana ja silloin saavutettu n. 500 oma-toimikävijää osoittavat, että omatoimikirjasto on löytänyt myös asiakkaat – omatoimikävijöiden osuus lokakuussa oli n. kolmasosa Viljakkalan lähikirjaston lokakuun lainauksista.Viljakkalalaisille kirjastonkäyttäjille on annettava suuri tunnustus siitä aktiivisuudesta, jolla omatoimikirjasto on otettu vastaan. Tunnustuksen ansaitsee myös se vastuullisuus, jolla Viljakkalan lähikirjaston asiakkaat ovat käyttäneet omatoimipalveluja.Viljakkala-neuvosto kiittää Ylöjärven kaupungin kirjastopalveluja siitä aktiivisuudesta, jota se on osoittanut luodessaan Viljakkalaan omatoimikirjaston.Viljakkala-neuvosto toivoo, että Ylöjärven kaupungin nämä toimet toimivat esimerkkinä myös kaupungin muille hallinnonaloille, jotta ne kehittäisivät toimintojaan siten, että myöskaupungin keskustaajamien ulkopuoliset alueet voisivat kehittyä tasavertaisesti keskusta-alueiden kanssa.Ylöjärvellä 27.11.2014Viljakkala-neuvostoTiina Isosaari Esko Erkkiläpuheenjohtaja varapuheenjohtaja**********************-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalassa on ollut omatoimikirjasto jo kuusi vuotta!, Omatoimikirjasto, Omatoimikirjasto Viljakkalassa, Viljakkala-neuvosto, PIKI-kirjastokortti, |
Asukaspalautteen sisältöön kannattaa päättäjien paneutuaMaanantai 23.11.2020 - -Esko Erkkilä- Viljakkala-neuvosto on Ylöjärvellä yksi kuudesta neuvostosta ja se on Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.Toimin Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana ja tarkoituksemme toteuttamiseksi osallistumme erilaisiin asukastapahtumiin ja keräämme niissä asukaspalautteita.Otan tässä malliksi Viljakkalan Vipinöissä saamamme asukaspalautteen, jonka käsittelimme Viljakkala-neuvostossa 5.2.2020:1. Linja-autojen kulku on täällä kysymysmerkki. Emme tiedä, koska ne kulkevat ja miten päin ne esim. kylällä (keskustassa)ajaa. Olisi saatava paperinen kulkuaikataulu, jossa olisi kaikkien liikennöitsijöiden vuorot. Kaikki asukkaat eivät lue nettiä ja aikataulut eivät sielläkään täsmää. Kesällä täytyisi olla yhteys myös Ylöjärvelle, jotta mekin voisimme käyttää maksamiamme palveluja, esim. uimahallia yms.2. Viljakkalan linja-autot! Miten kulkee Viljakkalasta autot Ylöjärvelle ja Kyröskoskelle? Linja-autoja kulkee, Länsi-Linjat ->löytyy Matkahuollon sivuilta. Lamminmäki ja linjat 87 ja 84 näkyy tyhjinä menevän, kun ei tietoa aikatauluista.
3. Miksi kävelytie ei ole kirkkoon asti? Hankala ja vaarallista kulkea siinä autojen seassa liukkaalla ja pimeässä.
4. Olisi hienoa, jos päättäjät kävisivät puistokaupungissaan myös Seitsemisessä ja Itä-Aureessa.
5. Tien kunto (Pyörtänötie) on ollut todella huono. Varsinkin routa-aikaan saa pelätä, ettei auto hajoa siellä. On aikoinaan tehty saven päälle. Tie on levennyt joka suuntaan ja ojat ovat veden vallassa. Olemme asuneet siellä 90-luvun alusta ja koko aikana ei ole isompaa remonttia tehty. Pyydämme mahdollisimman pikaista toimenpidettä siellä.
6. Luulen, että Viljakkala ei kaikin osin pidä hyvänä liittymistä Ylöjärveen. Hämeenkyrön liittyminen olisi mielestäni ollut parempi, mutta herää kysymys miksi EI!! Kenen syy?? Olisko Kyrön "sarvipäillä" jotain tekemistä asian kanssa??
7. Toivotaan 60 km:n rajoitusnopeutta Karhentien valaistulle osuudelle.
8. Tie Ylöjärvelle on erittäin huonokuntoinen ainakin Pikku-Pispalaan asti.
9. Tervetuloa Seurojentalon 100-v. juhlaan 6.1.2020 klo 15.00.
10. Linja-autojen aikatauluista tietoa.
11. Pyöräteitä Karhen koulun läheisyyteen.
12. Ylöjärven kaupunki voisi osoittaa jonkinasteista kiinnostusta myös Viljakkalan asioihin. Tuntuu, että kaupunki ei suuremmin kiinnosta nämä kaukaisemmat kaupunginosat.
13. Viljakkalalaisena olen huomannut, että Viljakkalan asiat ovat menneet huonompaan suuntaan. Kaupat ovat hävinneet ym. Onneksi vielä on apteekki täällä.
14. Kevyenliikenteen väylä Viljakkalan keskustasta Haveriin.
15. Jouluvalokuvio Viljakkalan keskustaan.
16. Lisää lapioita Karhen koululle.
17. Terveyspalvelut. Lääkäri useammin, hammashoito ym.******************Kiitän kaikista asukaspalautteista, sillä ne ovat tavallisten viljakkalalaisten kokemia murheita ja sen vuoksi päättäjien pitää olla niistä tietoisia; on sanomattakin selvää, että kaikki asukaspalautteet on toimitettu Ylöjärven kuntapäättäjien tietoon!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asukaspalaute, Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Viljakkalan Vipinät, Viljakkalan Seurojentalo, |
Viljakkala-neuvostoa tarvitaan jatkossakin!Perjantai 20.11.2020 - -Esko Erkkilä- Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin 1.1.2007 ja Viljakkalan kaupunginosan asioita esillepitävän toimielimen nimi on Viljakkala–neuvosto. Se on Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisen suhteen.Viljakkala-neuvosto on yksi kuudesta Ylöjärven kaupungin neuvostoista ja muut neuvostot ovat nimeltään;
Ylöjärven kaupungin kaikki neuvostot ovat Asukaslautakunnan alaisia.************************Olen ollut Viljakkala-neuvoston jäsen vuodesta 2013 alkaen eli ensi vuoden huhtikuussa järjestettävien kuntavaalien aikaan tulen olleeksi Viljakkala-neuvoston jäsen yli kahdeksan vuotta.Useat neuvostojen jäsenet ovat neuvostoissa puolueiden mandaatilla, mutta minä olen siellä Vipu Viljakkala ry:n ehdottamana ja Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon omistavien edustajana.Kaksi ensimmäistä vuottani olin Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana, sitten kaksi vuotta neuvoston rivijäsenenä ja tämän kuntavaalikauden olen toiminut Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana.Ylöjärvellä käydään päättäjien keskuudessa nyt keskustelua, että jatkavatko Viljakkala- ja Kuru-neuvostot toimintaansa myös ensi vuonna, sillä ne ovat kunnalle ns. vapaaehtoisia neuvostoja.Eräänä vaihtoehtona on tietojeni mukaan se, että Viljakkala- ja Kuru-neuvostot yhdistettäisiin.Pidän ehdottoman tärkeänä, että Viljakkala-neuvosto saisi jatkaa toimintaansa itsenäisenä myös ensi kuntavaalien jälkeen.Mielipiteeseeni ei vaikuta henkilökohtaiset syyt, sillä olen kiitollinen niistä kahdeksasta vuodesta, jotka olen saanut toimia Viljakkala-neuvostossa ja en hae jatkokaudelle.Ylöjärvi tarvitsee erilliset puolestapuhujat entisille liitoskunnille ja Viljakkalan sekä Kurun olosuhteet ovat niin erilaiset, että molempien alueellisten neuvostojen on syytä jatkaa.Annan vihjeen ensi vuoden kuntavaalien äänestäjille Ylöjärvellä:Antakaa äänenne niille kuntavaaliehdokkaille, jotka haluavat Viljakkala- ja Kuru-neuvostojen jatkavan itsenäisinä myös seuraavalla kuntavaalikaudella!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala-neuvostoa tarvitaan jatkossakin!, Viljakkala-neuvosto, Kuru-neuvosto, Ylöjärven asukaslautakunta, Ylöjärven kaupunginhallitus, Ylöjärven kaupunginvaltuusto, Viljakkala, |
Maantie 2773:n parantaminen nostaa Viljakkalan asemaa asuinpaikkakuntanaKeskiviikko 30.9.2020 - -Esko Erkkilä- Tampereen Palokalliolla sijaitsevan omakotitalon omistajana, Maatalousyhtymä Erkkilän osakkaana, Viljakkalan Majajärvellä sijaitsevan vapaa-ajanasunnon omistajana sekä Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana olen erittäin tyytyväinen, että maantie 2773:n……rakenteen parantaminen sekä päällystystyö on saatu valmiiksi Viljakkalan kirkonkylän ja Kyrönlahdentien välisellä tiepätkällä ja sen lisäksi……sama homma on saatu päätökseen Hämeenkyrön Komissa sijaitsevan seurantalo Päivölän ja Ylöjärven Takamaan välillä!Kesän alkupuolella maantien rakenteen parantaminen ja päällystystyö saatiin valmiiksi Ylöjärven keskustan ja Takamaan välillä!Maantie 2773:n rakenteen parantaminen ja päällystystyö merkitsevät, että Viljakkalan asema Tampereen kaupunkiseudun merkittävänä keskuksena vahvistuu.Esitykseni Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana 6.10.2020 pidettävässä kokouksessa on se, että annamme kiitokset nyt suoritetuilla toimenpiteille, mutta toivomme, että myös Kyrönlahdentienhaaran ja Päivölän välisen osuuden rakenteen parantaminen ja päällystystyö saadaan tehdyksi vuonna 2021.Maantie 2773:n rakenteen perusparannustyöt ja päällystäminen maksavat suunnitelman mukaan 2,35 milj. euroa ja töiden vaikutukset parantavat tieosuuden merkitystä metsäteollisuuden kuljetuksina sekä työmatkaliikenteen parantamisena.Koronakriisi merkitsee, että nyt toteutetut toimenpiteet ovat osuneet oikeaan!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, maantie 2773, Viljakkala-neuvosto, |
Kolmisen viikkoa vielä ehtii nauttimaan "kalenterivapaasta" elämästä!Keskiviikko 6.5.2020 - -Esko Erkkilä- En varmaan ole ainoa, joka korona-kriisin alkaessa mieluusti veti henskelit niiden kalanterissa olleiden kokousten, tilaisuuksien, tapaamisten, toritapahtumien, matkojen ja kaikenlaisten kissanristiäisten päälle, joita eri instanssit olivat suunnitelleet kunkin meidän päämme menoksi!On ollut mukavaa ja huoletonta elämää, kun joka iltana tai jopa keskipäivällä ei ole ollut kalenterimenoja!Tilanne on kuitenkin muuttumassa, sillä hallitus on linjannut, että kesäkuun alusta alkaen on epidemiologisen arvion perusteella mahdollista lieventää henkilömäärärajoitusta nykyisestä 10 henkilöstä enintään 50 henkilöön.Hallituksen päätös merkinnee, että erilaisten populoiden puheenjohtajat, sihteerit, toiminnanjohtajat, markkinavastaavat ja puuhamiehet nyt kuumeisesti pohtivat, että milloin kutsutaan koolle eri yhdistysten ja muiden organisaatioiden hallitukset, johtokunnat, erilaiset työryhmät, ohjausryhmät ja jopa kevät- tai vuosikokoukset!Vastuuhenkilöiden pohdinnat merkitsevät, että monen kalenterivapaus on mennyt ja kalenterit täyttyvät erilaisista kokouksista!*****************Ai niin, tuo kalenterivapauden menetys koskee puheenjohtajana myös minua, sillä nyt on alettava pohdiskelemaan, että milloin Ylöjärven kaupungin luottamushenkilöelin Viljakkala-neuvosto kokoontuu ja milloin järjestämme Vipu-Viljakkala ry:n vuosikokouksen.Kalenterivapaus oli aivan liian lyhytaikainen!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kalenterivapaus, kalenterivapaa elämä, kalenterivapaaelämä päättyy 1.6.2020, hallituksen kokous, johtokunnan kokous, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvosto, Vipu Viljakkala ry, |
Viljakkala-neuvosto aloitti seitsemännen toimintavuotensa vai alkoiko jo kahdeksas!Torstai 6.2.2020 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvoston vuoden 2020 ensimmäinen kokous oli eilen ja monien ajankohtaisten asioiden lisäksi myös järjestäytymiskokous - näillä henkilövalinnoilla mennään kuntavaalikauden loppuun saakka eli toukokuulle 2021!Jatkan puheenjohtajana ja pitäjänneuvos Tapio Liesko luotsaa varapuheenjohtajana toimintaamme.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvosto, Haverin Konepäivät, Karhen Markkinat, Manni-Vilpeen alueen asukastapahtuma, Läheltä Sinulle-tapahtuma, Viljakkalan Vipinät, |
Viljakkalalaiset antoivat runsaasti palautetta Viljakkalan Jouluvipinöissä Ylöjärven päättäjilleMaanantai 2.12.2019 - -Esko Erkkilä- Viljakkala-neuvosto on Ylöjärven kaupungin virallinen luottamushenkilöelin ja Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.Olen Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja.Lions Club Viljakkalan järjestämät Viljakkalan Jouluvipinät 30.11.2019 olivat mainio paikka……Viljakkala-neuvostolle kerätä kuntalaispalautetta välitettäväksi Ylöjärven päättäjille heidän päätöksentekonsa pohjaksi.Myös Joulupukki poikkesi Viljakkala-neuvoston osastolla!Vipinöiden odotettu ohjelmanumero oli Viljakkalan Cheerleader-ryhmän RedCats`n esiintyminen – esiintymisen jälkeen……RedCats`t järjestäytyivät ryhmäkuvaan.Saimme parisenkymmentä kuntalaispalautetta ja arvoimme Vipinöiden lopuksi hedelmä- ja juureskorin kaikkien palautetta antaneiden kesken.Onnettarena toimi Arja Mattila.…ja onnettaren suosikki oli Jorma Arola!Saamamme asukaspalautteet julkistetaan helmikuussa 2020 kokoontuvan Viljakkala-neuvoston pöytäkirjassa – tarkkailkaa Ylöjärven kaupungin nettisivuja kohdassa ”Viljakkala-neuvosto”!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärvi, Ylöjärven kaupunki, Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Viljakkalan Vipinät, Viljakkalan Jouluvipinät 2019, Viljakkala-neuvosto, Viljakkalan Cheerleader-ryhmän RedCats, Viljakkalan Cheerleader, RedCats, |
Kahden kaupungin luottamushenkilöloukussa!Lauantai 16.11.2019 - -Esko Erkkilä- Olen kahden kaupungin "luottamushenkilöloukussa", sillä Tampereen Vanhusneuvoston jäsenyyden lisäksi olen Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja Ylöjärven kaupungin organisaatiossa.Viljakkala-neuvoston toimenkuvana on olla Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.Olen Viljakkala-neuvostossa Vipu Viljakkala ry:n esittämänä ja Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon omistavien mandaatilla eli en siis ole mukana poliittisen taustan omaavana.Porukka valitsi minut puheenjohtajakseen, mutta jäsenyyteni ja puheenjohtajuuteni on katkolla taas vuodenvaihteessa.Ylöjärven vaakuna on paraatipaikalla Valtuustosalissa.Asukaslautakunnan alaisia neuvostoja Ylöjärvellä on yhteensä kuusi ja meillä oli yhteistapaaminen ajankohtaisista asioista toissapäivänä eli torstaina 14.11.2019.Asukaslautakunnan puheenjohtaja Ossi Sippola avasi tilaisuuden. Ossi on myös Viljakkala-neuvoston jäsen ja arvostan hänen toimintaansa.Olin Viljakkala-neuvoston jäsen jo edellisellä valtuustokaudella ja sain jatkoajan myös tälle valtuustokaudelle. Neuvostojen jäsenyydet ovat katkolla vuodenvaihteessa.Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana totesin toissapäivänä mm. näin:"Kiitokset Ylöjärven kaupungin nettisivustojen laatijoille ja ylläpitäjille, sillä sieltä näkee tiiviissä muodossa mm. Viljakkala-neuvostossa käsitellyt asiat. Suosittelen päättäjille tutustumista!
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta, Viljakkala-neuvosto Ylöjärvi, Kuru-neuvosto Ylöjärvi, Vanhusneuvosto Ylöjärvi, Mielenterveysneuvosto Ylöjärvi, Vammaisneuvosto Ylöjärvi, Lapsi- ja nuorisoneuvosto Ylöjärvi, Vanhusneuvosto Tampere |
Kuntalaispalaute saa aikaan muutoksia, tilaisuuksia ja kehittymistä!Sunnuntai 18.8.2019 - -Esko Erkkilä- Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin 1.1.2007 ja aluksi Viljakkala joutui ”enon osille” uudessa kunnassa.
Tilanteet ovat kuitenkin muuttuneet ja nykyään ”emo-Ylöjärvi” ja sen päättäjät osaavat antaa arvoa myös Viljakkalalle.
Ylöjärvellä toimii kuusi neuvostoa eli
Tunnen Viljakkala-neuvoston toiminnan sen puheenjohtajana hyvin ja olemmekin siellä halunneet kuunnella herkällä korvalla viljakkalalaisten aatoksia.
Keräämiemme aatosten pohjalta Ylöjärven kaupungin Kirjastolaitos järjesti eilen Viljakkalan kirjastolla yleisötapahtuman, jonka pääoperaattoreina olivat Ylöjärven kirjastotoimenjohtaja Liisa Nikkilä (oikealla) sekä Viljakkalan kirjatonhoitaja Kati Tuomisto.
Kati Tuomisto toteaa fb-sivuillaan näin:
” Keväällä Viljakkala-neuvosto pyysi Haverin Konepäivillä kävijöiltä palautetta Viljakkalan kehittämiseksi. Toivottiin mm. tapahtumia. Nyt tapahtuu! Kirjasto järjestää lauantaina 17.8. kesäkekkerit kirjaston pihamaalla ja sisätiloissa. Tarjolla tanssittavaa musiikkia, pullakahvit, kirjailijavieras, nukketeatteriesitys ja vaikka mitä muuta.”
Kiitokset Kati Tuomistolle toimeen tarttumisesta!
Historiantutkija Pirkko Kastari kertoi liikennöitsijä Artturi Tiuran elämästä ja siitä, että miten A.Tiura Oy vaikutti alueen elämän ja elinkeinotoiminnan kehittämiseen. Mielenkiintoista paikallista historiaa, josta minullakin on muistoja!
Mukana menossa oli myös Ylöjärven kaupungin kirjastoauto, joka liikkuu kanta-Ylöjärven alueella, sillä liitoskunnissa Viljakkalassa sekä Kurussa on omat kiinteät kirjastonsa.
Ylöjärven kaupungin kirjastoautolla on vuosittain n. 100.000 lainaajaa, joten tarvetta kirjastoautolle on.
********************
Tilaisuudessa jaettiin 20:lle ensimmäiselle muovisanko, johon sai ilmaiseksi kerätä sangollisen poistokirjoja.
Ehdin kahdenkymmenen ensimmäisen joukkoon ja valitsin Paavo Talvelan muistelmien toisen osan, Meeri Huuhka-Schadewitz´n kirjoittaman ”Lottia luotisateessa” sekä Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirjoittaman paksun teoksen ”Sukunimet”.
Ensisilmäyksellä näyttää, että Lottakirja täydentää sotahistorian tuntemustani ja sukunimikirja lisää valtavasti erilaista tietämystä koko Suomen alueelta.
Kirjat olivat hyviä ja ilmaisia hankintoja!
Kiitokset Viljakkalan kirjaston Kati Tuomistolle mukavan tilaisuuden järjestämisestä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärvi, www.ylojarvi.fi, Viljakkala, Viljakkalan kirjasto, Ylöjärven kirjastotoimi, Kurun kirjasto, Ylöjärven kirjastoauto, Viljakkala-neuvosto, Kuru-neuvosto, kuntalaispalaute, Haverin Konepäivät 2019, |
Karhen Markkinat ovat paljon muutakin kuin pelkkä myynti- ja ostostapahtuma!Sunnuntai 30.6.2019 - -Esko Erkkilä- Entisaikaan Viljakkalassa oli kuusi kansakoulupiiriä ja kuusi kansakoulua – Kirkonkylä, Hanhijärvi, Nisu, Karhe, Hepo-oja ja Heinälammi.
Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin 12 vuotta sitten, mutta jo sitä ennen koulujen määrä supistui kahteen eli nykyään kouluja on vain kirkonkylässä ja Karhella.
Karhella on aktiivinen Karhen koulun vanhemmat ry ja he ovat jo monina vuosina järjestäneet koulun kentällä Karhen Markkinat.
Vuoden 2019 Karhen Markkinat järjestettiin eilen ja olin mukana Viljakkala-neuvoston osastolla tapaamassa Viljakkalan vakituisia asukkaita sekä Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon omistavia.
Hoidimme yhdessä Asser Vuolteen kanssa Viljakkala-neuvoston osaston ja asukkailla oli mahdollisuus antaa kauttamme palautetta Ylöjärven kaupungin päättäjille.
Asukaskyselyyn vastanneiden kesken arvoimme hedelmä- ja vihanneskorin ja arvonnassa onnettarena toimi…
…viereiseltä osastolta Tuuliina!
Arvonnan virallisena valvojana ja tapahtuman valokuvaajana toimi kaupunginvaltuutettu Pekka Hietaniemi!
Koriarvonnassa onni suosi Veikko Hietamäkeä ja kori saatiin toimitettua voittajalle heti markkinoiden päätyttyä – onnittelut Viljakkala-neuvoston puolesta!
*******************
Pikainen silmäys palautteeseen kertoi, että Viljakkalan asukkailla ja siellä vapaa-ajanasunnon omistavilla on tärkeää palautetta Ylöjärven päättäjille. Palaute julkaistaan Ylöjärven kaupungin verkkosivuilla seuraavan Viljakkala-neuvoston kokouksen jälkeen – kokouspäivämäärä on 10.9.2019!
**********************
Viljakkala-neuvoston varsinaisista jäsenistä kaksi on jäseninä Ylöjärven kaupunginvaltuustossa ja sen lisäksi meillä on hyvät henkilökohtaiset suhteet kaikkiin Ylöjärvellä toimiviin poliittisiin päättäjiin.
Kokoomuksen osastolla kamerani tavoitti vasemmalta lukien Katja Luojuksen, Juho Ojareksen ja Ossi Sippolan,…
…Vihreiden osastolla kolmannestusinan Ylöjärven päättäjiä sekä…
…Keskustan osastolla Minna Sarvijärven, joka tässä poseeraa yhdessä Asser Vuolteen kanssa.
Itselleni yhteistoiminta kaikkien Ylöjärvellä toimivien poliittisten päättäjien kanssa on mutkatonta, sillä Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana mikään puolue ei ole taustatoimijanani.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen koulun vanhemmat ry, Karhen Markkinat, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven Kokoomus, Ylöjärven Vihreät, Ylöjärven Keskusta, |
Myös se on tärkeä mielipide, että ei ole hyvää eikä pahaa sanottavaa Viljakkalan kuntaliitoksesta YlöjärveenSunnuntai 9.6.2019 - -Esko Erkkilä-
Olen kahden kaupungin ”luottamushenkilöloukussa”, sillä Tampereen kaupungin Vanhusneuvoston jäsenyyden lisäksi toimin Ylöjärvellä asukaslautakunnan alaisen Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana.
Viljakkala-neuvosto osallistui tänään omalla osastollaan Haverin konepäiville.
Osastomme rekvisiittana oli uuden uutukainen roll´uppimme, jossa mainitaan Ylöjärven 150-vuotiaasta historiasta.
Osastollamme oli palautelaatikko asukasmielipiteille sekä hedelmäkori arvontapalkintona niille, jotka antoivat joko risuja tai ruusuja kauttamme Ylöjärven päättäjille.
Tapio Lieskon kanssa yhdessä otimme vastaan viljakkalalaisten tuntemuksia välitettäväksi Ylöjärven päättäjille.
Nella-onnetar nosti hedelmäkorin omistajaksi…
…Markku Vuorenmaan, jolle luovutimme Viljakkala-neuvoston hankkiman hedelmäkorin.
Seuraavan kerran Viljakkala-neuvosto kerää asukasmielipiteitä Karhen markkinoilla 29.6.2019 – tervetuloa silloin Karhelle!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Haverin konepäivät 2019, Viljakkala-neuvosto 2019, Viljakkala.neuvosto, Haverin kultakaivos, Haveri, Viljakkala, Viljakkalan Haveri, Viljakkalja-neuvosto, Ylöjärvi, Ylöjärven asukaslautakunta, |
Viljakkala sai historiansa toisen pitäjänneuvoksenKeskiviikko 19.9.2018 - -Esko Erkkilä- Saimme eilen Viljakkala-neuvoston kokouksen aluksi viettää arvokkaan juhlahetken, kun muistimme pitäjänneuvoksen nimen ja arvon kesäkuun 27. päivänä saanutta Viljakkala-neuvoston jäsentä Tapio Lieskoa.
Juhlahetkeemme Ylöjärven kaupungin tervehdyksen ja Tapiolle onnentoivotukset toi Ylöjärven kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Mika Kotiranta.
Kotiranta kertasi tuoreen pitäjänneuvoksen luottamushenkilöuran tärkeimmät merkkipaalut ja otti esille myös ne työtehtävät, joita Liesko on työuransa aikana menestyksellä hoitanut.
Tapio Liesko on nimetty pitäjänneuvoksen arvoon Tasavallan Presidentin avoimella kirjeellä, jonka vanhahtava sanamuoto lisää arvonimen arvokkuutta:
************************
Tasavallan Presidentin avoin kirje
Tasavallan Presidentti tekee täten tiettäväksi, että tällä avoimella kirjeellä
ent. palomestari, palopäällikkö Tapio Tenho Taito Lieskollesuodaan pitäjänneuvoksen nimi ja arvo.
Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta 2018
Tasavallan Presidentti
Sauli Niinistö
Pääministeri Juha Sipilä
*******************
Arvostan, että Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana sain lausua Viljakkala-neuvoston ja omasta puolestani onnittelusanat tuoreelle pitäjänneuvokselle!
Mukavaa sattumaa, että edesmennyt synnyinkotini rajanaapuri Väinö Myllymäki sai aikoinaan Viljakkalan ensimmäisen pitäjäneuvoksen nimen ja arvon.
Sattumaa myös se, että molemmat Viljakkalan pitäjänneuvokset ovat toimineet Viljakkalan kunnan palopäällikköinä!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pitäjänneuvos, Pitäjänneuvos Tapio Liesko, pitäjänneuvos Väinö MYllymäki, Ylöjärven kaupunginvaltuusto, Viljakkala-neuvosto, |
Kiitokset moitteista, kiitoksista ja uusista ideoista!Tiistai 11.9.2018 - -Esko Erkkilä- Viljakkala-neuvosto osallistui omalla osastollaan viime lauantaina eli 8.9.2018 järjestetyille ”Läheltä Sinulle” –markkinoille Viljakkalan Seurojentalolla.
Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana olin koko ajan paikalla.
**********************
Viljakkala-neuvostosta todetaan Ylöjärven kaupungin verkkosivuilla mm. näin:
Viljakkala-neuvosto on Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata Viljakkalan kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisestä.
Viljakkala-neuvostossa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä seitsemän muuta jäsentä. Jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana toimii Esko Erkkilä ja varapuheenjohtajana Johanna Kivimäki. Viljakkala-neuvoston sihteerinä toimii palvelusihteeri Marjo Niemi.
********************
Tilaisuuden järjestäjät olivat varanneet Viljakkala-neuvostolle hyvän paikan, sillä osastomme sijaitsi tilavassa eteisessä ja kaikki markkinoillakävijät kulkivat ohitsemme!
Vein osastomme rekvisiitaksi kimpun auringonkukkia sekä parimetrisen ruskean kannan, joka on nyt näin kuumana kesänä unohtanut kukkimisen.
Monet luulivat kannaa muovikukaksi, mutta kyllä se on ihan elävä kasvi.
Tulen leikkaamaan tuonkin kannan viimeistään marraskuun alussa kymmensenttiseen kantoon, otan juurakon esille sinkkiämpäristä, ehkä sahaan juurakon neljään osaan ja laitan juurakot talvehtimaan autotallin lattialle!
Meillä Viljakkala-neuvostossa on tapana, että hankimme yleisötilaisuuksiin palkinnoksi hedelmäkorin, jonka arvomme niiden kesken, jotka ovat antaneet Viljakkala-neuvoston kautta palautetta Ylöjärven kaupungille.
Arvonnan onnettarina toimivat Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen puheenjohtaja Outi Lähteenmäki (vasemmalla) ja sihteeri Leena Kunttu!
Viljakkala-neuvoston seuraava kokous on 18.9.2018 ja sen pöytäkirjassa tai kokouksen liitteessä julkistamme sen listan, jonka saimme kuntalaispalautteena kesäkuussa Karhen Markkinoilla ja nyt Läheltä Sinulle-tapahtumassa.
Kannattaa seurata Ylöjärven kaupungin verkkosivuja!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärvi, Ylöjärven kaupunki, Viljakkala-neuvosto, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Läheltä Sinulle, kannan talvehdittaminen, |